Järkyttävää tämä omavaraisuudessa luopuminen

Hölmöläistalouttu jossa sähkö tulee pistorasian kautta. Suomi ostaa jo aamulla klo 5 lähes 4 000 MW teholla sähköä ulkoa. Tuulee 111 MW. Italialle, vauraalle maalle pumpataan miljardeja. Ääliöt johtamassa maata.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tähän viherrutto tautiin sairastuneet eivät näe tuhoa jonka aiheuttavat.
Luullaan että ilmasto paranee kun kaikki tuottavuus häädetään suomesta ulos tai lakkautetaan.
Joko vedetään Carunan sähkölinjoja Ruandasta Suomeen että saamme sieltä puhdasta turve sähköä.

Äänestä

Omavaraisuus bioenergian avulla jonkin alan professorin mukaan merkitsisi kahtasataatuhatta lisätyöpaikkaa.
Mahdoton ajatus.

Vastikään kerrottiin että kuntien töihin puolet työpaikoista on vaikeasti täytettäviä

Sohvanlämmittelyn tulotaso on niin ylikorkea, että töihinlähtö ei kiinnosta.

Äänestä
  • Kokeile aivan vapaaehtoisesti sitä sohvan lämmittäjän tulotasoa. Tulet ehkä hämmästymään miten vähällä ihmisen on pakko tulla toimeen vuodesta toiseen. Olet niitä onnekkaita joka ei ole saanut kalossin kuvaa takapuoleen.
    Muista olla siitä kiitollinen ja lakkaa kadehtimasta työttömiä.
    Se henkinen taakka on raskas kantaa työttömänä kun ympärillä on näitä syyllistäjiä. Alkaa itsekin uskomaan ettei minulla oikeastaan ole oikeutta ihmisarvoiseen elämään.
    Miten ne asemien ja ostoskeskusten seinien pönkääjät ovat saaneet ne ihmisoikeudet ja yltäkylläisen elämän Suomessa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokeile aivan vapaaehtoisesti sitä sohvan lämmittäjän tulotasoa. Tulet ehkä hämmästymään miten vähällä ihmisen on pakko tulla toimeen vuodesta toiseen. Olet niitä onnekkaita joka ei ole saanut kalossin kuvaa takapuoleen.
    Muista olla siitä kiitollinen ja lakkaa kadehtimasta työttömiä.
    Se henkinen taakka on raskas kantaa työttömänä kun ympärillä on näitä syyllistäjiä. Alkaa itsekin uskomaan ettei minulla oikeastaan ole oikeutta ihmisarvoiseen elämään.
    Miten ne asemien ja ostoskeskusten seinien pönkääjät ovat saaneet ne ihmisoikeudet ja yltäkylläisen elämän Suomessa?

    Kokoomus Kataisen hallitus oli vasemmistoenemmistöinen sekä hallituksessa että eduskunnassa koska apupuolue krisitilliset ja vasemmistopuolueet demarit, vasemmisto ja vihreät tekivät kokoomuksenvastaista vasemmistolaista talouspolitiikkaa ja porvarit myyvät sähköä veroparatiisiin.

    Äänestä

  • Et tiedä asiasta mitään
    Olet va t maan kansanedustaja kokoomuksesta.

    Suurin este on karenssi työsuhteen aloittamisen jälkee jos lopetat työt esim työnantakjan osoittauduttua huijariksi ei maksa palkaa tai. Työedåhdo y iv t kin jotain muuta kuin on sovittu.äet voi lopetaa ilman karanssia.
    Kansalispalka estäisi onhelmat ja työn eko kannataisi aina.

    Lisäksi yritystuet teke b ät yrityksitä omavaraisa ilman työntekijäitämja invesointeja.

    Ei tatb å b iiketään palkaa kun vaan noste lee tukia vuodeat t oiseen

    Oikeistohallituskten aikan viimeiset kaksikytt vuotta b oudeta 2003 , työttömyys vana kasvanut

    Oikeisto yrittää kaikin keino saada lisää työttömyyttä jota voitaisiin

    Kokomus ja kepulit haluu lisää t yöttömii

    Jotta v oidaan perustella yritystukien lisäämistä

    Eikä. pahaksi paa vihreet ja persutkaa kun ovat oilåkeisto puolueita



    Todellisuudessa han oikeisto n toimet tuntuvat tähtää vän vain työttömyden lisäämiseen.

    Kun työttömiä tulee lisää työpaikojen vähetessä kuten oikeisto taas saanu vähennet y ä.

    Näin ollen voidaan taas perustella. Yritystukien lissämistä. Työllistämisen varjolla.

    Mutta kun kakskyt vuotta on j ontyöllistettett yritystuilla ja t ulos on avaan ninusten siiro ul l omialle piiloon verottajilta.

    Jos yritykset maksaisivat veronsa ei laina. Rahaa ulkomaita tarvittaisi

    Äänestä

Myös ruuan tuotantoa ollaan kovaa vauhtia ulkoistamassa, kohta on kylmä ja nälkä kun rahatkin on lopppu.

Äänestä

4275 MW tuontisähköä ja hinta alkoi nousemaan...

Äänestä
  • Luonnollisesti hinta nousee aina päivisin.

    Äänestä

Tilanne sähköpuolella helpottaisi mutta kun nuo ranskalaishomot eivät saa sitä ydinvoimalaa tupelot valmiiksi. Sillä olisi 1600 MW tehot. On se kumma että Suomi ja Neuvostoliitto vaivattomasti saivat ne kaksi Suomi ja Ruotsi ne 2 muuta rakennettua 1970-luvulla. Missä EU, siellä ongelma.

Äänestä
  • Silloin ei noudatettu toleransseja pilkkutarkasti. Silloin kun Loviisaa rakennettiin niin lapsetkin saivat ostaa tupakkaa.

    Äänestä

Jos kaikki sähkö olisi tuontitavaraa maksettaisiin tänään päivällä siitä varmaan 1.3 miljoonaa euroa tunti. Siis tulonsiirtoa Suomesta muualle.

Japanissa oli tammikuun alussa niin hurja tilanne että nesteytetyn kaasun hinta nousi 1,75 euroon per KWh. Asiakkaalle tai firmalle vielä kulut päälle.

Äänestä

Nyt ostetaan jo 4325 MW sähköä. Meneekö 5 000 MW raja rikki?

Äänestä
  • Inkoon hiilivoimalaitos olisi antanut sähköä 1000 MW

    Äänestä

Eihän nyt ole edes kova pakkanen. Mittarissa meillä vain - 22.3. Entä sitten kun on koko valtakunnan keskiarvo - 25?. Viisi vuotta sitten loppiaisen jälkeen meni kulutusteho yli 15 000 MW. Nyt käpistellään vasta 14 000 rajapyykin alapuolella.

Äänestä

Tytti sanoi sen. ei omasta maasta kannata välittää. Euroopassa kaikki on yhteistä

Äänestä

SUOMI ON VEDENJAKAJALLA.
nyt on kaikkiosa-alueet katkolla ja tarkoittaa TUOTTO JA RAHAT.

ELI NYT VIIMMEISET OMAVARAISUUS ON MYYNNISSÄ ULKOMAILLE!
SÄHKÖNHÄN NE JO MYTI ja mitä sootä on seurannut!!!!!!!!!!!

HINNAT HIRVEÄT EI TULE KULUTTAJALLE MUUTAKUIN SUURET KULUT.

TURVETUOTANTO
on kestävää ja pitkäaikaiset suot tuottaa lämpöä
nyt ollaan lopettamassa ja rahastajat odottaa OVELLA.

joku organisoi näitä mielenosoitukseen lapsia mitä he tietää asiasta MITÄÄN.

tehkää vaan pösiöt taas yksi KUOLONISKU SUOMENARKKUUN.
elkää sitten kitiskö kun kansa kääntää teille selän.

kaikki äänestämää ps. voimmassa voitto mitä jätetään lapsille.

Äänestä

Kyllä luultavasti nyt ostetaan paraikaa tuontienergiaa vähintään 100 €/MWh eli 400 000 eurolla. Paitsi että Venäjä myy edullisemmalla sähköä. Aluehintakin jo lähes 94 euroa.

Äänestä

Kun teen polttopuuta vapaa-aikanani tuotan energiaa jonka arvo talvella on 1500 KWh kuutio (koivupilke). Koska hinta rajuin juuri talvella on tuon kuution arvo jotain muuta kuin keskiarvo 14-15 senttiä/KWh. Tuollakin lukemalla päästään 210-225 euroon per pinokuutio. Mutta talvella kalliinpaan aikaan sen markkina-arvo on kyllä 300 €. Sitä arvoa voidaan lisätä ruuan valmistuksessa. Jos puut tekee itse ei tulos näy bkt-ladtossa. Jos ostan niin sitten näkyy.

Äänestä

Tilanne olisi aivan toinen, jos ranskalaiset olisivat saaneet Olkiluoto kolmosen tuottamaan sähköä luvatun aikataulun mukaisesti eli 12 vuotta sitten.

Samoin näyttää käyvän Fennovoiman Hanhikivi ykkösenkin kanssa.

Äänestä

Täällä sähköt pelaa kuten ennenkin ja vajaan tunnin kuluttua klo 9-10 tulee erityisen laadukasta sähköä kun maksaa 29,60snt/kWh. ⚡💲🤣

Äänestä
  • Aika laittaa kulutuksia suuremmalle, että saa kiinteälle sähkösopimukselle katetta. :)

    Äänestä

  • Maksaako kuluttajan pörssisähkö niin paljon ?

    Äänestä

Aluehinta nyt 170,4 €/MWh. 🤔

Äänestä

Eikö sitä Hanhikiven voimalan rakentamista saada käyntiin, se alkaisi tuottaa sähköä paljon nopeammin kun Olkiluoto 3:n.

Äänestä

Paavo Lipponen jo aikoinaan sanoi, että energiaomavaraisuus on energiafasismia. (Huomatkaa venäläisille tyypillinen haukkumasana, "fasismi")

Ja ajoi suomea riippuvaiseksi venäläisestä kaasusta.

Sai sittemmin palkkioksi eläkeviran venäjältä.

Lipponen tunnetaan myös väitteestään, jonka mukaan ketään naista ei Helsingissä raiskata vastoin tahtoaan.

Äänestä
  • Paavo joutaa jo sinne nahkurin orsille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hölmöläistalouttu jossa sähkö tulee pistorasian kautta. Suomi ostaa jo aamulla klo 5 lähes 4 000 MW teholla sähköä ulkoa. Tuulee 111 MW. Italialle, vauraalle maalle pumpataan miljardeja. Ääliöt johtamassa maata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu