Laihdutus karkilla,elä osta sitä mikä sinua lihottaa.

Karkkiakin voi huoletta syödä dietillä välillä jos siltä tuntuu,Olen tehnyt nyt niinkin että olen syönyt muutamana päivänä viikosta melkein vain karkkia koko päivän,ja vain vähän terveellistä ruokaa.
Ei hidasta yhtään laihtumista,JOS päivän kalorit jää n 2000 kaloriin päivässä.Karkin syönnistä ON ennemmin hyötyä koska silloin ei hiilihydraateista tule mitään puutosta.Ja kahvin kera voi syödä kahvikakkua,sekään EI hidasta yhtään laihtumista.

Jo 60 kiloisen naisen hiilihydraatin tarve on NORMAALISTI 300g päivässä

Kulutuksen lisääminen liikkumalla toimii käytännössä parhaiten,koska ruokaa syö aina kuitenkin vaikka kuinka ajattelee ettei enään söisi.

Ei saa ostaa kaupasta ollenkaan sitä mikä lihottaa,mistä tulee ENITEN turhia kaloreita.

Näin talvella hiihto on paljon energiaa kuluttava ja laihduttavin laji.
21385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Syökää vain te ketoukot kaalia ja muuta pahan makuista ruokaa,minä EN siihen ala.

Hyvänmakuisellakin ruualla laihtuu aivan yhtä nopeasti,asioita pitää ajatella yläpäällä eikä alapäällä.

Äänestä
  • Tämän päivä kalorini tähä mennessä karkki 170g 700 kaloria,Fatserin rukiinen karjalanpiirakka 4 kpl 260g 700 kal flooramargariini 25g 130 kal,Vanukas jossa päällä kermavaahtoa 200 kal
    Kalorit yht 1700 kaloria

    Kulutukseni on yleensä n 3000 eli saan syödä vielä tänäänkin 1300 kaloria,Olo tuli jo noista niin täyteen että pärjäisin loppupäivän hyvin ilman ruokaakin.

    Nyt aloitan sen hiihtoreenin koska nilkan turvotus on nyt parantunut. kalorinkulutukseni nousee 3500-3700 kaloriin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän päivä kalorini tähä mennessä karkki 170g 700 kaloria,Fatserin rukiinen karjalanpiirakka 4 kpl 260g 700 kal flooramargariini 25g 130 kal,Vanukas jossa päällä kermavaahtoa 200 kal
    Kalorit yht 1700 kaloria

    Kulutukseni on yleensä n 3000 eli saan syödä vielä tänäänkin 1300 kaloria,Olo tuli jo noista niin täyteen että pärjäisin loppupäivän hyvin ilman ruokaakin.

    Nyt aloitan sen hiihtoreenin koska nilkan turvotus on nyt parantunut. kalorinkulutukseni nousee 3500-3700 kaloriin

    Tubettaja testaa jesse pynnösen laihdutusruokaa 3000-3500 kaloria päivässä.Olen itsekkin laihtunut hiihdolla 3000 kalorilla viime vuonna.Jesse pynnönen painaa ainakin 70 kiloa enemmän kuin minä.Se että miten melkein puolta kevyempi voi laihtua melkein samoilla kaloreilla johtuu siitä että hiihdossa kalorinkulutus on suuri.

    https://www.youtube.com/watch?v=sZDN38osZHY

    Äänestä

  • "Syökää vain te ketoukot kaalia ja muuta pahan makuista ruokaa,minä EN siihen ala."

    Onko sinulla muitakin luuloja??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Syökää vain te ketoukot kaalia ja muuta pahan makuista ruokaa,minä EN siihen ala."

    Onko sinulla muitakin luuloja??

    Ei siitä mihinkään pääse,hiilihydraattipitoinen ruoka on paljon paremman makuista ja ravitsee hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siitä mihinkään pääse,hiilihydraattipitoinen ruoka on paljon paremman makuista ja ravitsee hyvin.

    "Ei siitä mihinkään pääse,hiilihydraattipitoinen ruoka on paljon paremman makuista ja ravitsee hyvin."

    Hiilihydraatti/sokeri on pelkkää energiaa ei ravintoa.

    Äänestä

  • "Syökää vain te ketoukot kaalia ja muuta pahan makuista ruokaa,minä EN siihen ala."

    Jossain vaiheessa taisit kehua kuinka KAALIKASTIKE, mitä sotkua se onkaan, on parasta spagetilla ja herkuinta ruokaa mitä tiedät. Nytkö se on pahan makuista? 😀

    Varhaiskaali on tosi hyvää raakana salaatissa sekä paistettuna voissa pannulla.

    Et vain osaa valmistaa ruokaa vaan pilaat kaikki hyvät ainekset.

    Äänestä

tulee vaan niin skeida olo tosta karkin mäyhäämisestä

Äänestä
  • Ei makeaa mahan täydeltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei makeaa mahan täydeltä.

    siis mä jos syön 50 grammaa karkkia niin tulee jos se olo, ei paljon tartte

    olin vielä vuosi sitten sellanen että saattoi mennä iso karkipussi (280g?) kerralla ja olihan se huono olo sen jälkeen mutta nyt tunnistan sen olon todella herästi

    on toki moni asia muuttunut elämässä, enkä voi täällä kertoa kaikesta, mutta näköjään se kroppa voi muuttua todella herkäksi noiden asioiden tiimoilta

    ellei sitten mulla ole joku diabetes, tuskin kuitenkaan, olen ihan normaalipainoissa nykyisin

    Äänestä

Naurettava aloitus.

Äänestä
  • et sitten tällä kerralla kysynyt että mikä on proteeni

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    et sitten tällä kerralla kysynyt että mikä on proteeni

    Äläpä sotke kirjoittajia toisiinsa.

    On jo tullut selvitetyksi, että proteeni on tahallinen kirjoitusvirhe, jolla kirjoittaja hakee ITSELLEEN lisähuomiota. Huomioarvo on ko. kirjoittajalle tärkeää, jolla trollaus saadaan erottumaan muista (samanarvoisista) teksteistä. Asiatekstithän erottaa asiateksteinä muutoinkin.

    Äänestä

  • Hyvin sanottu!

    Äänestä

Karkki ei lihota! Minäkin olen syönyt JOKA päivä karkkia jo 30 vuotta ja paino on pysynyt samassa koko AJAN.Etelleen painan tasaiset 245,4 kiloa.Veitsenterävät vatsalihakset tulossa heti huomenna.En ole lihonut enään YHTÄÄN. JÄtän vain terveellisen ruuan vähemmälle.

Äänestä

Kyllä karkki on paras laihdutuksessa.En OLE lihonut yhtään vaikka syön koko ajan karkkia.Paino ei ole noussut yli 651den kilon.Olen vuosikausia mitannut painoni väärin.Luulin että painoin 65 kiloa ja se olikin 650 kiloa.Ei ihme ettei veitsenteräviä vatsalihaksia ala näkyä mutta minä olen työkyvytön paitsi voin ajaa toisella kädellä pyörää.Ikäni on 65 sekin ja minulla on 150 mansikantaimea Mansikoita vain ei niistä kasva.niiden tilalla syön viinirypäleitä homeisina niin ei tarvi ostaa antipotteja ollenkaan kun taudit pysyy homeen ansiosta poissa.Antipotit kun tehdään homeesta.Ostan vain homeisia rypäleitä koska niitä saa halvalla.

Äänestä
  • ”Mansikoita vain ei niistä kasva.niiden tilalla syön viinirypäleitä homeisina niin ei tarvi ostaa antipotteja ollenkaan kun taudit pysyy homeen ansiosta poissa.Antipotit kun tehdään homeesta.Ostan vain homeisia rypäleitä koska niitä saa halvalla.”

    Homeíset rypäleet voit laittaa pílluusí muiden homeisten rypäleiden sekaan. Olet oikeastaan koko tyttö yksi homeínen rypäle. Lisäksi päästäsí puuttuu tärkeitä aikuiselle tarpeellisia johtoja. Et koskaan tule kokemaan elämässäsi rakkautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    ”Mansikoita vain ei niistä kasva.niiden tilalla syön viinirypäleitä homeisina niin ei tarvi ostaa antipotteja ollenkaan kun taudit pysyy homeen ansiosta poissa.Antipotit kun tehdään homeesta.Ostan vain homeisia rypäleitä koska niitä saa halvalla.”

    On kauan sitten selvinnyt että olet minuun rakastunut ja haaveilet muista miehistä mutta valitettavasti en ole sinusta ja muutenkaan samasta sukupuolesta kiinnostunut siinä mielessä. Mutta jos etsit poikaystävää jostain tarpeeksi suuresta kaupungista?Löydät varmasti jonkun joka ei ole niin tarkka käytöksestä eikä ulkomuodosta. Auttaisi jos sinulta löytyisi vähän pätäkkää mutta ehkä läkkäämpi kuurosokea sugardaddy olisi perfect match sinulle. 👬

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    ”Mansikoita vain ei niistä kasva.niiden tilalla syön viinirypäleitä homeisina niin ei tarvi ostaa antipotteja ollenkaan kun taudit pysyy homeen ansiosta poissa.Antipotit kun tehdään homeesta.Ostan vain homeisia rypäleitä koska niitä saa halvalla.”

    Homeíset rypäleet voit laittaa pílluusí muiden homeisten rypäleiden sekaan. Olet oikeastaan koko tyttö yksi homeínen rypäle. Lisäksi päästäsí puuttuu tärkeitä aikuiselle tarpeellisia johtoja. Et koskaan tule kokemaan elämässäsi rakkautta.

    Naisvihaaja eli Mayja70 havaittu.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Naisvihaaja eli Mayja70 havaittu.

    Kerrotko lisää Mayja70:stä?

    Äänestä

Karkkien kalorit ei KOSKAAN ole turhia,lisäksi ne laihduttaa HUOMATTAVASTI paremmin kuin jäätelö jonka syö äkkiä.Jäätelöä minulla meni taas vahingossa 4jä litraa kun piti syödä vain yksi. Söin jäätelön 3messa minuutussa.Karkit kannattaa syödä niin että syö ensin 3me hedelmätoffeeta siltään ja laskee sataan ja sitten yksi karkki suklaan kanssa ja syö kerralla hitaasti ja pyörittää suussa.Sen jälkeen voi nielaista.Tämä toistetaan karkkipussien kanssa joiden päällä lukee ELÄ OTA.Jos syö vain kerran päivässä niin kannattaa syödä vasta yöllä kun laittaa huavein pois päältä niin se ei tiedä mitään aamulla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Karkkiakin voi huoletta syödä dietillä välillä jos siltä tuntuu,Olen tehnyt nyt niinkin että olen syönyt muutamana päivänä viikosta melkein vain karkkia koko päivän,ja vain vähän terveellistä ruokaa.
Ei hidasta yhtään laihtumista,JOS päivän kalorit jää n 2000 kaloriin päivässä.Karkin syönnistä ON ennemmin hyötyä koska silloin ei hiilihydraateista tule mitään puutosta.Ja kahvin kera voi syödä kahvikakkua,sekään EI hidasta yhtään laihtumista.

Jo 60 kiloisen naisen hiilihydraatin tarve on NORMAALISTI 300g päivässä

Kulutuksen lisääminen liikkumalla toimii käytännössä parhaiten,koska ruokaa syö aina kuitenkin vaikka kuinka ajattelee ettei enään söisi.

Ei saa ostaa kaupasta ollenkaan sitä mikä lihottaa,mistä tulee ENITEN turhia kaloreita.

Näin talvella hiihto on paljon energiaa kuluttava ja laihduttavin laji.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu