Millasta ystävyyden

kuuluis olla, että se olisi toimivaa ja hyvää? Olen hyvin surullinen eräästä samaa sukupuolta olevasta ystävästäni. Tai ystävyydestämme. Ollaan koettu yhdessä paljon ja hyviä muistoja on kertynyt lukuisia. Olimme aiemmin tosi läheisiä, tuntui että hänen kanssaan pystyttiin puhumaan kaikesta. Nyt kuitenkin koen hänen etääntyneen minusta ihan tarkoituksella, vaikka syytä tähän en ole lukuisista kyselyistäni huolimatta saanut. Hän aina puhuu toisista kavereistaan ja missä ovat olleet ja mitä tehneet, mutta minulle ei tunnu riittävän aikaa. Vetoaa kiireeseen ja siihen, että on niin paljon omia asioita. Jos tahtoa olisi, niin väitän että viestin ainakin ehtisi silloin tällöin laittamaan ja kysymään vaikka kuulumisia. Se hoituisi muutamassa sekunnissa. Ja ainahan sanotaan, että aikaa löytyy aina sille mitä haluaa. En vain käsitä, mikä on poistanut minut hiljalleen sieltä haluttujen listalta pois. Mitään riitaa meillä ei ole koskaan ollut, enkä ole häntä loukannut sanoillani enkä teoillani. Masennus ei myöskään ole syynä vetäytymiseen - Kuten sanoin, aikaa ja energiaa riittää kyllä muuhun ja muille. Olemme molemmat aikuisia ja minä perheellinen, joten ymmärrän että elämässä voi olla oikeastikin kiire. Mutta jos koskaan ei ehdi edes viestiä laittamaan tai tapaamista ehdottamaan, niin onko se "kiire" silloin vain tekosyy? Kaipaan häntä todella ja hänen kanssaan vietettyä aikaa, mutta haluaisin todella tietää, onko hänen puoleltaan ystävyytemme jo jostain minulle tuntemattomasta syystä päättynyt ja onko menossa joku hivutusvaihe minun poistamiseksi elämästään. Millaisia kokemuksia muilla on? Voiko jo etäiseksi muuttunut ystävyyssuhde vielä lähentyä? En haluaisi häntä menettää, jos ei mitään oikeaa syytä tähän ole.
E
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lisään vielä: Hän on monesti sanonut että haluaa pitää minut elämässään ja että olen tärkeä hänelle. Niin kuin minäkin olen sanonut hänelle. Tämän takia tuntuu erittäin pahalta tuntea tällaisia tunteita, koska jos sulla oikeesti on joku tärkeä ihminen elämässäsi, niin eikö tämän kanssa haluta viettää aikaa ja jakaa asioita?
E

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kuuluis olla, että se olisi toimivaa ja hyvää? Olen hyvin surullinen eräästä samaa sukupuolta olevasta ystävästäni. Tai ystävyydestämme. Ollaan koettu yhdessä paljon ja hyviä muistoja on kertynyt lukuisia. Olimme aiemmin tosi läheisiä, tuntui että hänen kanssaan pystyttiin puhumaan kaikesta. Nyt kuitenkin koen hänen etääntyneen minusta ihan tarkoituksella, vaikka syytä tähän en ole lukuisista kyselyistäni huolimatta saanut. Hän aina puhuu toisista kavereistaan ja missä ovat olleet ja mitä tehneet, mutta minulle ei tunnu riittävän aikaa. Vetoaa kiireeseen ja siihen, että on niin paljon omia asioita. Jos tahtoa olisi, niin väitän että viestin ainakin ehtisi silloin tällöin laittamaan ja kysymään vaikka kuulumisia. Se hoituisi muutamassa sekunnissa. Ja ainahan sanotaan, että aikaa löytyy aina sille mitä haluaa. En vain käsitä, mikä on poistanut minut hiljalleen sieltä haluttujen listalta pois. Mitään riitaa meillä ei ole koskaan ollut, enkä ole häntä loukannut sanoillani enkä teoillani. Masennus ei myöskään ole syynä vetäytymiseen - Kuten sanoin, aikaa ja energiaa riittää kyllä muuhun ja muille. Olemme molemmat aikuisia ja minä perheellinen, joten ymmärrän että elämässä voi olla oikeastikin kiire. Mutta jos koskaan ei ehdi edes viestiä laittamaan tai tapaamista ehdottamaan, niin onko se "kiire" silloin vain tekosyy? Kaipaan häntä todella ja hänen kanssaan vietettyä aikaa, mutta haluaisin todella tietää, onko hänen puoleltaan ystävyytemme jo jostain minulle tuntemattomasta syystä päättynyt ja onko menossa joku hivutusvaihe minun poistamiseksi elämästään. Millaisia kokemuksia muilla on? Voiko jo etäiseksi muuttunut ystävyyssuhde vielä lähentyä? En haluaisi häntä menettää, jos ei mitään oikeaa syytä tähän ole.
E

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu