voidaan ottaa lisää muslimipakolaisia? Äänestämällä demareita ja Vihreitä sekä muita hallituspuolueita voit saavuttaa tavoitteesi kunnallisveron nostosta.
Haluatko kunnallisveron nostoa että kotikuntaasi
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Demareilla, vihreillä ja vasemmistoliitolla on sama suunnitelma kuin Amerikan demokraateilla. Mahdollisimman paljon siirtolaisia ja pakolaisia ja niille luvataan kaikkea kivaa niin he äänestävät meitä.
Kieltämättä hyvä suunnitelma mutta niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa kansa voi olla eri mieltä. Amerikassakin on välivaalit ensi vuoden marraskuussa ja silloin kansa antaa tuomionsa.
Suomessa kunnalisvaalit ovat huhtikuussa, kansa päättää ja pulinat pois! Kokoomuksella ja etenkin kepulla näyttää huonolta...
Joo ei tainnu olla kepulta viisas veto lähteä tukemaan nykyistä hallitusta taitaa tulla takkiin ja kovasti vaikka kuvittelevatkin että saisivat vakiona ääniä landella.
Velkaa, velkaa , velkaa. Jos kunta ei saa velkaa niin kyllä valtio antaa, nythän rahaa saa nollakorolla. Maksaa kun jaksaa!
Persujen ainoa kunnallisvaaliteema; Ei tummaihoisia muslimeja tähän kuntaan. Tämä selvä.
Moni puhuu ja kirjoittaa siitä miten kuntalaisten veroprosentti on liian korkea. Verot on kerättävä jotta toiminta pyörii mitä kunnille on määrätty tehtäviksi....mm.koulutus, terveydenhoito, vanhusten hoito, kunnallistekniikan yms. Vielä kun tähän saadaan päälle vielä hallituksen suunnittelema MAAKUNTA EROTUS, kuinka sitten suut pannaan.
Kunnat voisivat ihan hyvin ottaa uudelleen käyttöön poistetun KOIRAVERON.... kymmenet tuhannet hankkineet koiran vain tämän koronavuoden aikana.
Pienikin lisä kuntatalouden kassaan on hyvästä ja tämähän vero oli ihan arkea aikaisemmin.