Olen 18 vuotias ja olen tässä pohdiskellut elämän menoa ja tullut siihen lopputulokseen että naisasiat ovat olleet tuhoisin henkinen rasite koko elämässäni!
Aloitetaan siitä kun olin ihan nuori ala-aste ikäinen. Tunsin ihastumisen tunteet ihan samanlaisena kuin nykyään jo siinä 6-7 vuotiaana. Noh tietysti sitä sitten piti ihastua siinä ala-asteen alussa noin puoltoista vuotta vanhempaan tyttöön pahasti! Noh lopputulos meni siihen että tyttö tajusi ihastumisen ja mitä muutakaan se alkoi tekemään kuin leikitellä. Teki kaikenlaista sellaista alistavia ja nöyryytettviä eleitä, joita en silloin vielä tajunnut kun olin niin kovasti ihastunut. Noh tietysti sitä piti kyseiseen tyttöön siitä huolimatta olla 4-5 vuotta ihastunut. joskus jopa kysyin tosi nololla tavalla ulos, kun en tunteille mahtanut mitään ja mitä muutakaan siitä sai kuin ei mitään vastausta ja nauruskelua ja vittuilua kuulla muilta ihmisiltä joille tästä minun teosta leviteltiin tietoa. Noh päätin tällöin nuorena jo että en enään puhu tunteista kun mihinkäs hyvään se johtaisi. Noh lähes koko yläasteen olin ihastunut yhteen tyttöön joka vaikutti kivalta mutta sitten yläasteen alussa paukahti järjetön akne ja epäusko naisasiohin meni ja tämä tyttö jäi taakse. Noh päästyäni lukioon tuli vastaan taas ihastus. Itsellä oli aknen lisäksi eräs piirre joka ei myöskään ole kovin kaunis, joten ajattelin että kyllä mä yli tunteista pääsen. Noh en päässyt. Ainoa joka aika ajoin tuntui piristävän päivääni oli tämän tytön omaaloitteiset kommentit ja keskustekukerrat. Joskus tytön käytös vaikutti jopa siltä että saattaisi olla kiinnostunut. Esimerkiksi kehui ulkonäön jotain piirrettä aivan puskista, tuli puhumaan aiheesta ku aiheesta, halusi tulla samaa matkaa kotio, tuntui pitävän syvällisiä katseita ja joskus saattoi tulla suorastaan iholle aivan kiinni tai jalalla kosketella jalkaani. Noh pian tämän jälkeen tuli huomattua että kyseinen tyttö meni erään kaverin tykönä erään juuri hänen tavanneen pojan kanssa sänkyyn, joten päättelin että ei mitään kiinnostusta ole hänen puolella.
Samalla aloin myös pohtia että millä tavalla tyttö on minulle puhunu? Noh välillä tosi kivasti mutta lopulta tulin siihen tulokseen että hänellä oli hieman ehkäpä jopa halventavia kommentteja. Esimerkiksi pilkkasi puhetapaani "leikillä" ja joskus suhtautui halventavasti kun yritin puhua lähtemällä pois kesken asiani.
Noh uskoin kuitenkin empatiaan ja lukion eräässä vaiheessa tutustuin yhteen tyttöön jolla oli henkisiä ongelmia. Olen elänyt elämän jossa kummatkin veljet ovat mielialalääkityksellä ja olen aina ajatellut että kaveria ei jätetä. Niinpä lähdin tukemaan tätä tyttöä eri asioissa. Noh aluksi tämäkin oli kiva kaikilla tavoilla minua kohtaan kunnes tilanne muuttui. Hän alkoi uhkailemaan minua väkivallalla, ja syytti ja syyllisti minua aivan mitättömistä asioista, vaikka itseasiassa kukaan tervejärkinen ei niistä suuttuisi ja viha kesti kauaa. Noh sain lopulta välit kuntoon ja menin hänen kanssa samaan ryhmätyöhön, koska tiesin että hän jäisi muuten yksin ja halusin ettei hän joudu siihen tilanteeseen. Noh sen aikainen lukio ihastus alkoi minua "halveksimaan" ja suhtautumaan säälivästi ja pilkallisesti tämän johdosta minua kohtaan. Noh tästä kaikesta huolimatta tunteet kävi tosi kovana ja tajusin että en pääse tunteistani eroon ennen kuin olen päässyt kertomaan tunteeni hänelle. Ja tein sen vaikka tiesin etukäteen että häntä ei kiinnosta. Noh silti olin tämän jälkee ihastunut häneen vielä vuoden, tosin pätkitellen. Enkä voi vielä sanoa että tunteet olisi lopullisesti kadonnut.
Noh näinä aikoina minulle oli kehittynyt rohkeutta ja uskalsin puhua suoraan miten koen eri asiat. Olin oppinut tässä muutaman istetunto ongelmaisen ihmisen tavattua että muiden ihmisten negatiiviset kommentit pilaa ihmisen henkistä terveyttä paljon.
Siinä vaiheessa tajusin että aiempi ihastus, (jonka eteen en tehnyt mitään pahan aknen ja muiden syiden takia) niin hän oli juuri sellainen jota pilkattiin hänen jostain piirteistä. Noh koska minä päätin että minä en sitä ikinä enään luultavasti näen niin miksi en kertoisi että tykkäsin niistä piirteistä mistä häntä haukuttiin ja olin jopa ihastunut? No tämä tehtiin ja aivan uskomattomana ihmeenä kävi ilmi että tämä tyttö oli sitten joskus ainakin hieman ollu kans ihastunut minuun. Noh koska kun minä ihastun niin tunteet pysyy itsellä kauaa niin tiesin että nämäkin tunteet palaisivat. Niinpä yritin saada aikaiseksi jotain. Noh koska tästäkin on aikaa niin eihän tyttö edes halunnut nähdä, vaikka toista väittikin. Ja kaikenlisäksi sain tietää että hän on yhdessä tuttuni kanssa, joka on juuri niitä ihmisiä joka ei pidemmän päälle tyttöjen tunteista mitään välitä. (monta sydäntä särkenyt pettämällä) noh silti oli kiinnostus herännyt entisestä ja sitäkin tuskaa sitten piti kestää jokunen kuukaus.
Ihmiset eivät näköjään arvosta empatiaa, ellei se kohdistu "suosittuihin" ihmisiin ja muuhun massan hyväksymään asiaan...
Aloitetaan siitä kun olin ihan nuori ala-aste ikäinen. Tunsin ihastumisen tunteet ihan samanlaisena kuin nykyään jo siinä 6-7 vuotiaana. Noh tietysti sitä sitten piti ihastua siinä ala-asteen alussa noin puoltoista vuotta vanhempaan tyttöön pahasti! Noh lopputulos meni siihen että tyttö tajusi ihastumisen ja mitä muutakaan se alkoi tekemään kuin leikitellä. Teki kaikenlaista sellaista alistavia ja nöyryytettviä eleitä, joita en silloin vielä tajunnut kun olin niin kovasti ihastunut. Noh tietysti sitä piti kyseiseen tyttöön siitä huolimatta olla 4-5 vuotta ihastunut. joskus jopa kysyin tosi nololla tavalla ulos, kun en tunteille mahtanut mitään ja mitä muutakaan siitä sai kuin ei mitään vastausta ja nauruskelua ja vittuilua kuulla muilta ihmisiltä joille tästä minun teosta leviteltiin tietoa. Noh päätin tällöin nuorena jo että en enään puhu tunteista kun mihinkäs hyvään se johtaisi. Noh lähes koko yläasteen olin ihastunut yhteen tyttöön joka vaikutti kivalta mutta sitten yläasteen alussa paukahti järjetön akne ja epäusko naisasiohin meni ja tämä tyttö jäi taakse. Noh päästyäni lukioon tuli vastaan taas ihastus. Itsellä oli aknen lisäksi eräs piirre joka ei myöskään ole kovin kaunis, joten ajattelin että kyllä mä yli tunteista pääsen. Noh en päässyt. Ainoa joka aika ajoin tuntui piristävän päivääni oli tämän tytön omaaloitteiset kommentit ja keskustekukerrat. Joskus tytön käytös vaikutti jopa siltä että saattaisi olla kiinnostunut. Esimerkiksi kehui ulkonäön jotain piirrettä aivan puskista, tuli puhumaan aiheesta ku aiheesta, halusi tulla samaa matkaa kotio, tuntui pitävän syvällisiä katseita ja joskus saattoi tulla suorastaan iholle aivan kiinni tai jalalla kosketella jalkaani. Noh pian tämän jälkeen tuli huomattua että kyseinen tyttö meni erään kaverin tykönä erään juuri hänen tavanneen pojan kanssa sänkyyn, joten päättelin että ei mitään kiinnostusta ole hänen puolella.
Samalla aloin myös pohtia että millä tavalla tyttö on minulle puhunu? Noh välillä tosi kivasti mutta lopulta tulin siihen tulokseen että hänellä oli hieman ehkäpä jopa halventavia kommentteja. Esimerkiksi pilkkasi puhetapaani "leikillä" ja joskus suhtautui halventavasti kun yritin puhua lähtemällä pois kesken asiani.
Noh uskoin kuitenkin empatiaan ja lukion eräässä vaiheessa tutustuin yhteen tyttöön jolla oli henkisiä ongelmia. Olen elänyt elämän jossa kummatkin veljet ovat mielialalääkityksellä ja olen aina ajatellut että kaveria ei jätetä. Niinpä lähdin tukemaan tätä tyttöä eri asioissa. Noh aluksi tämäkin oli kiva kaikilla tavoilla minua kohtaan kunnes tilanne muuttui. Hän alkoi uhkailemaan minua väkivallalla, ja syytti ja syyllisti minua aivan mitättömistä asioista, vaikka itseasiassa kukaan tervejärkinen ei niistä suuttuisi ja viha kesti kauaa. Noh sain lopulta välit kuntoon ja menin hänen kanssa samaan ryhmätyöhön, koska tiesin että hän jäisi muuten yksin ja halusin ettei hän joudu siihen tilanteeseen. Noh sen aikainen lukio ihastus alkoi minua "halveksimaan" ja suhtautumaan säälivästi ja pilkallisesti tämän johdosta minua kohtaan. Noh tästä kaikesta huolimatta tunteet kävi tosi kovana ja tajusin että en pääse tunteistani eroon ennen kuin olen päässyt kertomaan tunteeni hänelle. Ja tein sen vaikka tiesin etukäteen että häntä ei kiinnosta. Noh silti olin tämän jälkee ihastunut häneen vielä vuoden, tosin pätkitellen. Enkä voi vielä sanoa että tunteet olisi lopullisesti kadonnut.
Noh näinä aikoina minulle oli kehittynyt rohkeutta ja uskalsin puhua suoraan miten koen eri asiat. Olin oppinut tässä muutaman istetunto ongelmaisen ihmisen tavattua että muiden ihmisten negatiiviset kommentit pilaa ihmisen henkistä terveyttä paljon.
Siinä vaiheessa tajusin että aiempi ihastus, (jonka eteen en tehnyt mitään pahan aknen ja muiden syiden takia) niin hän oli juuri sellainen jota pilkattiin hänen jostain piirteistä. Noh koska minä päätin että minä en sitä ikinä enään luultavasti näen niin miksi en kertoisi että tykkäsin niistä piirteistä mistä häntä haukuttiin ja olin jopa ihastunut? No tämä tehtiin ja aivan uskomattomana ihmeenä kävi ilmi että tämä tyttö oli sitten joskus ainakin hieman ollu kans ihastunut minuun. Noh koska kun minä ihastun niin tunteet pysyy itsellä kauaa niin tiesin että nämäkin tunteet palaisivat. Niinpä yritin saada aikaiseksi jotain. Noh koska tästäkin on aikaa niin eihän tyttö edes halunnut nähdä, vaikka toista väittikin. Ja kaikenlisäksi sain tietää että hän on yhdessä tuttuni kanssa, joka on juuri niitä ihmisiä joka ei pidemmän päälle tyttöjen tunteista mitään välitä. (monta sydäntä särkenyt pettämällä) noh silti oli kiinnostus herännyt entisestä ja sitäkin tuskaa sitten piti kestää jokunen kuukaus.
Ihmiset eivät näköjään arvosta empatiaa, ellei se kohdistu "suosittuihin" ihmisiin ja muuhun massan hyväksymään asiaan...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Löytyy sinulle vielä tyttö joka pitää juuri sinusta ja haluaa juuri sinut.
Niinhän sitä sanotaan myös niille, jotka ei ikinä ketää saa...
Hyväksy totuus