Hakkarainen on ollut jo yli kolmee kukukautta Hondurasissa eikä osallistu äänestyksiin EU parlamentissa.
Onko persu Hakkarainen loepttanut meppinäolon EU parlamentissa?
Anonyymi
23<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mutta kyllä Hakkarainen varmasti palkkiot nostaa Eu:sta, eihän nuo nuoret naiset muuten edes vilkaisisi Hakkaraista.
Persut on turhin sakki mitä on keksitty.
Persuille kelpaa kyllä raha, muttei työn teko. Ne persut ketkä eivät ole eduskunnassa tai europarlamentissa nostavat kaljarahansa fattasta.
Hakkarainen on etätöissä niinkuin toisetkin meppimme.
Lentoipisteitä nolla, koska on ryypännyt ne kaikki. Persujen logiikalla se kertoo rehellisyydestä.
"Etätöissä". Etänä kyllä, mutta työnteosta ei varsinaisesti voida puhua kyseisen herran kohdalla. Siinäpä kunnon kansan mies.
Anoa ei ole myöskään paljon valiokunnissa näkynyt edes etänä. Pari kertaa kai käynyt paikan päällä. ja sekin päättyi siihen että nyrkkiä piti heristää puoluetoverille. Nämä molemmat ovat suuria sankareita persuille.
Persuus on suurin häpeä ja onnettomuus, mitä ihminen voi kohdata.
Persut lintsaavat kaikesta.
Ehkä onkin parempi olla pois, kuin sekoittamassa järkevien päätöksentekoa. Pitäisi tietysti näkyä korkeassa palkassa myös. Mutta eiköhän kaikille makseta sama, teet työtä, tai et.
Varmaan parempi onkin, mutta hiukan se v*tuttaa tavallista veronmaksajaa. Ei paljon työt kiinnosta, palkka juoksee. Teuvolla menee varmaan hienosti, mutta en todellakaan haluaisi olla rahoittamassa hänen laiskotteluaan.
Hakkarainen on ryyppäämässä Hondurasissa ja muut suomalaiset rientävät Suomen korkeimman terveysviranomaisen, valt.maist. ja STM:n demaristisen kansliapäälikön Kirsti Varhilan suositusten mukaisesti pääkaupunkiseudulta Lappiin ryyppäämään.
Ja ehdottomasti ilman maskia , jotta eivät saa hiilidioksidimyrkytystä.
Sille on kuulkaas persut olemassa ihan helevetin hyvät syyt miksi Halla-Aho halusi Hakkaraisen ja Huhtasaaren pois Suomesta. Mitä kauempana ovat sen vähemmän lööppejä.
Miettikääpä millainen pyhä pöyristyminen ja älämölömeteli nettipersujen keskuudessa nousisi jos jonkin toisen puolueen meppi jättäisi työnsä kolmeksi kuukaudeksi tekemättä, vetäisi tärpättiä etelä-amerikassa vokotollen nuoria naisia ja nostaisi silti työstään täyden korvauksen?
Sitä kannattaa jokaisen peruslain suoman oikeuden omaavan demarin miettiä ja small talkata hiihtokeskuksen discossa Lapin sinisessä yössä.
Aamuystä voi jo heittää small talkin pois ja siirtyä yleiseen rähinään. - perustuslain suomalla voimalla.
Mikä on peruslaki? Jotain persu-rinnakkaistodellisuutta?
Ei sitä kuule tyttörukka tarvitse miettiä. Se tiedetään jo.
Persuillehan tuollainen toiminta on vain sitä heille luontaista sulkia hattuun-menetelmän perusteellista käyttämistä.
Juuri niin se on. Muut mepit istuvat koko ajan EU aitiopaikalla ja painavat kiihkeästi nappia jotta Suomeen saadaan koronarokote joskus vuonna jotakin. Iloksemme tämä joka puolueen (ei persujen) meppilauma kertoo saavutuksistaan ainakin kerran viikossa, kuten olemme YLEssä kuulleet ja Hesarista lukeneet.
Kivahan se on olla lämpimässä, palkka juoksee mutta mitään ei tarvitse tehdä. Jokaisen suomalaisen etätyöunelma talven pimeiden kuukausien ajaksi.
Harvojen herkkua, mutta toki noin hieno mies sen ansaitsee. Taas sulka Hakkaraisen hattuun
Sama on kasvavalla joukolla suomalaisia. Korvaus tulee lämpimään kotiin eikä tarvitse tehdä mitään. Tämän kaiken ja paljon muuta on Sanna Marinin hallitus järjestänyt, kuten uudet sukupuolineutraalit liikennemerkit, sukupuolineutraalit sotu-tunnukset, KHL:n oligarkkien avustaminen, keinojen etsiminen apteekkarien ansiotason pienentämiseksi jne.
Linkit väitteisiisi, muutoin valetta.
Teuvo osaa kyllä järjestellä itselleen mukavat oltavat. Ja eiköhän seuraavissakin EU vaaleissa Teukka taas valita, joten sitten vain etsimään uutta pimperoa jos nykyinen alkaa kyllästyttää.
Väittäisin että se kyllästyminen menee niin päin että vosut kyllästyvät Hakkaraiseen kunhan saavat tältä ensin rahat pois. Mikä ei taida kovin vaikeata olla.