Kamala tämä kuristava tunne kurkussa, joka iskee noin joka toinen päivä. Olen työtön. Mulla on korkeakoulututkinto, alan työkokemustakin, olen nuori ja edustava, mutta multa puuttuu ne suhteet, joilla työtä voi saada. En ole täydellinen, mutta sitäkö todella vaaditaan, jotta töihin pääsee? Mitä kauemmin olen työtön, sitä hankalammaksi tilanne kehittyy. Koko elämä kärsii tästä tilanteesta suunnattomasti, niin oma henkinen ja fyysinen terveys kuin ihmissuhteetkin. Toisaalta olen oppinut arvostamaan elämän pieniä asioita aivan uudella tavalla, ja olen tavallaan tämän kokemuksen myötä rikkaampi kuin jos olisin täysin tietämätön tämän hyvinvointiyhteiskunnan varjoista, eli en olisi joutunut kokemaan työttömyyden räikeää leimaa. Välillä vain tuntuu ettei jaksa, miettii äärimmäisiä vaihtoehtoja rikollisen urasta maastamuuttoon ja itsemurhaan. Miten te muut?
APUA!
Työtön pro
4373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinhän se on, että suhteilla kaikki toimii. Jos niitä ei suuremmin ole, niin eipä sen jälkeen ole oikein muuta mahollisuutta kuin luottaa omaan onneensa (oikeassa paikassa oikeaan aikaan) ja persoonansa. Tai hankkia jotain lisäarvoa, vaikka jatkokoulutuksella. Yrittelijäisyys tietysti myös tyypillisesti palkitaan.
Se tietysti on ikävää, että työttömyys ja kaikki sen mukanaan tuoma paska kasaantuu yksilön päälle, vaikka se onkin monilta osin yhteiskunnan vika ettei sunkin kaltaiselle nuorelle, fiksulle ja edustavalle tyypille löydy töitä. Jaksa vaan yrittää, niin kyllä se siitä...Lopussa kiitos seisoo, jos äiteliksi halutaan lähteä.
Jos ei ole suhteita, niin aikamosiia ponnisteluja se voi vaatia että töihin pääsis.
Mulla vähän sama tilanne kuin sinulla ja mulla on melkein joka päivä hirvee stressi siitä että tähänkö tää elämä pysähtyi. Ei pääse elämässä eteenpäin ja ne nuoruuden haaveet omasta asunnosta muualla kuin tässä betonilähiössä on nyt vain kaukainen haave.
Kyllä tästä koko elämä kärsii, tosin helpottaisi edes vähän kun ihmisillä ei olisi niin suuria ennakkoluuloja työttömistä. Luusereinahan meitä pidetään. Tähän päälle kun lisätään työttömän "kyykyttäminen" siten että saa juosta vielä sossussa anomassa "armopaloja", niin kyllä tässä itsetunto kummasti laskee.
Miniäni lähti Suomesta karkuun työttömyyttään, kun oli opiskellut ensin dipl.insinööriksi.
Ei kestänyt päivästä toiseen työn hakua, alkoi olla paniikki, unettomuutta ym.
Suhteita ei ollut: töitä ei löytynyt seitsemään kuukauteen.
Kannattaa tosiaan harkita Suomesta muuttoa vaikka määräajaksi harjoittelijaksi, lisää kielitaitoa ainakin ja pääset itsetuhoajatuksista eroon.
Työttömän tittelillä ei kauan tarvitse olla, kun se jo kumuloituu työnantajien asenteisiin kymmenkertaisena miinuksena: työttömänä ei saa töitä. Työllisenä saa, eli työpaikasta toiseen siirtyminen onnistuu paremmin. Siis työnantaja ottaa mieluummin työllisen töihin.
Työkokemusta on ja korkeasti koulutettu. Yritystä riittää ja haastatteluihinkin pääsee. Suurin osa paikoista menee suhteilla, jota minulla ei ole.
Nyt olen hakenut jatko-opintoihin (työn ohessa), koska jotain on tehtävä. On oltava jotain mielekästä.
Välillä ahdistaa todella paljon. Ihmissuhteet todellakin kärsivät. Maastamuutto ei ole muuten ollenkaan huono vaihtoehto; itsekin sitä miettinyt. Nythän olisi sopiva väli toteuttaa jotain sellaista, mikä sitten joskus perheellisenä tai vakityöläisenä on suuremman vaivan takana -ellei mahdotonta. Pitäisi tosiaankin tehdä jotain sellaista repäisevää, joka muuttaa tämän negatiivisen ajanjakson positiiviseksi. Lenkkeily ja kirjasto eivät sitä tee.