veli on muka muuttunut

Anonyymi

Ihan kunnon mu***u on aina ollut. Aina aukomassa päätään ja uhoamassa.
Nyt kun nähtiin sukujuhlissa ( ennen rajoituksia ) niin oli kaikkien kaveria. Ja kohtelias että voi luoja. Kyllä tuli kaikki kiitokset ja kumarrukset. Jutteli mukavia ja hymyili. On kuulemma löytänyt uskonnon jota kutsutaan buddhalaisuudeksi.
Luulen että oli pelkkää esitystä ja kohta on sama entinen kus*pää.

2

221

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Missähän juhlissa sitä on oltu?

    • Anonyymi

      Ihminen oppii uutta ja pystyy muuttumaan ihan koko elämänsä ajan. Aika moni ihminen käy elämässään läpi erilaisia asioita ja kipuiluja joista sitten joko selviää tai antaa periksi ja kokeilee sitten myöhemmin selvitä. Se että on ollut aukomassa päätään ja uhoamassa on aika tavallista miehen elämän jossain vaiheissa jos ei ole sellaiseen mallia tai oppeja vielä ehtinyt saamaan. Sellaisetkin oppivat aina jossain vaiheessa niiden omien virheiden kautta ja kyllä minä uskon että jos on muuttunut niin ansaitsee muilta mahdollisuuden.
      Usein käy niin että on ihmisiä jotka ajattelevat että jokainen ihminen on aina samanlainen mitä on pahimmassa vaiheessaan ollut ja myös nämä ihmiset ovat niitä, jotka eivät ole vielä ihan kaikkea oppineet. Esimerkiksi sitä että ihmiset tosiaankin voivat muuttua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe