Kiinnostaako kosmeettiset hoidot? Kiehtova ja ällöttävä dokkari aiheutti Briteissä kohun

2
303
Vastaukset
- Anonyymi
Nykyajan ulkonäkökeskeisyys on aivan älytöntä. Liian monilla menee iso osa elämästä (ja rahoista) ulkonäöstä stressaamiseen ja peilin edessä kykkimiseen. Kaksikymppisille naisillekin erilaiset kirusgiset toimenpiteet jo ihan peruskauraa. Toivoisin että asia muuttuisi, mutta media ja nämä tämän ajan "influensserit" tätä menoa aika paljon ohjailevat. Toki on onneksi myös ihmisiä, jotka uskaltavat uida vastavirtaan.
- Anonyymi
Joskus tulee mieleen, että onneksi en ole nuori tai nuori aikuinen nyt. Omassa elämässäni aikuisuuden kynnyksellä sai olla kyllä suht omanlaisensa, ei ollut merkkivaatevaatimusta saatikka paineita kasvojen tai kehon kosmeettisiin hoitoihin. Apua, jos joutuisi miettimään, että käykö botoxissa pumppaa huulia tai poskipäitä. Itse värjäsin hiuksia, se riitti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2464502Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?781689Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051532- 511251
- 891185
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 461017
- 591003