Olen yh-äiti, elän tällä hetkellä kaukosuhteessa. Olemme molemmat vapaita, mutta hän ei voi muuttaa töidensä takia ja minä taas en halua muuttaa ennenkuin saan töitä (en halua siipeillä). Minua rassaa pitkä välimatka, oma työttömyys ja siitä johtuen jatkuva rahapulakin.. Piristäkää minua jotenkin, kun tuntuu välillä, että maailma kaatuu niskaan..
Piristystä mulle...
Kaisa
111616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minäkin olen yh-äiti ja miesystäväni on yh-isä. Välimatkamme on pitkä ja tapaamme kerran pari kuukaudessa. Suhteemme on aika nuori vielä, vasta muutaman kuukauden, mutta olemme puhuneet tulevaisuudestakin. Tunteemme toisiamme kohtaan ova t voimakkaat.
Tiedän, ettei meillä ole mahdollisuutta esim. yhteen muuttamiseen moneen vuoteen. Kummallakin on työ eikä lasten takiakaan ole mahdollista noin vaan kummankaan muuttaa. En tiedä, onko tässä järkeä, mutta en haluaisi vain noiden seikkojen takia hänestä luopuakaan. On vain niin ikävä aina niiden viikkojen aikana kun ei tavata. Voiko sitä jaksaa monta vuotta. Onko täällä sellaisia, joilla olisi vastaavia kokemuksia.
Minkä sille voi, jos sattuu tapaamaan ihmisen, joka tuntuu omalle, vaikka sitten onkin satojen kilometrien päässä.
Mikäköhän meitä yh-äitejä lennättää kaukosuhteeseen..minkä sille tosiaan voi:)
Joskus tuskastuttaa kun käsittää puhelimessa tai tekstiviesteissä toisen aivan väärin, eikä edes sitä asiaa voi nokatuksin korjata: ei katsoa silmiin, ei halata ja suukotella (vaikka sanookin niin tekevänsä jos toinen olisi tässä ja nyt) Luottamusta koetellaan kaukosuhteessa usein, mutta epäilystä ei hiivi nakertamaan suhdetta jos luottamus on vahvalla pohjalla. Itse elän tätä aikaa ilolla niin kauan kun tätä onnea kestää -enkä kadu hetkeäkään.
en haluaisi kovasti tätä mainostaa mutta minun tunteitteni kohde asuu jenkeissä.Phoeniksissa.Että joopa joo,jos parii viikkoo ette jaksa odottaa niin huonosti menee.Sorry.
Olen itsekin huomannut, että monta kertaa kuuntelee puhelimessa äänenpainoakin, että mitä hän tuollakin taas tarkoitti, vaikkei sanallisesti sanoisikaan mitään ihmeellistä.. Onneksi suhteessamme pelaa luottamus puolin ja toisin. Täytyy sanoa, että siinä suhteessä olen onnellisessa asemassa, kun olen niin monta kertaa tullut petetyksi. Tietenkään ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä tämäkin asia on OK! Toivoisin vain, että näkisimme useammin ja joskus ihan kahdestaan, vaikka lapset ovatkin minulle kaikki kaikessa. Täytyy vain elää toivossa, että saan töitä häntä lähempää :)
Emme mekään pysty tapailemaan usein, vaikka molemmat olemme Suomen kamaralla. Talviaikaan on mennyt siihen, että näemme parin kolmen kuukauden välein. Minä olen jo sen verran "iäkäs", etten vain jaksaisi olla pitkiä aikoja erossa..
...ettenkö jaksaisi paria viikkoa odottaa. Tietysti jaksan, mutta kun ajattelee eteenpäin ja tietää, että tätä tulisi jatkumaan ehkä vuosikausia näin. Ehkä olisi vaan paras elää tässä hetkessä ja katsoa, mitä tuleman pitää. Näinhän ystävänikin aina sanoo. Ja ollaanhan me päivittäin yhteyksissä:mailia, tekstareita, puheluita. Ja nytkin on tiedossa tapaaminen kolmen viikon päästä.
Suhde vaan on niin tuore, että kaipaa suunnattomasti olla toisen lähellä, ihan kipeää tekee kun ajatteleekaan.
Sinä,jonka ihastus on jenkeissä: tuleeko teillä olemaan näin kauankin, vai onko tiedossa välimatkan lyhentymistä?
No niin, kaikki ei voi asua samalla paikkakunnalla, malttia tyttö hyvä, koko loppuelämä aikaa.
Onneksi sentään tajuat tilanteesi etkä halua siipeilemään.
Minulla myös etäsuhde mutta nainen haluaisi muuttaa luokseni, hänkin on ollut työtön jo vuosia ja ei saa siten edes ansiosidonnaista. Jos hän muuttaisi luokseni, hän ei saisi edes senttiäkään peruspäivärahaa koska minun tulojani katsottaisiin. Olen yrittänyt selittää että en minä pysty enkä halua elättää palkallani kahta ihmistä ja maksamaan asuntolainaa. Lisäksi minua vituttaisi maksaa kaikki kun toinen ei edes etsi töitä... sitten vapaapäivänä pitäisi leikkiä jotain kotia, ei kiitos! Toivottavasti minun vitutukseni auttaa sinut huomaamaan oman järkevyytesi hoitaa omaa asiaasi, vaikutat ihan järkevältä toimiessasi noin.
Meikäläinen on varmaan kasvatettu siihen, että omillaan pitää tulla toimeen. Mulla on sama homma, että olen työmarkkinatuella, eli jos muuttaisin hänen luokseen asumaan, en saisi varmaan yhtään päivärahaa. Joten ei sovi minun pirtaani. Eli haen edelleen ahkerasti töitä ja jos tärppää, niin sitten muutan lähemmäs häntä, mutta en siltikään hänen luokseen. Meitä naisia (kuten miehiäkin) kun on moneksi ;-)
Anteeksi suorat sanani, mutta näyttää vaan niin naurettavalta tilanteesi, kun itselläni olisi mies tiedossa 600 klm päässä, mutta ongelmana on molempien työ..
Siis molemmilla on unelmiensa työpaikka, eikä saman alan töitä toisen kaupungista löydy..
Joten jos minä olisin työtön, niin lähtisin juosten mieheni kaupunkiin, vaikka sitten asumaan erilliseen asuntooni.
Eikös se ole ihan sama missä kaupungissa olet, jos kerran olet työtön?
Jos ei kerran toisella ole työtä, en näe mitään estettä yhdessäololle!!
Irtisanoudu vaan ja muuta miehesi luo, saatpahan kokeilla sinäkin tätä "ruusuista" työttömyyttä!!!!! Anteeksi, että olin vähän ilkeä, mutta en halua vaihtaa paikkakuntaa "sosiaalipummina", vaikken soskun asiakkaita olekaan.. Haluan saada ensin varman toimeentulon perheelleni (minä ja lapset), ennenkuin muutan paikkakuntaa, siitäkin huolimatta, että rakastan miesystävääni yli kaiken. Mutta jospa me pian hänen kanssaan nähdään, edes vähän aikaa..