Marjanpoiminta

Tässä alkaa taas vähän hermostuttaa, kun on reiluun pariinkymmeneen paikkaan hakenut, eikä paljon ole perään soiteltu. Jostain pitäisi silti vähän rahaa saada, että edes pari siideriä voisi kesän mittaan terassilla naatiskella. Siispä kysyisinkin tietäviltä, että minkälaista palkkaa saa mansikanpoiminnasta tms. Urakkapalkkahan se on, mutta minkä verran noin suunnilleen? Jos siinä viimeisenä oljenkortena varalla pitäisi (tai toiseksi viimeisenä, ennen puhelinmyyntiä).
41443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mansikkasesonki on yleensä sen verran lyhyt, ettei siinä kovin isoa tiliä saa aikaiseksi vaikka olisit kuinka ahkera poimija. Palkasta en osaa sanoa, joku vuosi takaperin poimin muutaman viikon eikä sillä silloin ainakaan kauheasti rikastunut. Hyvä puolihan siinä on, että saa tehdä hommia ulkoilmassa ja jos arska paistaa niin mukavaa hommaahan se on. Mutta jos supliikkipuoli toimii ja sitkeyttä riittää, niin kyllä puhelinmyyjänä tienaa reilusti enemmän (ja voi tehdä töitä myös osa-aikaisesti niin jää enemmän aikaa siellä terassilla istumiseen :).

Äänestä

Mä olin pienenä tyttönä noin 3-4 kesää sitten poimimassa mansikoita. Silloin markka-aikana se oli urakka-työtä, siis palkka määräytyi korien mukaan. Jokaisesta poimitusta korista sai tietyn verran ja mitä enemmän keräsit, sitä paremmin tienasit. Venäläisnaiset tienasit todella paljon, koska he olivat niin nopeita kerääjiä. Vajaita koreja ei laskettu! Jokaisella oli oma numero ja se sitten laitettiin korin päälle sen ollessa täynnä.

En tiedä, mistä tuli sääntö, ettei sadasäällä saanut kerätä, mutta se oli rasittavaa... Suurin osa riippuu tietysti rivistäkin, mistä keräsit, jos siitä oli jo pari kertaa kerätty, vähemmän ja pienempiä olivat myös mansikat.

Itse en sen 2 viikon jälkeen(jonka jaksoin tuskalla olla) mene enää ikinä mansikoita poimimaan. Sain n. 600-700 markkaa siitä kahdesta viikosta, työaikoja en enää muista. Sen jälkeen oppii ainakin arvostamaan työtä. :)

Äänestä
  • Oot joko toosi toosi hidas kerääjä ollu tai sitte sillä tilalla on ollu tosi huonot palkat nimittäin minä olin itse 14-15 vuotiaana parina kesänä mansikoita keräilemässä ja sain ton verran kahessa päivässä.. enkä tehny mitään älyttömän pitkää päivää. se oli muistaakseni se palkkio jotai 2 euroo\ kori(oisko se 5 litraa). Jos kori oli vajaa tai siinä oli paljo raakoja\huonoja sitä ei laskettu. Sadesäälläkii kerättii kyllä. Tämä siis oli tapahtui muutama kesä sitte pohjois-savossa.

    Äänestä

sain about 200 euroa reilun viikon ajalta. Olin keskoverto suomalailainen poimija.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neelan kirjoitti:

Tässä alkaa taas vähän hermostuttaa, kun on reiluun pariinkymmeneen paikkaan hakenut, eikä paljon ole perään soiteltu. Jostain pitäisi silti vähän rahaa saada, että edes pari siideriä voisi kesän mittaan terassilla naatiskella. Siispä kysyisinkin tietäviltä, että minkälaista palkkaa saa mansikanpoiminnasta tms. Urakkapalkkahan se on, mutta minkä verran noin suunnilleen? Jos siinä viimeisenä oljenkortena varalla pitäisi (tai toiseksi viimeisenä, ennen puhelinmyyntiä).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu