(SISÄLTÖ VAROITUS) Nuorena salaa ulkomaille muuttaminen

Terve vain, tämä saattaa olla hieman oudompi postaus, mutta olen tällä hetkellä 18v vaikeasti masentunut opiskelija jolla on suuria perheongelmia ja tahdon muuttaa Saksaan muutaman vuoden sisällä.

Asun uusioperheessä ja tämä tempaus kuitenkin tulisi tehdä salaa sillä tiedän, että äitini ja isäpuolen sekä muut sukulaiset tekisivät kaikkensa estääkseen muuttoni hyvin aggressiivisen ja syyttelevin keinoin.

Säästöjä on niukasti ja mitään toivoa tutkinnon suorittamisesta ennen sitä ei ole, joten muutto Saksaan erään hyvin läheisen nettiystävän luo on ainoa vaihtoehto. Olen ollut hänen kanssaan nyt yhteydessä päivittäin viimeiset 6 vuotta.

En kestä perhettäni sillä he harjoittavat perheväkivaltaa jatkuvasti (lähinnä uhkailua, syyllistämistä, ja muuta emotionaalista pahoinpitelyä, kuten nimittelyä ja huutamista päivä toisensa jälkeen). Samaan veneeseen hyppäävät kerta toisensa jälkeen muut sukulaiset, jotka häiriköivät ja uhkailevat puhelimen kautta). Pääasiassa kyseinen kaltoin kohtelu ja käyttäytyminen johtuu siitä, että koko suvultani (molemmin puolin) puuttuu muutama mutteri päänupista. Ihan hulluja kaikki omasta perspektiivistäni. Asiaa pahentaa oma masennukseni sillä se vain lisää heidän raivoaan ja syyllistämistä.

Masennukseni johtuu isäni alkoholiriippuvuudesta, useiden vanhempien välisten väkivaltaisen erojen tuottamista traumoista, yli kymmenen vuoden pituisesta koulukiusaamisesta, joka aika ajoittain oli fyysistäkin väkivaltaa johon opettajat eivät puuttuneet vaan alkoivat myös kiusaamaan minua.

Terapia ja lääkkeet ovat olleet täyttä ajan hukkaa, sillä ongelmia vain tulee joka kulman käänteessä lisää, muun muassa se, että koulun on mennyt täysin persuksilleen sillä kurssisisältöjen ja opetustapojen laatijat ovat idiootteja ja itse opettajienkin kanssa toimiminen on hyvin vastenmielistä heidän egojensa takia, sillä he eivät osaa ottaa minkäänlaista kritiikkiä vastaan. Täysin mahdotonta pysyä motivoituneena opiskeluun varsinkin korona aikana, kun kurssit ovat täysin turhia ja etätyöskentely haastavaa huonon nettiyhteyden ja kotiolojen vuoksi.

Lisäksi se, että olen mahdottoman huono kaikessa mitä teen enkä pysty oppimaan yhtään mitään oli se sitten teoriaa tai konkreettista työntekoa. Satun myös olemaan transseksuaali, mikä on aiheuttanut sen, että vihaan itseäni ja mitään muuta apukeinoa ei ole muuta kuin itsemurha, mutta sen tekemiseen kivuttomasti ei ole mahdollisuutta, koska yhteiskunnan mielestä vaikeasti masentuvana kituuttaminen loputtoman väkivallan uhrina yli vuosikymmenen ajan on parempi vaihtoehto.

Ennen kuin suosittelette poliisia ja lakimiehiä, niin saanen sanoa että asiat ovat menneet liian pitkälle jo vuosia sitten eikä masennukselleni ole mitään tehtävissä eikä tilanteeni tästä millään parane pienillä korvauksilla, jos olen menettänyt kaiken elämän halun, motivaation, itsekurin ja toivon, vihaten itseäni lopun ajan, en pysty suorittamaan minkään tasoisia opintoja, saatika saamaan töitä vaikka kymmenet hakemukset lähettäisikin.

Itsenäinen asuminen ei ole mahdollista vaikka saisikin kelan tukia, sillä vuokraan ja ruokaan ne eivät molempiin riittäne, töitä en voi saada ilman taitoja eikä autoon varaa ole joten täältä tuppukylästä ei kyllä säästöjä saa hankittua.

Eli mitenkä hitossa tästä liemestä nyt sitten pääsen eroon? Pitäisi saada tavarat pakattua hissukseen, lentoliput varattua ja taksi tilattua ilman että kumpikaan vanhemmista olisi tuona ajankohtana kotona. Miten tämän muka suunnittelen, jos en tiedä heidän työaikatauluistaan yhtään mitään? Lisäksi asiaa vaikeuttaa se, että isäpuoleni työskentelee paikallisella taksilla, joten jos tilaan taksia ja sattumalta isäpuoleni minut hakee niin koko suunnitelma menee täysin pirstaleille.

En pysty nukkumaan enää öitäni rauhassa, sillä pelkään pahoin että kuolen kivuliaasti hypotermiaan tai nääntymiseen jossain ojanrummussa, koska varmaa tapaa välttyä mielisairaalalta, pakkopaidalta ja pakotetuilta, tehottomilta lääkemömmöiltä ja mahdolliselta aivovauriolta ei ole jos itsemurhayritykseen päädyn.

Minkäänlaista sääliä en tässä hae, mutta kaikki keinot pyrin kokeilemaan, niin jospa jollain ihmeellä joltain samanlaisesta tilanteesta selvinneeltä löytyisi keinoja ongelmiini, niin nöyrästi kiitän. Mutta pahasti näyttää siltä, että mikään ei tule tepsimään.

Toivottavasti tätä postausta ei äkillisesti poisteta itsemurhasta keskustelun vuoksi, mutta yritetty on. Kiitos vielä, jos luit kokonaan. Tekstistä tuli varmasti pidempi kuin olisi tarvinnut, mutta pyrin selittämään mahdollisen seikkakohtaisesti nuo haasteeni.