Persut vs. vihreät, turvapaikanhakijoiden määrä

Kun persut olivat hallituksessa, otti heidän hallitus maahan 35 000 turvapaikanhakijaa. Tämä tapahtui vuonna 2015.

Nyt on vihreiden hallitus. Kuinka monta turvapaikanhakijaa on tullut?

Kumpi puolue siis tuottaa enemmän turvapaikanhakijoita Suomeen? Tämä asia olisi syytä tiedostaa, niin tietäisi äänestää oikein.
2071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vihreät 2020 vain 200 turvapaikan hakijaa,rajat on kiinni!!!

Äänestä
  • Hyvä vihreät!

    Hyvä hyvä!

    Äänestä

Nykyisen hallituskokoonpanon ennätysmatala mamutusmäärä johtuu SDP-johdosta. Vihreät olisi muuten jo mamuttanut melkoisesti. Vihreiden sisäministeri Maria Ohisalo joutui A-studiossa myöntämään että tämän demarijohtoisen hallituskoalition aikana Rinteen ja Marinin ollessa pääministereinä turvapaikkamamutus ns. humanitaarinen mamutus eli geelituukaisten musliminuorukaisten virta on laskenut alimmalle tasolle 20-vuoteen eli alimmaksi koko 2000-luvulla. Mutta nyt ei olekaan porvarijohtoinen hallitus vallassa, kuten ennen tätä 16-vuotta, jonka aikana tehtiin Suomen kaikkien aikojen ennätykset (SE) mamutuksessa Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo- porvarihallituskaudella sekä vuosikohtaisesti 2015, että hallituskausikohtaisesti 2015-2019.
Heti hiljeni kun demarijohtoinen punamultahallitus tuli valtaan 6.6.2019, siis jo kauan ennen 2020 maaliskuussa iskenyttä koronapandemiaa. Demareilla tolkku mukana ja jo hallitusohjelmaan kirjattiin maahanmuuttotiukennukset joiden yli edes vihreät ei voi kävellä.

Äänestä
  • Porvareita ei kannata äänestää valtaan, ettei virta taas ala. Jyrki Kataisen paljastamaan kokoomusagendaan 1 800 000 maahanmuuttajaan lähivuosina kun on vielä matkaa jopa Sipilän, Orpon ja Soinin massamamutuksen jälkeen. Pakolaismiljardibisnes ja ulkomainen halpatyövoima on pitelemätön mamutuksen yllyke porvareille.

    Äänestä

  • Demarit ovat kaiken massamatutuksen oppiäiti. Antti Rinnekin todellisuudessa tarkoitti sen 100 euroa matuille lisää kuukaudessa, eikä Suomen eläkeläisille.

    Äänestä

Silloiset persut eikä muutkaan hallituspuolueet eivät tuoneet ensimmäistäkään pakolaista Suomeen, vaan Ruotsi kuljetti pakolaiset Suomen rajalle ja kehotti näitä kulkemaan Suomeen. Nykyiset vihervasemmistolaiset ovat hakeneet kymmeniä rikollispakolaisia ja estäneet tuhansia pakolaispalautuksia eli vihervasemmisto voitti pakolaisten määrällä n. 20 000kpl vastaan 0kpl!

Äänestä
  • Onko kukaan laskenut, kuinka monta sataa kertaa aloittaja on tästä aiheesta palstalle kirjoittanut ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko kukaan laskenut, kuinka monta sataa kertaa aloittaja on tästä aiheesta palstalle kirjoittanut ?

    n. 35 000 kertaa olen minä laskenut.

    Äänestä

Jos koronasta pitäisi kaivaa joitain hyviä puolia, yksi on ainakin rajojen kiinni laittaminen. Ilman koronaa hallituksemme olisi mamuttanut ennennäkemättömällä tavalla. Uhosihan Ohisalokin, että matkustuskiellot eivät koske turvapaikanhakijoita. Onneksi Etelä-Euroopassa oltiin viisaampia, ja mamuvyöry saatiin tukittua jo ennen maamme rajoja.

Silti hallitus on pyrkinyt vaikeuttamaan suomalaisten elämää mitä mielikuvituksellisin keinoin. Mainittakoon ainakin rahojen syytäminen täysin vastuuttomasti ulkomaille, järjettömät ilmastopoliittiset tavoitteet, kehitysapurahojen kasvattaminen ja terroristien maahantuonti.

Muistakaa äänestää oikein.

Äänestä
  • Eli ei ainakaan persuja, sillä muutoin mamutus alkaa taas täydellä teholla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli ei ainakaan persuja, sillä muutoin mamutus alkaa taas täydellä teholla.

    Todellisuuden taju hämärtynyt?

    Äänestä

Eikö tämä koskaan lopu? Lapsellista tuollainen.

Äänestä

No minäpä väännän sinulle aloittaja rautalangasta. Ensinnäkin nykypersut eivät olleet kyseessä vaan siniset jotka lähti puokueesta 2017. Toiseksi, nyt ei ole tuollaisia vyöryjä tullut ja siitä hallitus valheellisesti tai te sen kannattajat valheellisesti laitatte sulan hallituksen hattuun. Kolmenneksi, vihervassuille on henki ja elämä tuo kansojenvaihto, rodunjalostus, kaiken sekamelska.

Sitäpaitsi, vuoden 2018 jälkeen, joka vuosi 4000 tyyppiä on hakenut ”turvapaikkaa”.

Äänestä
  • Sinä aloittaja vihaat persuja juuri siitä syystä kun se on ainoa haittamaahanmuuttokriittinen puolue maassa. Vai oletko Witin porukkaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä aloittaja vihaat persuja juuri siitä syystä kun se on ainoa haittamaahanmuuttokriittinen puolue maassa. Vai oletko Witin porukkaa?

    Mieti mikä on vihreiden sekä muiden vassujen tahtotila. Ohisalo juuri on sanonut että kaikki on pakko ottaa vastaan.

    Äänestä

  • Mitkä helvetin nykypersut? Samoja juoppoja on, vaikka pellet vaihtuu. Mitä siellä on, hakkaraisia, putkosia ties mitä. Halla-ahoin on ollut puolueen jäsen ties kuinka kauan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitkä helvetin nykypersut? Samoja juoppoja on, vaikka pellet vaihtuu. Mitä siellä on, hakkaraisia, putkosia ties mitä. Halla-ahoin on ollut puolueen jäsen ties kuinka kauan.

    Missä puoluessa ei juoda?

    Äänestä

Samoin kuin viime hallituskaudella, myös tällä hallituskaudella Suomeen tulee vierasta ainesta niin paljon kuin EU (Saksa) tänne lähettää.

Äänestä

Tarkoitat, että vihreät ovat rasisteja ja natseja.

Äänestäkäämme suvaitsevaisia persuja!

Äänestä
  • Persut suvaitsevat paljon enemmän erilaisia ihmisiä kuin vihervassut konsanaan. Osaan perustella asian jos vain tahdotte.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun persut olivat hallituksessa, otti heidän hallitus maahan 35 000 turvapaikanhakijaa. Tämä tapahtui vuonna 2015.

Nyt on vihreiden hallitus. Kuinka monta turvapaikanhakijaa on tullut?

Kumpi puolue siis tuottaa enemmän turvapaikanhakijoita Suomeen? Tämä asia olisi syytä tiedostaa, niin tietäisi äänestää oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu