Raamattu ei ole Jumalan sanaa.

Anonyymi

Jos Jumala olisi halunnut väsättävän raamatun, olisi hän sen itse kirjoittanut ja allekirjoittanut!

41

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      > Jos Jumala olisi halunnut väsättävän raamatun, olisi hän sen itse kirjoittanut ja allekirjoittanut!

      Millä perusteella? Ei ole yhtään järkevää syytä siihen, ettei Hän olisi voinut valita myös sallia ihmisten kirjoittaa todistus siitä, mitä näkivät ja kokivat.

      • Anonyymi

        Kyllä järkeviä syitä löytyy - Raamatun kaanoniin on voinut päätyä myös huijareiden tekstejä, tai vaihtoehtoisesti monia pyhiä tekstejä on jätetty pois. Näin väistämättä onkin tapahtunut, koska Septuagintassa, sekä ortodoksisen, katolisen ja luterilaisen kirkon VT:ssä on eri kirjavalikoima.

        Jos haluaa lukea aitoa Jumalan sanaa, pitää ottaa tyhjä muistivihko ja lukea mitä siinä lukee. Kaikki vihkoon itsestään ilmaantuneet sanat ovat Jumalan sanoja. Raamattuun painettu teksti sen sijaan ei ole Jumalan sanaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä!

      • Anonyymi

        huh sentäs. itse en usko saatanoihin enkä muihinkaan näihin huuhaa juttuihin, mutta kun lukee joskus näiden paatossaarnaajien juttuja, kaikki nykytekniikka on ollut jo satoja vuosia jostain saatanasta lähtöisin. Miksi tää jumala ei pysy kehityksessä mukana ja uusiudu mitenkään, luulis olevan hänenkin etujen mukaista uusitua digiaikaan, menis viestit perille ja helposti ja
        jonkunlaisia "elonmerkkejä" antais kuulua, mut ei, kärsimykset senkuin pahenee ihmiskunnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä järkeviä syitä löytyy - Raamatun kaanoniin on voinut päätyä myös huijareiden tekstejä, tai vaihtoehtoisesti monia pyhiä tekstejä on jätetty pois. Näin väistämättä onkin tapahtunut, koska Septuagintassa, sekä ortodoksisen, katolisen ja luterilaisen kirkon VT:ssä on eri kirjavalikoima.

        Jos haluaa lukea aitoa Jumalan sanaa, pitää ottaa tyhjä muistivihko ja lukea mitä siinä lukee. Kaikki vihkoon itsestään ilmaantuneet sanat ovat Jumalan sanoja. Raamattuun painettu teksti sen sijaan ei ole Jumalan sanaa.

        > Raamatun kaanoniin on voinut päätyä myös huijareiden tekstejä, tai vaihtoehtoisesti monia pyhiä tekstejä on jätetty pois.

        Niin, arvailuilla ei kuitenkaan ole mitään painoarvoa. Ei ole mitään syytä uskoa, että Raamattuun olisi päätynyt sinne sopimatonta, ta, että sieltä puuttuisi jotain oleellista.

        Perkele onkin lain kirjain ,sehän lakia siteeraa. Itse rikkoo kaiken lain mutta vaatii muilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > Raamatun kaanoniin on voinut päätyä myös huijareiden tekstejä, tai vaihtoehtoisesti monia pyhiä tekstejä on jätetty pois.

        Niin, arvailuilla ei kuitenkaan ole mitään painoarvoa. Ei ole mitään syytä uskoa, että Raamattuun olisi päätynyt sinne sopimatonta, ta, että sieltä puuttuisi jotain oleellista.

        "Ei ole mitään syytä uskoa, että Raamattuun olisi päätynyt sinne sopimatonta, ta, että sieltä puuttuisi jotain oleellista."

        wiki: "katoliset ja ortodoksiset kirkot lukevat Vanhaan testamenttiin kuuluviksi myös niin kutsutut deuterokanoniset kirjat eli apokryfikirjat"

        Tämä tarkoittaa, että 2,4 miljardia kristittyä lukee virheellistä Raamattua joka ei ole Jumalan sanaa, ja 65 miljoonaa luterilaista korjattua versiota jonka he uskovat olevan ainoa oikea josta ei mitään puutu. Tällöin ei ole kovin todennäköistä, että luterilaisten versiokaan olisi kokoaan aitoa jumalan sanaa, vaan varmasti siellä on paljon lisää sellaisia kirjoituksia jotka olisi syytä poistaa.

        Myös luterilaisuudessa käytännössä katsotaan apokryfikirjojen olevan osa VT:tä.
        Luterilaisessa kirkossa juhlistetaan Mikkelinpäivänä kolmea arkkienkeliä, ja joulun alla puhutaan kolmesta tietäjästä.

        Jos apokryfikirjat eivät kuuluisi VT:iin, tietäjiä voisi olla esim. 2 tai 4 mutta ei kolmea, ja arkkienkeleitä olisi 2 - Rafael olisi mielikuvitushahmo ja ainoastaan Mikael ja Gabriel todellisia ja olemassaolevia enkeleitä.

        Luterilaisesta Raamatusta tulisi tehdä uusi painos jossa kaikki apokryfikirjat ovat mukana. Tällöin heidän pyhä kirjansa vastaisi käytännön jumalanpalveluksia ja uskomuksia, eikä tarvitsisi tehdä muutoksia luterilaisiin oppeihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä järkeviä syitä löytyy - Raamatun kaanoniin on voinut päätyä myös huijareiden tekstejä, tai vaihtoehtoisesti monia pyhiä tekstejä on jätetty pois. Näin väistämättä onkin tapahtunut, koska Septuagintassa, sekä ortodoksisen, katolisen ja luterilaisen kirkon VT:ssä on eri kirjavalikoima.

        Jos haluaa lukea aitoa Jumalan sanaa, pitää ottaa tyhjä muistivihko ja lukea mitä siinä lukee. Kaikki vihkoon itsestään ilmaantuneet sanat ovat Jumalan sanoja. Raamattuun painettu teksti sen sijaan ei ole Jumalan sanaa.

        Jos haluaa lukea aitoa tekstiä, pitää se kaivaa paavin kirjaston turvasäilöstä. Oletko valmis tietämään totuuden ? Se nimittäin tuhoaa kristinuskon ja käännökset alkaa alusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos haluaa lukea aitoa tekstiä, pitää se kaivaa paavin kirjaston turvasäilöstä. Oletko valmis tietämään totuuden ? Se nimittäin tuhoaa kristinuskon ja käännökset alkaa alusta.

        Kristinusko ei tuhoudu vaikka VT tuhottaisiin kokonaan.
        Suomen ev.lut kirkolla oli alunperin käytössä pelkät Agricolan suomentamat evankeliumit.
        Tuomaskristillisillä puolestaan oli pelkkä Matteuksen evankeliumi, mutta sekin riittää kristinuskon opetukseen eikä tarvita VT:n kirjoja ja apokryfejä mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös luterilaisuudessa käytännössä katsotaan apokryfikirjojen olevan osa VT:tä.
        Luterilaisessa kirkossa juhlistetaan Mikkelinpäivänä kolmea arkkienkeliä, ja joulun alla puhutaan kolmesta tietäjästä.

        Jos apokryfikirjat eivät kuuluisi VT:iin, tietäjiä voisi olla esim. 2 tai 4 mutta ei kolmea, ja arkkienkeleitä olisi 2 - Rafael olisi mielikuvitushahmo ja ainoastaan Mikael ja Gabriel todellisia ja olemassaolevia enkeleitä.

        Luterilaisesta Raamatusta tulisi tehdä uusi painos jossa kaikki apokryfikirjat ovat mukana. Tällöin heidän pyhä kirjansa vastaisi käytännön jumalanpalveluksia ja uskomuksia, eikä tarvitsisi tehdä muutoksia luterilaisiin oppeihin.

        Apokryfiset kirjat jätettiin protestanttisista Raamatuista alunperin pois 1800-luvulla kustannus syistä ja se on suurin muutos Raamatun kaanoniin modernina aikana viimeisten 200 vuoden sisällä. Painotaloille tuli nimittäin paljon halvemmaksi kun yhden Raamatun painamiseen meni vähemmän paperia ja mustetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > Raamatun kaanoniin on voinut päätyä myös huijareiden tekstejä, tai vaihtoehtoisesti monia pyhiä tekstejä on jätetty pois.

        Niin, arvailuilla ei kuitenkaan ole mitään painoarvoa. Ei ole mitään syytä uskoa, että Raamattuun olisi päätynyt sinne sopimatonta, ta, että sieltä puuttuisi jotain oleellista.

        Oletko ihan kartalla, koko raamattuhan on ihan arvailua. Täysin uskon varainen juttu, mitään todisteita jumalan sanasta ei ole.

    • Anonyymi

      On tokkiinsa. Kyllä se on.

    • Anonyymi

      Äsken sanomalehden yleisönosastossa joku valitti ettei lehdestä löydy jumalan sanaa.

      Niinpä. Mutta epäilemättä löytyy sanasta sanaan heti kun jumala vaan pitää lehdistötilaisuuden.

    • Anonyymi

      Mistä tiedät?

    • Anonyymi

      Sehän on luoja. Meidän luoja.Tietysti faaraoilla on aina ollut kova vastustus Luojaa vastaan kyllä israelilaiset kapinoi siinailla kultapatsailla ja lopulta ne heitettiin mesopotaniaan Babylon jäähylle. Kovapäistä porukkaa.

    • Anonyymi

      Joo ihmiset vaan vääntää jumalaksi kiviä puita ja patsaita .

      • Anonyymi

        Tai ukkosen ääntä ja kannabiseuforiaa niin kuin raamatussa

    • Anonyymi

      Ateisti kirjoittaa puuta heinää!!!!!!

      • Anonyymi

        Sanna Marinilta jos kysyisit, vastaisin, etei ateismin leviämistä voida estää, eikä ole tarkoituskaan estää.

    • Anonyymi

      No mikäs siinä olisi sellaista, ettei olisi kirjoituttanut, kun kerran oppivat apinat kirjoittamaan ja lukemaan.
      Kuulema nykyäänkin häntiä leikkaavat pois, jos sellainen sattuu ihmisillä olemaan syntyessä. Aikamoinen tapaus sekin.

      • Anonyymi

        Häntä naispiispalla vilahtelisi mekonalta valehdellessa ja satuja höpöttäissä, kirkkoväki ihmeissään, totudenhenki johda sinä meitä laulaisivat.

    • Raamattu on hengen sinelillä vahvistettu,ei ole väsätty kirja,mitä siihen kirjoitettu ne on toteutuneet ja toteutuvat edelleen,myös hänen toinen tulemisnsakin on edessä päin.

      • Anonyymi

        Hengen sinetti, mikä se sellainen on?😁 Sitä toista tulemista on nyt venttailtu tässä lähes 2000 vuotta.😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hengen sinetti, mikä se sellainen on?😁 Sitä toista tulemista on nyt venttailtu tässä lähes 2000 vuotta.😁

        Hengen sinetistä Jeesus tuntee omansa,viimeisellä tuomiolla joka on edessä päin,maaiman ihmisellä sitä ei ole. Eivätkä ole elämän kirjassakaan he ovat poissa Jumalan yhdedestä ikuisesti,kadotuksessa.

      • Anonyymi
        kotiko kirjoitti:

        Hengen sinetistä Jeesus tuntee omansa,viimeisellä tuomiolla joka on edessä päin,maaiman ihmisellä sitä ei ole. Eivätkä ole elämän kirjassakaan he ovat poissa Jumalan yhdedestä ikuisesti,kadotuksessa.

        Jopa on hihhulilla lapsekkaat uskomukset. Saako nauraa, ihan hyvässä mielessä tuollaisille uskomuksille?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jopa on hihhulilla lapsekkaat uskomukset. Saako nauraa, ihan hyvässä mielessä tuollaisille uskomuksille?

        Saanauraa vapaasti,niin paljon kun vain jaksaa,me nauretaan sitten kun asiat ovat käsitelty tuomio istumen edessä. Täällä hän sanotta se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.
        Meidän naru on vielä edessä päin.

      • Anonyymi
        kotiko kirjoitti:

        Saanauraa vapaasti,niin paljon kun vain jaksaa,me nauretaan sitten kun asiat ovat käsitelty tuomio istumen edessä. Täällä hän sanotta se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.
        Meidän naru on vielä edessä päin.

        "Meidän naru on vielä edessä päin."
        Onpa hyvä ettei ole kaulan ynpärillä, sitä ei nimittäin kannata kotona kokeilla.

    • Anonyymi

      Raamattu on kokoelma tarinoita.

      • Raamatun kokoelma on evankelujmia syntien anteeksi saamisesta,Jeesusen sovintovernkautta. Niin kuin Jeesus on kerran sanonut ellette usko,te hukutte synteihinne,sana on enmänkuin kokelma tai tarina,se haituu ajan mittaan jolla ole merkitystä.

    • Anonyymi

      Alkuperäiset kirjoitukset joista Raamattu on koottu , monet ihmiset ovat tehneet muistiinpanoja.
      Jos nykyää raamattua kirjoitettaisiin, siinä jeesus olisi nainen ja äitidin tyttö ja jumala, jumalansanan levittäminen, saarnaaminen olisi miehiltä kielletty.

    • Anonyymi

      Filosofeja on kahdenlaisia: niitä jotka pyrkivät selkeyteen ja niitä jotka pyrkivät sekavuuteen.

      Filosofian painoarvo on laskenut koska moniin filosofian suurista kysymyksistä on alettu saada suht luotettavan oloisia vastauksia ja niistä on tullut omia tieteenalojaan, viimeisimpänä varmaan moraalipsykologia.

      Filosofialle on sitten jäänyt kalutut luut, siis tuo Enqvistin mainitsema käsiteanalyysi. Siinäkin on vaikea löytää merkittäviä edistysaskelia suurfilosofien vuosisataisten töiden jälkeen.

      Suuri osa ihmisistä hyväksyy uudet löydöt, ja huutelemaan jäävät ne joita ei kiinnosta selkeys vaan omien umpisolmuisten ajatuksien kuuluttaminen muille.

      On surkuhupaisaa että samalla kun filosofit painottavat tarvetta kyseenalaistaa luonnontieteen suurella vaivalla selvittämä ymmärrys maailmasta ja jopa koko objektiivinen todellisuus, samaan aikaan he haluavat ottaa rokotekriitikoilta tämän oikeuden pois.

      Filosofisesta pohdinnasta on poistunut kysymys : "Miten asiat ovat" ja jäljellä on "Miten asioiden pitäisi olla?" "Miten pitäisi toimia?". Jälkimmäiset kysymykset jäävätkin filosofien iloksi koska niihin ei pysty millään faktatiedolla saamaan vastausta, kuten Hume:n giljotiini teroittaa.

    • Anonyymi

      Jos, jos... Kenen kaltainen olet? Käärmeen. Asut kehä III:n sisäpuolella.

    • Anonyymi

      Mistä ihmeen pyhistä kirjoituksista hörhöt höpisee? Ne on eriasteisissa psykooseissa olleiden ihmisten kirjoituksia.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mikä pointti?
      Ei oo mitään järkevää syytä miksi Hän ei tai olisi voinut kirjoittaa ja allekirjoittaa Raamatun. Tai että Hän olisi voinut valita myös ihmisen kirjoittamaan todistuksen siitä mitä näkivät ja kokivat.
      Itse olen kuullut Jumalan äänen vaikeimmillaan hetkillä, ja saanut uskosta tukea.
      Voitte ihan rauhassa, ateistit, uskoa Raamatun olevan pelkkä satukirja, mutta se ei poista ihmisten kokemuksia ja näkyjä Jumalasta.
      Näiden ihmisten kokemukset Jumalasta ja Jeesuksesta, joista Raamatussa kerrotaan ovat oikeita, eikä teillä ateisteille ole ainuttakaan _erittäin hyvää todistetta_ jolla kumota tämä tosiasia.
      Itse en aijo palaa Helvetin tulessa, vaan haluan päästä Taivaaseen kun aikani tulee.

      • Anonyymi

        Ei ainoastaan ateistit pidä Raamattua satuna, vaan myös uskovaiset jotka haluavat seurata Jeesusta, mutta suhtautuvat kriittisesti Rooman keisareihin ja hallintakoneistoon 300-luvulla, joka myös päätti kokonaan UT:n sisällöstä. UT:n kaanon vahvistettiin vuonna 397 Karthagon kirkolliskokouksessa.

    • Anonyymi

      Juu.. kyllä tosi on.

      Uudessa testamentissa selkeästi ilmoitetaan kunkin kirjjeen kirjoittajan nimi. On luonnollista että ko. kirjoittajan sanasta on kysymys. Kirjoitajia olivat mm. Paavali, Pietari, Johannes ja Juudas.

      Milloinkaan ei ole Vanhan ja Uuden liiton Jumala ilmoitttanut että raamatun sana on Jumalan sanaa.

      Vasta Lutherin harhaopeista alkoi että "Kristus on Sana" ja Sana on Jumala ja Sana on Kristus ja on Sana-Poika.
      Lutherin toimesta ja hänen tahdostaan syntyi oppi "Yksin raamattu" joka on Jeesus Kristus.

      • Anonyymi

        UT:ssa on mukana myös pseudepigrafisia tekstejä, joiden kirjoittaja ei ole se joka väitetään. Esim. pastoraalikirjeet ovatkin Paavalin oppilaiden kirjoittamia, eivät itse Paavalin.

        http://www.helsinki.fi/teol/pro/emo/lahteiden/kirjeet2.html
        "Suurin ryhmä Uuden testamentin pseudepigrafisista kirjoituksista ovat Paavalin oppilaiden kirjoittamat tekstit, joita kutsutaan deuteropaavalilaisiksi kirjeiksi. Pääosa tutkijoista pitää tähän ryhmään kuuluvina kirjeitä kolossalaisille, efesolaisille, toista kirjettä tessalonikalaisille, sekä niin sanottuja pastoraalikirjeitä, eli ensimmäistä ja toista kirjettä Timoteukselle sekä kirjettä Titukselle. Niiden tyyli ja teologia poikkeavat Paavalin aitoperäisinä pidetyistä kirjeistä. Myös ”välikatkelma” 2. Kor. 6:14–7:1 on todennäköisesti syntynyt toisen kirjoittajan halusta muokata Paavalin kirjettä."

    • Anonyymi

      Kaikkivaltias Jumala tekee mitä haluaa. Sanooko maalaus tekijälleen ”miksi teit näin”?

    • Anonyymi

      Juutalainen:

      No , olit mitä mitä mieltä olit , niin minun mielestäni toora on pyhää sanomaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2854
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      531
      2696
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1875
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1857
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1758
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1689
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1342
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      61
      1149
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      89
      1135
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1112
    Aihe