Porkkanapakina.
Kalajoella vuonna 2000 pidetty ay-tilaisuus inspiroi, nyt vuosien jälkeen, kirjoittamaan tosipohjaisen tarinan elävästä elämästä ”ay-porkkanapenkissä”.
Kalajoen kokouksen puheenjohtaja aloitti tilaisuuden kertomalla, kuinka hän oli pojalleen selittänyt, että yhteisten asioiden hoitaminen on kuin porkkanapenkin harventamista.
Hänen ajatuksenjuoksu ei auennut minulle tuolloin, ja samoin kävi muillekin kokouksen osanottajille. Esimerkiksi maanmainion XXXXX:n kanssa pähkäilimme pitkät tovit, mitä puheenjohtajan vertaus mahtoi tarkoittaa.
Kunnes vuonna 2002 käyty liittomme edustajakokous, viimein avasi porkkanapenkki-vertauksen salaisuuden. Salaisuus oli niin karmiva, että tarina oli lähes pakko tallentaa tuleville ay-sukupolville. Opiksi ja ojennukseksi.
Puheenjohtajan porkkanapenkkivertaus oli faktaa. Tästä huolimatta päätin itse laatia kirjoitukseni eräänlaiseksi ”aikuisten saduksi”. Saduksi jolle kuitenkin löytyy yksi yhteen vertauskohta elävästä elämästä. Eli siis, tämä tarina ei ole palturia. Ja tarina alkaa.
Satu direktiivin vastaisista porkkanoista.
Liekö johtunut hyvästä maaperästä, vaiko siitä että porkkanapenkin Kitkijä oli ollut muutamaan vuoden poissa penkkinsä kimpusta, porkkanapenkki oli alkanut kukoistamaan. Penkkiin oli noussut jopa uusia, aivan pieniä porkkanantaimiakin. Penkin aurinkoisemmalle puolelle oli siirretty muutamia porkkanoita takarivistä. Oli ajateltu, että ne vahvoina porkkanoina pitävät penkin puolia, kun jatkossa käydään kilpailua paremmista kasvupaikoista pikkuporkkanoille. Kaikki näytti olevan päällisin puolin hyvin. Aurinko paistoi, ja sadettakin saatiin sopivassa määrin.
Kunnes porkkanapenkin ylle ilmestyi synkkä pilvi. Pilvi, joka itse asiassa olikin penkilleen palanneen Kitkijän tumman synkkä varjo. Pikkuporkkanat eivät tietenkään osanneet pelätä tilannetta. Mikäs hätä meillä, varjohan vain viilentää sopivasti, he sanoivat.
Mutta vanhemmat jo pitkään penkissä kasvaneet porkkanat huolestuivat. Palataanko nyt ajassa taaksepäin, aikaan jolloin penkki oli kitketty niin harvaksi, ettei jäljelle jääneillä porkkanoilla ollut mahdollisuutta kukoistaa auringonpaahteisella kasvupaikalla.
Uhkaavaan tilanteeseen päätettiin reagoida. Pääpuutarhurille lähetettiin vetoomus, ettei Kitkijää saisi päästää kukoistavan porkkanapenkin kimppuun. Vastauksessaan pääpuutarhuri ilmoitti, että jospa Kitkijä olisi muuttunut vuosien myötä ja parantanut tapansa. Olihan ihmeitä tapahtunut ennenkin, koko maailman sivu.
Näin ei kuitenkaan ollut Kitkijän kohdalla tapahtunut ja hän aloittikin entiseen tapaansa penkin kurittamisen.
Perkkaamaan, perkkaamaan, joka ilta sännätään…. hän ajan iskelmää mukaillen hyräili työnsä lomassa. Ahkeruudesta häntä ei voinut moittia. Porkkanapenkki muistuttikin hetkessä Osaran-aukeita, noita 70-luvun metsätalouden tuottamia kuunmaisemia Suomen Lapissa.
Ensimmäiseksi hän kitki penkistä pois kaikki nuoret taimet. Ne eivät olleet hänen mielestään oikean värisiä.
- Kyllä ennen porkkanatkin olivat punaisempia, hän julisti. Seuraavaksi hän kiinnitti huomionsa penkin aurinkoiselle puolelle istutettuihin porkkanoihin.
- Noitahan ei ollut tuossa, kun viimeksi ahkeroin penkkini kimpussa. Ei muuta kuin perkkaan pois nekin. Penkkihän on kerta kaikkiaan aivan vieraan näköinen. Tuuhea, kukoistava ja latvuksistaan syvän vihreä.
Tässä vaiheessa Kitkijä sai porkkanoiden joukosta tukijoitakin. Muutamat porkkanat olivat päättäneet käyttää syntynyttä tilaisuutta hyväkseen.
- On mekin oltu täällä penkin takaosissa jo yli kolmekymmentä vuotta. Eikö mekin, oi Kitkijä, päästäisi välillä sinne penkin aurinkoiselle puolelle, he vaativat.
Porkkanapenkin aurinkoinen puoli olikin työläämpi kitkettävä, kuin työssään sinänsä erittäin ahkera Kitkijä arvasikaan. Tällöin hän päätti käyttää noita takapenkinnapisijoita apuvoimanaan.
- Pääsenkin helpolla, kun laitan ne keskenään kilpailemaan paikasta auringossa. Näin tapahtuikin ja hetken kuluttua porkkanapenkissä kävi kova taistelu.
Takapenkin porkkanat hyökkäsivät etupenkkiläisten kimppuun. Etupenkkiläiset koittivat puolustautua hienovaraisesti. He selittivät tungeksijoille, että heidät on demokraattisesti valittu edustamaan koko penkkiä. Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan. Tilanne riistäytyi jopa niin pahaksi, että yksi takapenkin porkkanoista heitti erästä etupenkkiläistä maasta löytämällään lantakikkareella. Samaan aikaan Kitkijä nautti tilanteesta, penkissä taisteltiin lähes verissä päin.
Käänne parempaan.
Onneksi kuitenkin koitti syksy ja sadonkorjuun aika. Oli aika järjestää porkkanoiden suurkokous. Kokous jossa valittaisiin porkkanoiden edustajat porkkananeuvostoon. Kokous sujui leppoisasti. Puheita pidettiin, valintoja suoritettiin ja julistuksia annettiin, päälle hurrattiin. Oli jälleen tarkoitus huolehtia myöskin kaikkein vähäosaisimmista porkkanoista.
Mutta luovuttiko Kitkijä. Ei suinkaan. Kitkijä oli päättänyt, että hän yksin tulee määräämään kuka porkkanoista saa edustuspaikan porkkananeuvostossa.
- Etupenkkiläiset valitsen minä, hän julisti.
- Tähän loppui sinunkin ura porkkana-toiminnassa, hän uhosi eräälle joka arvosteli hänen toimiaan.
Kuitenkin etupenkkiläiset kestivät. Tilanne muuttui jopa Kitkijän kaltaiselle vanhalle ”perkkaajalle” vaikeaksi. Etupenkkiläiset eivät luovuttaneet paikkaansa millään. Kun mikään muu ei enää näyttänyt tehoavan, päätti hän ylilannoittaa etupenkkiläisiä niin paljon, että ne näivettyvät luonnostaan. Hän lapioikin lantaa oikein olan takaa etupenkkiläisten niskaan. Mutta ei, sitkeitä olivat, vaikka Kitkijä kuinka lapioi lantaa, etupenkkiläiset vain jurottivat paikoillaan. Lopulta ei auttanut Kitkijän kuin luovuttaa. Demokraattisesti valitut etupenkkiläiset pitivät kuin pitivätkin paikkansa, vaikka takarivistä hieman napistiinkin.
Mikä pelasti etupenkkiläiset? Syy oli se, että Kitkijältä oli jäänyt huomaamatta kuinka etupenkkiläiset pitivät toisistaan huolta. Ne olivat muodostaneet ryhmän, jonka turvissa oli helpompi taistella itsevaltiasta Kitkijää kohtaan.
Ei auttanut Kitkijän kuin luovuttaa.
- Kasvakaa sitten, vaikka olettekin aivan direktiivin vastaisia, liian suoraselkäisiä ja osa aivan väärän värisiäkin, hän tuhahti.
Sen pituinen se.
JK. Kuten niin monessa tarinassa myöskin tähän tarinaan liittyy jälkikirjoitus. Porkkanatarinan loppu olikin surullisempi kuin osattiin odottaa. Sillä porkkanapenkin porkkanat tulivat kuin tulivatkin lopulta nujerretuiksi. Kitkijä sai hajotettua porkkanoiden yhtenäiset rivit ja lopulta porkkanapenkki käännettiin ympäri hänen toimestaan. Kun lisäksi Kitkijä oli ylilannoittanut penkkiä jo usean vuoden ajan kävi lopulta niin, että tarina kukoistavasta porkkanapenkistä loppui siihen. Osa porkkanoista siirtyi retiisipenkkiin, osan keskittyessä pelkästään torjumaan Loimaalais-jänisten jatkuvat hyökkäilyt Porkkanalandiaa vastaan.
Loppupäätelmä. ”Kitkijän” ajatusmallin mukaan ammattiyhdistystoiminnastakin pitää kitkeä pois osa toimijoista, että saadaan ”kasvutilaa” ”oikeanlaisille” toimijoille.
Olen asiasta eri mieltä. Sillä vuodesta 1986 lähtien olen ollut mukana erilaisissa ay-luottamustehtävissä. Alkuun työsuojeluvaltuutettuna ja vuodesta 1995 lähtien pääluottamusmiehenä. Lisäksi olen toiminut usean vuoden 1300-jäsenisen ammattiosaston puheenjohtajana ja olen toista edustajakautta suuren teollisuusliiton liittohallituksessa. Näiden vuosien mukanaan tuomalla kokemuksella voin sanoa, että tänä päivänä ei yhdessäkään ay-tilaisuudessa ole ollut liikaa osanottajia. Aina on löytynyt istuinta myös viimeksi paikalle ehtineelle aktiivillekin. Tarkkaan, jos muistelee niin voi todeta, että Työväentalotkin taisivat olla viimeksi täynnä 70-luvulla, suuren Bingo-huuman aikoihin.
Olen sitä mieltä, että tänä päivänä on tultu tilanteeseen, jolloin jokainen aktiivinen toimija ay-liikkeessä on kultaakin kalliimpi. Sillä yltiöyksilöllisyyttä ihannoiva aikakautemme on muuttamassa hyvinvointiyhteiskuntamme oman onnensa seppien valtakunnaksi.
plm
Onks` porkkanoi!!
Venäjällä vanhaan Neuvostoaikaan, kun kaupoissa ei kaalinpäiden lisäksi juuri muuta ostettavaa ollutkaan, saapui erääseen maalaiskauppaan jänis.
Sisään pompittuaan kysyi jänis myyjältä:
- Onks` teillä porkkanoi.
- Ei ole, vastasi myyjä.
- Aha, sanoi jänis ja loikki tiehensä.
Palasi kuitenkin seuraavana päivänä kaupalle ja kysyi jälleen:
- Onks` teillä porkkanoi.
- Ei ole ei, vastasi myyjä ja näytti puotinsa tyhjiä hyllyjä.
- Aha, sanoi jänis ja loikki matkoihinsa.
Taas seuraavana päivänä jänis ilmestyi kaupalle ja kysyi;
- Onks` porkkanoi.
- EI OLE!!, hermostui silloin kauppias ja huusi jänikselle, että mikäli se vielä kerran ilmestyy kaupalle kyselemään porkkanoita, niin hän naulaa jäniksen sen pitkistä korvista kaupan seinään roikkumaan.
Jänis pelästyikin ja loikki kauhistuneena pakoon tuota hurjistunutta palvelualan työntekijää.
Kului muutamia päiviä, eikä jänistä enää näkynyt. Myyjä luulikin päässeensä eroon, tuosta kiusallisesta luontokappaleesta. Kunnes sitten eräänä päivänä jänis oli jälleen myymälän ovella ja kysyi;
- Onks` nauloi”.
- Ei ole, vastasi myyjä.
- No, onks` sitten porkkanoi, kysyi jänis.
Kalajoella vuonna 2000 pidetty ay-tilaisuus inspiroi, nyt vuosien jälkeen, kirjoittamaan tosipohjaisen tarinan elävästä elämästä ”ay-porkkanapenkissä”.
Kalajoen kokouksen puheenjohtaja aloitti tilaisuuden kertomalla, kuinka hän oli pojalleen selittänyt, että yhteisten asioiden hoitaminen on kuin porkkanapenkin harventamista.
Hänen ajatuksenjuoksu ei auennut minulle tuolloin, ja samoin kävi muillekin kokouksen osanottajille. Esimerkiksi maanmainion XXXXX:n kanssa pähkäilimme pitkät tovit, mitä puheenjohtajan vertaus mahtoi tarkoittaa.
Kunnes vuonna 2002 käyty liittomme edustajakokous, viimein avasi porkkanapenkki-vertauksen salaisuuden. Salaisuus oli niin karmiva, että tarina oli lähes pakko tallentaa tuleville ay-sukupolville. Opiksi ja ojennukseksi.
Puheenjohtajan porkkanapenkkivertaus oli faktaa. Tästä huolimatta päätin itse laatia kirjoitukseni eräänlaiseksi ”aikuisten saduksi”. Saduksi jolle kuitenkin löytyy yksi yhteen vertauskohta elävästä elämästä. Eli siis, tämä tarina ei ole palturia. Ja tarina alkaa.
Satu direktiivin vastaisista porkkanoista.
Liekö johtunut hyvästä maaperästä, vaiko siitä että porkkanapenkin Kitkijä oli ollut muutamaan vuoden poissa penkkinsä kimpusta, porkkanapenkki oli alkanut kukoistamaan. Penkkiin oli noussut jopa uusia, aivan pieniä porkkanantaimiakin. Penkin aurinkoisemmalle puolelle oli siirretty muutamia porkkanoita takarivistä. Oli ajateltu, että ne vahvoina porkkanoina pitävät penkin puolia, kun jatkossa käydään kilpailua paremmista kasvupaikoista pikkuporkkanoille. Kaikki näytti olevan päällisin puolin hyvin. Aurinko paistoi, ja sadettakin saatiin sopivassa määrin.
Kunnes porkkanapenkin ylle ilmestyi synkkä pilvi. Pilvi, joka itse asiassa olikin penkilleen palanneen Kitkijän tumman synkkä varjo. Pikkuporkkanat eivät tietenkään osanneet pelätä tilannetta. Mikäs hätä meillä, varjohan vain viilentää sopivasti, he sanoivat.
Mutta vanhemmat jo pitkään penkissä kasvaneet porkkanat huolestuivat. Palataanko nyt ajassa taaksepäin, aikaan jolloin penkki oli kitketty niin harvaksi, ettei jäljelle jääneillä porkkanoilla ollut mahdollisuutta kukoistaa auringonpaahteisella kasvupaikalla.
Uhkaavaan tilanteeseen päätettiin reagoida. Pääpuutarhurille lähetettiin vetoomus, ettei Kitkijää saisi päästää kukoistavan porkkanapenkin kimppuun. Vastauksessaan pääpuutarhuri ilmoitti, että jospa Kitkijä olisi muuttunut vuosien myötä ja parantanut tapansa. Olihan ihmeitä tapahtunut ennenkin, koko maailman sivu.
Näin ei kuitenkaan ollut Kitkijän kohdalla tapahtunut ja hän aloittikin entiseen tapaansa penkin kurittamisen.
Perkkaamaan, perkkaamaan, joka ilta sännätään…. hän ajan iskelmää mukaillen hyräili työnsä lomassa. Ahkeruudesta häntä ei voinut moittia. Porkkanapenkki muistuttikin hetkessä Osaran-aukeita, noita 70-luvun metsätalouden tuottamia kuunmaisemia Suomen Lapissa.
Ensimmäiseksi hän kitki penkistä pois kaikki nuoret taimet. Ne eivät olleet hänen mielestään oikean värisiä.
- Kyllä ennen porkkanatkin olivat punaisempia, hän julisti. Seuraavaksi hän kiinnitti huomionsa penkin aurinkoiselle puolelle istutettuihin porkkanoihin.
- Noitahan ei ollut tuossa, kun viimeksi ahkeroin penkkini kimpussa. Ei muuta kuin perkkaan pois nekin. Penkkihän on kerta kaikkiaan aivan vieraan näköinen. Tuuhea, kukoistava ja latvuksistaan syvän vihreä.
Tässä vaiheessa Kitkijä sai porkkanoiden joukosta tukijoitakin. Muutamat porkkanat olivat päättäneet käyttää syntynyttä tilaisuutta hyväkseen.
- On mekin oltu täällä penkin takaosissa jo yli kolmekymmentä vuotta. Eikö mekin, oi Kitkijä, päästäisi välillä sinne penkin aurinkoiselle puolelle, he vaativat.
Porkkanapenkin aurinkoinen puoli olikin työläämpi kitkettävä, kuin työssään sinänsä erittäin ahkera Kitkijä arvasikaan. Tällöin hän päätti käyttää noita takapenkinnapisijoita apuvoimanaan.
- Pääsenkin helpolla, kun laitan ne keskenään kilpailemaan paikasta auringossa. Näin tapahtuikin ja hetken kuluttua porkkanapenkissä kävi kova taistelu.
Takapenkin porkkanat hyökkäsivät etupenkkiläisten kimppuun. Etupenkkiläiset koittivat puolustautua hienovaraisesti. He selittivät tungeksijoille, että heidät on demokraattisesti valittu edustamaan koko penkkiä. Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan. Tilanne riistäytyi jopa niin pahaksi, että yksi takapenkin porkkanoista heitti erästä etupenkkiläistä maasta löytämällään lantakikkareella. Samaan aikaan Kitkijä nautti tilanteesta, penkissä taisteltiin lähes verissä päin.
Käänne parempaan.
Onneksi kuitenkin koitti syksy ja sadonkorjuun aika. Oli aika järjestää porkkanoiden suurkokous. Kokous jossa valittaisiin porkkanoiden edustajat porkkananeuvostoon. Kokous sujui leppoisasti. Puheita pidettiin, valintoja suoritettiin ja julistuksia annettiin, päälle hurrattiin. Oli jälleen tarkoitus huolehtia myöskin kaikkein vähäosaisimmista porkkanoista.
Mutta luovuttiko Kitkijä. Ei suinkaan. Kitkijä oli päättänyt, että hän yksin tulee määräämään kuka porkkanoista saa edustuspaikan porkkananeuvostossa.
- Etupenkkiläiset valitsen minä, hän julisti.
- Tähän loppui sinunkin ura porkkana-toiminnassa, hän uhosi eräälle joka arvosteli hänen toimiaan.
Kuitenkin etupenkkiläiset kestivät. Tilanne muuttui jopa Kitkijän kaltaiselle vanhalle ”perkkaajalle” vaikeaksi. Etupenkkiläiset eivät luovuttaneet paikkaansa millään. Kun mikään muu ei enää näyttänyt tehoavan, päätti hän ylilannoittaa etupenkkiläisiä niin paljon, että ne näivettyvät luonnostaan. Hän lapioikin lantaa oikein olan takaa etupenkkiläisten niskaan. Mutta ei, sitkeitä olivat, vaikka Kitkijä kuinka lapioi lantaa, etupenkkiläiset vain jurottivat paikoillaan. Lopulta ei auttanut Kitkijän kuin luovuttaa. Demokraattisesti valitut etupenkkiläiset pitivät kuin pitivätkin paikkansa, vaikka takarivistä hieman napistiinkin.
Mikä pelasti etupenkkiläiset? Syy oli se, että Kitkijältä oli jäänyt huomaamatta kuinka etupenkkiläiset pitivät toisistaan huolta. Ne olivat muodostaneet ryhmän, jonka turvissa oli helpompi taistella itsevaltiasta Kitkijää kohtaan.
Ei auttanut Kitkijän kuin luovuttaa.
- Kasvakaa sitten, vaikka olettekin aivan direktiivin vastaisia, liian suoraselkäisiä ja osa aivan väärän värisiäkin, hän tuhahti.
Sen pituinen se.
JK. Kuten niin monessa tarinassa myöskin tähän tarinaan liittyy jälkikirjoitus. Porkkanatarinan loppu olikin surullisempi kuin osattiin odottaa. Sillä porkkanapenkin porkkanat tulivat kuin tulivatkin lopulta nujerretuiksi. Kitkijä sai hajotettua porkkanoiden yhtenäiset rivit ja lopulta porkkanapenkki käännettiin ympäri hänen toimestaan. Kun lisäksi Kitkijä oli ylilannoittanut penkkiä jo usean vuoden ajan kävi lopulta niin, että tarina kukoistavasta porkkanapenkistä loppui siihen. Osa porkkanoista siirtyi retiisipenkkiin, osan keskittyessä pelkästään torjumaan Loimaalais-jänisten jatkuvat hyökkäilyt Porkkanalandiaa vastaan.
Loppupäätelmä. ”Kitkijän” ajatusmallin mukaan ammattiyhdistystoiminnastakin pitää kitkeä pois osa toimijoista, että saadaan ”kasvutilaa” ”oikeanlaisille” toimijoille.
Olen asiasta eri mieltä. Sillä vuodesta 1986 lähtien olen ollut mukana erilaisissa ay-luottamustehtävissä. Alkuun työsuojeluvaltuutettuna ja vuodesta 1995 lähtien pääluottamusmiehenä. Lisäksi olen toiminut usean vuoden 1300-jäsenisen ammattiosaston puheenjohtajana ja olen toista edustajakautta suuren teollisuusliiton liittohallituksessa. Näiden vuosien mukanaan tuomalla kokemuksella voin sanoa, että tänä päivänä ei yhdessäkään ay-tilaisuudessa ole ollut liikaa osanottajia. Aina on löytynyt istuinta myös viimeksi paikalle ehtineelle aktiivillekin. Tarkkaan, jos muistelee niin voi todeta, että Työväentalotkin taisivat olla viimeksi täynnä 70-luvulla, suuren Bingo-huuman aikoihin.
Olen sitä mieltä, että tänä päivänä on tultu tilanteeseen, jolloin jokainen aktiivinen toimija ay-liikkeessä on kultaakin kalliimpi. Sillä yltiöyksilöllisyyttä ihannoiva aikakautemme on muuttamassa hyvinvointiyhteiskuntamme oman onnensa seppien valtakunnaksi.
plm
Onks` porkkanoi!!
Venäjällä vanhaan Neuvostoaikaan, kun kaupoissa ei kaalinpäiden lisäksi juuri muuta ostettavaa ollutkaan, saapui erääseen maalaiskauppaan jänis.
Sisään pompittuaan kysyi jänis myyjältä:
- Onks` teillä porkkanoi.
- Ei ole, vastasi myyjä.
- Aha, sanoi jänis ja loikki tiehensä.
Palasi kuitenkin seuraavana päivänä kaupalle ja kysyi jälleen:
- Onks` teillä porkkanoi.
- Ei ole ei, vastasi myyjä ja näytti puotinsa tyhjiä hyllyjä.
- Aha, sanoi jänis ja loikki matkoihinsa.
Taas seuraavana päivänä jänis ilmestyi kaupalle ja kysyi;
- Onks` porkkanoi.
- EI OLE!!, hermostui silloin kauppias ja huusi jänikselle, että mikäli se vielä kerran ilmestyy kaupalle kyselemään porkkanoita, niin hän naulaa jäniksen sen pitkistä korvista kaupan seinään roikkumaan.
Jänis pelästyikin ja loikki kauhistuneena pakoon tuota hurjistunutta palvelualan työntekijää.
Kului muutamia päiviä, eikä jänistä enää näkynyt. Myyjä luulikin päässeensä eroon, tuosta kiusallisesta luontokappaleesta. Kunnes sitten eräänä päivänä jänis oli jälleen myymälän ovella ja kysyi;
- Onks` nauloi”.
- Ei ole, vastasi myyjä.
- No, onks` sitten porkkanoi, kysyi jänis.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.