Pitäääkö jarruttaa vai ajaa ajossa olevan metsästyskoiran päälle

Anonyymi

Jarrutin ja aiheutin 2 peräänajoa. Olisiko pitänyt ajaa koiran päälle. onneksi on hyvää videokuvaa.
Kaiken kaikkiaan tämä on vaihtelua eläkeläisen elämään. Kävi kuinka vaan, onneksi lähes uusi automme säilyi ehjänä.

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kertokaa pian, maanantaina menen vakuutusyhtiön "kuulusteluun".
      Voiko saada sakkoja.

      • Anonyymi

        et ainakaan sieltä vakuutusyhtiöstä saa sakkoja.

    • Anonyymi

      Kai sinulla ajokortti on?

      Autokoulussa opetettiin, ettei koiran kokoista ja pienempää eläintä väistetä. Juuri siitä syystä, että raju jarrutus ja väistöyritys voi johtaa vakavampaan onnettomuuteen - auto suistuu tieltä tai kolaroidaan toisen auton kanssa. Näissä voi sattua nekkuun, pahastikin.

      Tosin aika vaikeaa se voi olla jättää äkkitilanteessa jarruttamatta...

    • Anonyymi

      Väistäminen ja jarrutus on kaksi eri asiaa. Väistämisessä on aina riskinsä mutta jarruttamisessa suoraan ajaessa ei juurikaan ole riskiä.

      Sen sijaan liikennesääntöjen mukaan edellä ajavaan autoon täytyy aina pitää sellainen etäisyys että pystyy välttämään peräänajon jos edelläoleva auto jarruttaa.
      Tämä on aivan päivänselvä tapaus ja peräänajaja on syyllinen.

      • Anonyymi

        Hra by the book varmaan myös sovittaa ajonopeutensa aina ja poikkeuksetta niin, että kykenee autonsa pysäyttämään näkyvällä ajoradan osuudella? Myös silloin, kun vastaantulija tms heittää kurat tuulilasiin... myös talvikelillä, jolloin jarrutusmatkat 3x mitä kesällä.

        Kiva periaate tämä, että pitää pitää turvaväliä. Vaan siitä huolimatta yllättävä täysjarrutus voi aiheuttaa vähän liikaa ohjelmistoa muille - etenkin, jos takana tulee raskaampaa ajoneuvoa. Tai joukossa on vehkeitä, missä ei ole lukkiintumattomia jarruja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hra by the book varmaan myös sovittaa ajonopeutensa aina ja poikkeuksetta niin, että kykenee autonsa pysäyttämään näkyvällä ajoradan osuudella? Myös silloin, kun vastaantulija tms heittää kurat tuulilasiin... myös talvikelillä, jolloin jarrutusmatkat 3x mitä kesällä."

        Ei tuossa tärkeintä ole Suomen lakien noudattaminen vaan fysiiikan lakien noudattaminen. Yllättäviä tilanteita tulee aina mutta etäisyys edessä ajavaan autoon on aina omassa harkinnassa. Jos törmää edellä ajavaan autoon sen takia että se jarruttaa niin siihen ei ole olemassa missään tapauksissa kuin yksi ainoa syy. Perässä ajava auto ei ole pitänyt turvaväliä.
        Selityksiä sille miksi ei ole pitänyt löytyy aina mutta se ei muuta perussyytä miksikään.

        Äkkijarrutus pieneläimen takia on oma syy ja joutuu maksamaan oman auton vahingot, liikennevakuutus korvaa peräänajajan. Kasko saattaa korvata oman auton, mutta ei välttämättä.

    • Anonyymi

      Tietysti päälle, sehän on kerrottu ohjeissa ettei autoa matalampien eläinten takia pidä äkkijarruttaa jos muita takana.

    • Anonyymi

      Kun riittävän yllättäen joku otus hyppää auton eteen, niin kuljettajan refleksi toimii automaattisesti, eli jalka painaa jarrupoljinta. Vasta sen jälkeen ajatus ehtii mukaan. Ellei näin ole, sellainen kuski pitää poimia pois liikenteestä. Siksi riittävä turvaväli on ehdoton, koska edelläajava ei pysty estään, refleksin aiheuttamaa äkkijarrutusta. Jos on aikaa miettiä painaako jarrua, tilanne on silloin eri.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö, vain naiset reagoi ajattelematta huutamalla ja laittamalla kädet silmien eteen. Normaali mies osaa päättää hetkessä kannattaako jarruttaa, väistää vai ajaa yli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö, vain naiset reagoi ajattelematta huutamalla ja laittamalla kädet silmien eteen. Normaali mies osaa päättää hetkessä kannattaako jarruttaa, väistää vai ajaa yli.

        Höpö vaan ittelles, ja älä hölötä typeryyttäs naisten niskaan. Jos ei jarruta vaistomaisesti silloin kun joku vilahtaa autonnokan edestä, vika on refleksin puuttumisesta. Jos ehtii ajatella, silloin etäisyyttä esim. koiraan on riittävästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö vaan ittelles, ja älä hölötä typeryyttäs naisten niskaan. Jos ei jarruta vaistomaisesti silloin kun joku vilahtaa autonnokan edestä, vika on refleksin puuttumisesta. Jos ehtii ajatella, silloin etäisyyttä esim. koiraan on riittävästi.

        Ei todellakaan ole kyse refleksin puutteesta vaan ajattelusta. Jos vaikka iso lintu lentää tuulilasiin tai edestä niin ei ole mitään järkeä tehdä lukkojarrutusta. Vain jos jotain niin isoa on edessä että voisi itselle käydä huonosti niin pitää tehdä hätäjarrutus ja/tai väistää. Tiellä makaavan ihmisenkin erottaa rakista helposti ja silloin pitää tietysti jarruttaa ja/tai väistää vaikka ulos tieltä. Kerran oli hajonnut rekka mutkan takana eikä ehtinyt muuta kuin ajaa lumipenkkaan, jarruttamalla olisi osunut varmasti.

        Noi tilanteet on juuri niitä jolloin ajatus ehtii mukaan, enkä niitä kiistä. Mutta on ihan eri tilanne kun autonnokan edestä vilahtaa jotain. Silloin jalka käy jarrulla vaistomaisesti. Mutta ei siinä aina suinkaan autoa pysäytetä äkkinäisesti, mutta nopeus kyllä laskee. Siksi riittävä turvaväli on ehdoton.

        Ei silloin ehdi pysähtymään kuitenkaan, mutta voi aiheuttaa peräänajon. Jos hirven kokoinen hyppää sivusta eteen niin silloin luonnollista jarruttaa ja väistää, ei rakin kokoisen takia.

    • Anonyymi

      Jos menee koiran päälle saattaa olla parempi että vilkaisee ympärilleen ja jos kukaan ei nähnyt häipyy paikalta vähin äänin , sillä rettelo siitä syntyy joka tapauksessa, kukaan ei korvaa paitsi autolla tietä ajanut, niin siinäpä ne vaihtoehdot onkin.

    • Anonyymi

      Eihän aloittaja aiheuttanut peräänajoja vaan takana olevat jotka ajoi liian lähellä toisiaan. Ei ole jonon ensimmäisen ongelma jos takana olevat ei osaa pitää turvavälejä, syyllinen on peräänajaja koska olosuhteisiin nähden pitivät liian lyhyen turvavälin.

      • Anonyymi

        Siellä kehä III:n sisäpuolella tuollaista käytöstä on ihan sadoilla ihmisillä päivittäin.
        Ihme ettei kolareita tapahdu enempää .

      • Anonyymi

        Olet väärässä, minäkin sain korvaukset kun edellä ajava jarrutti ykskaks tehdäkseen U-käänmnöksen. Takana oleva ei voi odottaa että joku tomppeli jarruttaa äkkiä pieneläimen takia eli se jarruttaja on syyllinen.

    • Anonyymi

      Jos ajat Toyotalla niin läpi vaan, sillä perässäsi on pitkä ja tiivis letka. Jos sinulla on eurooppalainen premium, niin voit jarruttaa reilusti sillä takana ei ole letkoja.

      • Anonyymi

        No ei ne kaikki premiumit niin pahasti savuta mutta aika moni kyllä.

    • Anonyymi

      Aina peräänajajan syy pitäkää turvavälit.

    • Anonyymi

      Aina turhaan äkkijarruttajan syy ja pienet eläimet ovat sellaisia, tästä on liikenneasiantuntijat kirjoittaneet lehdessäkin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tietysti saa ajaa päälle, eihän autoilijalle tullut rangaistusta. KO teki väärän päätöksen korvauksista, rakin omistaja on aina vastuussa elukastaan ja pitäisi hallita joka tilanteessa. Metsästyksessä saa olla vapaana, mutta hallittava silti tai maksettava aiheuttamansa vahingot. Tavallisen rakin omistajan olisi nuokin tunarit laittaneet maksamaan.

    • Anonyymi

      Sai jarruttaa, peräänajot olivat kielletty. Sain sen käsityksen että ajossa oleva koira on aivan laillisesti irti. Ehkä olisin saanut sakot jos olisin päälle ajanut.

      • Anonyymi

        Peräänajajahan on melkein aina syyllinen. Poislukien tahallista jarruttamista tyhjällä tiellä.
        Toki silloinkin on peräänajajan vaikea todistaa ilman videota sitä, että edellä ajava on jarruttanut tahalleen tehdäkseen vain kiusaa.

    • Anonyymi

      Yllättäen jarruttaja ilman pakottavaa syytä on aina syyllinen, rakki ja muut pienet elukat eivt ole pakottava syy hätäjarrutukseen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4140
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4022
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3874
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2667
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2455
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2052
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      339
      2051
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1920
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1579
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe