Pihtaatteko naisilta

Kun treffailette naista pitempään niin kauanko pihtaatte seksiä naiselta?
Olen itse pihdannut jo 6 viikkoa, nainen kyllä haluaa mutta itseäni ei vielä kiinnosta ja sitä nainen ihmettelee.
Sanoin naiselle että edelliset joita tapaili naiset luulivat miehen olevan kiinnostunut heti seksistä eikä naiset sitten kiinnostuneet seurustelemaan joten ajattelin että voin olla 6 kuukautta panematta.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pihtaan mä kun ei ne suostu antaan

Äänestä

Pihtaan aina koska olen ruma ätmi.

Äänestä

No huhhuh. Pihtaatko myös parisuhteessa?

Äänestä

Sinällään on ihan sama vaikka seksiä odotettais puoli vuotta tai vaikka vuosi. Tollasta "pihtaamista" en kuitenkaan ymmärrä puolin enkä toisin. Jos tuntuu, ettei ole vielä seksiin niin sehän ei ole pihtaamista. Pihtaaminen on sitä, että tietoisesti ja vähän jopa pirullisesti on harrastamatta seksiä. Mitään varsinaista syytä ei siis ole ja ihan hyvin voisi, mutta testimielessä tai rangaistuksena tai noin. En povaa tuollaiselle suhteelle pidempää kestoa, jos jo alkuvaiheessa tarvii leikkiä jotain valtaleikkejä. Onnea yritykseen.

Äänestä

"...joten ajattelin että voin olla 6 kuukautta panematta."

Terve heteromies ei pihtaile.

Äänestä
  • Niin on.

    Äänestä

Eli sinä siis piruilet uudelle ihmiselle siitä, että aiemmat ovat tehneet jotain väärin. Kuulostaa "erinomaiselta" idealta.

Äänestä

Naiset ei pihtaa jos mies on väkivaltainen jännämies.

Äänestä

Pihtaan vai kännisiltä naisilta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun treffailette naista pitempään niin kauanko pihtaatte seksiä naiselta?
Olen itse pihdannut jo 6 viikkoa, nainen kyllä haluaa mutta itseäni ei vielä kiinnosta ja sitä nainen ihmettelee.
Sanoin naiselle että edelliset joita tapaili naiset luulivat miehen olevan kiinnostunut heti seksistä eikä naiset sitten kiinnostuneet seurustelemaan joten ajattelin että voin olla 6 kuukautta panematta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu