voisko joku auttaa mua ja antaa uusia keinoja ja apua mulle kun mun äiti on todella voimakas luonteinen nainen ja me riidellään jokapäivä.
sillä on jostain syystä sellanen asenne mua kohtaan että mä en voi tietää MITÄÄN asiaa paremmin kun hän ja hän on aina oikeessa.se ei anna mulle edes mahdollisuutta todistaa mun väitteitä vaan olettaa heti että mä oon väärässä ja hän oikeessa. mulla ei ole kuulemma mitään sananvaltaa missään eikä sen oo kunnioitettava mua ollenkaan koska mä oon vielä ihan kakara. (täytän parin päivän päästä 18)
Mä murrun aina kun se rupee syyttämään mua turhista asioista ja sit kun mä suutun, kiroilen tai alan itkeä ja koitan todistaa itteni oikeeseen kun tiedän olevani oikeessa niin se alkaa nauramaan ja haukkumaan mua vammaseks, mielisairaaksi tms. ja syyttää mua ja mun isää kaikesta. (isä ja äiti on eronnu jo ennen kun mä synnyin) mikään ei oo ikinä äidin syy.
sit kun mä oon ihan murtunut ja huudan takas sille kun en muutakaan keinoa enään keksi ni se sit sanoo: "sä oot ihan samanlainen kun sun isäs, samanlaisia idiootteja kummatkin. oon niin onnellinen ku pääsen susta eroon!!" se sattuu!!
sit mä alan hautoon itsemurha ajatuksia. kerran kun meillä oli riita niin mä otin purkillisen lääkkeitä jotka äiti mulle anto ku luuli etten ollu tosissani mutta ne paljastu vaan vitamiineiksi ja oli se hetken järkyttyny ku oikeesti otinki ne enkä vaa pelleillyt. oon useeseen otteeseen sanonut sille että mä en kestä sitä ja sen aliarvioimista yms. ja sanonut että jos ei se lopeta ni mä tapan itteni ja se onki ollu monesti vesilasin päässä etten toteuttanu sitä. mä oon kuitenkin niin heikko toisaalta vaikka oonki vahva luonne myös että en uskalla tehdä sitä ja se on ollu ainoa pelastukseni...
olisko kellään mitään apukeinoa mulle et miten saisin äidin ajattelemaan mua kohtaan toisin tai jotain et mun elämä helpottuis??
en mä sano että mäkään oon mikään kauheen kiltti sitä kohtaan mutta se on niinku mun selviytymis keino kun en saa sitä muuten kuuntelemaan mua niinku oikeeta ihmistä vaikka ei sekään kyllä auta ollenkaan ehkä päinvaston!!
mä haluaisin et se kunnioittas myös mua eikä vaan vaadi sitä multa. en kestä sitä että sen asenne nuorempia (varsinkin mua ja mun kavereita) kohtaan on ettei me tiedetä mitään ja se tietää ihan kaiken paremmin koska on vanhempi. mun keinot vaan on niin loppu ja tosiaankin mä tarvin apua!! :'(
pliis auttakaa koska mä en jaksa enää!!
sillä on jostain syystä sellanen asenne mua kohtaan että mä en voi tietää MITÄÄN asiaa paremmin kun hän ja hän on aina oikeessa.se ei anna mulle edes mahdollisuutta todistaa mun väitteitä vaan olettaa heti että mä oon väärässä ja hän oikeessa. mulla ei ole kuulemma mitään sananvaltaa missään eikä sen oo kunnioitettava mua ollenkaan koska mä oon vielä ihan kakara. (täytän parin päivän päästä 18)
Mä murrun aina kun se rupee syyttämään mua turhista asioista ja sit kun mä suutun, kiroilen tai alan itkeä ja koitan todistaa itteni oikeeseen kun tiedän olevani oikeessa niin se alkaa nauramaan ja haukkumaan mua vammaseks, mielisairaaksi tms. ja syyttää mua ja mun isää kaikesta. (isä ja äiti on eronnu jo ennen kun mä synnyin) mikään ei oo ikinä äidin syy.
sit kun mä oon ihan murtunut ja huudan takas sille kun en muutakaan keinoa enään keksi ni se sit sanoo: "sä oot ihan samanlainen kun sun isäs, samanlaisia idiootteja kummatkin. oon niin onnellinen ku pääsen susta eroon!!" se sattuu!!
sit mä alan hautoon itsemurha ajatuksia. kerran kun meillä oli riita niin mä otin purkillisen lääkkeitä jotka äiti mulle anto ku luuli etten ollu tosissani mutta ne paljastu vaan vitamiineiksi ja oli se hetken järkyttyny ku oikeesti otinki ne enkä vaa pelleillyt. oon useeseen otteeseen sanonut sille että mä en kestä sitä ja sen aliarvioimista yms. ja sanonut että jos ei se lopeta ni mä tapan itteni ja se onki ollu monesti vesilasin päässä etten toteuttanu sitä. mä oon kuitenkin niin heikko toisaalta vaikka oonki vahva luonne myös että en uskalla tehdä sitä ja se on ollu ainoa pelastukseni...
olisko kellään mitään apukeinoa mulle et miten saisin äidin ajattelemaan mua kohtaan toisin tai jotain et mun elämä helpottuis??
en mä sano että mäkään oon mikään kauheen kiltti sitä kohtaan mutta se on niinku mun selviytymis keino kun en saa sitä muuten kuuntelemaan mua niinku oikeeta ihmistä vaikka ei sekään kyllä auta ollenkaan ehkä päinvaston!!
mä haluaisin et se kunnioittas myös mua eikä vaan vaadi sitä multa. en kestä sitä että sen asenne nuorempia (varsinkin mua ja mun kavereita) kohtaan on ettei me tiedetä mitään ja se tietää ihan kaiken paremmin koska on vanhempi. mun keinot vaan on niin loppu ja tosiaankin mä tarvin apua!! :'(
pliis auttakaa koska mä en jaksa enää!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ainakin selkis miks ne on eronnu.
Muuta pois kun voit, älä pidä mitään yhteyttä pariin kuukauteen ja kato onko toinen ääni kellossa. Jos ei ole niin pidä puolivuotta taukoa, sitten vuosi jne.
ja ei ku ala elämään. äitit osaavat olla ankaria ja häjyjä suustaan. onko kaikki tarkoitettu lapsen parhaaksi..... jaa senkun tietäs.
Luulen kuitenkin että yksikään äiti ei tahallaan tee lapselleen pahaa.
Kirjotia vaikka kirje äitillesi. saisko se hänet pysähtymään ja ajattelemaan.... onko jo liian myöhäistä pysäytellä.
Kirjeen voi kirjoittaa ihan eri mielellä kuin lukija sen lukee. Pelkällä painotuksella samat sanat voidaan tulkita eri tavoin. Kirjoitettu sana pysyy paperilla vaikka 100 v.
Älä kirjoita, sillä jos sanot asiasi epäselvästi pahennat vain tilannettasi.
Kun nyt lähestyt aikuisikää, huomaat, että kaikki ihmiset ovat ihmisiä, äiditkin. Äitiyden mukana ei saa yliluonnollista taitoa ihmissuhteiden käsittelyyn, eikä kukaan muutu erehtymättömäksi synnytyksen sivutuotteena. Äitisi ei vielä ole huomannut, että olet kohta aikuinen. Hän on kohdistanut sinuun kaikki tunteensa, koska olette ilmeisesti eläneet kahden ilman isää koko sinun ikäsi.
Nyt on sinun aika irroittautua, eikä se onnistu tappelemalla vaan hyväksymällä tosiasiat: äiti määrää vain niin kauan kun olet kotona.
Mulla on samanlainen äiti... oon nyt asunut poissa kotoota jo vähän aikaa...aluksi se helpotti meidän välejä koska se halus mut pois..mut nyt kaikki on taas toisin...ne (mun vanhemmat ei oo eronnu) soittelee ja vittuilee ja koittaa saada mua eroon mun poikaystävästä, mut siitä en eroo se on ainut ihminen joka on auttanut mua ja ilman sitä en olis päässy pois siel...on tällä hetkellä tosi loukkaantunut olo kun ne ei halunnut auttaa mua eräässä asiassa vaik ne tiesi et se olis mulle parempi...ja voisin sit paremmin...mun veli onkin aina ollu niille tärkeempi...sitä ne auttaa joka asiassa....mut kyl siitä selviää...se vie kyl aikaa..mut joskus...
Mulla on ollut joskus vähän samanlainen tilanne. Muutin pois, elin omaa elämääni ja pikkuhiljaa asiat alkoi sujua. Nykyään äidin kanssa todella lämpimät välit ja soitellaankin lähes päivittäin.
Melkein ehdottaisin samaa... Muuta pois kotoa ja ala rakentamaan omaa elämääsi! Joko välit äitiisi paranee tai sitten ei. mutta saat itsellesi ehkä paremman olon, kun siinä pohjalla on oma elämäsi eikä teidän yhteinen.
Tuskin voi pahemmaksikaan tilanne muuttua ellet itse sitä pahenna.
Oot tosi hyvä ja vahva ku olet jaksanut tänneki asti noin hyvin. Luovu kuteski itsemurhaajtuksistasi. Vaikka äitsi ei aina osaisi arvostaa sinua ja kunnioitaa mielipiteitäsi titysti olet arvokas! Kuvittele mailmmaan joku tyttö jolle poimitaan joku satunnaisesti mutsiksi. Jos se mutsi ei sit arvostaa tytärtään käy helposti niin ettei tytärkään arvosta itseään. Äiti suhde on niin tärkeä. Mutta se ei tarkoita sitä etteikö tytär voisi oikeesti olla huippu tyyppi! Useimmat meistä toivoo et niil ois ystävii tai sukulaisii johin tukeutua, mutta selviävät tarpeen tullen hyvin yksinkin, maailma tuo sitten vastaan hyviä tyyppejä aikanaan. Ehkä vosit siis pyytää apua sukulasilt tai ystävilt ja muuttaa pois kotoa tai muuten vaan tukeutua itsellesi tärkeissä asioissa johonkin muuhun kuin äitiisi. Onhan se taloudellisesti vaikeaa jos on vaikka lukiossa muttaa pois! Onneksi olet jo täysi-ikäinen! Et tarvitse mamman allekirjoitusta joka juttuun! Keskity siihen että saat luotua itsellesi mukavan alun itsenäiseen elämään. Voi myös olla että äitisi vähättelee sinun taitojasi päättää asoista koska haluaa pitää sinusta kiinni. Pelkää että muutat pois ja on omistushaluinen. Antaessaan sinulle vitamiinit lääkkeinä, itsemurhan tekemistä varten hän teki aika törkeän ja sairaan tempun. Siitä päätellen teijän riidat on menny liian pitkälle. Äitisi pitäsi vanhempana pitää niissä joku roti. Tossa ei ole mitään järkeä. Varmasti hän rakastaa sinua, mutta hänellä on nyt myös omia ongelmia, koska ei pysty tukemaan sinua tavalla jota tarvitsisit. Sinun ei silti pidä jäädä paapomaan häntä, hän kohtelee sinua huonosti. Mutta kyllä sinä pärjäät! Ehkä vielä paremminkin kuin monet muut. Ja tsemppiä jos sul on hyviä ystäviä jotka pärjäilee voit tukeutua heihin. Älä ota renttua mistä tai ala juomaan tai jotain, tarvitset onnea ja uskon että löydät vielä sitä.
Edellinen vastaaja puhuu täyttä asiaa. Monilla naisilla on kipeä ja vaikea äitisuhde, joskin sinun kohdallasi tilanne näyttää olevan tavallistakin vaikeampi. Mutta näin aikuisena (tosin vasta 26), kun pahimmat murrosiän kuohut ovat takanapäin, kotoa ja äidistä on irroittautunut ja elämä on tuonut mukanaan monia uusia ystäviä ja tuttavia joihin tukeutua, se kotona vietetty aika ei enää tunnukaan niin valtavalta ja musertavalta. Lapsuus ja nuoruus on kuitenkin vain yksi vaihe elämästä. Itsensä on tilaisuus luoda ainakin osin uudelleen kun aloittaa sitä omaa, itsenäistä elämää. Olisi sääli, jos joku ajautuisi itsemurhaan alta parikymppisenä huonojen kotiolojen takia - tietämättä edes, että pelastus siitä on jo aivan oven takana. Tarvitsee vain katkaista napanuora ja elää.
Äidilläsi tuntuu olevan ongelmia, jotka ikävä kyllä vaikuttavat myös sinuun. Mielestäni juuri sinun itsesi takia sinun tulisi pyrkiä omaan asuntoon ja omaan elämään niin pian kuin mahdollista. Moni tuon ikäinen on sen jo tehnyt - ja yhtä moni lykkää lopullista itsenäistymistä reilusti yli parikymppiseksi. Ihan kotioloista ja -tilanteesta riippuen, siten kun itse kustakin mukavalta/välttämättömältä tuntuu. Sitten kun on saanut etäisyyttä ja oman elämänkin alkuun, voi taas tulla toimeen äitinsäkin kanssa - naisena naisen rinnalla, jopa äitinä ja tyttärenä, jos äiti siihen silloin kykenee.
"Irrota käsi äidin kädestä tytär
sillä elämä kulkee eteenpäin
ja sinun on kuljettava kauas."
- Anja Porio
Tuntuu aivan uskomattomalta, että joku käyttäytyusi noin tytärtään kohtaan. Ilmeisesti maailmassa on todella ihmisiä joiden ei olisi pitänyt äidiksi päästäkään. Minullakin on lapsia ja kumpikin on erilaisia luonteeltaan, aivan toistensa vastakohtia. Molemmat ovat jo aikuisia, mutta yhä edelleen kannan huolta heistä. Ei se äiti-lapsi suhde meilläkään ole aina helppoa ollut. On tullut joskus suuttuneena sanottua asioita joita on katunut myöhemmin. Ehkä sinunkin yhteenottosi äitisi kanssa on harmittanut äitiäsi myöhemmin, niinku sinuakin harmittaa. Toivon , että te voisitte löytää sovun jossa ei loukata toista vaan kunnioitetaan toisen mielipiteitä ja olemassaoloa. Se vanha totuus "kohtele toista kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" pätee yhä ihan joka päiväisessä elämässä. Tsemppiä sinulle!
Auttaa jos otat asenteeksi: "Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä mieltä olet!", jos sanoo jotain niin ole kuin et kuulisi, tai väittäisi yhtään. Älä provosoidu, jos sanoo tahallaan jotain ärsyttääkseen sinua, älä vasta. Älä välitä mitä hän sanoo, äläkän yritä todistaa olevasi oikeassa, se on vain hänen mielipiteensä. Äläkän kerro omista asioista, mutta vasta kysymyksiin, mieluummin lyhyesti, mutta kohteliaasti. Eli jos kysyy onko sinulla nälkä, vasta kyllä tai ei. Mutta älä ala kertomaan miten päivä meni koulussa/töissä, mitä kuulit, mitä joku sanoi, jne.. Ole kuin hän olisi joku vieras tai puoli tuttu henkilö, jolle ei tarvitse kertoa mitään. Kun hän huomaa ettet välitä hänen mielipiteistään hän lopettaa vittuilun.
Äidilläsi on joku ongelma ja se et ole sinä. Entä isäsi, tapaatko häntä koskaan?
Minäkin toivon joskus että suhde äitiin olisi parempi. Kadehdin niitä joilla on äitiin ja muihinkin läheisiin hyvät suhteet. Vaikka olen jo keski-iässä painaa tuo asia vielä. Kuitenkin vielä huonomminkin voisi olla. Olen saanut eliminoitua
suurimman osan kiusasta ja haitoista muuttamalla
toiselle paikkakunnalle. Joskus kuitenkin mietin että sukulaisista voisi parhaassa tapauksessa olla paljonkin iloa sellaisesta minä valitettavasti olen jäänyt isoksi osaksi lapsuudesta saakka paitsi.
Sen kanssa täytyy vaan elää että näin on.
Aitini oli kyläilemässä ja on aina veljeni puolella, ei koskaan minun. Kuitenkin olen se henkilö, joka vastaa kaikesta.