Eläkkeelle hakeutumassa - voiko psykologille kertoa kaiken?

Anonyymi

Työterveyslääkäri sanoi, että nyt aletaan hakea eläkettä. Asian edistämiseksi pitää käydä työpsykologillakin. En ole aiemmin käynyt missään terapioissa tai sellaisissa. Nyt pitäisikin tietää, mitä psykologin vastaanotolla tapahtuu ja mitä hänelle uskaltaa sanoa.

Vuosia sitten työpaikalla oli työsyrjintää ja muuta ikävää kiusaamista, joka koski myös minua. Asiaan liittyi rikollisiakin tapahtumia, joita kaikki eivät voi uskoa tapahtuneeksi. Jos psykologi nyt haluaa penkoa menneisyyttä ja nämä asiat tulevat puheeksi, kannattaako avautua vai jutella kauniista muistoista vuosikymmenten varrelta?

Pelkään, että tiettyjen tapahtumien muistelu johtaa käsitykseen, että joko valehtelen tai olen täysi sekopää tai molempia. Haluaisin, että potilaskertomuksessa ei jatkossa olisi mainintoja, jotka leimaavat ja ehkä vaikuttavat somaattisten vaivojen hoitoon.

13

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varaudu siihen, että kaikki (ihan kaikki) mitä sanot psykologille, psykiatrille, mt-hoitajalle tms. kirjataan "potilaskertomukseesi". Ne kirjataan muodossa, jonka ammattihenkilö ne muistaa ja tulkitsee. Ei siis sellaisena kuin ne sanot, eikä sellaisena kuin tarkoitat.

      Merkinnät talletetaan Kantaan ja säilytetään siellä 12 vuotta kuolemasi jälkeen.

      Kanta-merkinnät ovat luettavissa kaikille sinua hoitaville terveydenhuollon työntekijöille, aina. Omakannan kielloilla voit estää tietoja näkymästä muihin sairaanhoitopiireihin ja yksityissektorille, mutta tiedot näkyvät kuitenkin omassa sairaanhoitopiirissäsi. Psykologin kirjoitukset näkyvät siis joka kerta, kun käyt terveyskeskuksessa, hammaslääkärissä jne.

      Joissakin sh-piireissä (esim. Uusimaa) on toistaiseksi vielä mahdollisuus rajata lukuoikeuksia erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä sekä eri kuntien välillä, mutta näiden sisällä kuitenkin kaikki näkyy. Useimmissa sh-piireissä ei ole tätäkään mahdollisuutta. Soten myötä terveydenhuollon yksiköt tulevat laajenemaan ja "potilaan" kieltomahdollisuudet tulevat todennäköisesti vähenemään vielä nykyisestäkin.

      Jos käyt yksityisen sektorin psykologilla voit Omakannassa ruksata käynnin näkymättömiin, jolloin se näkyy vain kyseisen lääkäriaseman tai -konsernin sisällä. Yksityisillä lääkäriasemilla on yleensä mahdollista niiden omana palveluna myös estää yksittäisen käynnin lukuoikeudet, jolloin merkinnät jäävät vain sinun ja hoitavan henkilön luettaviin. Tätä mahdollisuutta ei ole julkisella sektorilla.

      Jos haluaa vaikuttaa ammattihenkilön tekemiin merkintöihin, voi koettaa keskustella siitä hänen kanssaan etukäteen tai pyytää oikaisua jälkikäteen. Laillinen oikeus saada itseä koskevia "potilaskirjauksia" muutetuksi koskee vain selviä asiavirheitä. Valtaosa mielenterveysammattilaisten tekemistä merkinnöistä on muuta kuin ns. objektiivista asiatietoa, joka potilaalla on mahdollisuus saada oikaistua. Suurin osa on työntekijän subjektiivista tulkintaa, eikä hänen ole pakko tehdä niihin jälkikäteen mitään muutoksia "potilaan" pyynnöstä.

      Olen laittanut tässä kirjoituksessa sanat "potilas" ja "potilaskertomus" lainausmerkkeihin, koska en hyväksy sitä, että ihmisten elämänongelmia käsitellään terveydenhuollon viitekehyksessä.

    • Anonyymi

      Ihan nyt siltä varalta, että täällä ei samat "Luulosairaat" kirjoita kysymyksiä ja vastauksia, niin suomessakaan ei tarvitse itse kriminoida itseään. Juurikaan muuta täysipäistä syytä en keksi, miksei voisi edistää omaa terveyttään.

    • Anonyymi

      Olen itse mielenterveyssyillä eläkkeellä. Työhistoriani on lyhyt, joten olen helpottunut, että pääsin eläkkeelle. En olisi työllistynyt enää. Oma etuni oli olla maksimaalisen hullu. Siltikin psykiatri piti minua ilmeisesti realiteeteissa olevana vielä viimeisellä eläkettä edeltäneenä tapaamiskertana.

      Omissa tutkimuksissani neuropsykologiset tutkimukset teki psykologi. Psykologi ei ole lääkäri, eli ei hän voi diagnosoida. Omasta mielestäni psykologit saattavat olla jopa tervejärkisempää porukkaa kuin psykiatrit. Jäimme juttelemaan psykologin kanssa testien jälkeen, eikä hän minua hulluna pitänyt.

      Voit itse päättää, minkä linjan otat, ja mitkä ovat tavoitteesi. Jos katsot jaksavasi työelämässä, niin sitten esität niin tervettä kuin pystyt, ja pysyt työelämässä. Jos sinulla on jaksamisen kanssa ongelmaa, niin mahdollista on, että romahdat, ja tilanne päätyy vähemmän hallitusti. Jos et tunne olevasi työkykyinen, niin oma etusi tuoda tutkimuksissa itsestäsi esiin se puoli, joka puoltaa eläkkeelle pääsyä.

      Vai haluaako työnantaja sinut eläkkeelle? Mielestäni eläkejärjestelmä ei ole olemassa sen vuoksi, että työnantaja ratkaisee sillä työilmapiiriin liittyviä ongelmia. Siinä tapauksessa työterveyden tehtävä olisi taata henkinen työturvallisuus, eikä hankkiutua sinusta eroon eläkkeen kautta. Eli mieti, mikä on totuus. Mitä haluat sinä, ja mitä työnantaja ajaa takaa.

      Mielestäni lääkärikäynneillä moni asia vaikuttaa siihen, miten ihminen otetaan vastaan. Ulkoinen olemus voi olla siisti, rauhallinen ja asiallinen, vaikka ihminen olisi eläkkeellä. Monilla lähinnä mielenterveyssyillä eläkkeellä olevilla on sairauksia, jotka on hoidettu hyvin. Moni muukin asia vaikuttaa hoidon saatavuuteen, kuten vaikka paikkakunnan lääkäritilanne. Jos sinulla on eläkekertymää, niin sinulle mahdollinen vaihtoehto todennäköisesti edelleenkin on hakeutua myös yksityislääkäriin - sitä mahdollisuutta harvoin millään minimituella olevalla on (minimieläke. työttömyysturva, toimeentulotuki tai muu tulonsiirto).

      Ihmiset reagoivat samoihin tilanteisiin eritavoin. Ei herkkyys ole vika. Joku on immuuni huonolle työilmapiirille, toinen oireilee siinä. Sinä voit vapaasti tuoda esiin, mitä työyhteisön ilmapiiriongelmat ovat sinussa aiheuttaneet.

    • Anonyymi

      Työterveyshuolto kierrättää ihmiset psykologin kautta, vaikka ongelma olisi selkeästi fyysinen, unettomuudesta puhumattakaan. Jotenkin pitäisi pystyä varmistamaan, ettei psykologi kirjoittele vahingollista liirumlaarumia papereihin.

      • Anonyymi

        Mitä tässä tapauksessa vahigollinen liirumlaarum olisi? Että Psygologi jotenkin estäisi eläkkeelle pääsyn?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tässä tapauksessa vahigollinen liirumlaarum olisi? Että Psygologi jotenkin estäisi eläkkeelle pääsyn?

        Jokainen pelännee, että papereihin päätyy paikkansa pitämätöntä "tietoa". Esim. asiakas kertoo asiat niin kuin ne ovat tapahtuneet ja psyko täräyttää papereihin, että asiakas kuvittelee olemattomia tai valehtelee tarkoituksella, yms.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen pelännee, että papereihin päätyy paikkansa pitämätöntä "tietoa". Esim. asiakas kertoo asiat niin kuin ne ovat tapahtuneet ja psyko täräyttää papereihin, että asiakas kuvittelee olemattomia tai valehtelee tarkoituksella, yms.

        No kun itseasiassa läheskään jokainen ei pelkää. Mitään tarkkoja lukuja pelkääjistä tai ei pelkääjistä en osaa antaa, mutta tässä tapauksessahan kallon kutistajan tehtävä on antaa lausunto, siitä että onko hänen mielestään eläke tarpeellinen vai ei. Eikä suinkaan toistaa sansata sanaan mitä ihminen on sanonut.

        Ja kyllä hänen tehtävä on myös mainita asiasta mikäli hänen mielestään asiakas valehtelee tarkoituksella.

        Onnistuuko järjestelmä aina, ei läheskään, mutta aina se anarkian voittaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kun itseasiassa läheskään jokainen ei pelkää. Mitään tarkkoja lukuja pelkääjistä tai ei pelkääjistä en osaa antaa, mutta tässä tapauksessahan kallon kutistajan tehtävä on antaa lausunto, siitä että onko hänen mielestään eläke tarpeellinen vai ei. Eikä suinkaan toistaa sansata sanaan mitä ihminen on sanonut.

        Ja kyllä hänen tehtävä on myös mainita asiasta mikäli hänen mielestään asiakas valehtelee tarkoituksella.

        Onnistuuko järjestelmä aina, ei läheskään, mutta aina se anarkian voittaa.

        "..kallon kutistajan tehtävä on antaa lausunto.." juurikin näin eli psykologi kertoo oman mielipiteensä, joka saattaa kokonaan tai osittain pitää paikkansa tai olla täysin metsässä. Niin tai näin, psykologin lausunnolla on suuri vaikutus asiakkaan elämään ja se myös näkyy hänen potilastiedoissa lopun ikää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "..kallon kutistajan tehtävä on antaa lausunto.." juurikin näin eli psykologi kertoo oman mielipiteensä, joka saattaa kokonaan tai osittain pitää paikkansa tai olla täysin metsässä. Niin tai näin, psykologin lausunnolla on suuri vaikutus asiakkaan elämään ja se myös näkyy hänen potilastiedoissa lopun ikää.

        No voi pyhä yksinkertasuus, miten tämä nyt sitten eroaa sen somaattisen puolen lausunnoista? (joku salaliitto teoria harrypotterin lajitteluhatusta, jossa kaikki luihuset joutuu MT töihin?)

        Miten sinun mielestä tämä eläkkeellä pääseminen / joutuminen pitäs hoitaa? Vain somaattisen puolen asiakkaat pääisisvät eläkkeelle? vai olla joku eroa kirkosta tyylinen nettisivu, jossa jokainen voisi käydä klikkaamassa itsensä eläkkeelle?

        Mikään järjestelmä ei ole täydellinen, tai yksi koko sovi kaikille, mutta se on siellä syystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "..kallon kutistajan tehtävä on antaa lausunto.." juurikin näin eli psykologi kertoo oman mielipiteensä, joka saattaa kokonaan tai osittain pitää paikkansa tai olla täysin metsässä. Niin tai näin, psykologin lausunnolla on suuri vaikutus asiakkaan elämään ja se myös näkyy hänen potilastiedoissa lopun ikää.

        Se psykologin lausunto voi ratkaista sen, pääsetkö eläkkeelle!
        Jos kaikki on psykologin näkökulmasta hyvin ja hyvässä kunnossa, eläkepäätöksestä tulee kielteinen.
        Jos taas psykologin lausunto tietää kertoa psyyken ongelmista ja mielenterveyden häiriöistä, eläkepäätös on myönteinen.
        No, kumman otat?


    • Anonyymi

      Nykykäytännön mukaan työterveyshuolto yrittää lähettää ihmisen psykologille, kun esim. polvissa on nivelrikkoa. Psyko taas pyrkii löytämään jotain terapoitavaa jokaisesta asiakkaasta todistaakseen omalle työnantajalleen työnsä tarpeellisuuden. Ja kun ollaan löytävinään tarvetta terapiaan ja masennuslääkkeisiin, hoitobisnes pyörii! Viis siitä, että asiakas syö turhaan tabuja, jotka sotkevat hänen aivokemiaansa. Vaarallista humppaa tällainen. Toivottavasti ihmiset uskaltavat sanoa lääkärille, että eivät tarvitse psykologiaa tai psykiatriaa, jos itse niin tuntevat.

    • Anonyymi

      Miksi minua ei koskaan ole lähetetty psykologille, vaikka on nivelrikkoa, sydänvaivoja, diabetesta, huono kuulo...? Olisin mennyt mielelläni.

      Sillä mitä terveystiedoissani lukee, ei ole ollut mitään merkitystä elämässäni. En usko terveystietojeni liioin kiinnostavan yhtään ketään asiaankuulumatonta sen enempää kuin muidenkaan asioittenikaan. Sama on tilanne varmasti 99,9 % ihmisistä kohdalla. Jotkut luulevat itsestään aivan liikaa.

    • Anonyymi

      Eläkettä saatetaan hakea useita vuosia ennen kuin se myönnetään. Ja sinun pitää todella olla esim koko 6 vuotta työkyvytön ja silti saattaa Kelasta tulla päätös, että töihin vaan. Tai työkokeiluihin jne. Terve ihminen rei turhaan jaksa tällaisia "projekteja" "hullujen" joukossa. Näin karsiutuu turhat laiskurit pois.
      Tämän ajan käyt säännöllisesti kerran viikossa/kahdessa psykilogin juttusilla ja tarvittaessa psykiatrin. Sinua testataan erilaisin testein viiraako päässä vai mikä on pielessä, onko mikään. Onnea taipaleellesi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2447
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe