kävin kyläkaupalla hämmästyin miten oli tyhjä

onko isä keskinen oikeassa poika on haukannu liian suuren palan.
nähtäväksi jää.
25640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Uudet omistajat.Tilat puolitetaan.
Novapark Tuuri

Äänestä

Metsämarketti oli hyvä kun se ei ollut noin iso hehtaarihalli.Pilalle meni ja hinnat tapissa

Äänestä

Ethän vain taas himoinnut pehmonalleja?

Äänestä

Säilyypä koronaetäisyydet, 100 metriä per asiakas. 🤣

Äänestä

Sukari ostaa sen tulevaisuudessa, ja laittaa paikan menestymään.

Äänestä

Jos ja kun Vesa kääpähtää jatkuviin ablaatioihin kovan ryyppäämisen seurauksena, paikalla ei ole ottajia.

Kuolinpesä pitää loppuunmyynnin ennen kuin ehtii tulla konkurssi ja tilat myydään eurolla, koska tyhjien tilojen lämmittäminen olisi järjetöntä. Jane palaa hetkeksi noutamaan perintönsä ja häipyy sitten lapsineen sillisen kanssa palmujen alle, jossa elää kuin Kleopatra ja ottaa uuden miehen vihtoriksi.

Kuka paikan ostaa sillä eurolla, on arvoitus. Vaikka sen saisi ilmaiseksi, niin kauppa ei enää kannata. Ihmiset tilaavat netistä suoraan kotiovelleen niin halvalla, ettei sen kanssa kannata lähteä enää kilpailemaan.
Nettikaupan varastoksikin sijainti on täysin järjetön. Joku datakeskus ehkä voisi toimia tuolla korvessa?

Aika näyttänee hyvinkin pian, että mitä tapahtuu.

Äänestä
  • Jätä nallet kuitenkin rauhaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jätä nallet kuitenkin rauhaan!

    Ostan loppuunmyynnistä koko läjän. 🧸🧸🧸 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostan loppuunmyynnistä koko läjän. 🧸🧸🧸 🤣

    Mikset ostanut viime kerralla? Miksi varastit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikset ostanut viime kerralla? Miksi varastit?

    En tiedä mistä sinä puhut, mutta minä ostan pilkkahinnalla ja myyn halavalla, kuten isä-Keskinen ja veljeksetkin jonkin aikaa. Vesa pyytää normi hintaa, eikä laske asiakkaan kilometrikustannuksia.
    Tuollaisten asioiden takia kyläkaupan myynti on romahtanut liki puoleen, vaikka tilaa on tullut järkyttävästi lisää, sekä hotellit ja leirintäalueet päälle. Kaamea yhtälö liikevaihdollisesti entiseen verrattuna.

    Äänestä

Erittäin töykeitä kassoja ja yleensäkin asiakaspalvelu. Oisko että "sieltä palkataan kun halvimmalla saadaan"

Äänestä
  • Vai olisko työilmapiiri talossa niin huonoa, ettei siellä kukaan viitsi asiakaspalvelua tehdä, saati sillä palkalla ja nöyryytyksellä..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai olisko työilmapiiri talossa niin huonoa, ettei siellä kukaan viitsi asiakaspalvelua tehdä, saati sillä palkalla ja nöyryytyksellä..

    Sinä olet pissipää, joka et ole Keskisellä käynytkään kuukausiin.

    Äänestä

Tänään pitäis rytinän alkaa ku lomalaaset ryntää karavaani parkkiin.

Äänestä
  • Onko sitä edes aurattu?

    Äänestä

Onko lomalaisia näkynyt keskisellä? Olisi tarkoitus mennä käymään huomenna.

Äänestä
  • Muista, että pehmonallet kuvataan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muista, että pehmonallet kuvataan!

    Mukavasti oli tänään porukkaa
    Koronasta huolimatta ihmiset haluavat lähteä liikkeelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mukavasti oli tänään porukkaa
    Koronasta huolimatta ihmiset haluavat lähteä liikkeelle.

    No suhteellista oliko paljon.Kattelijoita mutta oikeat ostajat vähissä.Muutaman kympin tavarat kärryissä.Veikkaan että Keskisen ravintolatkin tekee suhteessa enemmän voittoa.

    Äänestä

Tuskin tekee nekään

Äänestä

Joko näkyy jalkavaimoja, vai vieläkö tumputuslinja jatkuu?

Äänestä
  • Täällä ainakin jatkuu, ei ole naisen palaa, kuten ei Vesallakaan.

    Äänestä

Onko keskisellä kaikki ravintolapalvelut auki vai onko jotain rajoituksia?

Äänestä
  • Ei ole rajoituksia. Kaikki on auki

    Äänestä

Näin sinut kuikuimemassa pääovella. Vartijakin tunnisti sinut, nallevaras, heti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

onko isä keskinen oikeassa poika on haukannu liian suuren palan.
nähtäväksi jää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu