Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miten saada kristitty luopumaan uskostaan?

Anonyymi

On uskovia, jotka mieluummin kuolevat kuin luopuvat uskostaan. Heitä on mahdotonta saada luopumaan uskostaan. Sitten on uskovia, jotka etsivät totuutta eri asioissa, ja heidät on mahdollista saada hylkäämään uskonsa, jos epäilevät sitä ja sen sisältämiä uskomuksia.

Miksi on tärkeää, että kristityt saadaan luopumaan uskostaan?

Siksi, että kristinusko on vaarallinen ja yhteiskuntaa vahingoittava uskomusjärjestelmä. Siitä on tosin myös hyötyä esimerkiksi päihdeongelmaisten ja vankien kuntoutuksessa, mutta sen haitat ja uhkakuvat ovat suuremmat kuin sen hyöty, joka voidaan vieläpä kyseenalaistaa.

Kristinusko ei ole nykyään yhtä vaarallinen ja vahingollinen kuin oli menneinä vuosisatoina ja siitä lähtien, kun siitä tuli Rooman valtakunnan valtionuskonto vuonna 390. Silloin kiellettiin pakanauskonnot ja alettiin lisääntyvässä mittakaavassa vainota eriuskoisia. Tämä johti jopa kristinuskon sisällä olevien lahkolaisten vainoihin ja tappamiseen aina 1600-luvulle asti.

Kristinusko olisi edelleen vaarallinen, jos Raamatun kirjoituksia kirjaimellisesti totena pitävät olisivat päättävässä ja johtavassa asemassa yhteiskunnassa. Raamatullinen teokratia johtaa pahimmillaan vääräuskoisten ja uskonnottoien (ateistit ja muut uskonnottomat) vainoihin. Jo pelkästään se, että lainsäädännössä on raamatullisia jäänteitä, voi olla paha asia ateistien kannalta.

Epäilyyn altis uskova voidaan saada hylkäämään uskonsa, kun toimitaan asiallisesti uskontokritiikissä. Tässä joitakin ohjeita:

1. Osoita se, että Vanhan testamentin jumalan ja etenkin Mooseksen lain kirjoittajien moraali ja oikeustaju ovat huonommat kuin nykyään elävillä ihmisillä keskimäärin ja että nykyiset lait ovat parempia kuin Mooseksen laki ja Jahven käskyt (edelliset pohjaavat ihmisoikeuksiin, jälkimmäinen polkee niitä).

2. Vakuuta uskova siitä, että Raamatussa on epätosia myyttejä, legendoja ja asiavirheitä historiallisessa kerronnassa.

3. Osoita kaikin tavoin se, että Raamatun kirjoitukset eivät ole Jumalan hengen vaikutuksesta syntyneitä: ne ovat ihmisten sanaa ja sisältävät ihmisten käskyjä sen sijaan, että ne olisivat Jumalan sanaa ja Jumalan käskyjä.

Kun olet saanut uskovan hylkäämään Raamatun korkeimpana auktoriteettina tai epäilemään sitä, niin sen jälkeen on helpompaa saada hänet näkemään sen sisältämät virheet ja kristittyjen oikeustajun vääristymä (pahuus ja alhainen moraali). Ellet pysty tähän, niin et saa kristittyä luopumaan uskostaan.

Jos et tahdo saada kristittyjä luopumaan uskostaan, niin kerro valheita siitä, millaisia kristityt ovat, tee vääriä yleistyksiä, mustamaalaa heitä, demonisoi koko ihmisryhmä ja valehtele niin paljon kuin on mahdollista. Ota esimerkiksi harvinaisia poikkeuksia siitä, miten nimeltä kristityt ovat rikkoneet lakeja ja toimineet moraalisesti väärin.

Sano tätä tyypilliseksi kristinuskoksi tai johdata harhaan, ikään kuin tosi kristityt toimisivat sillä tavalla. Varmistat siten sen, että ne parhaiten elävät "pyhät ja valitut" kristityt eivät edes harkitse oman uskonsa hylkäämistä. Miksi hylätä toimiva usko, joka auttaa elämään kunniallisesti ja siveästi, kun tarjolla on pelkkiä valheita ateistisesti ajattelevien maailmassa?

97

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pyydä kristittyä rukoilemaan uskossa ja Jeesuksen nimessä mitä tahansa. Ei toimi, rukoilu on täysin hyödytöntä, vaikka Raamatussa toisin väitetään. Älykkäämmät alkavat jo tässä vaiheessa epäillä Raamattua ja Jumalaa.

      • Anonyymi

        Tuo on ihan hyvä idea.

        Kannattaa myös muistuttaa Johanneksen evankeliumissa olevaa Jeesuksen lupausta, että hän tekee kaiken, mitä Isältä hänen nimessä pyydetään. Eipä ole sairaat parantuneet eivätkä kuolleet heränneet, eikä ole mitään muutakaan tehnyt, mitä on luvannut tehdä.

      • Anonyymi

        Sinulla on vinoutunut käsitys siitä, että uskosta luopumiseen tarvitaan älykkyyttä.

        Ei uskoon tai siitä luopumiseen tarvita älykkyyttä vaan rehellisyyttä ja avoimuutta - jopa hyvyyttä.

        Myös vähemmän älykkäät ihmiset voivat hylätä kristinuskon, kun huomaavat sen toimimattomuuden (ei rukousvastauksia) ja alhaisen moraalin (Raamattu ja kristinuskon historia).

      • Anonyymi

        Isaac Newton ei epäillyt. Oliko hän siis tyhmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on vinoutunut käsitys siitä, että uskosta luopumiseen tarvitaan älykkyyttä.

        Ei uskoon tai siitä luopumiseen tarvita älykkyyttä vaan rehellisyyttä ja avoimuutta - jopa hyvyyttä.

        Myös vähemmän älykkäät ihmiset voivat hylätä kristinuskon, kun huomaavat sen toimimattomuuden (ei rukousvastauksia) ja alhaisen moraalin (Raamattu ja kristinuskon historia).

        "Myös vähemmän älykkäät ihmiset voivat hylätä kristinuskon, kun huomaavat sen toimimattomuuden (ei rukousvastauksia) ja alhaisen moraalin (Raamattu ja kristinuskon historia)."

        Totta kai jokainen voi valita elämässään mihin uskoo. Länsimainen yhteiskunta pohjautuu paljon kristilliseen arvomaailmaan. Samoin myös oikeuskäsitteet. Jokainen tuntee tai on ainakin kuullut kymmenestä käskystä. Ilmeisesti sinäkin.
        Otetaan muutama käsky jotka ovat siis lähtöisin Raamatusta.
        1. Älä varasta. Tämä on universaali elämän ohje. Jos joku tavara, esine, tai joku muu vastaava ei ole sinun ja otat sen niin sinä varastat ja olet rikkonut tuota käskyä vastaan.
        Kysymys tästä:oletko koskaan elämäsi aikana varastanut mitään? Kaupasta, työpaikalta, toisen kodista, pihasta tai mistään muualtakaan?

        2. Älä valehtele. Sinun pitäisi aina pyrkiä puhumaan totta. Jos poliisi pysäyttää sinut ylinopeudesta tai rattijuopumuksesta niin mitä valehtelet? Ettet huomannut tai et tiennyt ettei kännissä saa ajaa? Tai että joit viimeksi viikko sitten ja se varmaan sai Alko mittarin näyttämään 2.7 promillee...
        Eli oletko koskaan elämäsi aikana valehtellut?
        Jos olet sekä varastanut että valehtellut niin mikä on sinun moraalisi mitta ja mistä se nousee? Jumalattomuudestako? Ateismista? Liberalismista vai vaihtoehtoisesta totuudesta?

      • Anonyymi

        Ateisti kun ei tunne Raamattua, eikä varsinkaan Raamatun Jumalaa, niin ateistin kommentointikin on kömpelöa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on vinoutunut käsitys siitä, että uskosta luopumiseen tarvitaan älykkyyttä.

        Ei uskoon tai siitä luopumiseen tarvita älykkyyttä vaan rehellisyyttä ja avoimuutta - jopa hyvyyttä.

        Myös vähemmän älykkäät ihmiset voivat hylätä kristinuskon, kun huomaavat sen toimimattomuuden (ei rukousvastauksia) ja alhaisen moraalin (Raamattu ja kristinuskon historia).

        Miksi ihminen pitää saada luopumaan jostain, joka tuo hänelle rauhan?

        En itsekään usko ihmisuhreihin, mutta Jeesuksen nasorealainen opetus apokryfeissä ym on minusta hyvää.
        Jos valaistumiseen pyrkiminen tuntuu hyvältä, onko ateistin revittävä ihminen siitäkin irti?

        Koska ateisti ei halua rauhaa, vaan sotaa, raakuutta ja kiusaamista.

    • Anonyymi

      Kyllä uskonto oli mikähyvännsä on pelkkää satua ei kukaan ole tullut kertomaan ns tuonpuolleisesta eikä varmaan tulekkaan on vuosituhansia odotettu

      • Jos levottomalle ihmiselle opettaa mielenhallintaa, onko se sinusta okei?
        Mitä jos tämä ihminen jatkaa vielä tuota harjoitusta, sen jälkeen kun välttämätön on ohi?
        Onko se sallittavissa ilman hihhulinleimaa?

    • Anonyymi

      Oisko parasta jos menisit satanismi palstalle noine jorinoinesi? Suomessa on uskonnonvapaus. Mutta mitä väliä sillä on, jos haluat kaikkien olevan itsesi kaltaisia, kuten paholainenkin haluaa, joka on helppo ymmärtää kun on saanut käsityksen millainen se on.
      Kunnon ateisti kunnioittaa toisen vakaumusta. Ja sinäkö muuten olet se, joka jahtaa valehtelijoita historia palstalla, ja kuitenkin käsket ihmisten valehdella?
      Siinä tapauksessa, kun moni ateisti on kyllä kuullut määritteestä "riivattu", alkaa homma näyttää todella siltä.
      Tuntuuko sinusta, että joku ulkopuolinen käskee sinua?

    • Anonyymi

      Onko aloittaja ollut Neuvostoliitossa opissa? Arvelen, että olen itse ollut siellä edellisessä elämässäni. Näyttää siltä, että nyt niitän sitä, mitä siellä viljelin... Jumala näyttää tuovan eteeni pahat tekoni. Toivottavasti en ollut kouluttajasi...

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tein ratkaisun ja ilmoitin videon poistoon eläinrääkkäyksenä. Olen elukka ja tuo video on laaduttoman huono. Kiitos vinkistä.

    • Anonyymi

      Jeesustelijat antaa rikollisille anteeksi.

      • Anonyymi

        ja tekevät rahaa sillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja tekevät rahaa sillä.

        Tekeehän hare krisnatkin rahaa myymällä kirjojaan.

      • On tietysti typerää jättää rikollinen vaille rangaistusta, mutta anteeksianto on hieno taito.
        Jos kannat sisälläsi vihaa jotakuta kohtaan se tekee sun oman mielen katkeraksi ja pahaksi ja sellaista ei kukaan itselleen toivo, eihän?

    • Anonyymi

      Ei siinä hyvin käy jos uskovainen lähtee jumalattomien poluille

      "Jumalaton sortuu omaan pahuuteensa, mutta vanhurskas on turvattu kuollessaan."
      Sananlaskut 14:32

      • Anonyymi

        "Jos Saatana olisi puhunut enkeleille nähdäkseen, kuinka nämä rakastavat Jumalaa, hän ei olisi joutunut Jumalan hylkäämäksi, mutta koska hän pyrki kääntämään heidät poispäin Jumalasta, siksi hänestä tuli hylkiö." (Barnabaan evankeliumi)

        Kristinusko on kaunis uskonto ja ymmärrettävissä kuten muutkin uskonnot ihmisten luonnollisisesta tarpeesta kokea uskoa ja tarvetta pyhän ja hyvyyden palvelemiseen personoituna kohteena, jos näin voi sanoa, mutta ateismi ei ensinnäkään ole pahuutta, ja aloitus ei ole ateismia, vaan lähempänä satanismia ja pelkkää pahuutta.

        On havaittu, että jotkut kovanaamat valitsevat uskonnokseen ateismin todistaakseen sillä jotain omasta elämästään, ja hankkiutuvat kaltaistensa joukkoon, mutta ihmisen luonnolliseen elämään uskonnonkin harjoitus kuuluu ja tarve uskoa korkeampaan, joten sanon, että ateismi on kahle siinä missä kaikki uskonnot, koska ne vaativat henkilöltä tietynlaista ajattelua.
        Hänen ensimmäinen tehtävänsä on kieltää Jumalan olemassaolo, ja soveltaa tätä väitettä keskustellessaan muiden ihmisten kanssa, joka menee samaan, kuin islamilainen, joka tavattuaan naisen, joutuu heti ajattelemaan koraanin lauseita mitä naisesta siellä on kerrottu.

        Kun ateisti on valinnut, että hänen mielestään Jumalaa ei ole, hän on jo valinnut itselleen uskomuksen ja kahleen. Monessa suhteessa valinta perustuu siihen samaan kaavaan, kuin uskonnollisilla, "kun muutkin".
        Ihminen on suhteellisen vapaa silloin, kun hänen elämänsä on tasapainossa. Vapaus tulee siitä, kun on vapaa ja valmis ottamaan maailman vastaan sellaisena kuin se on, pyrkien tekemään siitä vielä parempaa, ja mikä ei ole ristiriidassa ihmislajin perustarpeiden kanssa.

        Ateistin, kuten muidenkin tehtävä on tehdä hyvää. Kristity ei ole ateistin vihollinen, vaan tuon henkilön omat personalliset vaatimukset osoittaa olevansa "oikeauskoinen". Omalla luonteella on tekemistä oman käytöksen, ajatusten ja personallisuuden kanssa, ei uskonnon kanssa. Uskonto ei ole personallisuutta, vaan halu harjottaa sitä, tai olla harjottamatta.

        Perussäännöt, elä ja anna muiden elää, älä tapa, älä valehtele, pätevät.
        Jos näitä joku ei halua noudattaa, kyse on epätasapainosta, tarve päteä muiden ihmisten silmissä tai nostaa itseään jalustalle. Se on täälläkin jo nähty.

        "Uskonto ei ole personallisuutta, vaan halu harjottaa sitä, tai olla harjottamatta."

        Uskonto sisältää yleensä uskon henkiolentoon tai havemmin, kuten Buddhalaisuudessa, uskon paremman elämän oppiin ilman Jumalaa.
        Jos otetaan muutamaksi esimerkiksi pari uskon kohdetta, Jumala, Allah, paholainen, Krishna, niin huomataan, että nuohan ovat kohteita. Ihminen sitten päättää miten niitä on palveltava.

        Jos ihminen, kuten aloituksessa, aloittaa kyseisenkaltaisen saarnan, on kyse henkilöstä, joka on jo ajautunut omien ajatustensa kanssa joko harhaan, tai on omaksunut uskonnosta väärän kuvan joka perustuu olettamukseen, tai sitten, pahimmassa tapauksessa, tahallaan oman elämänsä paaduttamana vetää kaikkia mukanaan siihen helvettiin, mihin on itse menossa tai mennyt.

        Kun ateisti näkee kristuksen/Jumalan ja paholaisen keskinäisen kiistan, hän ymmärtää hyvin sen ihmisen sisällä käytäväksi taisteluksi.
        Jeesus sanoi, että "rauhan minä jätän teille: minun rauhani. En minä anna teille, kuten maailma antaa"... te olette minun opetuslapsiani, ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

        Ateistikin tajuaa, että tässä on kysymys korkeammasta ymmärryksestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos Saatana olisi puhunut enkeleille nähdäkseen, kuinka nämä rakastavat Jumalaa, hän ei olisi joutunut Jumalan hylkäämäksi, mutta koska hän pyrki kääntämään heidät poispäin Jumalasta, siksi hänestä tuli hylkiö." (Barnabaan evankeliumi)

        Kristinusko on kaunis uskonto ja ymmärrettävissä kuten muutkin uskonnot ihmisten luonnollisisesta tarpeesta kokea uskoa ja tarvetta pyhän ja hyvyyden palvelemiseen personoituna kohteena, jos näin voi sanoa, mutta ateismi ei ensinnäkään ole pahuutta, ja aloitus ei ole ateismia, vaan lähempänä satanismia ja pelkkää pahuutta.

        On havaittu, että jotkut kovanaamat valitsevat uskonnokseen ateismin todistaakseen sillä jotain omasta elämästään, ja hankkiutuvat kaltaistensa joukkoon, mutta ihmisen luonnolliseen elämään uskonnonkin harjoitus kuuluu ja tarve uskoa korkeampaan, joten sanon, että ateismi on kahle siinä missä kaikki uskonnot, koska ne vaativat henkilöltä tietynlaista ajattelua.
        Hänen ensimmäinen tehtävänsä on kieltää Jumalan olemassaolo, ja soveltaa tätä väitettä keskustellessaan muiden ihmisten kanssa, joka menee samaan, kuin islamilainen, joka tavattuaan naisen, joutuu heti ajattelemaan koraanin lauseita mitä naisesta siellä on kerrottu.

        Kun ateisti on valinnut, että hänen mielestään Jumalaa ei ole, hän on jo valinnut itselleen uskomuksen ja kahleen. Monessa suhteessa valinta perustuu siihen samaan kaavaan, kuin uskonnollisilla, "kun muutkin".
        Ihminen on suhteellisen vapaa silloin, kun hänen elämänsä on tasapainossa. Vapaus tulee siitä, kun on vapaa ja valmis ottamaan maailman vastaan sellaisena kuin se on, pyrkien tekemään siitä vielä parempaa, ja mikä ei ole ristiriidassa ihmislajin perustarpeiden kanssa.

        Ateistin, kuten muidenkin tehtävä on tehdä hyvää. Kristity ei ole ateistin vihollinen, vaan tuon henkilön omat personalliset vaatimukset osoittaa olevansa "oikeauskoinen". Omalla luonteella on tekemistä oman käytöksen, ajatusten ja personallisuuden kanssa, ei uskonnon kanssa. Uskonto ei ole personallisuutta, vaan halu harjottaa sitä, tai olla harjottamatta.

        Perussäännöt, elä ja anna muiden elää, älä tapa, älä valehtele, pätevät.
        Jos näitä joku ei halua noudattaa, kyse on epätasapainosta, tarve päteä muiden ihmisten silmissä tai nostaa itseään jalustalle. Se on täälläkin jo nähty.

        "Kun ateisti on valinnut, että hänen mielestään Jumalaa ei ole, hän on jo valinnut itselleen uskomuksen ja kahleen."

        Omituista, että uskovaisten täytyy aina vääristellä totuutta ja valehdella. Niin, no siihen huijaukseenhan heidän filosofiansa perustuu.

        Asiallisesti ateistit ovat vapaita uskomusten kahleesta, eikä heidän tarvitse invalidisoida elämäänsä olemattomien palvonnalla. Rukoile sinä polvesi ruville kumarrellessasi mielikuvituskaveriasi. Ateistit ovat täysin vapaita sellaisesta lapsellisesta älyttömyydestä.

    • Anonyymi

      Jumalan antama kymmenenkäskyn laki on oikeuden mukainen. Yhtäkään käskyä kymmenestäkäskystä, ei tule kumota, eikä muutella.

      Raamatut vuosilta 1642 ja 1903 Ahdas portti. Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.

      1234567---

      • Anonyymi

        Onko tää taas syötti, tällä kertaa ateisteille jotta hyökkäisivät kanssasi ihannoimaasi sotaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tää taas syötti, tällä kertaa ateisteille jotta hyökkäisivät kanssasi ihannoimaasi sotaan?

        Nimittäin täällä, ja natopalstalla ja historiapalstalla ja vähän muuallakin kirjottaa henkisesti sairas mies, jolla on tarve sulkea itsensä muurien taakse ja kivittää jokaista, joka eksyy näköpiiriin.

        Onkohan kyseessä sama mies, joka aikoinaan kertoi, että hänen venäläinen isänsä olisi kohdellut häntä julmasti ja nyt hän on suunnannut vihansa kaikkia venäläisiä kohtaan, joita ei pidä uskoa missään asiassa, ja kaikesta päätellen haluten ampua heidät isänsä korvikkeena, jonka kansalaisuudesta hän on tehnyt itselleen paholaisen.

        Jatkuvan epätoivon takia paatumus ja pettymys omaan elämään on ajanut hänet pakkomielteiseen sotaan kaikkia vastaan (sotakuningas yleistä maanpuolustuspalstalla?, natopalstalla kaikkien haukkuminen ja historia palstalla muiden valehtelijaksi haukkuminen), koska ei koe saavansa keneltäkään ymmärrystä, saati turvaa muistoja vastaan.

        Ateistipalstan hän on valinnut kaikesta päätellen osoituksena, ettei voi enää uskoa Jumalaan, koska elämän vääryydet ovat antaneet ymmärtää, ettei Jumalaa voi olla.

        Ateistit, jos täällä enää kaiken häiriköinnin jälkeen ketään muita on, koittakaa ymmärtää häirikön psykopaattinen narsistinen personallisuushäiriö, ja yrittäkää saada hänet ammattiauttajalle.

    • Anonyymi

      "Jos et tahdo saada kristittyjä luopumaan uskostaan, niin kerro valheita siitä, millaisia kristityt ovat, tee vääriä yleistyksiä, mustamaalaa heitä, demonisoi koko ihmisryhmä ja valehtele niin paljon kuin on mahdollista. Ota esimerkiksi harvinaisia poikkeuksia siitä, miten nimeltä kristityt ovat rikkoneet lakeja ja toimineet moraalisesti väärin."

      Tässä kirjoittaja osoittaa ylemmyydensä kristillisiä arvoja kohtaan. Valehtele, mustamaalaa, demonisoi ja pyri kaikin keinoin ja valheen kaikilla voimilla vaikuttamaan kristillisiä arvoja kohtaan. Ei vain arvoja vaan myös henkilökohtaisesti kristittyjä kohtaan. Nämä toimintatavat kuuluvat tämän kirjoittajan sielun työvälineisiin ja samalla kertovat hänestä itsestään. Hän on valehtelija, ihmisten vihamies ja yhteiskunnan murentaa. Hän haluaa lietsoa ihmiset toisiaan vastaan ja hän on pilkkaaja. Hän ei ole missään tapauksessa hyvä ihminen. Hänen sielunsa on musta. Hänen kaltaisiaan löytyy natseista, moottoripyöräjengeistä, alamaailman hörhöistä ja muista vastaavista pimeyden voimista. Oletteko samaa mieltä?

    • Anonyymi

      Normaalin itsesuojeluvaiston omaavan kristityn voi pakon edessä kääntää muslimiksi, todennäköisesti ei ateistiksi.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Herran kurissa ja nuhteessa eläminen suo palkinnon!
        Muistatteko ne ihanat jäätelötötteröt lapsuudessanne?
        Lupaan samaa, eikä siinä kaikki.
        Saat vaikka ikuisesti suklaakastiketta kaupan päälle.😏

    • Anonyymi

      > Siksi, että kristinusko on vaarallinen ja yhteiskuntaa vahingoittava

      Jos ateismi olisi hyvä valinta, ei ateistien tarvitsisi valehdella niin paljon. :D

      Kristinuskon nimissä on voitu tehdä paljon pahaa, mutta se ei ole aatteen vika. Jos kristityt, eli Jeesuksen opetuslapset, olisivat uskollisia Jeesukselle, he eläisivät tämän mukaan:

      "Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."
      Mat. 5:44-45

      Ja maailma olisi paljon parempi. On sairasta yrittää saada ihmiset pois tuosta uskosta, koska tilalle tulee sitten kaikki mahdollinen vääryys.

    • Anonyymi

      Vanhurskaan hyvä osa - jumalattoman katkeruus

      Psalmi 112:5-10

      " Hyvin käy sen miehen, joka on laupias ja antaa lainaksi, joka hoitaa asiansa oikeuden mukaan.
      Sillä ei hän ikinä horju; vanhurskas säilyy ikuisessa muistossa.
      Ei hän pelkää pahaa sanomaa, hänen sydämensä on vahva, sillä hän turvaa Herraan.
      Hänen sydämensä on luja ja peloton, kunnes hän vihdoin ilolla katselee ahdistajiaan.
      Hän on runsaskätinen, hän antaa köyhille, hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti, hänen sarvensa kohoaa kunniassa.
      Jumalaton näkee sen ja närkästyy, hän kiristelee hampaitaan ja pakahtuu.
      Jumalattomien halut raukeavat tyhjiin. "

    • Anonyymi

      << On uskovia, jotka mieluummin kuolevat kuin luopuvat uskostaan. >>

      Kyllä kyllä. Deluusiot ovat monesti luonteeltaan niin pysyviä, ettei potilas luovu niistä edes järkiperustein. Kai se on liian kova arvovaltatappio, jos koko elämänsä punaiseksi palloksi väittämänsä asia paljastuukin siniseksi kuutioksi, niin sitä sitten vähän niin kuin lukkiutuu tuohon harhaansa vaikka vähän niin kuin tietää sen olevan vain hölmön ihmisen toistelua.

      << Miksi on tärkeää, että kristityt saadaan luopumaan uskostaan?
      Siksi, että kristinusko on vaarallinen ja yhteiskuntaa vahingoittava uskomusjärjestelmä. >>

      Tuskinpa tuo enää nyky-yhteiskunnassa on mitenkään ihmeellisen vaarallinen tai haittaavakaan. Koko uskomusjärjestelmä on nykyisellään niin heikko, ettei se pysty enää määräämään tai ohjaamaan - kuin ehkä ihan yksittäisiä harhojensa vallassa olevia.

      Toki tuollainen tyhjä kierto on taloudesta pois.

      << Miksi on tärkeää, että kristityt saadaan luopumaan uskostaan? >>

      Kukin uskokoon mitä lystää. Ei kai täällä mitään agendaa ole jostain käännytyksestä. Nauramme vain sille idiotismille, jota monet uskovat selittävät. Osoitamme sen typeräksi ja uskomukset perusteettomiksi. Se on sitten henkilön itsensä valinta, uskooko vai ei. Monet taantuu tosiaan toistamaan sitä "mutku se on punainen pallo" ilman perusteen häivääkään (siis tässä toistelemaan vaikka jotain Raamatun lauseita, mutta eivät kykene keskustelemaan, argumentoimaan asiasta). [Jotkut ovat varmaan älyllisesti kyvykkäämpiä ja todella uskaltavat haastaa omaa maailmankuvaansa.] Ainakin tuo aiheuttaa sitä, ettei uskova enää kehtaa selittää omia jokelteluitaan kovin avoimesti ja pohdiskelevasti, koska tietää perusteluidensa olevan naurettavia. Siksi tyytyvät vaan toistelemaan jotain typeriä Raamatun lauseita tai jotain omaa maneeriaan.

      << 1. Osoita se, että Vanhan testamentin jumalan ja etenkin Mooseksen lain kirjoittajien moraali ja oikeustaju ovat huonommat kuin nykyään elävillä ihmisillä keskimäärin ja että nykyiset lait ovat parempia kuin Mooseksen laki ja Jahven käskyt (edelliset pohjaavat ihmisoikeuksiin, jälkimmäinen polkee niitä).
      2. Vakuuta uskova siitä, että Raamatussa on epätosia myyttejä, legendoja ja asiavirheitä historiallisessa kerronnassa.
      3. Osoita kaikin tavoin se, että Raamatun kirjoitukset eivät ole Jumalan hengen vaikutuksesta syntyneitä: ne ovat ihmisten sanaa ja sisältävät ihmisten käskyjä sen sijaan, että ne olisivat Jumalan sanaa ja Jumalan käskyjä. >>

      Niin, onhan nuo melkoisen merkittäviä seikkoja monelle kristitylle, jotka uskovat edes kohtalaisen fundamentalistisesti. Mutta mutta, eikö vaan, ripulivajakki, että nuo ovat tieteellisiä faktoja ? Niin, miksi ne pitäisi jotenkin jättää keskustelusta pois ? Pitäisikö hihhulia käsitellä niin silkkihansikkain, ettei hänelle kerrota faktoja, jotka voisi saattaa hänen uskomuksensa epäilyttävään valoon ?

      Aivan, eiköhän ole pelkästään hyvä, jos hihhulit kehittyvät typeryydestään eroon - tai edes tajuavat oman hölmöilynsä olevan typerää.

      << Jos et tahdo saada kristittyjä luopumaan uskostaan, niin kerro valheita siitä, millaisia kristityt ovat, tee vääriä yleistyksiä, mustamaalaa heitä, demonisoi koko ihmisryhmä ja valehtele niin paljon kuin on mahdollista. >>

      Heh, nyt kyllä projisoit omaa käyttäytymistäsi. Kuinkahan monta kertaa olet aloittanut keskustelun sillä, että väität "ateistit ovat "sitä tai tätä"" ja kuinkahan monta esim. eri ammattia ole itsellesi valehdellut. Jep, ateistit eivät taida juuri tuollaista metodia käyttää, mutta koska koet, että tuollaiset hihhulit ja teidän maailmankuva on vaarassa tällä palstalla, niin lähdet hyökkäämään noilla keinoilla (joita varmasti kuvittelet muiden metodiksi, mutta et vaan taida löytää linkkiä yhteenkään esimerkkiin tuollaisesta) ikään kuin itsellesi oikeutusta valehteluun ja mustamaalaamiseen luoden kun kuvittelet muiden tekevän samoin. Ei se, että toimit kuin idiootti, tarkoita, että muut tekisivät samoin.

      << parhaiten elävät "pyhät ja valitut" kristityt eivät edes harkitse oman uskonsa hylkäämistä. >>

      No jaa, eiköhän länsimaiden suurimpia megatrendejä ole se, että ihmiset hylkäävät uskonnollisuuden. Tietenkin jälkeen jääneitä luupäitä on olemassa ihan kuolemaansa saakka, mutta seuraavassa sukupolvessa niitä luupäitä on huomattavasti vähemmän (toki sitten joku muu luutunut ajatus saattaa olla silloin tällainen jäärän ominaisuus kun tämä hihhulointihölmöily on kuitenkin aika pian taakse jäänyttä historiaa). Vaikka siis joku luupää ei pystyisikään asettamaan omaa maailmankuvaansa tarkastelun alle, niin eipä hän uskalla enää sitä vaahdotakaan (perustellen) vaan korkeintaan tyytyy toistelemaan jotain Raamatun kohtia, mikä ajaa yhteiskuntaa nimenomaan sekulaariin suuntaan.

      Tiedän kyllä, että on vieläkin ihmisiä, jotka kokevat ylpeyttä omasta raamatullisesta uskostaan tokaistessaan "akat hiljaa", mutta kun yhteiskunta on vaan ajanut tuosta ohi, niin ympärillä olevat tuntevat suorastaan myötähäpeää tuollaisista tokaisuista.

    • Anonyymi

      "Miten saada kristitty luopumaan uskostaan?"

      Eivät he oikeasti mihinkään usko. Kuhan piruuttaan narraavat. Jokainen uskovainen tietää omasta kokemuksestaan, ettei mitään jumalaa ole, koska mitään ei tapahdu, vaikka kuinka rukoilisi. Patti persauksista paranee rukoili tai ei.

      Uskovaisista on vain hauskaa kokoontua yhteen puhumaan paskaa, valehtelemaan toisilleen. Kyllä he itsekin tajuavat, ettei tilkka viiniä ole kenenkään verta tai kuivettunut keksi jonkun lihaa. Mutta kun sitä lapsellista leikkiä on niin kiva vaan harrastaa ryhmänä. Välillä on lystikästä heittäytyä lattialle seljälleen ja sopertaa siansaksaa. Se saa porukalta suuren hyväksynnän niin, että ihan naurattaa :D

      • Anonyymi

        Jos ihminen yrittää valaistua Jeesuksen nasorealaisen opin avulla, onko hänet revittävä irti siitäkin?

      • Anonyymi

        Minkä Jumala ihmiselle antaa, se on ikuista ja vaikka kuinka herjaatte ja parjaatte ateistit te ette tule koskaan mahtamaan asialle mitään. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Turha sellaisille ihmisille on rukouksen voimasta puhua, kun kansa kulkee pimeydessä, en ihmettele yhtään, vaikka koronasta tulisi sellainen fiirus, että häviäisi puolet maapallon väestöstä. Se on kirjoitettu, mikäli ihmiset eivät tee parannusta Jeesukseen Kristukseen, ollaan tuhon omia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihminen yrittää valaistua Jeesuksen nasorealaisen opin avulla, onko hänet revittävä irti siitäkin?

        << Jos ihminen yrittää valaistua Jeesuksen nasorealaisen opin avulla, onko hänet revittävä irti siitäkin? >>

        Niin no, voihan sitä ihminen uskotella itselleen, että vaikka saunatonttu tulee pelastamaan tai valaisemaan tai mitä ikinä nyt kuvitteleekaan. Kuitenkin kyse on sadusta. Onko sadussa eläminen jotenkin parempaa elämää, jos ei tiedä, että kyseessä on satu ? Niin, harvoinpa realiteettien ilmoittaminen on huonosta. Sitten voi ihan itse päättää, uskooko satuihin siltikin vai ei - vai olisiko jotain järkevämpää tekemistä ja ajattelemista.

        ateisti saa raamattua pitää millaisena satukirjana vaan, se ei ateistin asemaa muuta millään tavalla, koska se totuus Jumalasta ja Jeesuksesta tulee teille esille ja se tulee olemaan teidän oma ongelmanne, siksi ei koskaan kannata olla jumalaton. Sit on sellainen homma, että ihmisellä todellakin on jokin pahasti vinossa, kun ei usko maanpäällisen elämän jälkeen, elämän jatkuvan ja halua nähdä parhaimpia kavereita ja läheisiään ja rakkaimpia, et kyllä elämässä täytyy olla silloin huonot välit, se kertoo vaan sen.

        << ateisti saa raamattua pitää millaisena satukirjana vaan, se ei ateistin asemaa muuta millään tavalla, koska se totuus Jumalasta ja Jeesuksesta tulee teille esille >>

        Juu, eiköhän tuo tule jokaiselle eteen. Ateistit ovat vaan jo hoksanneet, että tuollaiset Jeesukset ja Jumalat ovat ihan samanlaisia satuhahmoja kuin oli vielä jokunen sata vuotta sitten saunatontut.

        << ihmisellä todellakin on jokin pahasti vinossa, kun ei usko maanpäällisen elämän jälkeen, elämän jatkuvan ja halua nähdä parhaimpia kavereita ja läheisiään ja rakkaimpia, et kyllä elämässä täytyy olla silloin huonot välit, se kertoo vaan sen. >>

        Heh, totta kai haluaisin. Haluaisin, että joulupukkikin olisi todellinen: kävisi aina tuomassa vuoden lopulla hirveän kasan lahjoja. Tekeekö tämä pumpuliunelma, toive tai edes vankka usko kuitenkaan joulupukista tai Jumalasta yhtään sen enempää totta ?

        Niin: eipä se tosiaan satuolennoista todellisia tee vaikka kuinka toivoisi ja uskoisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä Jumala ihmiselle antaa, se on ikuista ja vaikka kuinka herjaatte ja parjaatte ateistit te ette tule koskaan mahtamaan asialle mitään. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Turha sellaisille ihmisille on rukouksen voimasta puhua, kun kansa kulkee pimeydessä, en ihmettele yhtään, vaikka koronasta tulisi sellainen fiirus, että häviäisi puolet maapallon väestöstä. Se on kirjoitettu, mikäli ihmiset eivät tee parannusta Jeesukseen Kristukseen, ollaan tuhon omia.

        << Turha sellaisille ihmisille on rukouksen voimasta puhua >>

        Mutta kun nimenomaan tiedetään, ettei rukous vaikuta mitään. Sillä ei vaan ole mitään voimaa. Kaikki rukoukselle kuviteltu voima on uskomuksellista kuvitelmaa. Kukaan ei parannu rukoilemalla. Auton avaimet ei löydy rukoilemalla. Nälkäkuolemat eivät vähene rukoilemalla. Oma suosikkijoukkue ei voita jääkiekossa rukoilemalla.

        << vaikka koronasta tulisi sellainen fiirus, että häviäisi puolet maapallon väestöstä. >>

        Koronakin tarvitsee rokotteen tai jonkin hoidon. Sekään ei parane rukoilemalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        << ateisti saa raamattua pitää millaisena satukirjana vaan, se ei ateistin asemaa muuta millään tavalla, koska se totuus Jumalasta ja Jeesuksesta tulee teille esille >>

        Juu, eiköhän tuo tule jokaiselle eteen. Ateistit ovat vaan jo hoksanneet, että tuollaiset Jeesukset ja Jumalat ovat ihan samanlaisia satuhahmoja kuin oli vielä jokunen sata vuotta sitten saunatontut.

        << ihmisellä todellakin on jokin pahasti vinossa, kun ei usko maanpäällisen elämän jälkeen, elämän jatkuvan ja halua nähdä parhaimpia kavereita ja läheisiään ja rakkaimpia, et kyllä elämässä täytyy olla silloin huonot välit, se kertoo vaan sen. >>

        Heh, totta kai haluaisin. Haluaisin, että joulupukkikin olisi todellinen: kävisi aina tuomassa vuoden lopulla hirveän kasan lahjoja. Tekeekö tämä pumpuliunelma, toive tai edes vankka usko kuitenkaan joulupukista tai Jumalasta yhtään sen enempää totta ?

        Niin: eipä se tosiaan satuolennoista todellisia tee vaikka kuinka toivoisi ja uskoisi.

        "Juu, eiköhän tuo tule jokaiselle eteen. Ateistit ovat vaan jo hoksanneet, että tuollaiset Jeesukset ja Jumalat ovat ihan samanlaisia satuhahmoja kuin oli vielä jokunen sata vuotta sitten saunatontut".

        Se on minulle aivan sama, minä ateistit Jumalaa tai Jeesusta pitävät, koska Jumala ja Jeesus molemmat ovat kuitenkin olemassa, silloin se on myös teidän ongelmanne, mikäli pelkästään Jeesuksen kautta ihminen voi pelastua, tietysti Jumalalle kaikki on mahdollista, mutta ihmiselle ei.

        "Heh, totta kai haluaisin. Haluaisin, että joulupukkikin olisi todellinen: kävisi aina tuomassa vuoden lopulla hirveän kasan lahjoja. Tekeekö tämä pumpuliunelma, toive tai edes vankka usko kuitenkaan joulupukista tai Jumalasta yhtään sen enempää totta ?"

        Jumala on 100%:sesti olemassa, sen takia ei kannata koskaan olla jumalaton, koska Jeesuksen kautta ihminen pelastuu tai mistä minä tiedän vaikka sinun kaverisi ja lähimmäiset ovat kaikki atesteja.

        "Niin: eipä se tosiaan satuolennoista todellisia tee vaikka kuinka toivoisi ja uskoisi".

        Elinhän minäkin 32v kunnes selvisi totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        << Turha sellaisille ihmisille on rukouksen voimasta puhua >>

        Mutta kun nimenomaan tiedetään, ettei rukous vaikuta mitään. Sillä ei vaan ole mitään voimaa. Kaikki rukoukselle kuviteltu voima on uskomuksellista kuvitelmaa. Kukaan ei parannu rukoilemalla. Auton avaimet ei löydy rukoilemalla. Nälkäkuolemat eivät vähene rukoilemalla. Oma suosikkijoukkue ei voita jääkiekossa rukoilemalla.

        << vaikka koronasta tulisi sellainen fiirus, että häviäisi puolet maapallon väestöstä. >>

        Koronakin tarvitsee rokotteen tai jonkin hoidon. Sekään ei parane rukoilemalla.

        "Mutta kun nimenomaan tiedetään, ettei rukous vaikuta mitään. Sillä ei vaan ole mitään voimaa. Kaikki rukoukselle kuviteltu voima on uskomuksellista kuvitelmaa. Kukaan ei parannu rukoilemalla. Auton avaimet ei löydy rukoilemalla. Nälkäkuolemat eivät vähene rukoilemalla. Oma suosikkijoukkue ei voita jääkiekossa rukoilemalla".

        Se on eri asia, ketä Jumala kuuntelee ja ketä ei, kuka rukoilee uskossa ja kuka ei, mitä Ju malalta pyytää. Sekään ei pidä paikkaansa, että ihminen ei parane rukouksen voimalla, mutta vaikka niin tapahtuisi tämä maailma on sellainen, että tämä vääristelee asiaa ja totuutta. Kaikki ei ole välttämättä, niin yksikertaista kuin ihmiset luulevat, Raamatussa on ilmoitettu, millaisen tai kenen rukous on voimakas. Ihmisen on turhanpäiväisiä asioita mennä turha pyytämään Jumalalta. Te saatte luulla, minun ei tarvitse luulla mitään.

        "<< vaikka koronasta tulisi sellainen fiirus, että häviäisi puolet maapallon väestöstä. >>
        Koronakin tarvitsee rokotteen tai jonkin hoidon. Sekään ei parane rukoilemalla".

        Luoja hoitaa omalla tavalla koronan, eikä siihen välttämättä tarvitsisi edes rokotetta, mutta rokotteet kun tulivat, voi olla että sieltä tulee sellainen fiirus, että kelle korona tulee se tappaa varmasti. Luoja on ilmoittanut koronassa maailmalle, hei te kuljette väärään suuntaan, mikäli ette tee parannusta, tulee loppu. Mikäli luoja ei suo, että rokotteet toimivat, ne eivät myöskään silloin toimi, sekin on vielä eri asia kenelle ne toimii ja kenelle ei. Kenelle korona on tarkoitettu, se on ihan sama, mitkä suojaimet tai rokotukset on, sille se myös tulee, kennellä päivät tulee täyteen koronan takia, ne tulee myöskin täyteen. Korona on myös sellainen, että sillä otetaan ihmisiltä ylimääräiset luulot pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        << Jos ihminen yrittää valaistua Jeesuksen nasorealaisen opin avulla, onko hänet revittävä irti siitäkin? >>

        Niin no, voihan sitä ihminen uskotella itselleen, että vaikka saunatonttu tulee pelastamaan tai valaisemaan tai mitä ikinä nyt kuvitteleekaan. Kuitenkin kyse on sadusta. Onko sadussa eläminen jotenkin parempaa elämää, jos ei tiedä, että kyseessä on satu ? Niin, harvoinpa realiteettien ilmoittaminen on huonosta. Sitten voi ihan itse päättää, uskooko satuihin siltikin vai ei - vai olisiko jotain järkevämpää tekemistä ja ajattelemista.

        Siinä tapauksessa buddhalaisuus on myös yhtä tyhjänkanssa, vai?
        Siinäkin yritetään valaistua ja löytää rauha, kuten Jeesus-liikkeessä aikoinaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Juu, eiköhän tuo tule jokaiselle eteen. Ateistit ovat vaan jo hoksanneet, että tuollaiset Jeesukset ja Jumalat ovat ihan samanlaisia satuhahmoja kuin oli vielä jokunen sata vuotta sitten saunatontut".

        Se on minulle aivan sama, minä ateistit Jumalaa tai Jeesusta pitävät, koska Jumala ja Jeesus molemmat ovat kuitenkin olemassa, silloin se on myös teidän ongelmanne, mikäli pelkästään Jeesuksen kautta ihminen voi pelastua, tietysti Jumalalle kaikki on mahdollista, mutta ihmiselle ei.

        "Heh, totta kai haluaisin. Haluaisin, että joulupukkikin olisi todellinen: kävisi aina tuomassa vuoden lopulla hirveän kasan lahjoja. Tekeekö tämä pumpuliunelma, toive tai edes vankka usko kuitenkaan joulupukista tai Jumalasta yhtään sen enempää totta ?"

        Jumala on 100%:sesti olemassa, sen takia ei kannata koskaan olla jumalaton, koska Jeesuksen kautta ihminen pelastuu tai mistä minä tiedän vaikka sinun kaverisi ja lähimmäiset ovat kaikki atesteja.

        "Niin: eipä se tosiaan satuolennoista todellisia tee vaikka kuinka toivoisi ja uskoisi".

        Elinhän minäkin 32v kunnes selvisi totuus.

        << Se on minulle aivan sama, minä ateistit Jumalaa tai Jeesusta pitävät, koska Jumala ja Jeesus molemmat ovat kuitenkin olemassa >>

        Kas kun ei saunatonttu.

        << Jumala on 100%:sesti olemassa >>

        Mutta vain 100 % mielikuvituksessa.

        << Elinhän minäkin 32v kunnes selvisi totuus. >>

        Et ole vieläkään selvillä.

        << Sekään ei pidä paikkaansa, että ihminen ei parane rukouksen voimalla, mutta vaikka niin tapahtuisi tämä maailma on sellainen, että tämä vääristelee asiaa ja totuutta. >>

        Heh, se olisi aivan äärimmäisen helppo todeta: joku vaikka saisi uuden käden kasvamaan amputoidun tilalle, niin se olisi sillä selkeästi todistettu, mutta kun koskaan ikinä milloinkaan mitään tällaista ei vaan tapahdu. Kaikki on jotain luulotteluita, että "nuhani parani kun rukoilin kolmatta viikkoa putkeen" tai "lääkäri leikkasi ja parannuin sappivaivoista, se oli rukousvastaus" tms. idiotismia. Koskaan ei ole todettu rukouksen voimalla parantumista. Ehkä ne on sitten niin harvinaisia tapahtumia, ettei lääketieteen aikana ole vielä yhtään tapahtunut. HAH.

        << Raamatussa on ilmoitettu, millaisen tai kenen rukous on voimakas. >>

        No, sitten vaan pitää todeta, ettei yhtäkään tuollaista voimarukoilijaa ole olemassa - eikä sellaista tunneta historiassakaan.

        << Luoja hoitaa omalla tavalla koronan >>

        Ei. Kyllä virus leviää ihan luonnollisesti tarttumalla.

        << eikä siihen välttämättä tarvitsisi edes rokotetta >>

        Mutta mitään ei ole tapahtunut vaikka hihhulit ovat rukoilleet rystyset verillä koronan poistumista. Taisi mennä niin, että nimenomaan noita rukoilijoita siinä putoaa enemmän kuin muita (mikä tietysti johtuu ihan toisesta asiasta kuin rukoilusta).

        << Kenelle korona on tarkoitettu, se on ihan sama, mitkä suojaimet tai rokotukset on >>

        Heh, kyllä se lock down kuitenkin esti aika helvetin monen ihmisen tartunnan keväällä.

        << Luoja on ilmoittanut koronassa maailmalle, hei te kuljette väärään suuntaan, mikäli ette tee parannusta, tulee loppu. >>

        Heh, aika vitun heikosti tämä "Kaikkivaltiaasi" on asian tiettäväksi tehnyt kun vain tuollaiset hihhulivajakit tuollaista harhaa sepittää. Kaikkivaltias olisi voinut vaikka jyrähtää taivaalta niin, että jokainen kuulee "tehkää parannus", mutta kun "Kaikkivaltiaasi" on niin nolo, ettei tuohon pysty, niin nyt ihmiset pitävät aivan oikeutetusti tuota koronaa ihan luonnollisena tartuntatautina, johon pätee virukselta suojaavat keinot parhaiten (eikä mitkään vammaiset rukoilut).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tapauksessa buddhalaisuus on myös yhtä tyhjänkanssa, vai?
        Siinäkin yritetään valaistua ja löytää rauha, kuten Jeesus-liikkeessä aikoinaan.

        << Siinä tapauksessa buddhalaisuus on myös yhtä tyhjänkanssa, vai? >>

        Niin, hyvin samantyyppinen uskomuksellinen uskontohan sekin on. Ei mitään tällaisia "valaistumisia" ole olemassakaan.

        Ja tosiaan, buddhalaisuus on myös hyvin yhteisöllinen vaikka sitä mainostetaan jotenkin individualistisena katsantona, mutta hyvin nopeasti siihen alkaa sitten liittyä tuota oman "seurakunnan" mielipiteen jakamisen vaatimusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin no, riippuu mitä valaistumisella tarkoitetaan.
        "Kun kaikki muut ovat mielestäsi valaistneita olet itsekin valaistunut" sanotaan.

        Jos levottomalle ihmiselle opettaa mielenhallintaa, onko se typerää?
        Jos ei, niin eikö sitä voi jatkaa rauhotuttuaankin?
        Mitä enemmän kykenee tuntemaan iloa, sitä parempihan se on. Jos kykenee olemaan kiitollinen siitä mitä jo omistaa rohmuamatta lisää, onhan se vain plussaa jne.
        Onko tuollainen sinusta ääliömäistä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta kun nimenomaan tiedetään, ettei rukous vaikuta mitään. Sillä ei vaan ole mitään voimaa. Kaikki rukoukselle kuviteltu voima on uskomuksellista kuvitelmaa. Kukaan ei parannu rukoilemalla. Auton avaimet ei löydy rukoilemalla. Nälkäkuolemat eivät vähene rukoilemalla. Oma suosikkijoukkue ei voita jääkiekossa rukoilemalla".

        Se on eri asia, ketä Jumala kuuntelee ja ketä ei, kuka rukoilee uskossa ja kuka ei, mitä Ju malalta pyytää. Sekään ei pidä paikkaansa, että ihminen ei parane rukouksen voimalla, mutta vaikka niin tapahtuisi tämä maailma on sellainen, että tämä vääristelee asiaa ja totuutta. Kaikki ei ole välttämättä, niin yksikertaista kuin ihmiset luulevat, Raamatussa on ilmoitettu, millaisen tai kenen rukous on voimakas. Ihmisen on turhanpäiväisiä asioita mennä turha pyytämään Jumalalta. Te saatte luulla, minun ei tarvitse luulla mitään.

        "<< vaikka koronasta tulisi sellainen fiirus, että häviäisi puolet maapallon väestöstä. >>
        Koronakin tarvitsee rokotteen tai jonkin hoidon. Sekään ei parane rukoilemalla".

        Luoja hoitaa omalla tavalla koronan, eikä siihen välttämättä tarvitsisi edes rokotetta, mutta rokotteet kun tulivat, voi olla että sieltä tulee sellainen fiirus, että kelle korona tulee se tappaa varmasti. Luoja on ilmoittanut koronassa maailmalle, hei te kuljette väärään suuntaan, mikäli ette tee parannusta, tulee loppu. Mikäli luoja ei suo, että rokotteet toimivat, ne eivät myöskään silloin toimi, sekin on vielä eri asia kenelle ne toimii ja kenelle ei. Kenelle korona on tarkoitettu, se on ihan sama, mitkä suojaimet tai rokotukset on, sille se myös tulee, kennellä päivät tulee täyteen koronan takia, ne tulee myöskin täyteen. Korona on myös sellainen, että sillä otetaan ihmisiltä ylimääräiset luulot pois.

        Tuollainen ajattelu on vaarallista!

        Moni on kuollut juuri sen tähden että he ovat menneet uskomaan saarnaajia, jotka vakuuttavat vain Jahven parantavan ja varoittavat menemästä lääkäriin.
        Saat pitää toki uskomuksesi, mutta älä vain jakele tuollaista muille, ole kiltti.

        Kun niin paljon parannuksesta puhutaan, niin kykenetkö itse rakastamaan kaikkia, olemaan onnellinen, tyytymään siihen mitä sinulla on, ajattelemaan hyvää jne?
        Jos et, niin varmasti ainakin yrität joka päivä?

        Äläkä nyt ala saarnaamaan verellä pirskottelusta tai synninsovittajasta.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Niin no, riippuu mitä valaistumisella tarkoitetaan.
        "Kun kaikki muut ovat mielestäsi valaistneita olet itsekin valaistunut" sanotaan.

        Jos levottomalle ihmiselle opettaa mielenhallintaa, onko se typerää?
        Jos ei, niin eikö sitä voi jatkaa rauhotuttuaankin?
        Mitä enemmän kykenee tuntemaan iloa, sitä parempihan se on. Jos kykenee olemaan kiitollinen siitä mitä jo omistaa rohmuamatta lisää, onhan se vain plussaa jne.
        Onko tuollainen sinusta ääliömäistä?

        << Niin no, riippuu mitä valaistumisella tarkoitetaan.
        "Kun kaikki muut ovat mielestäsi valaistneita olet itsekin valaistunut" sanotaan. >>

        Niin, määritelmästä kiinni, mutta mikäli tämä "valaistuminen" ei liity mitenkään johonkin uskonnolliseen yliluonnollisuuteen tmv., niin miksi ihmeessä tuohon ympättäisiin jotain typeriä uskonnollisia vaikuttimia. Tällaisella määritelmällä valaistuminen olisi ihan vaan miettimistä ja tajuamista ilman uskonnollista typeryyttä.

        << Jos levottomalle ihmiselle opettaa mielenhallintaa, onko se typerää? >>

        Ei. Mutta jos ko. ihmiselle opetaan uskomuksia, se on typerää.

        << Jos ei, niin eikö sitä voi jatkaa rauhotuttuaankin? >>

        Mutta mihin sitä uskontoa tarvitaan ?

        Eiköhän se onnistuisi ilman typeriä uskomuksiakin.

        << Mitä enemmän kykenee tuntemaan iloa, sitä parempihan se on. >>

        No jaa, jos tyhmyys tuottaa iloa, niin ehkä kuitenkin on parempi yrittää hankkiutua pois tyhmyydestä. Ei ihmisten tavoite yleensä ole olla ihmisten silmissä niitä "se on vähän sellainen onnellinen tapaus" - siis niin tyhmä, ettei oikeastaan tajua mitään, mutta kovin on iloinen.

        << Jos kykenee olemaan kiitollinen siitä mitä jo omistaa rohmuamatta lisää, onhan se vain plussaa jne. >>

        Mihin tässä tarvitaan jotain uskomuksia/uskontoa ?

        << Onko tuollainen sinusta ääliömäistä? >>

        Kaikki uskomuksellinen/uskonnollinen, mikä tuohon ihan järjelliseen ajatteluun liitetään, on ääliömäistä.

        Jotkut aikansa mestarit, kuten Siddharta Gautama tai Jeesus Nasorealainen antoivat hyviä ohjeita vastaavaan. Jostain syystä vain ihmisiä pidetään typeryksinä jos he seuraavat näitä.
        Olen monta kertaa sanonut että Nag hammadin kirjoitukset ovat hyvää opetusta, kuinka "valaistutaan". Jos et tiennyt, niin se ei sisällä ihmisuhrikulttia.

        << Jotkut aikansa mestarit, kuten Siddharta Gautama tai Jeesus Nasorealainen antoivat hyviä ohjeita vastaavaan. >>

        [Heh, mitäs tämä Jeesus Nasaretilainen on mielestäsi sanonut ? Mitä hänen sanomisiaan on tosiasiallisesti dokumentoitu ?]

        Niin tosiaan, molemmilla sekä Gautamalla että Jeesuksella (tai siis heidän suuhunsa uskotelluilla sanoilla) on nimenomaan yliluonnollinen tavoite. Ne ovat uskonnollisia. Nimenomaan tämä "valaistuminen" käsitetään uskonnollisena ja yliluonnollisena ilmiönä. Ja, se tosiaan on sitä uskonnollista idiotismia, jota ei todellakaan tarvita.

        Ymmärrän kyllä, että yrität nyt sepittää mustaa valkoiseksi, mutta se ei taida "ihan" tehota. Mietiskely, ajattelu ja itsensä kehittäminen mentaalisella tasolla on varmasti järkevää, mutta siihen ei mitään uskonnollisia vammailuja tarvita. Sellaiset itse asiassa taitavat enemmänkin taannuttaa kuin kehittää monessa tapauksessa.

        << Jostain syystä vain ihmisiä pidetään typeryksinä jos he seuraavat näitä. >>

        Ei se ole mitenkään kummallista, että johonkin taivaallisiin taikajimeihin uskovia pidetään typeryksinä. Siinä on vaan lapselliset sadut jääneet päälle, mikä on luonnollisesti nykyisessä tiedon ja älyn ympäristössä todellakin hyvin jälkeenjäänyttä typeryyttä. Ensisijaisesti uskovia ihmisiä pidetään typeryksinä siksi, että he ovat typeriä. Gautaman aikaan olikin varmasti niin, ettei tietoa ollut vielä paljon mistään, mihin oman maailmankuvansa olisi voinut "maadottaa" ja sen aikainen älykkyyskin oli varmasti sen verran perässä nykyisestä, ettei sinä aikana pystytty sellaiseen rationaalisuuteen, mihin nykyisin ihan luonnostaan tullaan. Juuri siksi ihmiset hylkäävät näitä mielikuvituskavereitaan melkoisella tahdilla länsimaissa. Siksi kirkot ovat hädissään jäsenkadon vuoksi. Juuri siksi edes kirkkoon kuuluvista tällaisiin taivaallisiin taikajimeihin ei usko edes puolet. Ja juuri siksi tuollaiset uskomukset on osoitus siitä, että maailma on ajanut ohi: uskova on vaan jäänyt jälkeen kehityksestä.

    • Anonyymi

      Eiköhän se aikaa myöten selviä atesteillekkin, miksi Jeesukseen uskovat mielummin luopuvat hengestään, kuin ryhtyvät tyhjänpäiväiseksi ateistiksi.

    • Anonyymi

      Vanhurskaan käy hyvin - hän on turvattu kuollessaan:

      Sananlaskut 14:32
      "Jumalaton sortuu omaan pahuuteensa, mutta vanhurskas on turvattu kuollessaan."

    • Anonyymi

      Vanhurskaan muistoa siunataan...

      " Vanhurskaan muistoa siunataan, mutta jumalattomien nimi lahoaa. "
      Snl. 10:7

    • Anonyymi

      Miten saada kristitty luopumaan uskostaan?

      Ihan vaan pysyttelemällä tosiasioissa, kun uskon asioista puhutaan hänen kanssaan.

      Pitää tuoda julki Raamatun virheet ja sen sisältämät epätodet myytit ja legendat.

      On hyvä tuoda julki se, että ihmeitä ei tahdu: sairaat eivät parane, eivätkä kuolleet herää, vaikka kuin sen puolesta rukoiltaisiin.

      Jumala ei vastaa rukouksiin. On helppo todeta tämä asia. Pyydetään uskovaista rukoilemaan asiaa, johon tarvitaan yliluonnollinen vastaus. Pyyntöihin ei vastata, koska vastaaja ei ole olemassa. Luulisi tämän havahduttavan totuutta etsivän ihmisen, niin että alkaa epäillä uskonsa sisältöä ja sanomaa.

      • Anonyymi

        Optimismisi on huvittavaa😁

      • Anonyymi

        Ei ole mahdollista. Yritetty on. Mikään ei tehoa uskovaiseen.

      • Anonyymi

        Sitten voidaankin perustaa liike "Kuinka saada buddhisti eroamaan uskostaan".

        Jos pidätte mielen valaistumista ja rauhaa hihhulointina, ei sellaista saa yrittää Siddharta Gautamankaan oppien perusteella, eihän?

      • Kaikki jotka uskovat jumalaan eivät usko ihmeisiin. Esimerkkinä essealaiset.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Kaikki jotka uskovat jumalaan eivät usko ihmeisiin. Esimerkkinä essealaiset.

        Mahdotonta.
        Jumala olisi ihme.
        Ei voi kieltää toista, ne ovat samoja asioita 😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mahdotonta.
        Jumala olisi ihme.
        Ei voi kieltää toista, ne ovat samoja asioita 😁

        Essealaiset tunsivat luonnon niin hyvin ettei heidän tarvinnut selittää ihmeillä mitään.
        "Etsikää Jumalaa kaikesta elävästä ja ennen kaikkea itsestänne".
        Kuulostaa ihan panteismilta, tiedä häntä.

      • Muistin väärin : "etsikää jumalan lakia" se oli.

        Joo, Jeesuksen mielestä kaikki elävä on lähempänä jumalaa, kuin kirjoitukset. Eipä siinä luettu pois mitään eläintä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mahdollista. Yritetty on. Mikään ei tehoa uskovaiseen.

        Mitä tarkoitetaan uskovaisella? Onko se yhtäkuin kristitty?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mahdollista. Yritetty on. Mikään ei tehoa uskovaiseen.

        Mitä tarkoitetaan uskovaisella? Onko se yhtäkuin kristitty?

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Mitä tarkoitetaan uskovaisella? Onko se yhtäkuin kristitty?

        Löysitkö tästä metakkapaikan?
        Oma tila?

      • Anonyymi

        Ei tässä ole kyse metakkapaikasta, vaan vähän ontuvasta koneesta jos toistuvia viestejä tarkoitat.

      • Anonyymi

        Onko kysymykseni liian "kiivas", vai mitä tuolla tarkoitat?
        Mikä on uskovainen? Jokaisella ihmisellä on oma todellisuutensa, eikä kukaan näe objektiivista maailmaa. Jos pidät kaikkia niitä kajahtaneina, jotka eivät elä sinun maailmassasi, et löydä ketään ketä et voisi katsoa alentuvasti.

      • Täällä anonyymi on vähän hermostunut kun oli "itku ja hammastenkiristys" tuolla homosivulla. Anonyymi, saanko kutsua sinua nimellä "Vanhavirsi" jos vielä näkyillään?

    • Anonyymi

      aika kakunpala... tässä oli kyllä kirjoittajalle työtä rittäsyti ihan. kakunpala aika!!

    • Anonyymi

      Yhden sopiessa niin tervetuloa. Seurakunnissa pelätään vain Jumalaa.

    • Anonyymi

      Sidotaan kristitty kiinni paaluun ja kasataan polttopuita ympärille. Sytytetään puut palamaan ja ei kulu aikaakaan, kun kristitty luopuu uskostaan.

      Toimii joka kerta.

      • Anonyymi

        >>>Toimii joka kerta.<<<

        Ei pidä paikkaansa !

        Jumala antaa kristitylle voiman kestää marttyyrikuoleman ja voi olla että marttyyrikuolemassa kristitty kokee vain tuskattoman siirtymisen taivaan kirkkauteen.
        Ks. alla oleva Raamatun kertomus marttyyri Stefanuksen viimeisistä hetkistä tässä elämässä.
        Rooman keisarien aikaan kristittyjä annettiin leijonien syötäväksi.
        Kerrotaan että keisari voi estää tämän, jos hän katsomossa näytti peukaloa ylöspäin (tai vaihtoehtoisesti alaspäin, jolloin leijonat päästettiin kristittyjen kimppuun).
        Kristityt eivät kuitenkaan kiinnittäneet huomiota keisarin peukutuksiin, vaan katsoivat ylöspäin - Jumalan puoleen.

        *****************************************
        Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!" 
        Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" 
        Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.
        ******************************
        (Apostolien teot 7:59.60)

    • Ei mitenkää saa luopumaa uskosta ,koska usko on jeesusen valvoma.

    • Anonyymi

      Jumala siunaa vanhurskasten asuinsijaa.

      "Herran kirous on jumalattoman huoneessa, mutta vanhurskasten asuinsijaa hän siunaa."
      Snl. 3/33

    • Anonyymi

      Uskottele kristitylle, että lopettamalla Jumalaan uskomisen, hän ottaa vastaan Jeesuksen pelastuksen. Kaikki, jotka ovat hoksanneet, että Jumala on olemassa ovat valinneet olla ottamatta pelastusta vastaan ja joutuvat kadotukseen. Onhan kirjoitettu, että Taivas on vain lasten kaltaisten.

      Kannattaisiko siis ihan varmuuden vuoksi olla uskomatta Jumalaan?

    • Anonyymi

      Älä kadehti jumalattomia - pelkää Jumalaa

      *Älköön sydämesi kadehtiko jumalattomia, mutta kiivaile aina Jumalan pelon puolesta,
      niin sinulla totisesti on tulevaisuus, ja toivosi ei mene turhaan.*
      Snl. 23/17,18

      Vältä viininjuomareita ja lihansyömäreitä

      *Kuule, poikani, ja viisastu, ja ohjaa sydämesi oikealle tielle.
      Älä oleskele viininjuomarien parissa äläkä lihansyömärien.
      Sillä juomari ja syömäri köyhtyy, ja unteluus puettaa ryysyihin.*
      Snl. 23/19-21

      Vältä porttoja, vieraita naisia

      *Anna sydämesi, poikani, minulle, ja olkoot minun tieni sinun silmissäsi mieluiset.
      Sillä portto on syvä kuoppa, ja vieras vaimo on ahdas kaivo.
      Vieläpä hän väijyy kuin rosvo, ja hän kartuttaa uskottomia ihmisten seassa.*
      Snl. 23/26-28

      Viini puree kuin käärme, kuin myrkkylisko

      *Kenellä on voivotus, kenellä vaikerrus? Kenellä torat, kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät?
      Niillä, jotka viinin ääressä viipyvät, jotka tulevat makujuomaa maistelemaan.
      Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas.
      Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko.
      Silmäsi outoja näkevät, ja sydämesi haastelee sekavia.
      Sinusta on kuin makaisit keskellä merta, on kuin maston huipussa makaisit.
      "Löivät minua, mutta ei koskenut minuun; pieksivät minua, mutta en tiennyt mitään. Milloinkahan herännen? Tahdonpa taas hakea tätä samaa." *
      Snl. 23/29-35

      • Pahoin pelkään että saarnaamalla et voita ketään puolellesi. Pitkät hartauskirjoitukset ennemminkin saattavat ihmisen uniseksi jos hän ei niistä välitä, samoin kuin tylsät uutiset.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Pahoin pelkään että saarnaamalla et voita ketään puolellesi. Pitkät hartauskirjoitukset ennemminkin saattavat ihmisen uniseksi jos hän ei niistä välitä, samoin kuin tylsät uutiset.

        Kun ihminen kuulee Jumalan sanan, niin se ei aina sillä hetkellä tee vaikutusta, mutta jää kuitenkin aivankuin "uinumaan" sisimpään ja tulee eräänä päivänä eläväksi sanaksi.

        Usko tulee kuulemisesta.

        *Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.*
         Roomalaiskirje: 10/17  

        Jumalan sana ei tyhjänä takaisin palaa.  

        *Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta. 
        Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
        Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.
        Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän,
        niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.*
        Jesaja 55/7-11

        Mutta etkös sinä ole ateisti, jumalankieltäjä. Sinulle ei Raamattu nyt ehkä vielä avaudu.

        Neljä tosiasiaa:
        https://docplayer.fi/6227163-Jumala-rakastaa-sinua-nelja-tosiasiaa.html

    • Anonyymi

      Mikä siinä on, että ateistit yrittävät saada kristityt luopumaan uskostaan?

      • Jos siitä on ihmiselle itselleen haittaa, niin onhan hyvä jos hän eroon siitä pääsee, mutta jos joku tuo ilon ihmiselle on typerää yrittää riistää sitä häneltä, vai mitä?

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Jos siitä on ihmiselle itselleen haittaa, niin onhan hyvä jos hän eroon siitä pääsee, mutta jos joku tuo ilon ihmiselle on typerää yrittää riistää sitä häneltä, vai mitä?

        >>>mutta jos joku tuo ilon ihmiselle on typerää yrittää riistää sitä häneltä, vai mitä?<<<

        5.Mooseksen kirja:
        12:7 Ja siellä syökää Herran, teidän Jumalanne, edessä, ja iloitkaa perheinenne kaikesta, mitä kätenne on hankkinut, millä Herra, sinun Jumalasi, on sinua siunannut.
        12:12 Ja iloitkaa Herran, teidän Jumalanne, edessä, sekä te että teidän poikanne ja tyttärenne, palvelijanne ja palvelijattarenne, ja leeviläiset, jotka asuvat teidän porttienne sisäpuolella, sillä heillä ei ole osuutta eikä perintöosaa teidän rinnallanne. >> Jakeen lisätiedot
        Psalmit:
        2:11 Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.
        32:11 Iloitkaa Herrassa ja riemuitkaa, te vanhurskaat, ja veisatkaa ilovirsiä, kaikki te oikeamieliset.
        97:12 Iloitkaa Herrassa, te vanhurskaat; kiittäkää hänen pyhää nimeänsä.
        98:4 Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa, iloitkaa ja riemuitkaa ja veisatkaa kiitosta.
        118:24 Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.
        Jesaja:
        25:9 Ja sinä päivänä sanotaan: "Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme meitä pelastamaan; tämä on Herra, jota me odotimme: iloitkaamme ja riemuitkaamme pelastuksesta, jonka hän toi."
        44:23 Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee; riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut; sillä Herra lunastaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa.
        66:10 Iloitkaa Jerusalemin kanssa ja riemuitkaa hänestä kaikki, jotka häntä rakastatte; iloitsemalla iloitkaa hänen kanssaan, te, jotka olette hänen tähtensä surreet,
        Jeremia:
        50:11 Iloitkaa vain, riemuitkaa vain, te minun perintöosani riistäjät, hypelkää kuin puiva hieho, ja hirnukaa kuin orhit:
        Jooel:
        2:23 Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan.
        Matteuksen evankeliumi:
        5:12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
        Luukkaan evankeliumi:
        6:23 Iloitkaa sinä päivänä, riemuun ratketkaa; sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaassa; sillä näin tekivät heidän isänsä profeetoille.
        10:20 Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
        15:6 Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.'
        15:9 Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.'
        Roomalaiskirje:
        12:15 Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
        2.Korinttolaiskirje:
        13:11 Lopuksi, veljet, iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehoituksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.
        Filippiläiskirje:
        2:18 samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa minun kanssani!
        3:1 Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.
        4:4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
        1.Pietarin kirje:
        4:13 vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.
        Ilmestyskirja:
        19:7 Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Jos siitä on ihmiselle itselleen haittaa, niin onhan hyvä jos hän eroon siitä pääsee, mutta jos joku tuo ilon ihmiselle on typerää yrittää riistää sitä häneltä, vai mitä?

        "...mutta jos joku tuo ilon ihmiselle on typerää yrittää riistää sitä häneltä, vai mitä?"
        ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
        KYLLÄ!
        TÄYSIN SAMAA MIELTÄ!

        Nehemia:
        8:10 Ja hän sanoi vielä heille: "Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei ole mitään valmistettuna, sillä tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme. Ja älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        >>>mutta jos joku tuo ilon ihmiselle on typerää yrittää riistää sitä häneltä, vai mitä?<<<

        5.Mooseksen kirja:
        12:7 Ja siellä syökää Herran, teidän Jumalanne, edessä, ja iloitkaa perheinenne kaikesta, mitä kätenne on hankkinut, millä Herra, sinun Jumalasi, on sinua siunannut.
        12:12 Ja iloitkaa Herran, teidän Jumalanne, edessä, sekä te että teidän poikanne ja tyttärenne, palvelijanne ja palvelijattarenne, ja leeviläiset, jotka asuvat teidän porttienne sisäpuolella, sillä heillä ei ole osuutta eikä perintöosaa teidän rinnallanne. >> Jakeen lisätiedot
        Psalmit:
        2:11 Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.
        32:11 Iloitkaa Herrassa ja riemuitkaa, te vanhurskaat, ja veisatkaa ilovirsiä, kaikki te oikeamieliset.
        97:12 Iloitkaa Herrassa, te vanhurskaat; kiittäkää hänen pyhää nimeänsä.
        98:4 Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa, iloitkaa ja riemuitkaa ja veisatkaa kiitosta.
        118:24 Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.
        Jesaja:
        25:9 Ja sinä päivänä sanotaan: "Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme meitä pelastamaan; tämä on Herra, jota me odotimme: iloitkaamme ja riemuitkaamme pelastuksesta, jonka hän toi."
        44:23 Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee; riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut; sillä Herra lunastaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa.
        66:10 Iloitkaa Jerusalemin kanssa ja riemuitkaa hänestä kaikki, jotka häntä rakastatte; iloitsemalla iloitkaa hänen kanssaan, te, jotka olette hänen tähtensä surreet,
        Jeremia:
        50:11 Iloitkaa vain, riemuitkaa vain, te minun perintöosani riistäjät, hypelkää kuin puiva hieho, ja hirnukaa kuin orhit:
        Jooel:
        2:23 Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan.
        Matteuksen evankeliumi:
        5:12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
        Luukkaan evankeliumi:
        6:23 Iloitkaa sinä päivänä, riemuun ratketkaa; sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaassa; sillä näin tekivät heidän isänsä profeetoille.
        10:20 Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
        15:6 Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.'
        15:9 Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.'
        Roomalaiskirje:
        12:15 Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
        2.Korinttolaiskirje:
        13:11 Lopuksi, veljet, iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehoituksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.
        Filippiläiskirje:
        2:18 samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa minun kanssani!
        3:1 Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.
        4:4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
        1.Pietarin kirje:
        4:13 vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.
        Ilmestyskirja:
        19:7 Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.

        Eikö sinulla olisi mitään omaa sanottavaa?

        Se joka tahtoo lukea hartauskirjoitusta löytää sitä kyllä muualtakin. Ja jos et kykene puhumaan muuta kuin Raamatun kautta, niin koita ainakin lyhentää. Ei koko kirjaa tarvitse tänne kopioida.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Eikö sinulla olisi mitään omaa sanottavaa?

        Se joka tahtoo lukea hartauskirjoitusta löytää sitä kyllä muualtakin. Ja jos et kykene puhumaan muuta kuin Raamatun kautta, niin koita ainakin lyhentää. Ei koko kirjaa tarvitse tänne kopioida.

        Puhumaan?
        Huomaa että et ole ihan täysillä.
        Kirjoitusta täällä luetaan.
        Kuvittelet sen vaan puheeksi typerässä mielessäsi.

    • Anonyymi

      Roomalaiskirje 8:39:
      "...ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

      • Anonyymi

        Tarkoitus oli liittää myös Room. 8. luvun 38. jae, joten liitän sen nyt:

        8:38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
        8:39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

        Ashera12 kommentoi 23.02.2021 klo 21:30:
        ""
        Eikö sinulla olisi mitään omaa sanottavaa?

        Se joka tahtoo lukea hartauskirjoitusta löytää sitä kyllä muualtakin. Ja jos et kykene puhumaan muuta kuin Raamatun kautta, niin koita ainakin lyhentää. Ei koko kirjaa tarvitse tänne kopioida.
        ""

        Niin, ei ole tarvis tehdä pitkiä lainauksia Raamatusta ja tuo oli pisin mitä tällä palstalla olen koskaan tehnyt.

        ""
        Eikö sinulla olisi mitään omaa sanottavaa?
        ""
        Se oma sanottava tuntuu usein niin itsestään selvyydeltä ettei sitä tule sanottua. Mutta mitä tulee tuohon Raamatun lainaukseeni:
        "eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa"
        ...niin sitä voisi kommentoida siten että ateisti ei ehkä tiedä että hän on "luotu" eikä näinollen voi erottaaa kristittyä Jumalan rakkaudesta.
        Amen.

    • Anonyymi

      Mikä siinä on, että ateistit yrittävät käännyttää kristittyjä omaan uskoonsa?

    • Anonyymi

      Pyydä jeesuksen nimissä miljoona euora saatanalle.
      Ja sitten toisinpäin.

      • Anonyymi

        Saatanalla on kaikki tämän maailman rahat ja varat omistuksessaan.

    • Anonyymi

      Eihän kun ateistit vaeltavat pimeydessä, ateistisissa huuruissaan, niin eivät käsitä että kristinusko ei ole mitään aivouskontoa.
      Ei ateistipösilö saa millään järkeilyillä luopumaan kristittyä uskostaan, joka on sydämen uskoa Jeesukseen Kristukseen.

      Roomalaiskirje10:10 :
      "sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan"

    • Anonyymi

      Aloittaja !

      Voithan sinä olla ateisti, mutta toivottavasti et ole pölvästi-ateisti.

      Luotat järkisyihin ja järjen päätelmiin myös uskonasioissa ja Raamatun lukemisessa.
      Mutta nämä asiat eivät sinun syntiinlangenneessa järjessäsi avaudu.

      Pystytkö edes hahmottamaan pimentyneellä järjelläsi miten pitkä on yksi valovuosi, saati sitten 100 valovuotta.

      *Vanhurskaan kieli on valituin hopea, jumalattomien äly on tyhjän veroinen.*
      Snl. 10/20

    • Anonyymi

      Kristitty tarkoittaa yleensä ainakin Suomessa kirkon jäsentä. Jumalan olemassaoloon heistä uskoo kirkon tilastoinnin mukaan 20%-50%, riippuen siitä mitä jumalalla tai uskolla tarkoitetaan, lasketaanko joku ylempi henki tai tarkoitus mukaan jne.
      Vaan mitä se kenellekään kuuluu, mihin kukin uskoo tai on uskomatta?

    • Anonyymi

      käytiin kaveriporulla pitämäsä puheita Mumbain torilla muutama tunti. nyt on intia luopunut uskostaan. Ihmisen el'ämässä on tärkeä muuttaa toisten uskoisuutta ja puuttua toisten elämään. Kaikki värit jäävät mustan alle. voihan hehhaa sentään. Jokaiselee ihmiselle on luotu usko Jumalaan eri kulttuureissa. Se ei lähde koskaan pois. Ateistinen maailma on myös uskossa. Mutta aika hankalaa o muuttaa ihmisiä ateisteiksi. Intiassa ovat kaikki uskovia. Kulttuurit vaihtelevat. Suomi on perus kristittyy maa ja presidenttii uskoo Jumalaan. Pressa kiittää Jumalaa.

    • Anonyymi

      Suomessa eivät presidentit ole koskaan olleet ateisteja. Samoin Usassa. Nyt on ollut liikemies Trump joka on materialisti ja samalla uskova. Saanut paljon hyvää aikaiseksi, mutta hivenen hankalaa loppuaikoina koska ei halunnut luopua vallastaan.

      • Anonyymi

        Presidentit ovat varmasti Suomessa ja USAssa olleet ateisteja, mutta sen asian ääneen mainitseminen on varma vaalitappio. Miksi? Koska kummassakin maassa suurin osa äänestäjistä on ääliöitä.

    • Anonyymi

      pre si dentti tai desannir ei voi koskaa uuden vuoden puheessaa täysin kerto tyhjyydestä Iana Presidentti kertoo Jumalasta puheessaan valtiolle. Mutta tämä ei nyt ole päällimäisnä mieless koska pitää tehdä voi leipä. Suomessa ovat oleett kaikki pressa hienoja Kekkonen tietysti varsin viisaana diplomaattina. Oma ikä ei riitä arvioimaan mutta eikös kaikki pressat ole uskovia.

    • Anonyymi

      Jos kehtaa jakaa kahtaanne niin varmaan rahanuhalla. Pitäkää mieli virkeänä, Jeesus rakastaa sitä eniten.

    • Anonyymi

      >>> Epäilyyn altis uskova voidaan saada hylkäämään uskonsa, kun toimitaan asiallisesti uskontokritiikissä. Tässä joitakin ohjeita:

      1. Osoita se, että...
      2. Vakuuta uskova siitä, että...
      3. Osoita kaikin tavoin se, että... <<<

      ... ja että hölökynkölökyn.
      Ai että oikein usean kohdan ohjelma
      😅

      Turhaa ja toivotonta jumalattoman järkeilyä ja todellisuudentajun puutetta.
      Uskovainen kuuluu Jeesukselle Kristukselle ja jumalattoman suunnitelmat tätä totuutta vastaan haihtuvat kuin suhupieru Saharaan.

      Psalmi 125:3
      [Sillä jumalattomuuden valtikka ei saa vallita vanhurskasten arpaosaa, että vanhurskaat eivät ojentaisi käsiänsä vääryyteen.]

      Jesaja 57:20
      [Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa.]

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1652
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1466
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1367
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe