Jo muutenkin tunkeilevalla ja ilkeällä anopillani on yksi piirre mikä kauhistuttaa. Anoppi on tunkemassa (neuvojensa lisäksi) vanhoja tavaroitaan ja huonekalun rämiään meille. Mieheni ei kehtaa kieltäytyä kun hänen mielestään on niin ystävällistä antaa toiselle lahjoituksia.
Me emme tarvitse yhtään mitään enää ja mitä tulevaisuudessa tarvitsemme hankimme itse OMAN maun mukaisia! Jos anoppi oikeasti olisikin ystävällinen ja hyvää tarkoittava hänen miljoonaomaisuudellaan hän ostaisi meille vaikka uusia. Itse olemme lähemmäs nelikymppisiä hyvin omillaan toimeentuleva perhe emmekä tarvitse kuluneita sohvia tai kolhiintuneita ja vanhanaikaisia tv-tasoja jo valmiiseen kotiimme. En myöskään havittele anopin rahoja, päin vastoin en halua, että anoppi pitää meitä jotenkin avuttomina jos ottaisimme avustuksia häneltä.
En halua kodistamme anopin elämän museota!
Joskus olen suoraan heivannut roskikseen jotain ja antanut kierrätykseen. Kerran anoppi kuuli siitä kun olin heittänyt hänen antamansa melkein 20 vuotta vanhat risat ja haisevat lakanat roskiin ja hänhän sai kauhean kohtauksen miten olin ollut julma ja loukkaava häntä kohtaan.
Onko samoja ongelmia?
Me emme tarvitse yhtään mitään enää ja mitä tulevaisuudessa tarvitsemme hankimme itse OMAN maun mukaisia! Jos anoppi oikeasti olisikin ystävällinen ja hyvää tarkoittava hänen miljoonaomaisuudellaan hän ostaisi meille vaikka uusia. Itse olemme lähemmäs nelikymppisiä hyvin omillaan toimeentuleva perhe emmekä tarvitse kuluneita sohvia tai kolhiintuneita ja vanhanaikaisia tv-tasoja jo valmiiseen kotiimme. En myöskään havittele anopin rahoja, päin vastoin en halua, että anoppi pitää meitä jotenkin avuttomina jos ottaisimme avustuksia häneltä.
En halua kodistamme anopin elämän museota!
Joskus olen suoraan heivannut roskikseen jotain ja antanut kierrätykseen. Kerran anoppi kuuli siitä kun olin heittänyt hänen antamansa melkein 20 vuotta vanhat risat ja haisevat lakanat roskiin ja hänhän sai kauhean kohtauksen miten olin ollut julma ja loukkaava häntä kohtaan.
Onko samoja ongelmia?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Voi saatana kuinka minua anoppi vituttaa. Änkee meille pinokaupalla käytettyjä pyyheliinoja, lautasia, laseja, ruokailuvälineitä y.m. krääsää, jota meillä itsellämmäkin on enemmän kuin tarpeeksi.
en osaa antaa tohon neuvoja,tulen hyvin toimeen anoppini ja appeni kanssa.
sanooko se teille,että "kyllähän nää mökillä kelpaa" tms?
ärsyttää.kyllä mä mökilläkin tykkään pukeutua ns.katseenkestävästi ja omiin vaatteisiini.
en tajua,miksi mökillä pitäisi käyttää melkein haljenneita kuppeja & lautasia ja rikkinäisiä,kirjavia villapaitoja.
Moiseen ystävällisyyteen on kokemukseni mukaan parasta vastata samalla mitalla. Otat vaan ihastellen vastaan kaikki vanhat lakanat ja haljenneet kupit, ehkä sentään varmistellen "voitko nyt varmasti luopua näistä... ettei sitten tule tilanne että tarvitsisit ja kaipaisit.." ja kyöräät ryjät kaikessa hiljaisuudessa roskiin. (Minä aikanani ystävällisen anoppini eläessä tunnustin avoimesti ylenpalttisen huolimattomuuteni jonka vuoksi en mitenkään aina muistanut missä mikäkin anopin antama tavara juuri sillä hetkellä oli.) Sitten seuraavan kerran tavatessanne haluat tietysti sinäkin antaa lahjoja anopillesi: säästät ja peset vaikka maitopurkkeja, nehän ovat loistavia apuja pakastaessa. Sinultakin voi irrota rumia lahjaksi saatuja pöytäliinoja, ja aina parempi jos on lapsia, nehän voivat askarrella vaikka kuinka suuria lahjoja anopille. Jos oikein sapettaa voit ostaa kamalaa lankaa ja puikot ja kutoa anopille paidan ihan itse... :-)
Omasta anoppivainajastani voin jälkeenpäin puhua vain hyviä asioita, oikeasti. Hän oli hyvä tyyppi ja tarkoitti hyvää, mutta kyllä muistan että se tohkaaminen joskus ärsytti. Nykyinen on vanhuuttaan sekava, mutta onneksi miehelläni on aikuinen poika jonka perheeseen voi työntää suurimman osan anopin (eli pojan oman mummon) meidän matkaamme työntämistä tavaroista. Ja sen voi vielä tehdä niin että mies vie ne sinne itse eli mun ei tarvitse edes mokomista ryjistä olla tietääkseni...
Toi on hyvä juttu. Kaiken roinan voi pukata takaisin tai minkä tahansa krääsän ja sanoa: Olet niinhyvä anoppi minulle, että annan tämän kaiken sinulle. Tämä on rakkautta.
-20luvun arabian lautanen varmaa kelpaa! Ja kun anopista aika jättää, niin olette kärkkäänä ensimmäisinä kyöräämässä arabian porsliineja ja arvotauluja pesästä.
Mulla on mieheni mummuvainaan lakanat käytössä. Ei kuluman kulumaa.
Ennen muinoin kun valmistettiin jotain, niin työn laatu oli aivan toista luokkaa kuin tämän päivän duunarin. Uudistuotantolakanatkin hajoaa jo paketista ottaessa (kärjistys)
En tarvitse enkä halua anopiltani mitään mikä muistuttaisi minua omassa kodissani hänestä kuolemansa jälkeen! Omat arabiat ja posliinit on jo hankittu, enkä muutenkaan ole sen roinan perään. En halua anopin muistoja silmieni eteen enää kun hänet on lopulta saatu itse pois silmistä. Sen verran pahaa verta on se ihminen saanut aikaan.
poika samoilla mielin, ettei äidistä mitään maallista muistoa KOTIISI. eikö se myös ole miehesi koti
Miehelle on kotona tärkeintä elekroniset laitteet. Muusta ei välitä.
Ex appeni äiti eli siis ex-mieheni mummo antoi juuri taannoin muutaman vanhan vaatteensa (esim. samettinen liivi/hame yhdistelmä), sillä ne eivät olleekaan hänen makunsa mukaisia.
Siinä sitä oli naurussa pitelemistä samalla kun kiittelin kohteliaasti "lahjoituksesta".
Samainen ex-sukulainen ostelee lapsillemme kirppikseltä vaatelahjoja. Kirppikseltä minäkin olen ostellut ja kannatan kierrätystä. Mutta silloin kun olen ostanut, niin kyllä sen on ollut oltava siistiä tavaraa ja ainakin poikien vaatetta kun poikia ovat käyttäjätkin, eikä mitään vanhoja rytkyjä. On tullut muutama kerta pistettyä suoraan roskikseen "upouudet" lahjat.
Eikä nämä lahjatkaan mitään, mutta kun tämä soittelee minulle (ei onneksi kovin usein) ja tiedustelee ex-mieheni asioita, minun rahatilannettani yms. Akku onkin loppunut puhelimestani "sattumalta" muutamaan otteeseen.
Olen kuitenkin yrittänyt olla niin ystävällinen kuin vain pystyn, sillä tässä on kysymyksessä melko iäkäs ihminen. Ei kuitenkaan aina jaksa ymmärtää. Vielä kun tiedän, että asioitani puidaan sitten muiden sukulaisten kesken. Sen tiedän siitä, että minullekkin päivitellään hänelle läheisempien sukulaisten ongelmia.
Kuulostaa siltä, että ex-miehesi mummo on enemmän dementoitunut kuin mitään muuta. Itsekin sain omalta mummoltani ties minkälaisia lasten leluja lahjaksi parikymppisenä, kun mummo oli dementoitunut - ja valitettavasti lähellä kuolemaa. Saoin tuo asioiden kertominen ja puiminen voi liittyä dementiaan. Ja oletko varma, että mummo aina muistaa sinun ja ex-miehesi eronneen? Vanhasta ihmisestä kuitenkin kyse...
Hän on kyllä ajan tasalla kaikista asioista tai ainakin haluaa olla. Siksi kyseleekin minulta ex.än asioista ja päivittelee kuinka minun elämäni on nyt sitten niiiiin kurjaa kun olen yksin lasten kanssa(=hänen oma päätelmänsä, johon en anna mitään vastakaikua). Hyvin tietoinen erosta on.
Hän korkeasta iästään huolimatta atkustelee ulkomailla vähintään kerran vuodessa... edelleenkin. Asuu kotonaan ja on hyvissä voimissa.
No, ei tämä niin vakavaa ole, kyllä minä kestän ja ymmärrän, että on vanha ihminen ja elämä pyörii tällaisten asioiden ympärillä. Luulen, että pointtina on se vaan, että kun saa halvalla niin kannattaa ostaa.
Miniöillä on se käsitys, että anopit ovat joko sossun luukulla tai miljoonaomaisuuksien haltijoita. Ei heidän ikäeronsa kuitenkaan ole kuin 30 v. abaut.
Katsoisivat miniät nyt omaa elämäänsä. Onko miljoonaomaisuudet tulossa vai ovatko jo kohdalla? Millä appivanhemmat rikastuivat? Rikastu itse samalla tavalla. Ei ole enää paljon aikaa. Pian olette itsekin anoppeja ja jommassa kummassa kategoriassa.
Sanonpa ihan ulkopuolisena, että hyvät lakanakankaasta ommellut lakanat eivät hajoa "melkein 20 vuodessa" vuodessa riekaleiksi. Mikäli ne haisevat, syy on pesussa eikä lakanassa itsessään.
Muihin lahjoituksiin ei ole syytä ottaa kantaa, paitsi ihmettelemällä miksi miljoonaomaisuuden haltija hankkii huonekaluja, jotka muuttuvat rämiksi ja pitää lahjoittaa kiertoon. Eikö hän pysty sijoittamaan varojaan kestäviin disainhuonekaluihin? Ottaisi sisustussuunnittelijan!
Niin voihan tuota kaikkea vapaasti ihmetellä kun ei tiedä asioiden taustoja. Mikään väittämistäsi ei osunut ollenkaan kohdaleen. En rupea sen enempää niitä tässä ruotimaan kun asioita voi käännellä ja väännellä vaikka kuinka mieleisekseen ja esittää väitteitä muiden elämästä mistä ei ole hajuakaan.
Niin voihan tuota kaikkea vapaasti ihmetellä kun ei tiedä asioiden taustoja. Mikään väittämistäsi ei osunut ollenkaan kohdaleen. En rupea sen enempää niitä tässä ruotimaan kun asioita voi käännellä ja väännellä vaikka kuinka mieleisekseen ja esittää väitteitä muiden elämästä mistä ei ole hajuakaan.
kirjoittelun aloitit, joten kestä kuin nainen myös spekulaatiot kun olet factat jättänyt pois.
Totuus on suhteellista ja jokaisella oma totuutensa.
En minä olettanut mitään muuta kuin että olet itsekin piakkoin anoppi-ikäinen, siihen ei mene kuin ehkä 10-15 v. Se on lyhyt aika.
Ja sanon edelleenkin, että hyvin hoidetut liinavaatteet kuten lakanat vain paranevat vuosien myötä. Oma vika, jos haisevat.
Sinun puolestasi olen harmistunut siitä, että kierrätysmööpelit siirtyvät teille. Jos anoppisi olisi sijoittanut hyviin kalusteisiin rahansa, ei ongelmaa olisikaan. Hyvät huonekalut kestävät kyllä perintönäkin.
Vuosisata sitten tehtiin vielä kunnon huonekaluja. Olen ottanut ne perintönä kiitollisuudella vastaan aikanaa.
mina en kylla henkilokohtaisesti ymmarra, miten voit sanoa etta lakanat paranevat kaytossa...???!! yok, mina en ottaisi keneltakaan vanhoja lakanoita, mieti nyt vahan sama kun alusvaatteita vaihdeltaisiin!! yok!
muuten en ota "lahjoihin" kantaa, mutta ei kai nyt kukaan vanhoja lakanoita halua...
Nykyiset tuontilakanat, jotka ovat huonolaatuisia ja ohuita, ovat yököttäviä jo uusina.
Ne ovat kuin varjo entisistä lakanoista, jotka olivat valkeita, hyvälaatuista pellavaa tai puuvillaa käsinvirkattuine pitseineen. Ne olivat paksuja, mahdottoman paksuja ja ikäänkuin vain vahvenivat useista pesuista.
Lakanat pestiin pehmeässä järvivedessä, keitettiin saunanpadassa, huuhdottiin avannossa, kuivatettiin ulkona. Usein talvisin ne vietiin ullakolle "kuivumaan", jossa ne jäätyivät koppuroiksi. Sieltä niitä äiti toi yksi kerrallaan tupaan oikeasti kuivumaan.
Tämän muistaa Agnes lapsuudestaan, kun vanhanaikainen äitini ei uusia taloustaitoja hyväksynyt, käytti samoja lakanoita vuosikymmenestä toiseen.
Nykyiset lakanat: made in Taiwan, eivät periydy kellekään. Kun ne lakanat nostaa valoa vasten, niin kudos on niin harvaa, että melkein lävitse aamun aurinko paistaa.
Makunsa kullakin, jos joku tykkää antiikista niin siitä vaan. Anopin hankinnat ovat "täyttä puuta", mutta tyylejähän on niin monia. Jos kaikkea väriskaalaa ja tyyliä sekoittaa keskenään ja ahtaa kalusteita jo valmiiksi kalustettuun kotiin niin , ei kiitos meillä!
Koska olen jo isoanopin ikäinen, niin en tiedä tuontipussilakanoista mitään. Lakanani ovat pellavaa, kuten Agnes kertoi, lähes kulumattomia.
Ei nyt kuitenkaan saivarrella enää tästä asiasta, kyllä ymmärrän miniän pointin tässä kierrätyskeskustelussa.
Itse en voisi kuvitella antavani mitään käytettyä tavaraa vain siitä syystä, että kaappini ovat täynnä.
Sanonpa vaan, että perikunnalla on aikanaan kaamea siivousurakka edessään, kun hävittävät ehjät, mutta vanhat tavarani kaapeista. Risat yritän heittää menemään jo elinaikanani.
Meillä noita tavaroita ja anopin jätteitä kutsutaan lahjoiksi ja perintöhuonekaluiksi.
Näillä lahjoilla ja perintöhuonekaluilla on muutamia ominaisuuksia, joiden puolesta ne eroavat muista vastaavista tavaroista.
1) Ensinnäkin, ne lahjat ja huonekalut ovat jo annettaessa loppuunkuluneita ja rikkinäisiä.
2) Toiseksi, ne lahjat ja huonekalut ovat vain näennäisesti annettuja, koska meillä ne ainakin pitää palauttaa ellei niitä käytetä.
3) Erityisesti perintöhuonekalut tuntuvat olevan liikkuvaista tavaraa; kuka tahansa anopin lapsista voi milloin tahansa vaatia jotakin huonekalua itselleen, tai huomauttaa, että kun ette enää tarvitse niin minä otan sen. (Tietysti niin päin, että meiltä voi hakea ilmaiseksi, mutta toisin päin sovittaisiin tietysti maksusta.)
4) Kokemuksen myötä olen oppinut, että kaikissa tavaroissa on näkymätön leima, jossa lukee joko ihan-hyvää-hyvyyttäni-minä-vain tai parastani-minä-annan. Jotkut tavarat tulevat meille lisämaininnalla "antiikkia ja arvokasta". Kaikista rumimmat tavarat saavat maininnan "se on kohta antiikkia".
Kaikki tavarat sisältävät myös varoituksen "koska olemme niin paljon antaneet, muistat sitten olla kiitollinen"
5) Ja tosiaan. Varmimmin välttyy saamasta mitä tahansa tavaraa tai huonekalua, kun oikein pyytää sitä;)
Ohhoh! Ihan kuin olisi minun suustani tuo teksti! Meillä on nimittäin täsmälleen samalla lailla asiat. Jos anoppi vahingossa on antamassa tavaran, joka meidän itsemmekin mielestä on hieno niin kannattaa pitää pää kiinni, eikä esim. ihastella että onpa hieno! Koska silloin anoppi nappaakin tavaran itselleen eikä annakaan sitä :-D
Ja just toi kirottu "lainaaminen", ikivanha kirjahylly joka on rikki, annetaan tosiaankin vain lainaan-ei omaksi. Ja sitten yhtenä kauniina päivänä sitä vaaditaankin takaisin, yleensä sen jälkeen kun anoppi on huomaanut kuinka hienoksi se on saatukaan korjaamisen ja öljyämisen jälkeen!!! Eikä penniäkään makseta tietenkään korjauskustannuksia. Kerran saimme vanhan, saastaisen maton joka löyhkäsi yököttävälle. Matto oli kuitenkin laadukas ja kolmannen pesukerran se saatiin puhtaaksi. Kun anoppi näki maton (ja kuinka hieno siitä oli tullut) hän samalla reissulla vei sen kotiinsa. Ja penniäkään ei maksanut pesulalaskusta! Sen jälkeen emme ole ottaneet lahjoituksia vastaan :-)
Jotain hyötyä tästä "lainaamisestakin" on. Kun muutimme uuteen asuntoon, piti vanhoista rikkinäisistä huonekaluista päästä eroon. No mutta! Tottakai ne pitää palauttaa oikealle omistajalle. Sydäntä lämmitti nähdä anopin ilme kun toimme pakettiautollisen vanhoja huonekaluja hänen nurmikolleen. Kiittelimme vielä tuhannesti lainasta!
Vai perintöhuonekaluja, ja lainaksi, ja maksusta, ja toiset käy hakemassa teille annetut tavarat? Ja tätä on muka pakko sietää? Miksiköhän? Hyvä maku ei ole jokaisella. Teillä on eri maku kuin muulla suvulla. Pitäkööt itse hienoutensa.
Taidatte kuitenkin salaa innostua saamistanne vanhoista tavaroista. Jospa ne sittenkin ovat arvokkaita! Harmittaako antaa ne pois?
Mikä risoissa huonekaluissa nyt niin hienoa on? Kukin sisustaa makunsa mukaan. Antiikkia ja vanhaa pitää säilyttää huolellisesti. Rikkimennyt ei ole minkään arvoinen. Älkää ottako sellaista vastaan.
Oletteko alaikäisiä? Jos ette, niin teillä on oikeus ja velvollisuus ruveta aikuisiksi ihmisiksi, jotka omaavat järkähtämättömän tiedon siitä mikä sopii olohuoneeseen mikä ei. Vanha risa ns. perintöhuonekalu 30-luvulta EI.
Piste.
Muij...siis vaimon ...iso-äiti lahjoittaa pläjäytti vaimolleni oikeen aarteen: vanhoja rintaliivejään. Kylläpä siinä meikäläisen hampaita nauratti...helevetin lehmä! Mä olisin voinut seuraavaksi merkkipäiväksi lahjoittaa vanhoja, tukevilla jarrutusjäljillä varustettuja kalsareitani mummulle!
Toi oli hyvä! Mun anopin toisen miniän murrosikäinen tyttö sai mummoltaan (siis mun anopilta) vanhoja alushousuja. "Ihan hyviä ja vain vähän käytettyjä", oli anoppi sanonut. Mistään muotitangoista ei todellakaan ollut kysymys vaan valkoisista puuvillaisista mummopöksyistä, jotka ulottuvat kainaloihin asti.
Kyllä jokaisella pitäisi olla oikeus kalustaa kotinsa oman makunsa mukaan. Puistattaa tuommoset anopit, jotka kuvittelevat, että heidän jätteensä jostain syystä olisivat miniöille aarteita.
Meille anoppi lahjoitti arabian kosmos-astiaston. Vielä kun saisin miehen taivuteltua viemään ne divariin ja ostamaan rahoilla illusiaa tilalle ;)