Sillviizii tai sil'vizii

Listataan tähän alle ajankohtaisia rukousaiheita.

Ihmisillä menee kaikilla nykyään huonosti ja kaikilla on paha olo! Aion aloittaa aikuisten itkuhälyttimen valmistuksen. Tarvisin pari kiloa kahisevaa, jotta pääsisin alkuun. Olen jo esitellyt ideani Chryslerin pääjohtajalle, Seppo Luirolle ja hän piti ideaani fantastisena. Ensimmäisinä kahtena vuonna voisi hänen arvionsa mukaan mennä kaupaksi noin 200 miljoonaa laitetta, jos jälleenmyyntihinta pyörisi siinä sadan dollarin paikkeilla. Tuotanto voisi alkuun sijaita Myanmarissa, koska siellä on vakaat olosuhteet ja olenkin jo neuvotellut paikallisen sotilasjuntan kanssa asioista.

Alijäähtynyt vesi jäätyi Pasi Viherahon uudenkarheaan Mersuun ja samalla sekosi modernin ajopelin automatiikka:
https://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000007820185.html

Olin viime kesänä kolme tuntia Tammisaaressa ja listaan tähän pahimmat käänteiset kulttuurishokit, kun palasin taas takaisin mantereelle.

Eilen TV:ssä leijonakuningas, Jukka Jalonen. On Liettuan kuninkaan jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Suvussa paljon kuninkaallisia. Tietty geeni/tietyt geenit kulkeutuvat muuttumattominen tuhansia vuosia ja uuteen maaperään päästessään ne toimivat samalla periaatteella, kuin tuhat vuotta aiemmin. Ekassa jaksossa Krista Kososen isovanhemmat paljastuivat yllättäen teatterilaisiksi. Onko huuhaa- palstan seuraajien esi- isät olleet tuhat vuotta sitten pitkäaikaistyöttömiä, mielisairaita ja alkoholisteja?

Täällä on jo nähty kiulu, hämähäkki ja päästäinen!

MV- lehden päätoimittaja, Janus Putkonen on Hortto Kaalo- yhtyeen basson, Marko Putkosen poika. Laulaa zum beispiel tässä Oskari Olematon- raidalla
https://www.youtube.com/watch?v=OUXSZZQU5jM

2

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siirryimme toiselle korona-vuodelle. Tehdyn tutkimuksen mukaan, nuorilla on lisääntyneitä paineita. Mielenterveysonkelmiakin.
      Myös iäkkäissä ihmisissä on lisääntyvää turhautuneisuutta kun omaisiakaan ei pääse tapaamaan
      kuin Atk-laitteiden tai luurien avulla.

      Onneksi lisääntyvä valo vyöryy nyt kravun kääntöpiirille, lainaksi. Iloitaan siitä ½-vuott.
      .-. ja pian puhuu D Tramp.

    • Korona on aiheuttanut itsellekin selkeitä mielenterveysongelmia eikä siksi että itse pelkäisin koronaa vaan kun olen terve kuin pikku pukki kalliolla.

      Onnea myanmariin ja terveisiä juntalle. Sieltä voisit saada kaipaamasi pari kiloa rahaa. Siellähän ne rahapuut kasvaa..punaisessa kolmiossa. ..eiku siis kultaisessa kolmiossa.

      Sitä en tiedä onko kaukaisessa menneisyydessä suvussani ollut väittämiäsi ongelmia..mutta olen melko varma että on.

      hei mäkin oon nähny päästäisen..saattoi olla myös hiiri. Eikä pelänny kun ylitti tien ja vaikka jäin seuraamaan kauppamatkalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    Aihe