Länsi oli se joka aikaansai Saksan jaon

Länsi-Saksan valtio perustettiin syyskuussa -49 ja sen vastavetona DDR saman vuoden lokakuussa. Miksi länsi näin teki on edelleen mysteeri ja tieto siitä piilee arkistojen kätköissä.
1982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Julkinen tieto ja demokraattinen prosessi eivät ole mysteerejä kuin Moskovan trolleille.

Tietenkin oli järkevää muodostaa länsimaiden miehitysvyöhykkeistä yhteinen valtioalue. Se oli myös keino vastustaa NL:n vaikutuksen leviämistä Länsi-Eurooppaan.Kansandemokatiathan olivat jo tiukasti Moskovan ohjaksissa.

Italian ja Ranskan tapaisissa länsimaissa oli tuolloin erittäin vahvat kommunistipuolueet,jotka alkoivat ottaa rakoa Moskovaan vasta paljon myöhemmin.

Äänestä

Neuvostoliitto oli JO ottanut Itä-Saksan haltuunsa ja tekemässä diktatuurista kansandemokratiaa. Ellei länsi olisi muodastanut Länsi-Saksaa olisi neukkuvalta levinnyt sinnekin!

Vuonna 1990 kun Itä-Saksan johto lhostui, ilmeni slvästi MIHIN Itä-Saksan väestö halusi kuulua!

Äänestä
  • -----Ellei länsi olisi muodastanut Länsi-Saksaa olisi neukkuvalta levinnyt sinnekin!------

    Mikähän olisi ollut se mekanismi jolla tuo olisi tapahtunut, ei sellaista ole ?

    Äänestä

  • Oliko neukkula silloin niin mahtava voima, että kolme läntistä suurvalta yhdessäkään ei olisi voinut sille mitään? Aivan uskomaton näkemys. Miten Länsi-Saksan muodostaminen muutti asioita?

    Äänestä

  • -----Neuvostoliitto oli JO ottanut Itä-Saksan haltuunsa-----

    Voittajavallat olivat ottaneet koko Saksan haltuunsa lopullisesti jo 8.-9.5.1945 ja laajoja osia jo ennen sitä. Höpiset kummallisia jostain myöhemmästä haltuunotosta.

    Keksittyjä juttujasi kuten Baltian haltuunotto keväällä -40 joka sitoi kaikki N-liiton massiiviset sotilaalliset resurssit viimeistä sotilasta, tankkia, tykkiä ja lentokonetta myöten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Neuvostoliitto oli JO ottanut Itä-Saksan haltuunsa-----

    Voittajavallat olivat ottaneet koko Saksan haltuunsa lopullisesti jo 8.-9.5.1945 ja laajoja osia jo ennen sitä. Höpiset kummallisia jostain myöhemmästä haltuunotosta.

    Keksittyjä juttujasi kuten Baltian haltuunotto keväällä -40 joka sitoi kaikki N-liiton massiiviset sotilaalliset resurssit viimeistä sotilasta, tankkia, tykkiä ja lentokonetta myöten.

    Ei suinkaan vaan Baltian JA Puolan haltuunotto, joka verotti pahasti neukun voimia monella osa-alueella! Tarvittiin uudet puolueet, virkakoneisto, opettajat, armeija, rajavartiosto, laivasto, poliisi ja salainen poliisi jne! Se vei aikaa.

    Marraskuussa 1940 Stalin ja Molo alkoi pohtia, että mitäs muuta voitaisiin kähmiä ja orjuuttaa!

    Eipä porvarispoika taaskaan tiedä mitään. Baltian maat liitettiin N-liittoon vasta 3-6.elokuuta -40, ei jo toukokuussa. Haltuunotto tapahtui siten vasta syksyllä ja loppuvuonna -40. Toukokuussa niissä ei tapahtunut mitään mikä olisi sitonut Puna-armeijan. Eikä syksylläkään opettajia yms. porukkaa tuotu Puna-armeijasta koska ei neukun armeijassa ollut Baltian kielten taitoista porukkaa opettajia yms. kuin ehkä jokunen.

    Toukokuussa -40 ei Puna-armeijalla ollut mitään erityisiä projekteja menossa.

    Saat rauhassa olla eri mieltä! baltian maat ja Puola (jonka yrität aina ’unohtaa’) edustivat isoja alueita ja neukkutyyliin piti porvarillinen koneisto vangita ja syrjäyttää PER OITIS ja se vaati väkeä. Kaapattu porvarilline;valtio koettiin vihollismaaksi, joka vaati väkeä kaikilla mahdollisilla tasoilla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä porvarispoika taaskaan tiedä mitään. Baltian maat liitettiin N-liittoon vasta 3-6.elokuuta -40, ei jo toukokuussa. Haltuunotto tapahtui siten vasta syksyllä ja loppuvuonna -40. Toukokuussa niissä ei tapahtunut mitään mikä olisi sitonut Puna-armeijan. Eikä syksylläkään opettajia yms. porukkaa tuotu Puna-armeijasta koska ei neukun armeijassa ollut Baltian kielten taitoista porukkaa opettajia yms. kuin ehkä jokunen.

    Toukokuussa -40 ei Puna-armeijalla ollut mitään erityisiä projekteja menossa.

    Vasuritantta ei näytä tietävän yhtään mitään. Viro liitettiin käytännössä jo 14 kesäkuuta 1940 Neuvostoliittoon, eli samana päivänä kun Matkustajakone Kaleva ammuttiin alas Suomenlahdella. Raja suljettiin. Muut balttian maat liitettiin käytännössä myös samana päivänä. Tilannetta ei muuta se, että kuukautta myöhemmin suorettiin kansanäänestys liittämisestä, jonka äänestysprosentti oli 102 ja tulos julkistettiin kaksi päivää liian aikaisin jolloin äänestys päättyi. Sillä ei ole mitään merkitystä, että virallinen ilmoitus tehtiin liittämisestä elokuussa.

    Äänestä

Neukkula eristi oman miehitysalueensa ja yritti sen päälle liittää siihen väkisin lännen vyöhykkeet Berliinissä. Berliinin saarto oli Stalinin ja kommunismin ensimmäinen suuri tappio sodan jälkeen.

Äänestä
  • Avauksessa ei ole kyse Berliinistä vaan koko läntisestä Saksasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avauksessa ei ole kyse Berliinistä vaan koko läntisestä Saksasta.

    Ei, vaan Saksan jaosta, johon myös Berliinin saarto liittyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei, vaan Saksan jaosta, johon myös Berliinin saarto liittyy.

    Saksan jako ja Berliinin saarto ovat kaksi ihan eri asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saksan jako ja Berliinin saarto ovat kaksi ihan eri asiaa.

    Ehei, ne jaettiin samalla sopimuksella.

    Äänestä

Ei neukku olisi luopunut Itä-Saksan sovjetisoinnista tekipä länsi mitä tahansa! Siksi muodostettiin vastapainoksi Länsi-Saksa, joka alkoi heti vetää itäpuolen asukkaita puoleensa. Siksi alkoivat itäpuolen kommunistit pohtia muurin tekoa, etteivät jäisi yksinään omalle puolelleen!

Äänestä
  • -----Siksi muodostettiin vastapainoksi Länsi-Saksa,------

    Puhut p...kaa, ensin muodostettiin Länsi-Saksa ja SEN vastapainoksi muodostettiin Itä-Saksa. Etkö osaa edes avausta lukea, siellä se on kerrottuna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Siksi muodostettiin vastapainoksi Länsi-Saksa,------

    Puhut p...kaa, ensin muodostettiin Länsi-Saksa ja SEN vastapainoksi muodostettiin Itä-Saksa. Etkö osaa edes avausta lukea, siellä se on kerrottuna.

    Siellä on kerrottu stallarin väittämä vailla perusteluja. Sen arvo tiedetään köykäiseksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellä on kerrottu stallarin väittämä vailla perusteluja. Sen arvo tiedetään köykäiseksi!

    Nyt on porvarispoika jo niin hädissään, että väittää selviä historian päivämääriä valeiksi. Voiko kukaan enää tuon alemmas elämässään vajota, TUSKIN ?

    Äänestä

Saksan jako tapahtui jo, kun NL eristi oman vyöhykkeensä länsivalloilta ja vahvistui Berliinin saarrosta. Länsi-Saksan perustaminen oli näiden looginen seuraus, ei syy.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Länsi-Saksan valtio perustettiin syyskuussa -49 ja sen vastavetona DDR saman vuoden lokakuussa. Miksi länsi näin teki on edelleen mysteeri ja tieto siitä piilee arkistojen kätköissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu