Lahjoita! Lahjoita!

Olisin kuunnellut Patmos radiosta jotain abortti ohjelmaa. En päässyt sinne kun tulee lahjoita pyyntöjä ja pitää kirjoittaa nimensä jos kuuntelee. Nimi tulee rekisteteihin hoista yhteen merkitään olenko lahjoittanut ja mihin ja rahamäärä. Eikö radiota saa kuunnella vapaasti. Onko tämä joku republikaani Trumppi idea.
6107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Matt.10:14-15 Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja puhdistakaa tomu jalostanne. Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helponpi kuin sen kaupungin. Maat.11:24 Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä olea helpompi kuin sinun. Siihen aikaan Jeesus joutui puhumaan sanoen: Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salanut nämä viisailta ja ymmärtäväisitä ja ilmottanut ne lapsenmielisille. Luuk.10:21 Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessa ja sanoi: Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi käkynyt. Jes.29:13-14

1Äänestä

Meller, hakee "oppinsa", Amerikan mantereilta . . .

Äänestä

Patmos blogi 2.11.2013 Leo Meller: "Joka tuntee minut ja talouskäsitykseni, tietää, että raha on minulle suuresti pyhä". Saarn.5:9-11 Joka rakastaa rahaa, ei saa rahaa kylläksensä, eikä voittoa se, joka rakastaa tavaran paljoutta. Sekin on turhuutta. Omaisuuden karttuessa karttuvat sen syöjätkin; ja mitä muuta etua siitä on haltijallensa, kuin että silmillään sen näkee? Työntekijän uni on makea, söipä hän vähän tai paljon; mutta rikkaan ei yltäkylläisyytensä salli nukkua.

Äänestä

Sananl.30:8-9 Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani teipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: Kuka on Herra? ja etten köytyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalan nimeä vastaan. Jer.17:11 Peltokana, joka hautoo, jota ei ole muninut, on se, joka hankii rikkautta vääryydellä; päiviensä puolivälissä hänen täytyy se jättää, ja hänen loppunsa on houkan loppu. Jer.2:13 Sillä minun kansani on tehnyt kaksinkertaisen synnin; minut, elävän veden lähteen, he ovat hyljänneet, ja ovat hakanneet itselleen vesisäilijöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä. Jer.17:13 Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka minun hylkäävät, joutuvat häpeään. Jotka minusta luopuvat, ne kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hyljänneet elävän veden lähteen, Herran. Ps.36:10. Joh.4:13-14

Äänestä

Milläpä ne seurakunta-aktiivit ja heidän perheensä tulevat toimeen, jos alamaiset eivät lahjoittele? Talot ja mökit käyvät siinä kuin rahakin.

Äänestä
  • Miten mikään liike tulee toimeen ilman lahjoituksia?
    Evankeliumi on ilmainen mutta logistiikka maksaa.

    Jännää, että uskovaisten pitäisi toimia ilman rahaa mutta kaikki muu saa maksaa.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisin kuunnellut Patmos radiosta jotain abortti ohjelmaa. En päässyt sinne kun tulee lahjoita pyyntöjä ja pitää kirjoittaa nimensä jos kuuntelee. Nimi tulee rekisteteihin hoista yhteen merkitään olenko lahjoittanut ja mihin ja rahamäärä. Eikö radiota saa kuunnella vapaasti. Onko tämä joku republikaani Trumppi idea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu