"Saman kysymyksen esittivät myös esimerkiksi kokoomuksen Elina Lepomäki ja eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd)".
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/561d8384-da1f-47c3-9278-7878845007f6
Matti Vanhanen (kesk) totesi ymmärtävänsä "sisäisen tuskan", jos joillakin kansanedustajilla EU:n arvot eivät vastaa omia arvoja.
”Suomen leijonan alle kirjatut arvot ovat melko lailla samanlaiset kuin EU:n arvot: Mikä sen kanssa elämisessä on niin vaikeaa”, hän kysyi.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/561d8384-da1f-47c3-9278-7878845007f6
Matti Vanhanen (kesk) totesi ymmärtävänsä "sisäisen tuskan", jos joillakin kansanedustajilla EU:n arvot eivät vastaa omia arvoja.
”Suomen leijonan alle kirjatut arvot ovat melko lailla samanlaiset kuin EU:n arvot: Mikä sen kanssa elämisessä on niin vaikeaa”, hän kysyi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Oli niin lapsellista jankkaamista, että oikein hävetti päättäjiemme puolesta.
En ole kuullut persujen vaativan EU-eroa. Turtiainen vaatii, mutta hänet on ulkoistettu persuista.
Sen sijaan olen kuullut persujen vaativan, että EU puolustaa itselleen asettamia arvoja ja omaa peruskirjaansa, seikkoja, joiden yli EU nykyisellään kävelee surutta. Ihmekös tuo, että kyseiseen instanssiin ei enää luoteta.
Otetaas esimerkki: sinulla on firma, ja teet sopimuksen toisen osapuolen kanssa, allekirjoituksineen kaikkineen sitovan sopimuksen. Toinen osapuoli lakaisee lattiaa sopimuksella ja käyttää sitä härskisti omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi.
Mitä teet?
PS sekalaista kännistä äijälaumaa.
"Sosialismi on epäonnistumisen filosofia, tietämättömyyden oppi, ja kateuden ylistys, ja sen kantava hyve on kurjuuden tasainen jakaminen” Winston Churchill
Arhinmäelle olisi tehtävä alkoholi ja huumetestit joka kerta kun se avaa suunsa niin sekavia sieltä tulee.
Arhinmäki, entinen urheiluministeri, joka oli täysin perseet olalla jääkiekkokisoissa " kannustamassa " Suomen joukkuetta, ja tietenkin veronmaksajien piikkiin. Siinä
pä kunnon vasuri.
Anarkismin klassisen määritelmän mukaan se on ajattelutapa, jossa vastustetaan valtiota, siihen sisältyvän pakkovallan, poliittisen auktoriteetin sekä valtakoneiston muodollis-oikeudellisuuden ja byrokraattisuuden vuoksi. Perimmäisenä tavoitteena on valtion lakkauttaminen. Myös muut kuin anarkistit voivat kannattaa valtion vallan rajoittamista ja jopa sen lakkauttamista, mutta klassisen määritelmän mukaan anarkistin pitää vastustaa valtiota nimenomaan aikaisemmin mainittujen kolmen periaatteen vuoksi. Poliittisen auktoriteetin vastustamisen vuoksi anarkistit eivät toimi puoluepolitiikassa, eivätkä he esimerkiksi äänestä valtion järjestämissä vaaleissa.
"En ole kuullut persujen vaativan EU-eroa."
Etkö muka, sehän on ollut aina perussuomalaisten tärkein päätavoite.
"Jussi Halla-aho haluaa eroon eurosta ja EU:sta: Meidän pitäisi hypätä pois kyydistä.
Jussi Halla-ahon mukaan EU-jäsenyys ei edusta Suomen kansallista etua."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201702142200070881
Se oli silloin mutta nyt...Ja silloinkin oli kyse puolueen tahdosta suuntaan tai toiseen. Otsikko oli raflaava, mutta niinhän ne aina.
Mutta tilanne on nykyään toinen. Tuon artikkelin kirjoittamisesta on kulunut nelisen vuotta, ja olen ollut huomaavinani Halla-ahon kritisoivan edelleen samaa asiaa, eli syvenevää integraatiota, kun pitäisi keskustella siitä, millaiseksi jäsenmaat haluavat EUn kehittyvän.
Eiväthän suomalaiset ylipäätäänkään ole erityisen tyytyväisiä siihen suuntaan, mihin EUa tällä hetkellä ollaan viemässä - ja Suomea siinä mukana tietysti. EU vie ja Suomi vikisee.
Tuossa huomasi, kuinka tietyillä poliitikoilla älyn taso on laskenut jo pelottavan alas. Kun joku luulee keksineensä hyvän pilkkakirveen persuista, niin useampi kaltaisensa mieltyy sitä samaa öyhöttämään. Aivan kuin ihmisapinat, jotka porukalla keksivät että "UGA" tuntuu suussa hyvältä sanalta. Jäävät sitä sitten ringissä hokemaan.
Hah! Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäellä, Li Anderssonilla, Dan Koivulaaksolla ja Misha Derringerillä on hyvin läheiset suhteet ANTIFAAN, joka on ihan maailman laajuisesti tunnettu anarkistiliike.
Minä kyllä näkisin vihervassarien ajavan maahamme anarkiaa. Siihen päädytään, kun maa täytetään kehitysmaalaisilla, jotka haluavat pitää islamin laista ja vanhoista tavoistaan kiinni, Taloudellinen romahdus tulee, kun sekopäisenä otetaan valtiolle lisää ulkomaista lainaa. Kyllä se anarkia tästä alkaa.
Kyllä kommunismia on yritetty saada voimaan ensin anarkialla.
Arhinmäki voisi kysäistä oman puolueensa jäseniltä, että olemmeko me anarkisteja,?
Jos puolueen jäsen, kaupunginvaltuutettu Puuronen Rovaniemeltä saa oikeudessa tuomion iskulauseiden spray- maalaamisesta toisen omistamien voimalaitosten seiniin, niin voi kysyä, että onko tämä puolueen linjan mukaista normaalia käytöstä vai anarkiaa?
Puuronenhan on Vasemmistoliiton ehdokas Rovaniemen kaupunginvaltuustoon.
Ehkä ne yritti saada persuja omiin joukkoihinsa noin niin kuin sovintomielessä? Itsehän ovat kadulla olleet vahvasti anarkistien joukoissa.
Kun EU haluaa lakkauttaa itsenäiset valtiot niin luetaanko sekin anarkiaan?
Nykyäänhän mikään määritelmä yhtään mistään ei pidä paikkaansa koska päämäärä on kaiken sekoitus (=baabel).