Liian kiva

Mikä miniöitä vaivaa? Miksi ovat kiitoksen kipeitä? Harvat ihmiset - ainakaan jäyhät suomalaiset - toisiaan kehuvat, ei nyt ainakaan päin silmiä! Ylpistyisivät vaan.
Minä itse vaivautuisin todella, jos joku minua kehuisi, anoppi tai kuka hyvänsä. Alkaisin heti miettiä, mikä on mennyt pieleen, kun TUOSSA asiassa ruvetaan kehumaan.
Pitää ihmisen jo nuoresta oppia, että minä olen minä ja muut on meijän krannista. Toisten mielipiteitä on hyvä kuulla, mutta itse on päätökset tehtävä ja seuraukset omien päätösten mukaan.
On opittava sanomaan kiitos ei kierrätystavaralle jota ei tarvitse. Ei siinä tarvita mitään viekasteluja. Sanoo vain suoraan, että ei käy meille, tai on jo vastaava. Loukkaantukoon. Oppiipa, ettei tuo toiste.
Aikuinen ihminen pitää hajuraon kaikkiin, omiin sukulaisiinsa ja miehen sukulaisiin. Juoruiluun ja takanapuhumiseen ei pidä sortua. Ennen sanottiin, että pyykit pestään kotona. Hyvä neuvo tänäkin päivänä. Jokainen perhe määrää yksin omassa kodissaan.

Kissa kiitoksella elää kirjoitti:

Mikä miniöitä vaivaa? Miksi ovat kiitoksen kipeitä? Harvat ihmiset - ainakaan jäyhät suomalaiset - toisiaan kehuvat, ei nyt ainakaan päin silmiä! Ylpistyisivät vaan.
Minä itse vaivautuisin todella, jos joku minua kehuisi, anoppi tai kuka hyvänsä. Alkaisin heti miettiä, mikä on mennyt pieleen, kun TUOSSA asiassa ruvetaan kehumaan.
Pitää ihmisen jo nuoresta oppia, että minä olen minä ja muut on meijän krannista. Toisten mielipiteitä on hyvä kuulla, mutta itse on päätökset tehtävä ja seuraukset omien päätösten mukaan.
On opittava sanomaan kiitos ei kierrätystavaralle jota ei tarvitse. Ei siinä tarvita mitään viekasteluja. Sanoo vain suoraan, että ei käy meille, tai on jo vastaava. Loukkaantukoon. Oppiipa, ettei tuo toiste.
Aikuinen ihminen pitää hajuraon kaikkiin, omiin sukulaisiinsa ja miehen sukulaisiin. Juoruiluun ja takanapuhumiseen ei pidä sortua. Ennen sanottiin, että pyykit pestään kotona. Hyvä neuvo tänäkin päivänä. Jokainen perhe määrää yksin omassa kodissaan.

Itse olen sitä mieltä, että positiivinen palaute olisi meille kaikille hyväksi, mutta ikävä kyllä sitä saa harvoin, kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti. Eli elämään on opittava myös ilman kiitosta ja kehuja ja on opittava ymmärtämään myös se, että ketään ei voi pakottaa kehumaan/kiittämään itseään. Minulla on eräs ystävä, liki 3-kymppinen jo (eli luulisi jo hivenen nähneen elämää, ei siis mikään teini), joka kitisee tippa silmässä, että kun häntä ei ikinä kehuta työpaikalla, ei nykyisessä eikä entisessäkään. Minusta se tuntuu todella hassulta! Olen ainakin itse oppinut, että kiitosta ei kovin usein elämässään kannata odottaa, varsinkaan työpaikalla, eikä se muutenkaan niin kuulu suomalaiseen kulttuuriin, kuten edellinenkin kirjoitti. Tätä ystävääni on kotona kehuttu kaikesta, myös hänen miehensä ylistää häntä jatkuvasti kaikesta, kummassakin tapauksessa mielestäni myös aiheettomista asioista, jotka itse ottaisin jo v-uiluna (tyyliin lässähtänyt kakku on miehen mielestä niiiiin hyvää ja hyvin onnistunutta...). Tämä ystävä parka on siis ihan tuskissaan kun ei töissä kehuta ja ilmeisesti kärmeissään minullle, joka en jaksa häntä ylistää kaikesta. Jutut ovatkin sitten muuttuneet hänellä sellaisiksi, että hän ruikuttaa minulle koko ajan miten hirveän huono hän on siinä ja tässä ja tuossa ja odottaa, että sitten kehuisin häntä ja sanoisin kuinka hyvä hän on. En ole jaksanut hänen ylistykseensä ryhtyä todellakaan... Tavallaan hän itse yrittää pakottaa toiset kehumaan itseään. Tämä ystäväni on todella kiitoksen kipeä, mutta ei ole tajunnut, että myös hän voisi kiittää jostain: eräässä elämänvaiheessa olen hyvin monella tapaa ollut hänen tukenaan, mutta ei kiitosta kuulu; eikä kyllä kiitosta kuulu muustakaan vähäisemmästä asiasta. En kiitosta häneltä niistä muuten odottaisikaan, mutta se valtava kehumisen ja kiittämisen määrä, jonka hän itselleen vaatii luulisi herättävän hänessäkin halun kiittää ja kehua muita jos aihetta on, tai päinvastoin, auttaa häntä tajuamaan, että muutkin toimivat kuten hän, eli jättävät kiittämättä.