2 X ero???

Mieheni kanssa oli mennyt huonosti jo pari vuotta; ei seksiä, ei läheisyyttä, ei edes kunnon kumppanuutta, mutta toisekseen ei isoja riitoja, kolme lasta, joista molemmat tasapuolisesti olemme huolehtineet. Loppukesästä viime vuonna minulla tuli tavallaan mitta täyteen meidän parisuhdetta ja laitoin nettiin ilmoituksen. Vastauksia tuli paljon, mutta heti joukosta erottui yksi, jonka ajatukset menivät yksiin omieni kanssa. Elämäntilanne hänellä suunnilleen sama: pitkä yhteiselo vaimon kanssa takana, pari lasta, mutta suhde täynnä tyhjää. Kirjoiteltiin paljon, soiteltiin ja muutaman kuukauden päästä kirjoittelun aloittamisesta tavattiin. Ja niin sinä kävi, kuten oltiin molemmat pelätty; rakastuttiin. Yhteisiä hetkiä meillä on ollut muutaman kerran ja uskomattoman ihanaa on ollut.

Kotona tilanne ajautui myös miehen taholla siihen, että mitta tuli hänellekin täyteen meidän suhteesta. Uusi ystävä on mukana kuviossa ja erilleen muutettiin tämän kuun alussa. Minun ystävästä ex-mies ei tiedä mitään. Asutaan exän kanssa n. kilometrin päässä toisistamme ja sulassa sovussa ollaan muuttoa tehty: mm. kaikki ns. miesten työt mieheni on uudella asunnollani tehnyt. Koko perhe tuumataan viikko kerrallaan lasten läksyjen tarkastamiset, yöpymiset ja kotiintuloajat ja rajat yleensäkin on molemmissa kodeissa lapsilla samat. Tällä hetkellä näyttää, että kaikki sujuu ihan hyvin.

Nyt mieltäni painaa suhde tähän nettiystävään tai ei hän enää mikään nettiystävä ole vaan paljon enemmän. Hän asuu edelleen perheensä kanssa, vaimolla vihiä tästä meidän suhteesta ja mies tiukan tarkkailun alla ja en todellakaan tiedä, mitä mies aikoo. Itselläni nyt mahdollisuus rauhallisiin keskusteluihin ja tapaamisiinkin, mutta miehellä ei. Tämä turhauttaa. Onko minun mitään järkeä jatkaa tätä suhdetta ns. toisena naisena, ollen se joka ottaa lomapäiviä ja matkustaa miehen luokse silloin, kun mies on koulutuksessa toisella paikkakunnalla ja järjestää näin yhteistä aikaa. Voinko edes odottaa mieheltäkin joitain välittämisentekoja esim. rauhallisen puhelinajan järjestämistä, se on hänen sanojen mukaan todella hankalaa? Hän kertoo rakastavansa minua ja välittävänsä minusta ja uskon häntä, mutta toivonko liikaa, jos niitä tekojakin odotan.. Käyn kovaa kamppailua itseni kanssa tämän asian suhteen; jatkaako vai lopettaa. Tämä nykyjärjestely tekee tällä hetkellä minulle liian usein pahaa mieltä. Se lopettaminen vaan tuntuu todella vaikealta, sillä rakastan tätä miestä ja olen sitä mieltä, että kerran elämässään voi näin vahvasti tuntea. Olen yli nelikymppinen ja elämänkokemusta riittävästi tunnistamaan omat tunteensa. Mitään moralisointia/kettuilua en kaipaa, vaan asiallisia ajatuksia ja kokemuksia, kiitos niistä jo etukäteen.
132425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Anteeksi vaan, mutta tietenkin sanoo, että rakastaa, et kai sinä muuten lähde tapaamisiin ja ota vapaapäiviä.
Miten olet ajatellut arkenne JOS mies eroaisi.
Luuletko, että hän muuttaisi yksin asumaan ja teillä olisi sitten silloin tällöin keskusteluhetkiä.
Tiedät kyllä itsekin, että jos on löytänyt sen ihmisen, jonka kanssa haluaa elää loppuelämän ja on täysillä rakastunut, järjestää aikaa vaikka mistä.
Silloin kun itse olin toinen nainen, minusta pidettiin todella huolta, vähintään kaksi kertaa päivässä soitettiin ja yhteistä aikaa löytyi.
Lopetimme suhteemme vaimon jouduttua vakavaan liikenneonnettomuuteen. Älä jää odottamaan noin epävarmaa tapausta.

Äänestä

Eikö se että mies on pitänyt sinua salaisena kerro jotain? Miksi hän edelleen on vaimonsa kanssa jos heillä todella ei ole mitään? Saithan sinäkin lopulta itsestäsi irti sen verran että asut erossa miehestäsi.
Oikeasti, vaikka sinusta nyt tuntuukin siltä että tunnet miehen niin se ei ole totta koska et ole asunut hänen kanssaan. Hän on viettänyt kanssasi lyhyitä aikoja, sen verran että voi näytellä olevansa sellainen kuin haluat.
Mistä tiedät että hän ei ole aiemminkin etsinyt vain seikkailuja, se että vaimo ei ymmärrä on niin yleinen selitys.
Elä nyt rauhassa yksin tuo ero läpi ja pidä silmät auki.

Äänestä

Tiedän kyllä miltä rakkaus voi tuntua. Tiedän myös, että se vaan syvenee ja muuttaa "muotoaan", mikäli se sitä juuri.
Anna itsellesi vähän aikaa, ota hivenen etäisyyttä tuohon mieheen ja odottele. Sitten näät hänen tunteidensa syvyyden ja huomaat itsestäsikin jotain.
Itse olen viimeisen vuoden aikana tajunnut yhden asian:vuosi sitten olin todella malttamaton, halusin kokea kaiken heti, kaiken sen ihanuuden. Nyt en enää ajattelekaan ihan samoin, nyt jaksan, koska olen huomannut, että vastoinkäymiset ja ikävä yhdistävät, ne kasvattavat yhteen ja tunnepuoli syvenee. Nyt olen ihan varma.

Järki vai tunteet. Tunteitaan ei voi ohittaa, niitä ei voi jättää huomioimatta. Niitä olisi varmaan hyvä käsitellä järjellä :) Muuten ne juuri väärässä paikassa ottavat vallan. Näin luulen.
Yhteensovittamista.

Äänestä

Mies on todellakin pyytänyt minulta aikaa; siellä päässä ei asiat onnistu yhtä ”helposti” kuin meillä.
Malttamattomuutta minulla tämä paljolti varmasti on; pitäisi päästä heti nauttimaan toisesta ja toisen seurasta, kun itsellä nyt siihen mahdollisuus. Voi kun sitä järkeänsä pystyisi käyttämään ja malttamaan, niin uskon minäkin, että lopputulos olisi meille molemmille paras.

Äänestä

En halua moralisoida tai arvostella, mutta mikä pointti on siinä, että uutta pitää olla jo putkessa, ennen ku ero on selvä? Onko ratkasu kenties helpompi kun on jotain uutta mihin hypätä. Itse hyppäsin "tyhjään". Mun mielestä se on parempi lastenkin kannalta.

Äänestä
  • Pointtisi on hyvä ja olen samaa mieltä kanssasi. Huono selitys varmaan tämä, että tämä mies alkoi ihan ensimmäisten sähköpostiviestien perusteella tuntua niin omalta, sielunkumppanilta. En haluaisi häntä sen takia poistaa elämästäni, että olen nyt eroamassa. Tämä ero on minun ja exäni yhteinen ratkaisu ja päätös jo pitkään jatkuneelle tyhjälle liitolle. Olen varma siitä, että pärjään yksinkin, mutta en tieten tahtoen tässä tilanteessa tätä rakkautta halua hukata.
    Lapsille en toisesta miehestä aio kertoa enkä lasten näytille häntä tuoda vielä pitkään aikaan, ensin meidän kaikkien on totuttava nykyiseen tilanteeseen.

    Äänestä

  • järki vai tunne kirjoitti:

    Pointtisi on hyvä ja olen samaa mieltä kanssasi. Huono selitys varmaan tämä, että tämä mies alkoi ihan ensimmäisten sähköpostiviestien perusteella tuntua niin omalta, sielunkumppanilta. En haluaisi häntä sen takia poistaa elämästäni, että olen nyt eroamassa. Tämä ero on minun ja exäni yhteinen ratkaisu ja päätös jo pitkään jatkuneelle tyhjälle liitolle. Olen varma siitä, että pärjään yksinkin, mutta en tieten tahtoen tässä tilanteessa tätä rakkautta halua hukata.
    Lapsille en toisesta miehestä aio kertoa enkä lasten näytille häntä tuoda vielä pitkään aikaan, ensin meidän kaikkien on totuttava nykyiseen tilanteeseen.

    Sullahan näyttää sitten homma olevan hanskassa. Eli mitä neuvoja kaipasitkaan? Että joku ennustaja näkisi miten sinulle tulee käymään?

    Äänestä

  • åps kirjoitti:

    Sullahan näyttää sitten homma olevan hanskassa. Eli mitä neuvoja kaipasitkaan? Että joku ennustaja näkisi miten sinulle tulee käymään?

    Kaipailin asiallisia ajatuksia ja kokemuksia, realismia. Itselläni ehkä kuitenkin liian ruusunpunaiset kuvitelmat suhteen jatkosta ja sen mahdollisuuksista...

    Äänestä

  • järki vai tunne kirjoitti:

    Kaipailin asiallisia ajatuksia ja kokemuksia, realismia. Itselläni ehkä kuitenkin liian ruusunpunaiset kuvitelmat suhteen jatkosta ja sen mahdollisuuksista...

    Jos ei asioihin suhtaudu lähtökohtaisesti optimistisesti niin satavarmasti menee metsään. Luota itseesi ja luota myös muihin.

    Äänestä

Olet nyt päässyt eroon mitäänantamattomasta miehestäsi. Miehet ovat raukkoja eivätkä osaa aloittaa uutta suhdetta kuin lennossa uuteen vaihtaen.

raukkamainen mies, tämä uusin.

Luuletko, että nykyisen miesystäväsi vaimo, suhtautuu sinuun salarakkaana suopeasti.Tuskin. edessä on vielä katkreuus ja riidat.

Sitäkö haluat?

Äijillä on aina jalka ovenraossa, jos toisessakin.
On vaikeaa löytää miestä, joka on fiksu ja on käynyt eroprosessin suosiolla ITSEKSEEN läpi.

Jätä se.

Äänestä

Et kai todellakaan usko että nyt vaimoaan pettävästä miehestä itse saisit uskollisen miehen. Niin se ei mene, mutta ehkä olette ansainneet toisenne.

Äänestä

vain kuolema teidät eroittaa.Ajattele olette saaneet kolme lasta yhdessä,ja kaikkea muuta hyvää aikaan. Mistä sulle tuli mitta täyteen,onko ainut syy seksin puute?. Seksiä saat,pienellä syrjähypyllä,mutta älä eroa. Se nettikaveri on itsekkin seksiä vailla,käyttäisi vain sinua hyväkseen,ja nauraisi perään. Pidä tilanne hanskassasi,ÄLÄKÄ MENE HALPAAN,ihmemiehiä ei riitä kaikille.

Äänestä

Tuntuu todella siltä, että oikea ratkaisu oli teidän kohdallanne ero. Toisaalta yritittekö kaikkenne? Ehkä. Mutta kun kerran olette eronneet, niin siitä alkaa uusi elämä teillä molemmilla. Sinä olet heittäytynyt mielestäni hakemaan lohtua. On ihanaa, kun on joku, kuka "rakastaa" tai sanoo "rakastavansa". Mutta minusa sinun kannattaa odottaa, että mies ottaa eron ja vielä senkin jälkeen. Jokaisen eron jälkeen on syytä pitää ns. henkisen kasvamisen aika. On syytä miettiä mennyt suhde läpi, eikä monen vuoden suhdetta käydä läpi muutamassa kuukaudessa. Vaikka se tuntuukin pelottavalta olle yksin, niin menee ohi ja silloin vasta olet vahva ja valmis uuteen suhteeseen joko tämän kyseisen netti- ym tuttavuuden kanssa tai mahdollisesti jonkun luotettavamman kanssa. Miehiltä tuo seksi kun sujuu eri tavalla kuin naisilta, eli uskon hänen edelleen rakastavan vaimoaan ja hakevan sinusta pönkitystä itsetunnolleen. Voihan olla toisinkin, mutta odota nyt hyvä ihminen, että mies eroaa ennen kuin annat koko sydäntäsi, sillä sen särkyminen sattuu aina enemmän, mitä pitemmälle suhteeseen uit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järki vai tunteet kirjoitti:

Mieheni kanssa oli mennyt huonosti jo pari vuotta; ei seksiä, ei läheisyyttä, ei edes kunnon kumppanuutta, mutta toisekseen ei isoja riitoja, kolme lasta, joista molemmat tasapuolisesti olemme huolehtineet. Loppukesästä viime vuonna minulla tuli tavallaan mitta täyteen meidän parisuhdetta ja laitoin nettiin ilmoituksen. Vastauksia tuli paljon, mutta heti joukosta erottui yksi, jonka ajatukset menivät yksiin omieni kanssa. Elämäntilanne hänellä suunnilleen sama: pitkä yhteiselo vaimon kanssa takana, pari lasta, mutta suhde täynnä tyhjää. Kirjoiteltiin paljon, soiteltiin ja muutaman kuukauden päästä kirjoittelun aloittamisesta tavattiin. Ja niin sinä kävi, kuten oltiin molemmat pelätty; rakastuttiin. Yhteisiä hetkiä meillä on ollut muutaman kerran ja uskomattoman ihanaa on ollut.

Kotona tilanne ajautui myös miehen taholla siihen, että mitta tuli hänellekin täyteen meidän suhteesta. Uusi ystävä on mukana kuviossa ja erilleen muutettiin tämän kuun alussa. Minun ystävästä ex-mies ei tiedä mitään. Asutaan exän kanssa n. kilometrin päässä toisistamme ja sulassa sovussa ollaan muuttoa tehty: mm. kaikki ns. miesten työt mieheni on uudella asunnollani tehnyt. Koko perhe tuumataan viikko kerrallaan lasten läksyjen tarkastamiset, yöpymiset ja kotiintuloajat ja rajat yleensäkin on molemmissa kodeissa lapsilla samat. Tällä hetkellä näyttää, että kaikki sujuu ihan hyvin.

Nyt mieltäni painaa suhde tähän nettiystävään tai ei hän enää mikään nettiystävä ole vaan paljon enemmän. Hän asuu edelleen perheensä kanssa, vaimolla vihiä tästä meidän suhteesta ja mies tiukan tarkkailun alla ja en todellakaan tiedä, mitä mies aikoo. Itselläni nyt mahdollisuus rauhallisiin keskusteluihin ja tapaamisiinkin, mutta miehellä ei. Tämä turhauttaa. Onko minun mitään järkeä jatkaa tätä suhdetta ns. toisena naisena, ollen se joka ottaa lomapäiviä ja matkustaa miehen luokse silloin, kun mies on koulutuksessa toisella paikkakunnalla ja järjestää näin yhteistä aikaa. Voinko edes odottaa mieheltäkin joitain välittämisentekoja esim. rauhallisen puhelinajan järjestämistä, se on hänen sanojen mukaan todella hankalaa? Hän kertoo rakastavansa minua ja välittävänsä minusta ja uskon häntä, mutta toivonko liikaa, jos niitä tekojakin odotan.. Käyn kovaa kamppailua itseni kanssa tämän asian suhteen; jatkaako vai lopettaa. Tämä nykyjärjestely tekee tällä hetkellä minulle liian usein pahaa mieltä. Se lopettaminen vaan tuntuu todella vaikealta, sillä rakastan tätä miestä ja olen sitä mieltä, että kerran elämässään voi näin vahvasti tuntea. Olen yli nelikymppinen ja elämänkokemusta riittävästi tunnistamaan omat tunteensa. Mitään moralisointia/kettuilua en kaipaa, vaan asiallisia ajatuksia ja kokemuksia, kiitos niistä jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu