Erotuska ei meinaa hellittää

Olen 40-vuotias mies. Minulla ja eksälläni päättyi 20v. kestänyt suhde n. 6kk sitten. Ero tuli minulle aivan puskista ja masennuin aika pahasti sen jälkeen sillä hän oli elämäni rakkaus. Lisäksi hänelle jäi kolme lasta, joita onneksi olemme hoitaneet hyvässä yhteistyössä. Miten kauan teillä on mennyt päästä eroahdistuksen yli?

12

368

Äänestä

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toipuminen vaatii aina oman aikansa, kenellä minkäkin pituisen. Sinä selviät siitä silti, meni kuinka kauan meni! Noin pitkä liitto kun romuttuu, vaatii aikaa myös suru. Anna sille rauhassa tilaa. Mutta älä jää vain paikoillesi. Keksi jotain itsellesi mukavaa ja mielenkiintoista tekemistä. Aloita pienestä, jos ei muuten tunnu olevan voimaa. Vaikka kävelystä päivittäin. Minulla meni kunnolliseen toipumiseen yli kaksi vuotta. Ja voisi sanoa, että lopullisen itsevarmuuden uudelleen löytämiseen vuosia. Mutta selvisin. Uusien ihmisten ja tekemisen avulla.
      Kun huomasin ensimmäisen kerran nauravani aidosti, oli mennyt sen pari vuotta. Mutta silloin tiesin, että toivun. Voimia!

      • Kiitos sinulle tsempistä!


    • Anonyymi

      Njaa, 15 minuttia meni että helpotti. En ole erityisen takertuva , parisuhteita tulee ja menee!

    • Anonyymi

      50v mies ja 30 vuotta yhdessä - lapsia, koti, autoja, jne.

      Ensimmäinen vuosi oli vaikea, sitten kaikki alkoi olla kunnossa ja elämä jatkuu.

      Minulle helpompaa, koska juttu oli täysin typerä ja tulin jätetyksi jonkin kukkuu -tason mielenpuuskan johdosta. Jossain vaiheessa paska osunee tuulettimeen exän puolella, mutta ei ole vielä tajunnut täysin. Mukulat ja omaisuus jäivät minulle.

      Nyttemmin uusi ihana avokumppani ja yksi "ottolapsi".

      • Anonyymi

        Sen verran vielä lisään tuohon, että ei todellakaan ollut helppo eka vuosi ja epälon ihmisiä, jotka sanoivat että se helpottaa. Nyt olen yksi heistä.

        Muista tehdä paljon. Liiku, kävele, urheile tai tee mieluisia asioita, jotka vähän irrottavat.

        Pidin itse päiväkirjaa ja siitä aloin aika nopeasti huomata, että toivun, vaikka välillä tuli tosi paskoja hetkiä.

        Kyllä sinä pärjäät ja selviät!


      • Olen iloinen puolestasi että olet löytänyt uuden elämän🙂


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sen verran vielä lisään tuohon, että ei todellakaan ollut helppo eka vuosi ja epälon ihmisiä, jotka sanoivat että se helpottaa. Nyt olen yksi heistä.

        Muista tehdä paljon. Liiku, kävele, urheile tai tee mieluisia asioita, jotka vähän irrottavat.

        Pidin itse päiväkirjaa ja siitä aloin aika nopeasti huomata, että toivun, vaikka välillä tuli tosi paskoja hetkiä.

        Kyllä sinä pärjäät ja selviät!

        Ja kiitos rohkaisevista sanoista❤️.


    • Löytyisikö täältä kohtalotovereita?

    • Anonyymi

      Nyrkkisääntö on, että 2 kk per parisuhteessa eletty vuosi, joten sinun kohdallasi 40 kk, joka on kolmisen vuotta.

      Se ei tietysti tarkoita, että kolme vuotta joka päivä masentaa, mutta niin, että kannattaa odottaa rauhassa, ennen kuin esimerkiksi muuttaa yhteen uuden kumppanin kanssa.

      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen nyrkkisääntö. Onko itsekehitetty vai onko tähän tieteellisempää lähestymiskulmaa?

        Itse olen toipunut paljon nopeammin pidemmästä suhteesta, joten olen siis tavallaan omituinen tapaus?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoinen nyrkkisääntö. Onko itsekehitetty vai onko tähän tieteellisempää lähestymiskulmaa?

        Itse olen toipunut paljon nopeammin pidemmästä suhteesta, joten olen siis tavallaan omituinen tapaus?

        Ei siinä käsittääkseni mitään tieteellistä ole. Lähinnä perimätietona mennyt.

        Minäkin mielestäni toivuin nopeammin. Noin puolentoista vuoden jälkeen menin yhteen uuden naisen kanssa, vaikka edellinen parisuhde kesti 25 vuotta. Toisaalta ex vaimolla taisi mennä viitisen vuotta, ennen kuin lopetti soittamasta minulle kännipäissään.

        Tosin ehkä minunkin olisi kannattanut ryyoätä ja rällätä vähän kauemmin vielä, koska edelleen tunnen kaihoa tuota sinkkuelämää kohtaan.

        Pointti tuossa nyrkkisäännössä on, että pitkästä parisuhteesta toipumisessa menee pitkään ja lyhyessä vähän vähemmän.


    • Anonyymi

      30vuotta naimisissa exä lähti toisen matkaan.
      2 vuotta myöhemmin elän elämäni parasta aikaa.
      Kaikki asiat on hyvin. Ihana rehellinen rakas. Uusi työpaikka, jossa olen onnellinen. Rahaa enemmän kuin koskaan. Koti on rauhallinen ja turvallinen. Myös siisti, eikä kissan karvat vessat ja rojut täytä joka paikkaa. Myös karmit pysyvät ehjinä ja siisteinä.
      Voin ajaa uudemmalla autolla.

      Jopa se tuntuu luksukselta, kun voin pestä pyykkiä koska tarvitsen. Voin tehdä ruokaa tai olla tekemättä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1792
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1189
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      866
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      595
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe