Biden ohjasi luotaimen laskun Marsiin

Joe Biden itse käsin ohjasi luotaimen laskeutumisen Marsiin.

Kyllä USA nyt on taitava ja fiksu Presidentti!
12<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Biden on jo kysellyt että koska bussi lähtee takaisin maahan. Ja missä on vessa, kustos-side on jo ihanmärkä.

Äänestä
  • Kyllä, vaikka Trumppi vehkeilikin marsilaisten kanssa, yrittäen saada Bideen in näyttämään huonolta.
    Eipä onnistunut...

    Äänestä

Trumpin kaudella tuollainenkin projekti saatiin käyntiin.

Äänestä
  • Hän siis on Jo kuin Kim Jong-Ilin ?

    Äänestä

  • Jos Trump olisi vielä presidentti niin todellakin väittäisi itse omakätisesti ohjannneensa tuon laskun ja kehua retostaisi sillä. Sitten suuttuisi kun kaikki nauraisi eikä kukaan uskoisi, vauva mikä vauva ja muuksi ei muutu.

    Äänestä

  • Projekti on paljon vanhempi kuin neljä vuotta. Ensimmäinen mönkijä "Mars Pathfinder" laskeutui planeetalle jo 1990-luvulla.

    Äänestä

Ei mennyt käsiohjauksella.

Äänestä

Åäivän puujalkavitsi:

"Nasan Perseverance-luotain on laskeutunut onnistuneesti Marsin pinnalle. Se on jo lähettänyt ensimmäiset kuvansa punaiselta planeetalta."

-Miksi ihmeessä ne lähettivät prseverance Marsiin ensiimäisenä? Perseverance on suomeksi peräänantamattomuus.

Tuosta voi päätellä, neljä teoreettisesti mahdollista tulkintaa:

1. Laite symboloi ummetusta ummetusta ja uutta hoitoa ummetukseen. --lähetetään Marsiin kaikki perseverancet.
2. Perseverance ei anna perään.
3. Sitkeitä nuo perseveranceorientoituneet. Marsikaan ei ole rajana kun perseverance edellä mettnnään muuallekin kuin puuhun tai kuuhun.
4. Kerro sinä, mitä filosovointisinäälläsi perjantaimielessä hahamottuu Marsien upeasta vallotuksesta perseverancella instrumenttina käyttäen. Olisiko useinkin hyödyllistä "kiivetä perseverance edellä puuhun"?

Äänestä

Onhan niitä perseverance luotamia ollut ennenkin. Parasuppo on jo vanha keksintö ja se kuvaa peräänantamattomuutaa, enemmänkin peräänottamista ja sinnikästä taistelua kuumetta vastaan.

Äänestä

Joko kielenopiskelu alkaa sujua. Nuo kaksi edellistä kirjoitusvirheitä tahallaan tai tahattomasti täynnä olevat "poliittiset kannanotot" sisältävät ainakin sen hyödyn, että jokainen muistaa paremmin englanninkielisen sanan "perseverance", joka tarkoittaa muun muassa peräänantamattomuus.

-Näin tuli todistettua taas monta etua typerimmistäkin lähteistä opittuna totuutena.

Anteeksi kirjoitusten lievä alatyylisyys, mielikuvituksella kun ei ole vielä oikein osattu asettaa rajoja. Ja vaikka kuinka yrittää unohtaa, ei millään pysty enää unohtamaan, että perseverance tarkoittaa peräänantamattomuus. Siitä muistuu jo mieleen ainakin kaksi muistoa. Kun perseveraatio käsitettä yliopistossa tankattiin matkalla mielen ja muistin maisemaan ja toinen muisto on arkisempi. Yksi tuttu kun matkusti takaisin kotiin Thaimaasta pitkällä lennolla ja oli saanut vaivoikseen Thaimaassa peräpukamat. Oli sillä raukalla kestämistä ennen kuin Helsinki-Vantaan lentokentän ja sitä seuraavien leikkauksellisten tapausten myötä hän selviytyi takaisin elämästä nauttivien ihmisten joukkoon. Periksi hänkään eivoinut antaa. Määränpäähän oli päästävä.

Äänestä

Tämä paha kirjoitus on pakko vielä kirjoitaa. Mielikuvitus kun on luonteeltaan periksiantamaton. Usein melkoinen jääräpää luonteeltaan, vaikka sitä kuinka yrittäisi kahlita.

Uutisointi, että Perseverance luotain lähetti jo ensimmäisiä valokuvia. Edellisten hirveitten kannanottojen jatkoksi voisi kauhistella, jos olisi vaikka "teekutsuliikkeen pitsinnyplääjien" kerhon elämässää sivitynyt ja sofistikoitunut jäsen. Näin ylipornoistuvassa maailmanajassa ensimmäisten Perseverance luotaimen ensimmäsiten kuvien lähettäminen marsista asti, kuvannee moniakin seikkoja, aina syyttämistä kuvamisesta pakoon lähteneestä salakuvaajasta addiktioihin kuvaamisen suhteen.

- Mutta jätetään se spekulaatio muiden poliittisten elimien valvottavaksi? Heillähän on siihen mandaatti ja tieteellinen muodollinen kompetenssi. -Eikö.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joe Biden itse käsin ohjasi luotaimen laskeutumisen Marsiin.

Kyllä USA nyt on taitava ja fiksu Presidentti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu