Islamilaiset maat eivät pyri demokratiaan, eikä tasa-arvoon

ja ylipäätään ne ovat vetäneet takapakkia kehityksen suhteen.

Muslimimaat tuottavat esim. vain 1,2 prosenttia maailman luonnontieteellisestä kirjallisuudesta, tuskin kaksi kertaa enemmän kuin piskuinen Suomi. Eikä yhtäkään merkittävää löytöä tai keksintöä ole islamilaisesta maailmasta tullut yli seitsemään vuosisataan.

Suuri ongelma on kun islamia ei saisi kritisoida. Terve kriittisyys, sekä uskonnon sisältä että sen ulkopuolelta tuleva, on kuitenkin välttämätöntä. Sen puuttuessa käy niin kuin koko islamin maailmalle ja kulttuurille on käynyt: jämähdetään paikoilleen, ja kun omaa itseään ei voida eikä haluta arvioida kriittisesti ja muutoshenkisesti, suunnataan turhautunut raivo ulkopuoliseen maailmaan.
17<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ne pyrkii maailmanvalloitukseen.

1Äänestä
  • "Ne pyrkii maailmanvalloitukseen."

    Juuri näin islamistit käyvät jihad`a maailmaa vastaan
    ja niiden tavoitteena on maaliman herruus.

    Äänestä

Läntisessä kulttuurissa olemme itse vastuussa elämästämme. Näin ei islamissa. Jos ilmenee ongelma, muslimi katsoo ulospäin: Kuka teki minulle näin? Hän kokee olevansa uhri. Muslimin kasvuympäristössä vallitsee vihan ihannointi, uhrimentaliteetti, naisen heikko arvostus, häpeän ja koston kulttuuri, myös kyvyttömyys nähdä yhteys oman käytöksen ja omien ongelmien välillä. Tämä on omiaan luomaan epäkypsiä ja aggressiivisia yksilöitä.

Äänestä
  • USA, Israel, länsimaat, naapurimaat, väärän uskonnon kannattajat, toisen klaanin jäsenet ovat syyllisiä kaikkeen pahaan. Toisaalta toiseen maahan muuttaminen ei muuta mitään. Jälleen sama kierre alkaa alusta. Vääräuskoiset, suvaitsemattomat, liian länsimaalaiset ovat syyllisiä kaikkeen pahaan.

    Äänestä

Onko Venäjä siis muslimimaa?

Äänestä
  • Ei, mutta se on Suomen tavoite , päättäjistä johtuvaa. Äänestä siis viisaasti.

    Äänestä

Onkohan Sannan Twitteri laulanut paljonkin tuohon suuntaan ja muistuttanut heitä näistä eurooppalaisista oikeusvaltioperiaatteista?

Äänestä

Kun viisi kertaa päivässä on pylly pystyssä, ja lopun aikaa opiskelee Koraania, ei siinä paljon tieteen tekemiselle jää aikaa.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

Ei ne Suomesta sitten poikkea, ainakaan siitä mihin Suomen hallitus pyrkii. Nyt jo on työn alla intersektionaalisia feminismilakeja, jotka eivät rankaise rikoksen mukaan vaan sen mukaan kuka niitä on tehnyt ja kehen ne kohdistuvat.

Äänestä

Kummallista miksi suomalainen femakkonainen niin kovasti pitää muslimimiehistä.

Äänestä

Demokratialaiset ei halua sitä itsekään vaan uskonnon. Ajat täyttyvät.

Äänestä
  • Mitä tarkoitat sanoilla ”ajat täyttyvät”? Itse uskon että elämme viimeisiä aikoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä tarkoitat sanoilla ”ajat täyttyvät”? Itse uskon että elämme viimeisiä aikoja.

    Ilmestyskirja käy toteen kuin häkää vaan.

    Äänestä

Musseja ei tänne pitäis haalia.

Äänestä

Ja naisia kivittävät.

Äänestä

Semmosta se on ku sisarukset ja serkut naivat toisiaan ristiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja ylipäätään ne ovat vetäneet takapakkia kehityksen suhteen.

Muslimimaat tuottavat esim. vain 1,2 prosenttia maailman luonnontieteellisestä kirjallisuudesta, tuskin kaksi kertaa enemmän kuin piskuinen Suomi. Eikä yhtäkään merkittävää löytöä tai keksintöä ole islamilaisesta maailmasta tullut yli seitsemään vuosisataan.

Suuri ongelma on kun islamia ei saisi kritisoida. Terve kriittisyys, sekä uskonnon sisältä että sen ulkopuolelta tuleva, on kuitenkin välttämätöntä. Sen puuttuessa käy niin kuin koko islamin maailmalle ja kulttuurille on käynyt: jämähdetään paikoilleen, ja kun omaa itseään ei voida eikä haluta arvioida kriittisesti ja muutoshenkisesti, suunnataan turhautunut raivo ulkopuoliseen maailmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu