Mikä vikana?

Mikä siinä on, kun miehillä loppuu 2kk jälkeen mielenkiinto tai pari kertaa tapailu niin joillakin silloin. Mutta max pari kuukautta menee.
Myös ystävyyssuhteita en saa ylläpidettyä, kait mua pidetään outona/viallisena ku muita. Tuntuu että 90% olisin ts. Eri aaltopituudella ku muut. Mistä tämä voisi johtua?
Kumminkin ulkonäkössä ei ole mitään erityistä, että kauniiksi kehutaan. Pukeudun siististi, että en herätä siis ulkonäöllisesti ihmettelyä. Eli olen niinku muut siinä,että normi.
Mutta kun tutustutaan niin tykätään musta. Olen kumminkin ystävällinen, mukava, sosiaalinen että keksin juteltavaa vaikka introvertti olen. Mua kuvataan monesti näillä sanoin ystävällinen ja maanläheinen nainen.
Olen kysynyt tutuilta että onko negatiivista, mutta ei sellaista että voisi siis tutustua.

Mutta kumminkin menee aina näin, että ystävät pitävät muihin yhteyttä ja itse ollut Aina se ulkopuolinen ja jos jonku miehen kanssa on molemminpuolista ihastumista eli ns. Vetovoimaa niin tahtoo mennä niin että mieheltä loppuu kiinnostus.
Nyt tässä toista miestä tapailin muutaman kerran, ja ensimmäisellä kerralla oli kiinnostunut. Eli treffit kesti 7h ja toisella laatu, ku nähtiin 2h.
Sama yhden miehen kanssa eli melkein koko päivän hänen kanssa kulutin aikaa. Oli kiinnostunut ja laitteli viestejä paljon, noh toisella kerralla sama homma. Ja olin sentään noin tunti pari hänen kanssa. Sanoi että toisella kerralla meni maku.

Noh nyt kolmas henkilö nähtiin 10 kertaa ja halusi seurustella yms. Mutta hänen kohdalla tuon jälkeen meni kiinnostus ja nykyään raivoaa mulle.
Eli saan miesten vihat itselle tekosyitä mm. Mustasukkaisuus, tyhmä, määräilevä.

Ketkä mut tuntee niin en ole sairaallisen mustis, enkä määräilevä luonteeltani ainakaan että heti tulisi ilmi. Tuo tyhmänä pidetty kuulostaa jotenkin tutulta.
Mutta en omasta mielestä ole sen parempi/huonompi ku muut.

Voisko joku kertoa missä vika?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mielipiteitä?

Äänestä

Olisko ketään fiksua joka kertoisi

Äänestä

No miksi eräällä meni maku? Selventäisikö se jotenkin?

Äänestä
  • Noh olin ns. Mustasukkainen niin siksi meni

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä siinä on, kun miehillä loppuu 2kk jälkeen mielenkiinto tai pari kertaa tapailu niin joillakin silloin. Mutta max pari kuukautta menee.
Myös ystävyyssuhteita en saa ylläpidettyä, kait mua pidetään outona/viallisena ku muita. Tuntuu että 90% olisin ts. Eri aaltopituudella ku muut. Mistä tämä voisi johtua?
Kumminkin ulkonäkössä ei ole mitään erityistä, että kauniiksi kehutaan. Pukeudun siististi, että en herätä siis ulkonäöllisesti ihmettelyä. Eli olen niinku muut siinä,että normi.
Mutta kun tutustutaan niin tykätään musta. Olen kumminkin ystävällinen, mukava, sosiaalinen että keksin juteltavaa vaikka introvertti olen. Mua kuvataan monesti näillä sanoin ystävällinen ja maanläheinen nainen.
Olen kysynyt tutuilta että onko negatiivista, mutta ei sellaista että voisi siis tutustua.

Mutta kumminkin menee aina näin, että ystävät pitävät muihin yhteyttä ja itse ollut Aina se ulkopuolinen ja jos jonku miehen kanssa on molemminpuolista ihastumista eli ns. Vetovoimaa niin tahtoo mennä niin että mieheltä loppuu kiinnostus.
Nyt tässä toista miestä tapailin muutaman kerran, ja ensimmäisellä kerralla oli kiinnostunut. Eli treffit kesti 7h ja toisella laatu, ku nähtiin 2h.
Sama yhden miehen kanssa eli melkein koko päivän hänen kanssa kulutin aikaa. Oli kiinnostunut ja laitteli viestejä paljon, noh toisella kerralla sama homma. Ja olin sentään noin tunti pari hänen kanssa. Sanoi että toisella kerralla meni maku.

Noh nyt kolmas henkilö nähtiin 10 kertaa ja halusi seurustella yms. Mutta hänen kohdalla tuon jälkeen meni kiinnostus ja nykyään raivoaa mulle.
Eli saan miesten vihat itselle tekosyitä mm. Mustasukkaisuus, tyhmä, määräilevä.

Ketkä mut tuntee niin en ole sairaallisen mustis, enkä määräilevä luonteeltani ainakaan että heti tulisi ilmi. Tuo tyhmänä pidetty kuulostaa jotenkin tutulta.
Mutta en omasta mielestä ole sen parempi/huonompi ku muut.

Voisko joku kertoa missä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu