Ymmärrys viruksista ja rokotuksista hukassa!

Anonyymi

Peruskoulussa on mennyt jotain pahasti pieleen kun ihmiset eivät enää hahmota virusten toimintaa. Kaupoissa näkee asiakkaita jotka ovat suojanneet leukansa kasvomaskilla. Ajatuksena on ilmeisesti, että koronavirukset imeytyvät leuasta.
Nykyinen rokotekeskustelu on myös aivan älyvapaata, roketevastaisuutta olisi ihmetelty suuresti kolmisenkymmentä vuotta sitten. En hirveästi ylpeilisi Suomen Pisapisteistä. Suomalaiset ovat valitettavasti tyhmentyneet ja koronakäyttäytyminen on siitä näkyvä esimerkki.

23

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikäs korona käyttäytymisessä vikana? Maskien käyttö on vaehtoista, jotkut käyttää jotkut ei, valinta on vapaa eikä siihen pitäisi olla kenelläkään mitään mussuttamista.
      Rokotteen ottaminen, kunhan niitä nyt ensin on saatavissa, on vapaehtoista. Jotkut on innokkaita piikin ottamaan, viisaammat katsoo ensin mitä yllytyshulluille tapahtuu ja toimii sitten sen mukaan. Kyse ei siis ole mistään vaistaisuudesta ainoastaan terveen järjen käytöstä, jota vielä osassa kansalaisia jossakin määrin esiintyy.
      Peruskoulu, joka on siis matkittu Ruotsista on tuottanut sen tuloksen jonka maalaisjärjellä varustetut heti kättelyssä kertoivan sen tuottavan.

      • Anonyymi

        Maskien käytön ei pitäisi olla vapaaehtoista, mutta eihän nössöyhteiskunnassa mitään saada aikaan. Samoin rokotteen ottamisen pitäisi olla velvollisuus ja jos ei ota, pitäisi myös poistaa veronmaksajien kustantama terveydenhoito. Eli vapaasti saa olla ilman, mutta ei voi sitten vaatia julkisrahoitteista terveydenhoitoakaan.

        Teikäläiset käyttää kaikenlaisia tekosyitä. On naurettavaa puhua rokotteiden riskeistä, kun kyse on asiasta jota on tutkittu kymmenillä tuhansilla ihmisillä ja piikitetty jo miljooniin. Jos teillä numeroiden hahmottaminen on noin vaikeaa, pitäisi varmaan käydä jossain lääkärissä tutkituttamassa päänsä.

      • Anonyymi

        Mikään ei ole niin tyhmä kuin vanha tyhmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään ei ole niin tyhmä kuin vanha tyhmä.

        Erehdyt! Nuori ja vilkas tyhmä on vielä pahempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maskien käytön ei pitäisi olla vapaaehtoista, mutta eihän nössöyhteiskunnassa mitään saada aikaan. Samoin rokotteen ottamisen pitäisi olla velvollisuus ja jos ei ota, pitäisi myös poistaa veronmaksajien kustantama terveydenhoito. Eli vapaasti saa olla ilman, mutta ei voi sitten vaatia julkisrahoitteista terveydenhoitoakaan.

        Teikäläiset käyttää kaikenlaisia tekosyitä. On naurettavaa puhua rokotteiden riskeistä, kun kyse on asiasta jota on tutkittu kymmenillä tuhansilla ihmisillä ja piikitetty jo miljooniin. Jos teillä numeroiden hahmottaminen on noin vaikeaa, pitäisi varmaan käydä jossain lääkärissä tutkituttamassa päänsä.

        " Jos teillä numeroiden hahmottaminen on noin vaikeaa, pitäisi varmaan käydä jossain lääkärissä tutkituttamassa päänsä."
        Suomessa on korona rokotettu yli 150000 henkilöä. Hattailmoituksia rokotteesta on tehty toistasataa, joista vakavia ainakin 38.
        Myös kolme henkilöä on kuollut rokotteeseen , siis Suomessa.
        Joten kenen pitäisi mennä lääkäriin päätään tutkituttamaan numeroiden hahmottamisesta?

        Maskien käyttö on vapaehtoista ja niin pitää olla vaikka se joitain minä minä narsisteja näyttää jurppivan. Samoin rokotteen ottaminen on vapaehtoista ilman mitään esittämiäsi laittomia rajoituksia. Näillä "ei hoitoa" esittäjillä on tuo ajattelutapa pelottavan yhtenäista 30 luvulla Saksassa hääränneen "pienen suuren miehen" oivaluksien kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maskien käytön ei pitäisi olla vapaaehtoista, mutta eihän nössöyhteiskunnassa mitään saada aikaan. Samoin rokotteen ottamisen pitäisi olla velvollisuus ja jos ei ota, pitäisi myös poistaa veronmaksajien kustantama terveydenhoito. Eli vapaasti saa olla ilman, mutta ei voi sitten vaatia julkisrahoitteista terveydenhoitoakaan.

        Teikäläiset käyttää kaikenlaisia tekosyitä. On naurettavaa puhua rokotteiden riskeistä, kun kyse on asiasta jota on tutkittu kymmenillä tuhansilla ihmisillä ja piikitetty jo miljooniin. Jos teillä numeroiden hahmottaminen on noin vaikeaa, pitäisi varmaan käydä jossain lääkärissä tutkituttamassa päänsä.

        Maski on onneksi vapaaehtoinen. Hölmöt arkajalat pitää sitä, ja kuvittelevat sen tekevän itsestään kuolemattoman. Kirurginen maski ei ole paperia tai kangasta, vaan pääosin muoviaineksia. Kuvittele mitä tuollainen made in china-tuotteen kemikaalicocktail tekee keuhkoille.

        Nyrkkisääntö koronan ja kaikkien muiden pöpöjen osalta: pese kätesi kunnolla usein, rasvaa niitä ennen nukkumaanmenoa jotta iho ei kuivu liikaa. Älä kaiva nenääsi äläkä hiplaa naamatauluasi/partaasi pesemättömin käsin. Käytä ulkosalla ovenkahvoissa hanskoja. Pidä järkevä välimatka kassajonossa jne. Syö 80-100 mikrogrammaa päivässä D-vitamiinilisää, se estää virustartuntoja lisäten vastustuskykyä. Ulkoile, syö ja nuku hyvin. Näillä pärjäät!

        Korona sinänsä on saanut poskettomat mittasuhteet maailmassa, ja romuttaa tehokkaasti talouden, mielenterveyden jne ihmisiltä. Lasku on tästä vielä suuri.

      • Anonyymi

        Terve järki ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamiskyky on nykyaikana hukassa kaikilta, päättäjiä myöten. Voisi puhua ns. aivovammaporukasta. Hullu on Saksan Merkel yliampuvine rajoituksineen, ja kahjo on maamme hallituksen kiiluvasilmäinen naisjoukko. Nauttivat saadessaan kertoa uusista rajoituksista. Koronahysteria tuhoaa maamme ja koko Euroopan talouden ja kansalaisten lopunkin mielenterveyden.

    • Anonyymi

      Kasvomaskin käyttö ei kenellekään ole vapaaehtoista eikä oma valinta. Kasvomaskin käyttö on olosuhteiden vaatimus. Samoin rokotus.

      Minä en halua käyttää kasvomaskia, ei se kivaa ole! Mutta käytän silti, ettei seuraisi vielä pahempaa sekä minulle itselleni että myös sinulle. En halua tavata yhtäkään maskitonta bussissa ja kaupassa tai muualla.

      Ehkä meillä pitäisi olla omat bussit ja kaupat ynnä muut palvelut niille, jotka käyttävät maskia, ja omansa myös niille, jotka omaa mukavuuttaan ja itsekkyyttään eivät maskeista ja turvaväleistä piittaa. Myös julkinen terveyshuolto olisi suljettava maskittomilta.

      • Anonyymi

        Maskien käyttö on vapaehtoista samoin rokotteen ottaminen . Olosuhteilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

        Jos ja kun et halua missään maskitonta tavata niin asiahan on varsin helppo ja yksinkertainen
        toteuttaa, pysy kotona, älä liiku missään. Helppoa eikö totta?

        "Ehkä meillä pitäisi olla omat bussit ja kaupat ynnä muut palvelut niille"
        Sattaisi olla ok. Sinähän luonnollisesti vaatijana maksaisit tuosta aiheutuvat rahalliset kustannukset, lisäksi tietenkin vastaisit niihin lainmakaisiin rangaistusvaatimuksiin joita tuosta eittämättä syntyisi.
        Tuo julkinen terveyden huolto kun nimensä mukaiseti on julkinen, niin sen yksityistäminen pelkästään sinun ja hengenheimoilaistesi käyttöön on hiukan ongelmallinen. Ennen ongelman toivomaasi suuntaan ratkeamista et luonnollisestikaan julkisia sairaanhoitopalveluja käytä vaan pitäydyt yksityisissä alan palveluissa.
        Niin ja verotuksessa (sikäli kun sulla verotettavia tuloja on) vaadit verojen alentamista siltä osin mitä niistä(veroistasi) käytetään julkiseen terveydenhoitoon.

      • Anonyymi

        Kun kerran totalitarismia kannatat, niin viedään asia äärimmilleen. "Suljetaan" julkinen terveydenhuolto kaikilta, jotka eivät noudata terveyssuosituksia. Eli ei hoitoa ylipainoisille, ei hoitoa tupakoiville, ei hoitoa liikkumattomille. Suuri osa terveydenhuollon resursseista menee siihen, että ihmiset eivät huolehdi itsestään. Ja kaikkein suurin osa menee siitä syystä, että elämme liian vanhoiksi.

        Ei elämä siitä suuresti muutu, vaikka terveydenhuollon saatavuutta rajoitettaisiin. Suurin osa terveydenhuollon käytöstä johtuu iästä ja huonoista elintavoista. Terveydenhuoltoa tarjotaan koko ajan itseaiheutettuihin vaivoihin. Äärimmilleen vietynä lähes kaikki vaivat voidaan katsoa itse aiheutetuiksi, raskauksista ja synnytyksistä alkaen.

        Taitaisi tosiasiassa elämä oleelisesti muuttua jos terveydenhuollon saatavuutta entisestään rajoitettaisiin.
        Terveydenhuollon käytöstä suurin osa johtuu iästä. Pitäisikö mielestäsi ikääntyneet perus-sairaat jättää hoitamatta? Vaikka sairaus ei mitenkään johtuisi elintavoista.
        Järjestäytyneellä yhteiskunnalla on velvollisuus huolehtia myös niistä heikoimmista jäsenistään.

        Joissakin maissa (esim. USA) terveydenhoito perustuu itse maksettuihin kuluihin (vakuutuksella tai käteisellä) jolloin köyhimpien sairaanhoito jää retuperälle. Suomalaistyylistä julkista sairaanhoitoa ei ole kaikkialla, joissakin taas se voi olla jopa tehokkaampi (esim. Britannia).

    • Anonyymi

      Jotkut todellakin pitää maskia vain suun edessä, nenän kautta hengittäminen on helppoa kun nenä ei ole maskin sisällä. Kyllähän tuokin tapa auttaa vähän, puhuessa ja köhiessä virukset eivät leviä ympäristöön, mutta leviää vapaasti hengityksen mukana. Eikä tietenkään suojaa yhtään käyttäjää koska sisäänhengitys tapahtuu vapaasti nenän kautta.

      • Anonyymi

        Vähän naurettavan näköistä. Itse katselin yksi päivä urheilukaupan takana jonottavaa ihmistä. Suun edessä oli maski. Ei nenän.

        Sama juttuhan on lääkkeiden käytössä, etenkin e-pillereissä asia tiedostetaan. On oikea käyttö ja tyypillinen käyttö. Tyypillinen käyttö lisää riskejä (eli raskauden todennäköisyyttä). Sama juttu maskin kanssa. Eiköhän suurin osa ole tyypillisiä käyttäjiä. Kaikki maskinkäytön hienoudet eivät ole hallinnassa. Ei itsellänikään.

    • Anonyymi

      Jos maski todella estää viruksen leviämisen niin mihin sitten enää rokotteita tarvitaan?

      • Anonyymi

        Haluatko kaikkien maailman asukkaiden käyttävän maskeja ikuisesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko kaikkien maailman asukkaiden käyttävän maskeja ikuisesti?

        Siihen asti, että riittävän moni on rokotettu. Miksi sepität tuollaisia olkiukkoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen asti, että riittävän moni on rokotettu. Miksi sepität tuollaisia olkiukkoja?

        Ainahan nuo pandemiat ja epidemiat ovat menneet ajan kanssa pois ja myöhemmin on tullut taas uusia. Ei ne ikuisesti kestä. Kyllä tämäkin Covid menee pois ilman rokotuksiakin. Ihmiset on vaan peloteltu niin hätäisiksi että jotain apua on saatava ja heti. Tämä on mahtava bisnesmahdollisuus lääketeollisuudelle.

        Niinhän tuo influenssakin kiertää jatkuvasti ympäri maapallon ja sitä vastaan pitää rokottaa vuosittain. Koronasta on tulossa samanlainen sairaus, mutta ongelma on siinä että korona on ärhäkämpi sairaus ja hoitamattomana herkemmin tappava.

    • Anonyymi

      Mikäs herra-rouva korona-asiantuntijaa motivoi? Kenties oma pelko? Tosi asiassa voit huolehtia vain itsestäsi. Pidä etäisyyttä. Se on ainoa todella hyvä keino. Sillä keinolla jotkut jopa selvisivät Lontoon rutosta 1600-luvulla, kun tartuntamekanismit eivät vielä olleet tiedossa.

      Haluaisitko samalla pitää sen virusluennon, kun olet ilmeisesti alan asiantuntija? Odotan innolla.

      • Anonyymi

        Lähes kaikki maskivastustajien, rokotevastaisten ja koronan kieltäjien lähteistä on täyttä kuraa.

        Esimerkiksi se moneen paikkaan levitetty "selviytymisprosenttilista", jonka piti olla CDC:n lista siitä, kuinka moni selviää. Se ei ollut sitä alunperinkään ja hyvinkin lyhyt haku CDC:n sivuilta paljastaa, mikä lista se oli. Jostain syystä nämä salaliittoteoreetikot haalii ympäri nettiä kaikkea sontaa levitettäväksi ja käyttävät tuhottoman tuntimäärän sen roskan levittämiseen, mutta eivät vähä-älyisinä ja velttoina lampaina viitsi käyttää paria minuuttia lähteiden tarkastamiseen.

        1) Maskit toimivat hengitystievirustauteihin, ovat toimineet jo sata vuotta
        2) Jokainen joka hahmottaa fysiikkaa edes alkeistasolla ymmärtää myös sen, että happi ja hiilidioksidi läpäisevät maskin, eikä mitään "oman hiilidioksidin hengittämistä" tapahdu
        3) Maskit eivät ole kuluneiden sadan vuoden aikana aiheuttaneet mitään outoja sairauksia maskien käyttäjille. Päinvastoin maskeja käytetään monilla aloilla suojaamaan keuhkoja. Maskit vähentävät myös astmaatikkojen hengitystieärsytystä ja siksipä astmaatikkojen erityisesti kannattaisi käyttää maskeja esimerkiksi katupölyn pois pitämiseksi
        4) Rokotteet toimivat. Pfizer on ensimmäinen mitä on jaettu Suomessa ja sen kysy estää covid on noin 90%. Koska rokote estää tehokkaasti covid-virusta monistumasta elimistössä, se vähentää virusten määrää ja sitä kautta myös todennäköisyyttä tartuttaa muita.
        5) Rokotteilla ei ole yhteyttä autismiin tai muihin vastaaviin, vaikka salaliittoteoreetikot näin väittävät. mRNA-rokotteella ei ole myöskään mitään järkevää keinoa muuttaa ihmisen perimää, toisin kuin rokotevastustajat väittävät. On todennäköisempää muuttua siaksi syömällä sianlihaa, kuin että tämä rokote muuttaisi perimää
        6) Sikapiikki pelasti ainakin sata henkeä jokaista narkolepsiatapausta kohti. Lisäksi sikainfluenssa itsessään aiheuttaa narkolepsiaa, jota rokotevastustajat eivät myöskään yleensä kerro.
        7) Suuria syitä sille, miksi covid ei ole sairastuttanut useampia, tappanut useampia tai levinnyt vielä pahemmin, on siinä että maapallo on suljettu. Rajat on kiinni, ihmiset käyttää maskeja (järkevät yksilöt), ihmiset pitää etäisyyttä ja desinfioi käsiään. Esimerkiksi flunssa ja influenssa ovat kadonneet melkein täysin. Covid on sen verran pahempi, että kaikista torjuntakeinoista huolimatta sitä on silti niin paljon, ettei terveydenhoitojärjestelmät useissa maissa tahdo selviytyä.

        VTT:n selvityksen mukaan kulkeminen julkisissa kulkuvälineissä on varsin turvallista, jos käyttää maskia.

      • Anonyymi

        Flunssa, influenssa, lintuinfluessa ja esimerkiksi covid ovat kaikki hengitysteitse leviäviä virustauteja, jotka tarttuvat lähinnä pisaratartuntana.

        Vaikka teoriassa yksikin virus riittää tartuttamaan, käytännössä siihen tarvitaan aina huomattava määrä viruksia. Covidin myötä on myös havaittu tämän virusmäärän todennäköisesti vaikuttavan taudin rajuuteen. Jos henkilö siis altistuu pienelle, mutta tartuntaan riittävälle määrälle viruksia, hän saa taudin lievänä, kun taas suuren määrän saaminen aiheuttaa voimakkaan taudin.

        Kansanmaskien teho on uudempien tutkimusten mukaan heikko, lähinnä parempi kuin ei mitään.

        Kirurgisia maskeja on käytetty pisaratartuntojen välttämiseen terveydenhuollossa todella pitkään ja ne toimivat siinä tehtävässä hyvin, täysin mielipiteistä ja internet-asiantuntijoiden lausunnoista riippumatta. Lyhytaikaisessa tai vähäisessä altistuksessa ne vaikuttavat riittävän tartunnan estämisessä ja kovemmassa, pitkäaikaisessa altistuksessakin ne oletettavasti lieventävät taudin rajuutta alentaen elimistöön päätyneiden virusten määrää.

        Pitkäaikaisessa altistuksessa, kuten joukkoliikennevälineissä ja vastaavissa, olisi kuitenkin hyvä käyttää FFP2- tai FFP3 -tason suojainta nyt kun covidista on leviämässä herkemmin tarttuva muunnos. Kaupassa käydessä tai kaupungilla kävellessä sellaista ei tilastollisesti todennäköisesti tarvitse ja suojain pulan takia on kaikkien etu käyttää FFP-suojaimia säästeliäästi. Suomen hallitus ei ole taaskaan tehnyt mitään maskien riittävyyden varmistamiseksi Suomessa, vaikka aikaa on ollut koko vuosi.

        FFP2 tai 3 -maskin käyttö on käytännössä hyödyntä jos on parta, koska parta estää maskia tiivistymästä ihoa vasten. Kirurginen maski parrattomalla on todennäköisesti tiiviimpi kuin FFP2 partaisella.

        Kirurginen maski ja FFP-suojaimet toimivat tehtävässään hyvin ja niitä todella kannattaa käyttää. Kirurginen maski toimii molempiin suuntiin ja niin toimii venttiilimaskikin. Toki venttiilitön on parempi, mutta todennäköisesti jos kunnolla aivastaa, paine lyö ilmaa ulos maskin sivuista, jolloin ero venttiilimaskin ja venttiilittömän välillä ei ole välttämättä kovin suuri, jos edes olemassa.

        Koska yleisesti ottaen ensisijainen suojaus on pisaroiden välttäminen ja vasta toissijaisesti aerosolin, ei kannata käyttää liikaa takertua näihin venttiili ja suodatuskykyasioihin. Tärkeintä on käyttää edes kirurgista maskia ja ajaa parta pois ja jos hyvin haluaa toimia, niin ahtaissa tiloissa pidempään muiden kanssa ollessa FFP2-suojain, venttiilillä tai ilman - millaisen sitten omistaakin tai on ylipäätään markkinoilta löytänyt. Venttiilimaskin käyttäjä voi toki aina painaa kasvonsa takin hihaan aivastaessaan, jolloin venttiilin läpi pääsevät pisarat jäävät ainakin osittain hihaan.

        Venttiilillinen maski pitäisi olla ehdottomasti kielletty koronan torjunnassa (se onkin kehitetty vain rakennustyömaille pölyisiin olosuhteisiin). Kun koronavirusta kantava ihminen käyttää venttiilimaskia, jokaisella uloshengityksellä ventiilistä virtaa viruspilvi. Koska venttiili on vieläpä pienempi kuin suu, virtausnopeus on suurempi ja viruksia leviää kauemmas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1871
    2. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      144
      1788
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1572
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1392
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1375
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      151
      1336
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1228
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1183
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1168
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1065
    Aihe