😷👓👜kun pyhäpäiviä ei enää vietetä niinkuin ennen. Kaupatkin ovat aina auki. Päivien rytmittäminen on tärkeää, että tulisi vietettyä tarpeelliset lepoajat.
"Pyhä aamun rauhaa, hiljaa huokuu maa."
Elämä on arkipäiväistynyt
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kauppojen aukioloajat voisivat olla vaikka 8-18 arkipäivisin ja sunnuntaisin kiinni.
Se on se raha, ahneuden synti joka on sekoittanut ihmisen.Pärjättiinhän sitä ennenkin, vaikka kaupat olivat lauantaina auki muutaman tunnin ja sunnuntaisin kiinni. Ihmisillä on isot jääkaapit ja pakastimet missä voi säilyttää monen päivän ruoat. Itse yritän olla sunnuntaisin käymättä kaupassa. Se onkin aika helppoa, kun ei viitsi katsella tyhjiä hyllyjä. Varsinkin leipäpuolella on puutteita
- Anonyymi
Mukava aloitus.. itse vietän tuota pyhäaamun rauhaa kuin vain pystyn. Tänään olin 04: aikaan kaupassa kyllä. Kirkollinen pyhäaikahan alkaa jo lauantaina klo 18. Usein olen silloin haudoille kynttilöitä sytyttämässä kun ehtookellot soittaa samaan aikaan.
Hieno tunnelma.
Eipä siellä kukaan ihminen enää soita, vaan joki koneisto avaa luukut soittaen kelloja.
Siitäkin hommasta joku voisi saada muutaman tunnin palkan, jos vaan kirkkoveron maksajia riittää, mutta tekniikka vie työt. Ennen ihmisiltä heikkeni selkä ja terveys raskaissa toissä. Nykyään kevyissä töissä tuolissa lysyssä ähräämällä.Lepopäivän pyhittäminen ei ole ollenkaan pahasta. Nykisen kiireen ja kellon perässä juoksemisen aikana rauhalinen hetki tekemättä yhtään mitään olisi todella rentouttavaaa.
Tuli noista kauppa-asioista mieleen ne pikkuiset putiikit, joira ennen oli melkein joka korttelissa. Nekin työllistivät kivasti. Lisäksi oli mukava pipahtaa hakemassa se jaffapullo tai maitolitra pienestä kaupasta missä ei palkjon mahtunut edes kävelemään. Isoissa hehtaarihalleissa ei ole ollenkaan sellasta kivaa tunnelmaa mitä oli niissä pienissä kaupoissa.
- Anonyymi
Liittyy varmaan vähän elämänvaiheeseenkin, ruuhkavuosina stressaantuneet käyvät ylikierroksilla ja eivät osaa asettua aloilleen hetkeksikään, kauppaanki lähdetään aikaa tappamaan. Rauhallisemmassa elämänvaiheessa moni turha alkaa karsiutua pois, materiakin alkaa menettää merkitystään.
Se on muuten totta, että elämänvaiheella pn merkitystä. . Silloin kun lapsi oli pieni niin kauppojen viikonloppuiset aukiolot vähensivät arkipäivien kiireitä ja pienensivät stressiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381688
- 1131315
- 1691212
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881137- 188922
- 83875
- 94837
- 39829
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76768Naantalissa kohahtaa
Yli 4 vuotta puhelimeen, tietokoneelle murtautumista sekä Whatsapp urkintaa Naantalissa hakkeritiimin jäseniä137702