Hallitus linjasi EU-politiikkaansa

HALLITUS haluaa Euroopan unionilta vahvoja kauppasuhteita ja kansainvälistä kilpailukykyä. Tuoreessa EU-politiikan selonteossa hallitus muun muassa linjaa, että EU:n tulisi tavoitella myönteisiä kauppasuhteita Yhdysvaltoihin ja pidemmän aikavälin tavoitteena tulisi olla entistä syvempi transatlanttinen suhde.

Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen (sd) mukaan kirjaus tarkoittaa esimerkiksi EU:n ja Yhdysvaltojen välisen vapaakauppasopimuksen tavoittelua.

”Viime vuosina on rakennettu enemmän kaupan esteitä kuin mitä on liberalisoitu, mikä on Suomen ja EU:n kannalta haitallinen suunta. Nyt viitoitamme tietä, jotta EU edelleen toimisi monenkeskisen ja reilun vapaakaupan puolesta”, Tuppurainen kuvailee STT:lle.

Yhdysvaltojen edellisen presidentin Donald Trumpin kaudella transatlanttinen suhde kärsi kauppakiistoista, mutta presidentti Joe Bidenin on toivottu tuovan kauppasuhteisiin myönteistä sävyä.

Myös Britannian ero unionista toi takapakkia EU:n kauppasuhteisiin. EU:n ja Britannian välillä solmittu kauppasopimuskin oli käytännössä askel taaksepäin, koska kauppasopimuksella ei voi korvata EU:n sisämarkkinoiden tuomia etuja.

SELONTEOSSA korostetaan sisämarkkinoiden arvoa Suomelle. Hallitus haluaa, että EU:n sisämarkkinoilla on jatkossakin tiukat pelisäännöt kilpailuun ja valtiontukiin. Koronapandemian aikana EU on höllännyt budjettisääntöjään ja jäsenmaille on annettu enemmän mahdollisuuksia tukea yrityksiään kriisin yli.

Tuppurainen korostaa, että avokätinen valtiontukipolitiikka ei saa jäädä pysyväksi vieraaksi taloon.

”Nämä [poikkeukset] on saateltava ulos sitä myötä, kun tästä koronakriisistä päästään eroon.”

Korona-aikana on noussut esiin keskustelu EU:n strategisen autonomian vahvistamisesta. Suomen hallitus pitää käsitettä monitulkintaisena ja vaikuttaa suhtautuvan asiaan varauksellisesti.

Strategisella autonomialla voidaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, että EU:n tulisi toimia nykyistä suojelevammin omaa teollista tuotantoaan kohtaan.

EU:n pienet jäsenmaat ovat olleet huolissaan, että strategisen autonomia varjolla höllennetään valtiontukipolitiikkaa pysyvästi niin, että suuren jäsenmaat pääsevät ajamaan pienten yli.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hallituksen julkilausumattomana linjana pysyy Suomen pitämine tiukasti Saksan vasallivaltiona.

Suomalaiset tulee "kouluttaa" uskomaan, että EU:n ulkopuolella ei voi elää vaan ajautuu kurjalaksi Venäjän tyyliin.

Suomalaiset tulee kouluttaa EU-isänmaallisiksi, jotta ovat valmiita kuolemaan suuren ja mahtavan EU:n puolesta.

Äänestä

Hallitus haluaa lapsemme ja lastenlapsemme maksamaan koronatuen jota emme taida saadakaan.

Äänestä
  • Suomi saa saman laskennallisen osuuden elvytyslainasta kuin muutkin.Olemme maksumiehiä,koska taloutemme on pärjännyt hyvin.

    EU-vihaajien mielestä taloutemme tulisi olla yhtä huonossa kunnossa kuin Viron, jolloin saisimme miljardien avustukset.

    Mikähän ääni olisi EU-vihaajien kellossa siinä tilanteessa?

    Paha ainakin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi saa saman laskennallisen osuuden elvytyslainasta kuin muutkin.Olemme maksumiehiä,koska taloutemme on pärjännyt hyvin.

    EU-vihaajien mielestä taloutemme tulisi olla yhtä huonossa kunnossa kuin Viron, jolloin saisimme miljardien avustukset.

    Mikähän ääni olisi EU-vihaajien kellossa siinä tilanteessa?

    Paha ainakin?

    Onko mieleenne juolahtanut, että laskentatapa osuuksille voisi olla järjetön.

    Äänestä

Elvytyslainalle on nyt myös parhaiden ekonomistiemme enemmistön tuki.

Hyödyt ovat haittoja suuremmat.

Äänestä

Tänään on vuorossa eduskuntakeskustelu persujen välikysymyksestä EU-elvytyksestä.

Keskustelun jälkeen PS häviää äänestyksen.

Koirat haukkuvat,karavaani kulkee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

HALLITUS haluaa Euroopan unionilta vahvoja kauppasuhteita ja kansainvälistä kilpailukykyä. Tuoreessa EU-politiikan selonteossa hallitus muun muassa linjaa, että EU:n tulisi tavoitella myönteisiä kauppasuhteita Yhdysvaltoihin ja pidemmän aikavälin tavoitteena tulisi olla entistä syvempi transatlanttinen suhde.

Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen (sd) mukaan kirjaus tarkoittaa esimerkiksi EU:n ja Yhdysvaltojen välisen vapaakauppasopimuksen tavoittelua.

”Viime vuosina on rakennettu enemmän kaupan esteitä kuin mitä on liberalisoitu, mikä on Suomen ja EU:n kannalta haitallinen suunta. Nyt viitoitamme tietä, jotta EU edelleen toimisi monenkeskisen ja reilun vapaakaupan puolesta”, Tuppurainen kuvailee STT:lle.

Yhdysvaltojen edellisen presidentin Donald Trumpin kaudella transatlanttinen suhde kärsi kauppakiistoista, mutta presidentti Joe Bidenin on toivottu tuovan kauppasuhteisiin myönteistä sävyä.

Myös Britannian ero unionista toi takapakkia EU:n kauppasuhteisiin. EU:n ja Britannian välillä solmittu kauppasopimuskin oli käytännössä askel taaksepäin, koska kauppasopimuksella ei voi korvata EU:n sisämarkkinoiden tuomia etuja.

SELONTEOSSA korostetaan sisämarkkinoiden arvoa Suomelle. Hallitus haluaa, että EU:n sisämarkkinoilla on jatkossakin tiukat pelisäännöt kilpailuun ja valtiontukiin. Koronapandemian aikana EU on höllännyt budjettisääntöjään ja jäsenmaille on annettu enemmän mahdollisuuksia tukea yrityksiään kriisin yli.

Tuppurainen korostaa, että avokätinen valtiontukipolitiikka ei saa jäädä pysyväksi vieraaksi taloon.

”Nämä [poikkeukset] on saateltava ulos sitä myötä, kun tästä koronakriisistä päästään eroon.”

Korona-aikana on noussut esiin keskustelu EU:n strategisen autonomian vahvistamisesta. Suomen hallitus pitää käsitettä monitulkintaisena ja vaikuttaa suhtautuvan asiaan varauksellisesti.

Strategisella autonomialla voidaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, että EU:n tulisi toimia nykyistä suojelevammin omaa teollista tuotantoaan kohtaan.

EU:n pienet jäsenmaat ovat olleet huolissaan, että strategisen autonomia varjolla höllennetään valtiontukipolitiikkaa pysyvästi niin, että suuren jäsenmaat pääsevät ajamaan pienten yli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu