Jeesus ristiinnaulittiin sekä paalussa että ristillä

Anonyymi

Ja minäpä kerron miksi. Syy on roomalaisten ristiinnaulitsemis tapojen joista kerrotaan runsaasti ja yksityiskohtaisesti Raamatun ulkopuolisissa lähteissä. Roomalaisilla oli monia tapoja ristiinnaulita tuomittunsa, mutta ne joissa käytettiin paalua eli pystypuuta ei pystypuuta koskaan kannettu ristiinnaulitsemispaikalle vaan paalu oli aina valmiina paikan päällä odottamassa maahan upotettuna. Se osa jonka ristiinnaulittu sen sijaan kantoi ristiinnaulitsemis paikalle oli ristin poikkipuu joka oli sidottu ristiinnaulittavan harteille jotta tuomion kiduttava vaikutus olisi mahdollisimman suuri. Paikan päällä tämä poikkipuu sitton nostettiin ylös ja ripustettiin tämän paalun nokkaan niin että syntyi T-kirjaimen mallinen tau-risti. Tällaiset paalut eivät myöskään olleet korkeita. Roomalaiset kertovat että ristiinnaulittujen varpaat ylttivät maahan ja villikoirat ylttivät nuolemaan haaroja, minkä perusteella voidaan arvioida että paalu tuskin oli aikuista miestä korkeampi.

53

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ennen seurakunnan edessä rukoiltiin kädet sivuille levitettyinä kuten kirkon pappi tekee edelleen nykyäänkin siunatessaan seurakuntaa. Paavalin mukaan tämä asento kuvaa ja jäljeittelee ristiinnaulittua Jeesusta:

      Gl 3:1 Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna!

      Jos Jeesus olisi ristiinnaulittu pelkkään paaluun ilman poikkipuuta tulisi siunauksen ja rukousasennon olla kädet kohotettuna ylös kohti taivasta eikä levitettynä auki sivuille.

      • Anonyymi

        Se mikä on jännästi, on että vartiotorniseura on puoltanut paalua sellaisen kirjan perusteella joka on sillä kannalla että Jeesus naulattiin ristille sekä esittää myös todisteita sen puolesta.
        Lue Turusen kirjasta yksityiskohdat ja laajemmin asiasta

      • Anonyymi

        Eihän paalussa voi olla ristiinnaulittu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turunen puuta heinää, mutta ei Raamatun kirjeen kirjoittaja Luukas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turunen puuta heinää, mutta ei Raamatun kirjeen kirjoittaja Luukas

        Todistajat eivät ole kyenneet osoittamaan yhtään virhettä Tusesen kirjassa.
        Löytyy kirjastostasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se mikä on jännästi, on että vartiotorniseura on puoltanut paalua sellaisen kirjan perusteella joka on sillä kannalla että Jeesus naulattiin ristille sekä esittää myös todisteita sen puolesta.
        Lue Turusen kirjasta yksityiskohdat ja laajemmin asiasta

        Eikö ole kuitenkin suurempi asia ymmärtää ja sisäistää, miksi tämä tapahtui?
        Ulkokultaisuus heijastuu juuri tällaisissa yksityiskohdissa, joihin paneudutaan täysin palkein, miten kastetaan, mikä kaste kelpaa, kenet hyväksymme seurakuntaamme, mikä tapa juhlaan, milloin ollaan väärissä kemuissa, miten ristiinnaulitaan, miten selvitään tuonpuoleisessa.

        Sanomalla ei ole merkitystä

        "Eikö ole kuitenkin suurempi asia ymmärtää ja sisäistää, miksi tämä tapahtui?"

        Kaikki nivoutuu yhteen ja sitten vasta voidaan tarkastella tapahtumaa itsessään sillä jos raamattu on virheetön totuuden mukainen kirja ilman ristiriitoja se voi todistaa itsestään mutta tällaisena se ei sitä tee vaan antaa itsestään hyvin epäluotettavan kuvan josta johtuu sekin että nykyaikana luopumus uskosta on hyvin yleistä.

        Ihmiset ovat nykyään vaan niin koulutettuja ja tietoisia ettei heitä voi enään pitää uskossa samoin metodein kuin aikaisempia sukupolvia jotka hädin tuskin osasivat edes lukea saati ymmärtää sitten lukemansa 100v sitten

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todistajat eivät ole kyenneet osoittamaan yhtään virhettä Tusesen kirjassa.
        Löytyy kirjastostasi

        Jt eivät tiedä Turusen kirjasta tuon taivaallist, miksi pitäisi tietää?a

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole kuitenkin suurempi asia ymmärtää ja sisäistää, miksi tämä tapahtui?
        Ulkokultaisuus heijastuu juuri tällaisissa yksityiskohdissa, joihin paneudutaan täysin palkein, miten kastetaan, mikä kaste kelpaa, kenet hyväksymme seurakuntaamme, mikä tapa juhlaan, milloin ollaan väärissä kemuissa, miten ristiinnaulitaan, miten selvitään tuonpuoleisessa.

        Sanomalla ei ole merkitystä

        Ihmistekoisella sanomisella ei ole mitään merkitystä, vain Raamatun sanalla on merkitystä ja sen noudattamisella, kristitylle...JT:lle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eikö ole kuitenkin suurempi asia ymmärtää ja sisäistää, miksi tämä tapahtui?"

        Kaikki nivoutuu yhteen ja sitten vasta voidaan tarkastella tapahtumaa itsessään sillä jos raamattu on virheetön totuuden mukainen kirja ilman ristiriitoja se voi todistaa itsestään mutta tällaisena se ei sitä tee vaan antaa itsestään hyvin epäluotettavan kuvan josta johtuu sekin että nykyaikana luopumus uskosta on hyvin yleistä.

        Ihmiset ovat nykyään vaan niin koulutettuja ja tietoisia ettei heitä voi enään pitää uskossa samoin metodein kuin aikaisempia sukupolvia jotka hädin tuskin osasivat edes lukea saati ymmärtää sitten lukemansa 100v sitten

        Koulutettuja, ja siitä huolimatta he eivät kykene osoittamaan yhtään luotettavaa asiaa, miten kaikki sai alkunsa.
        Raamattu osoittaa sen selkeästi. ei siinä mitään oppineisuutta tarvita.
        Oppineisuus on ihan muuta varten!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todistajat eivät ole kyenneet osoittamaan yhtään virhettä Tusesen kirjassa.
        Löytyy kirjastostasi

        Pasi puolustaa huijari ja naisten naurattajaa Leo Melleriä. Näistä on olemassa dokumentit. Patmoshelluntaiset eivät ole kyenneet osoittamaan yhtäkään virhettä näistä dokumenteista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän paalussa voi olla ristiinnaulittu!

        Jeesus paalutettiin ja siksi rukoilussa kädet kohotetaan ylös kohti Taivasta ja kohti Jehovaa. Se on ainoa ja oikea tapa rukoilla joka annetaanko jo Raamatussa, eikä raamattu tunne mitään muuta tapaa. Se sijaan EI tule rukoilla pakanallisesti kuten pakanat tekevät levittämällä kädet sivuille, laittamalla kädet ristiin tai heittäytymällä maahan naamalleen. Sellaista tekopyhää rukoilua Jehova ei suvaitse ja katso hyvällä.

        "Jeesus paalutettiin"

        Paalutettiiko paalaimella vai laitetyiinko menemään ihan vain käsin?

      • Anonyymi

        Martti Luthet tikkaa heitti.

    • Anonyymi

      "Jos Jeesus olisi ristiinnaulittu pelkkään paaluun ilman poikkipuuta tulisi siunauksen ja rukousasennon olla kädet kohotettuna ylös kohti taivasta eikä levitettynä auki sivuille."

      Näinhän juuri alkukristityt rukoilivatkin.
      Paavali myös neuvoi näin rukoilemaan .

      • Anonyymi

        Uudessa testamentissa Paavali kirjoittaa: Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä.

      • Anonyymi

        Kädet ylhäällä....ihmistekoista!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudessa testamentissa Paavali kirjoittaa: Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä.

        Kuoleman tapa ja ylistäminen on kaksi asiaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kädet ylhäällä....ihmistekoista!!!

        Paavali opetti näin ja se oli alkukristityiden tapa rukoilla pakanallinen käsien ristiminen sivuutti tämän kristityn tavan myöhemmin .

    • Anonyymi

      Käsien ristiminen rukouksessa on täysin pakanallinen tapa joka ei liity kristinuskoon mitenkään vaan rukouksessa niin juutalaiset kuin alkukristitytkin ojensivat kädet kohden taivasta

      Tapa liittää kädet yhteen rukouksessa (joko kämmenet ja sormet vastakkain tai sitten sormet ristikkäin) lienee saanut alkunsa ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen germaanien käytännöstä: alamainen osoitti kuuliaisuutensa lääninherralleen lähestymällä tätä kämmenet yhteen liitettyinä.

      • Anonyymi

        Totta haastat, ei Raamatullinen tapa.
        Raamatullinen tapa rukoilla, on mennä omaan "kammioonsa", rukoilemaan hengessä ja totuudessa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta haastat, ei Raamatullinen tapa.
        Raamatullinen tapa rukoilla, on mennä omaan "kammioonsa", rukoilemaan hengessä ja totuudessa!

        Ja nostaa kädet taivasta kohden kuten Paavali opettaa pyhän hengen opastamana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nostaa kädet taivasta kohden kuten Paavali opettaa pyhän hengen opastamana

        Ei se ole mitään rukoilemista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta haastat, ei Raamatullinen tapa.
        Raamatullinen tapa rukoilla, on mennä omaan "kammioonsa", rukoilemaan hengessä ja totuudessa!

        Rukoillessasi seiso ylhäällä ja nosta kädet Taivasta ja Jehovaa kohti niin korkealle kuin saat korottaen ojennetuin käsin ylös korkeuksia. Mitään muunlaista tapaa rukoilla Jehovan Raamattu ei tunne.

    • Anonyymi

      Tuossa tannnoin oli ulkolaisella kanavalla kiinnostava ja laaja dokumentti aiheesta, jossa kerrottiin ristiin- ja tai paaluunnaulitsemisen hitoriasta ja eri tavoista, tekniikoista. Tämä Jeesuksen kuolemaa koskevassa kontekstissä.

      Kiinnostaa ja yllättävä oli hypöteesi siitä, ettei Jeesusu ehkä kuollutkaan paalulla / ristillä.

      Miksi? Hänen sääriluitaan ei tavanomaiseen tapaan rikottu, joka pudottasi kehon naulattujen ja ylhäällä olevien kämmenien varaan ja aiheuttaisi mm. kehkojen ahtautuman ja sydämen pettämisen.

      He käyttivät jotakin kirjoituksein "alkuperäistä" sanaa, joka ei vältämättä merkitse keihään kärjellä kyljen läpäisemistä, vaan sama sana voi tarkoittaa myös naarmuttamista, pinnallista tuikkaamista verta vuotavaksi, eli tuokin osa nyt tunnettua kertomusta on ehdolinen.

      Myöskin Jeesuksen "ruumis" otettiin ei-tavanmukaisissa olosuhteissa alas ja vietiin pois.

      Dokumentissä olleet eri alan asiantuntijat pitivät kertomuksien ja lääketieteen pohjalta mahdollisena, että Jeesus ei olisikaan kuollut, vaan olisikin vaipunut koomaan. Sitten kun hänet otettiin alas ja hän pääsi makuuasentoon, niin elimistön toiminnot virkosivat.

      Kukaan ei tiedä miten hän pääsi pois hautakammiosta, mutta kertomuksen mukainen esiintymisensä sen jälkeen naulausjälkineen olisi selitettävissä yllä olevailla tapahtumilla.

      Alla aiheesta lisää:

      "Jesus Christ did not Die on the Cross – A Cardiologist’s Perspective"

      - https://www.reviewofreligions.org/11445/jesus-christ-did-not-die-on-the-cross-a-cardiologists-perspective-2/

      • Anonyymi

        Tel Avivin yliopiston kokoelmissa on ristiinnaulitun kämmenluut.
        Naula on lyöty kämmenselkäpuolelta.
        Silloin on ristiinnaulitun käsivarret laskettu ensin poikkipuun tauspuolelle, taivutettu kyynärpäästä ylöspäin kämmen edelleen poikkipuun tauspuolelle poikkipuuta vasten jolloin ne on kämmenselän läpi naulattu kiinni.
        Tuolloin käsivarret kannattelevat poikkipuun päällä, eikä kuole nopeasti tukehtumiskuolemaa, kuten kävisi jos naulattaisiin poikkipuun etupuolelle, ranteen läpi koska kämmen repeilisi naulasta irti.

      • Anonyymi

        Älä tee Luukkaasta valehtelijaa!

        Joopa joo, usko mitä Raamatussa sanotaan!

        Pidän kiinnostavana teoroaa perusteluineen, jonka mukaan Jeesus ei olisikaan kuollut ristillä / paalulla.

        Yleenshän naulitut jätettiin kuolemaan ja eläinten syötäviksi, mutta Jeesuksen "ruumis" vietiin vaivihkaa pois paalulta.

        Ristiinnaulitseminen: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiinnaulitseminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä tee Luukkaasta valehtelijaa!

        Luottamus ristiriitaiseen ja joka kopiointikerralla alati muuttuneiden kirjoituksien Raamattuun on perusteltua kyseenalaistaa.

      • Anonyymi

        "Kukaan ei tiedä miten hän pääsi pois hautakammiosta,"

        Tutkijoiden mukaan Jeesuksen kuolin aikoihin Juudeaa ja koko Kuolleenmeren ympäristöä koetteli erittäin voimakas maanjäristys joka vahvistaa sen mitä Matteus kertoo (todisteet järistyksestä on Kuolleenmeren sedimentissä). Juudea nimittäin sijaitsee kahden mannerlaatan siirroskohdassa ja laakso on valtava hautavajoama joka yltää meren pinnan alapuolelle. Matteuksen evankeliumissa puhutaan että sama maanjäristys aukaisi useampia hautoja Jerusalemin lähistöllä, joten uskoisin että järistys kaatoi myös kiven Jeesuksen haudalta jolloin haudan suun sulkenut kivi näytti kuin paikoiltaan pois lentäneeltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidän kiinnostavana teoroaa perusteluineen, jonka mukaan Jeesus ei olisikaan kuollut ristillä / paalulla.

        Yleenshän naulitut jätettiin kuolemaan ja eläinten syötäviksi, mutta Jeesuksen "ruumis" vietiin vaivihkaa pois paalulta.

        Ristiinnaulitseminen: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiinnaulitseminen

        Fariseukset lähettivät neuvoston joka Joosef Arimatilaisen johdolla pyysi Pilatukselta saada Jeesuksen ruumiin jotta ruumis voitaisiin haudata juutalaisin menoin. Ristille tai kuoppaan jätetty hautaamaton ruumis olisi muuten saastuttanut pyhän kaupungin. Perinteen mukaan Arimatialainen oli Jeesuksen sukua joko Joosefin puolelta, tosin perinteestä riippuen joko Joosefin serkku, setä taitaa jokin muu sukulainen. Todennäköisesti tämä on jälkeenpäin keksittyä satua, mutta jos se on totta niin Arimatilaisen hauta toimi Jeesuksen sukuhautana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kukaan ei tiedä miten hän pääsi pois hautakammiosta,"

        Tutkijoiden mukaan Jeesuksen kuolin aikoihin Juudeaa ja koko Kuolleenmeren ympäristöä koetteli erittäin voimakas maanjäristys joka vahvistaa sen mitä Matteus kertoo (todisteet järistyksestä on Kuolleenmeren sedimentissä). Juudea nimittäin sijaitsee kahden mannerlaatan siirroskohdassa ja laakso on valtava hautavajoama joka yltää meren pinnan alapuolelle. Matteuksen evankeliumissa puhutaan että sama maanjäristys aukaisi useampia hautoja Jerusalemin lähistöllä, joten uskoisin että järistys kaatoi myös kiven Jeesuksen haudalta jolloin haudan suun sulkenut kivi näytti kuin paikoiltaan pois lentäneeltä.

        "Tutkijoiden mukaan Jeesuksen kuolin aikoihin Juudeaa ja koko Kuolleenmeren ympäristöä koetteli erittäin voimakas maanjäristys joka vahvistaa sen mitä Matteus kertoo (todisteet järistyksestä on Kuolleenmeren sedimentissä)."

        Aivan, ja tuon maanjäristyksen aikaan Jeesus vielä roikkui paalussa. Joten maanjäristys ei liity mitenkään Jeesuksen haudan sulkeneeseen kiveen.

    • Anonyymi

      VT tapa rukoilla oli sama kuin varhaiskristityillä olihan heillä sama jumala

      Vanhan testamentin äärellä käy selväksi, että käsien kohottaminen rukoukseen oli vanhan liiton ajan jumalanpalveluksessa ja hartauselämässä yleinen tapa. Tästä puhuvat esimerkiksi seuraavat raamatunkohdat:

      1. Kun. 8:22–23s – Sitten Salomo astui Herran alttarin eteen koko Israelin seurakunnan nähden, ojensi kätensä taivasta kohti ja sanoi: ”Herra, Israelin Jumala, ei ole sinun vertaistasi Jumalien joukossa…
      Ps. 68:32 – Mahtavat saapuvat Egyptistä, Etiopia kiiruhtaa ojentamaan käsiänsä Jumalan puoleen.
      Ps. 134:1–2 – Katso, kiittäkää Herraa, kaikki te Herran palvelijat, jotka öisin seisotte Herran huoneessa. Kohottakaa kätenne pyhäkköön päin ja kiittäkää Herraa.
      Ps. 141:2 – Minun rukoukseni olkoon suitsutusuhri sinun kasvojesi edessä, minun kätteni kohottaminen olkoon ehtoouhri.
      Jes. 1:15 – Kun te ojennatte käsiäne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.
      Valit. 3:41 – Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.
      Myös apokryfikirjoista löytyy viittaus tähän rukouseleeseen:

      2. Makk. 3:20 – Mutta kaikki ojensivat kätensä taivasta kohti ja rukoilivat.

      • Anonyymi

        Ei ole rukouksesta!

    • Anonyymi

      Montako päivää Jeesus oli ristillä ennen kuin kuoli ?

      Ristiinnaulitseminen aiheutti hitaan ja tuskallisen kuoleman, jonka aiheutti ensisijaisesti hidas tukehtuminen, joka johtui rintakehän huonosta asennosta. Kuolemaa edesauttoivat myös verenhukka, korkea kuume, sydämen toiminnan heikkeneminen ja nestehukka. Joissain tapauksissa sääret murskattiin kuoleman nopeuttamiseksi. Hyväkuntoinen uhri saattoi kuitenkin kitua ristillä useita päiviä ennen kuolemaansa.

      • Anonyymi

        Sillä ei ole mitään väliä.....tulkaa jt joukkoon, pelastutte

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä ei ole mitään väliä.....tulkaa jt joukkoon, pelastutte

        Kuoleman ei ollut tarkoitus olla nopea. Pelotustarkoitus toteutui tuolla pitkitetyllä tukehtumisen estävällä tavalla tehokkaammin.

        Spartacuksen orjakapinallisia ristiinnaulittiin pitkin Capuan ja Rooman välisen tien vartta ja saivat olla kunnes luonto kulutti pois, on kirjoitettu, mikä lienee ollut yleinen tapa.

      • Anonyymi

        "Montako päivää Jeesus oli ristillä ennen kuin kuoli ?"

        Raamatun mukaan Jeesus ehti olemaan ristillä vain kolme tuntia ennen kuin antoi henkensä ja Pilatus oli suuresti ihmeissään kun kuuli Jeesuksen kuolleen niin nopeasti. Rinnan puhkominen tai haavoittaminen keihäällä ei esiinny synopsisissa evankeliumeissa ja saattaa olla keksitty jälkeen päin vastaväitteeksi syytökseen siitä ettei Jeesuksen kuolemaa oltu tarkistettu ja väittelle että Jeesus virkosi eloon.

        "Rinnan puhkominen tai haavoittaminen keihäällä ei esiinny synopsisissa evankeliumeissa ja saattaa olla keksitty jälkeen päin vastaväitteeksi syytökseen siitä ettei Jeesuksen kuolemaa oltu tarkistettu ja väittelle että Jeesus virkosi eloon."

        Imeisesti nuo väitteet eivät syntyneet ilman perusteita, sillä hänene sääriluitaan ei oltu murskattu ja olihan Jeesuksen "ruumis" viety vaivihkaa pois ko. 'teloitustavoista' poiketen, joissa ruumis häpäistään jättämällä se näkyville ja ristille / paaluun eläinten syötäväksi.

        Raamatussa on helposti nähtävissä kaksi seuraavaa vuorokeskustelua siitä mitä Jeesuksen ruumiille uskottiin tapahtuneen:

        Skeptikot: opetuslapset varastivat ruumiin
        Opetuslapset: haudan suulle oli asetettu kivi ja vartijat

        Skeptikot: Jeesus oli elossa ja käveli pois
        Opetuslapset: roomalaiset lävisitvät Jeesuksen keihäällä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä ei ole mitään väliä.....tulkaa jt joukkoon, pelastutte

        Jehovan todistajien keskitetty opillisen puhtauden vartija hallintoelin muuttaa heidän opillisia käsityksiään säännöllisesti tarkennusten ja muutosten avulla. Samoin varhaiskristillisyydessä toimi tietty rajattu joukko vanhimpia ja apostoleita Jerusalemin seurakunnan yhteydessä. Tälle ryhmälle alistettiin kiistakysymysten yksimielinen ratkaiseminen - kuten esimerkki ympärilaikkauksen pakottamisesta kristityiksi kääntyneille ei-juutalaisille. Suurimpana erona varhaiskristillisen seurakunnan ja Jehovan todistajien opillisen puhtauden tavoittelussa on taustassa: Varhaiskristityillä oli Jeesukselta aito ja puhdas oppi, jota ei tarvinnut haarukoida. Jehovan todistajat ovat kuitenkin lähteneet nykyisen Saatanan pimeydessä vaeltavien kristillisten harhaoppien pimeydestä, eikä heillä ole valmiina kaikkia oikeita vastauksia juuri siitä syystä, että heidän alkunsa on kristikunnan valheiden pimeydessä. Raamattuhan kuvailee vanhurskasten polkua sellaiseksi, jossa valo lisääntyy pimeydestä hiljalleen ja lopulta täyteen valoon. Samaan aikaan jumalattomat eivät tiedä, mihin kompastelevat. Ei siis ole hämmästyttävää, että Jehovan todistajat totuuden etsijöinä saavat hiljalleen lisää valoa, jonka puitteissa he tekevät opillisia muutoksia. Kristikunnan kirkot eivät muuta opetuksiaan ja näkemyksiään muulloin, kun IHMISTEN pakottaessa: Tee muutos meidän mieliksemme, tai eroamme kirkosta. Tämä on todellisuutta kristillisissä kirkoissa. Paavali ennusti tämän muutoksen tapahtuvan kun apostolit ja vanhimmat "laittomuutta pidättävänä" voimana ensin kuolisivat: Lue 2. Timoteukselle 4:3-4 ja 2 Tessalonikilaisille 2:23 ja 2 Korinttilaisille 11:13-15 niin huomaat, miten puhdas Jumalaa miellyttävä kristillisyys väärennettiin ihmisiä miellyttäviksi taruiksi Saatanan voimalla.

    • Koittakaa nyt päättää, mihin satuolento jeesus naulattiin. Palstalla aikoinaan ehkä viisain palstan jt sanoi, että jessuli naulattiin riukuun. Heh.

      • Anonyymi

        Jatketaan siihen mihin jäätiin

    • Anonyymi

      "Raamatun mukaan Jeesus ehti olemaan ristillä vain kolme tuntia ennen kuin antoi henkensä ja Pilatus oli suuresti ihmeissään kun kuuli Jeesuksen kuolleen niin nopeasti."

      Tuon mukaan Jeesus pääsi helpolla verrattain moniin muihin jotka saattoivat kitua ja kärsiä ristillä päiviäkin .
      Hyvä kuntoiset saattoivat siis elää vielä päiviä Jeesus oli todennäköisesti peruskunnoltaan keskivertoa huonompikuntoinen saattoi ehkä sairastaa perinnöllisiä tauteja ja liika lihavuutta joka tietysti haittasi ristillä oloa ja eihän hän ollut tehnyt työtäkään vaan saarnannut juopotellut ja syönyt paljon kaikki tämä vaikuttaa yleiskuntoon.

    • Ennen kuin jatkat tuota pöhkövalehtelua, niin kerro miten satuolento voidan naulata yhtään mihinkään?

    • Anonyymi

      Kuin enskerralla käy???

    • Anonyymi

      Jeesus ei kuollut missään paalussa, koska roomalaiset teloittivat ihmisiä ristillä. Tähän pitäisi Jehovan todistajat herätä.
      https://youtu.be/0HXyKXL-L4s

    • Anonyymi

      Kun ollaan jt-foorumilla, on olennaista muistuttaa että vartiotorniseura opettaa ja vaatii jt:t selittämään, että Jeesus naulittiin paaluun.
      Vartiotorniseura käyttää kuitenkin todisteenaan kirjaa, joka esittää todisteet että Jeesus naulittiin ristille !

      Tuosta kertoo tarkemmin Turunen kirjassaan.

      Se todistekirja on hyvin vanha ja havinainen. Mutta se on H:gin yliopiston kirjastossa.
      Ja on siitä lahkon "kunniaksi" otettu valokopioita nettifoorumeillekin.

      ostatko vartiotornin ?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      135
      6151
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      57
      4376
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      59
      2841
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2778
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1875
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1544
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      34
      1412
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      25
      1395
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      30
      1240
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1151
    Aihe