Papan johdolla parempaan ja rauhallisempaan maailmaan, eikö niin?
Pappa Peking on hyvä maailman johtaja
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suoraan SUPON kirjasta. Kameravalvontaa laillistetaan KOTEIHIN.
Isoveli valvoo koko ajan. Pahimmassa tapauksessa voi joutua naapurinsa ilmiantamiseksi. Syyksi riittää eteläkorealaisen radio-ohjelman kuunteleminen.
Kaduilla kävellessäänkin kansalaisen on varottava, mitä suustaan päästtää.
Myrberg kertoo siviiliasuisista turvallisuusviranomaisista, jotka pystyvät kuuntelemaan matkapuhelinkeskusteluja. Jos kansalainen soittaa kielletyllä, ulkomaanpuhelun mahdollistavalla laitteella, lähellä olevan agentin kuuntelulaite alkaa piipata.
Kansalaisten tarkkailu ulottuu myös työpaikoille. Jokaisessa yrityksessä on ilmiantajia, jotka toimivat peitetehtävissä raportoiden viranomaisille vähintään kahdesti viikossa. Ihmiset ovat oppineet pitämään suunsa kiinni.