Sen näkee ihmisissä. Joillain se on vahvempi, joillain heikompi, tai sitten kyse on kostoalistuksesta tms.
Selkeän primitiivinen tapa, vaan mitä hyötyä siitä ihmiset saa? Vai saako?
Ihminenhän on muuttunut numeroiden valossa evoluutiossa vähemmän väkivaltaiseksi, onko näin käynyt henkisen väkivallan kohdalla? 🤔
Selkeän primitiivinen tapa, vaan mitä hyötyä siitä ihmiset saa? Vai saako?
Ihminenhän on muuttunut numeroiden valossa evoluutiossa vähemmän väkivaltaiseksi, onko näin käynyt henkisen väkivallan kohdalla? 🤔
Vastaukset 98
Vanhimmat
Palstalla suvakit on suosiossa
Nostetaan, josko illasta joku kiinnostuisi?
Ihan hyvä aihe. Itelle vaan tänään liian raskas. Jotenkin kaikki vähänkä negatiivinen sana, asia tuntuu tänään lumihiutaleesta (minä) raskaalle. 🥴
Akupunktio teki olon kummalliseksi. Eilen oli aggressiivinen päivä ja lähellä nytkin. Joku alitajuinen kiukkusuus. Siks passaan ohi. 👍
Ihanfiksua. Tarkoitus on tutkia aihetta luki tunteetta. Löytää syitä ja ihmetellä painotta.
Jokainen silti alistaa, tahtomattaan ja tiedostamattakin. Vanhempana joudut joskus niin tekemään. Se ei aina ole negatiivista, vaan siinä on hyvääkin takana joskus. 🤔
Joo, lapsia on välillä pakko taivutella omaan tahtoon ja määrätäkin, kun itse eivät ymmärrä vielä omaa parastaan. Turvallisuuteen usein vielä liittyen. Monesti aiheutuisi jollekin jotain harmia tai vahinkoa, jos ei aikuisena ja vanhempana päätä lapsen tahtoa vastaan toisin.
Niistä asioista neuvotellaan mistä voi neuvotella, mutta aina ei ole neuvotteluvaraa. Ei aikuisienkaan kanssa ja siihen liittyy ne omat rajatkin. Kaikista asioista ei vaan neuvotella enää siinä kohtaa, kun ne rikkoo rajoja liikaa.
Hyvä huomio toi rajat. 🤔
Kyllähän meitä kaikkia alistetaan vaikka erilaisilla lailla ja säännöksillä. Ja ne asettaa rajat, mikä helpottaa yhteiseloa. 😊
Tämän aloituksen otsikko ei ehkä ollut paras mahdollinen ja saatekin vähän yksioikoinen, mutta yllättävän laaja aihe onkin. 😬👌
Juu, haaroittuu aika laajalle kyllä. :)
No tulee sitäkin mietittyä, kun noi rajat nyt tuli esiin, että monesti hyvän ja huonon alistamisen rajapinta on vaikea löytää, kun jokaisella se on erilainen.
Kulttuureilla on erilaisia rajoja sen suhteen... uskonnoila, valtioilla... ja yksittäisillä ihmisillä.
🤔
Ihmekkään jos tulee konflikteja... on ehkä mahdotonta saada balanssia ja selkeitä rajoja? 🤔
Kyllä vaan. Näkee hyvin somessakin miten rajat joskus törmäilee ja yritetään ottaa niskalenkkiä toisesta ja saada nielemään oma oikea ja rikkoa toisen rajoja omalla rajattomuudella. Mun puolesta kukin saa pitää rajanaan mitä tahansa, kunhan minäkin saan pitää omani ja pidänkin, vaikken saisi lupaakaan. :D
Niin se vaan on ja menee.
Tää on ihan hyvä aihe, valtavan monitahoinen vaan.
Ite huomaan tämän pirun heräävän itsessäni aina välillä. Se herää hyvin usein tilanteessa, jossa koen jotain toista kiusattavan. Jos kiusa osuu itseeni, niin mä olen yleensä aika passiivinen. Korkeintaan vittuilen kevyesti takasin, mutta lähinnä jätän huomiotta. Muita puolustaessani mä voin olla hyvinkin ilkeä. Jos mä koen jonkun käytöksen täysin asiattomaksi, niin en juuri pidättele. Sillon voi sanoa, että vittuilu suorastaan virkistää ja varsinkin kasvotusten on kiva nähdä kun alkaa selvästi keittää yli. Onhan se oikeestaan vähän pelottavaakin miten kivaa rankkakin vittuilu voi olla. En mä tiedä mitä hyötyä siitä itselkeni saan. Jokin kieroutunut oikeudentunto siinä kai kasvaa ja saa viihdytettyä itseään.
Mitä jos toinen ei ole sanaseppo ja antaa tillikan niin loppuu vittuilu ja kun nousee niin antaa tillikoita lisää ja toivoo että naapurit näkis ja tulis apuun tai soittais poliisit ja ampulanssin niin riippuu tillikan antajasta voi olla ettei enään nousekkaan ei aina kannata vittuilla
Siitähän sitten. Rikostutkinta seuraa perässä.
No olisiko tämä sitä oikeutusta? Oikeutat paremmin alistamisen kolmannen tahon väärinteon perusteella... mutta itse olen huomannut tässä aukon.... se, etten kolmantena osapuolena aina näe koko kuvaa tilanteesta. Oikeutan alistamisen vaan sen minulle tärkeän ihmisen vuoksi ja olen sokea kokonaisuudelle.
Mutta tyypillistä. Hyvä pointti. 🤔
Itsellä se tunne herää lähinnä silloin jos olen itse siinä paikalla kuulemassa. Pelkkä tarina harvoin saa aikaiseksi niin voimakasta reaktiota. Toki jokainen tarina vaikuttaa siihen mikä mielikuva jostain ihmisestä on ja se mielikuva tietysti vaikuttaa siihen miten helposti vittuiluvaihde menee päälle. Mutta juu, joku sellainen kieroutunut oikeudentunto siinä on mukana. Itsehän suorastaa kerjää ja vielä jatkaa sitä. En mä kenenkään perään juokse vittuilemaan. Poistumalla paikalta siitä pääsee eroon.
Noin yleisellä tasolla mä välttelen sellasia tilanteita, joissa tulis sanottua pahasti. Tiedän olevani ihan liian "taitava" tökkäämään just niihin oikeisiin kipupisteisiin. Yritän parhaani mukaan pitää keskustelut asiatasolla, vaikka kuinka risoisi. Kuulemma olen tosin siinäkin turhan hyvä, kun sekin joitain ihmisiä ärsyttää. Miten voikaan kaikki henkilökohtasuudet vain valua pois ja tyyppi vain jatkaa asialinjalla.
Niin, varmaan on noin, että et tosiaan tietoisesti alistakaan ja osaat antaa muiden ärsyttää, kun itse vaan tyynenä pysyt asiassa.
Mutta joku voi ottaa sen alistamisena. Usein sen huomaa, kun toinen alkaa kiukkuamaan ja nimittelemään tms. 🤔
Siis kyllähän se kai jonkinasteista alistamista on. Tai ainakin oman auktoriteetin pitämistä ja samalla toisen auktoriteetin torjumista. Muksuilla varsinkin joskus keittää yli juurikin se, kun kiukuttelulla ei saa mitään reaktiota. Kiehuu, kiehuu, keittää yli ja lopulta rauhottuu. Aikuset taas yleensä jää siihen nyt keittää yli vaiheeseen
No itsellä on myös tuohon taipumusta, että joillain keittää yli ja mä vaan itse pysyn jaahas, jepjep-linjassa.
Tosin en todellakaan ole aina osannut pysyä tyynenä, vaan on kiehunut raskaasti yli. Mutta silloin ei ollut työkaluja.... perusteluita ja omia rajoja.
Aiheellinen kysymys naisille eli miksi naisilla on alistamisen vimma eli miksi nainen haluaa alistaa oman miehensä omaan tahtoonsa niin naiset miksi
Itse en ainakaan tahdo alistaa. Mielelläni ihailen miestä ja katson ylöspäin.Ei ole minulta pois. Todellakin toivon ja tahdon uskoa,että he ansaitsisivat sen. Kunnes...💥sen pituinen se.
Joopa joo olipas uskottavaa
Mutta tämä viimeinen lause oli uskotta
Tarkoitin että sinun viimeinen lauseesi on uskottava ja miksi olet sellainen omalle miehellesi
Se kertoi kaiken
Tuon olen kuullut usein... ja kyllä yököttää. Nainen, joka katsoisi minua alhaaltapäin. 🤢
Ei sovi tod. Minulle.
Sellaiset joutaa etsimään isiään muualta. Minä olen jo isä kahdelle lapselle. Ei tarvitsee lisää tarvitsijoita. 🙄
Ei nykypäivän miehiä voi katsoa ylöspäin, miehisyys on kuollut.
Mikä v.tun miehisyys? 😂
Sitäkö se on, että nainen voi heittäytyä kuin untuvaan sen syleilyyn?
Romantisoitua pa.kaa! Arki on kaikille selviytymistä! Olitpa nainen tahi mies. 😀
Tuskinpa sulle kukaan lapseksi tahtoisikaan. Älä vääntele asioita. Miehen kuuluu nostaa nainen jalustalle ja naisen katsoa siksi miestä ylöspäin. Se on tasaarvoa se. Molemmat kunnioittaa toisiaan.
No ehkä joskus iäisyys sitten noin, ei enää..
Se on sun mielipitees. Mulle todellista tänäkinpäivänä. Näin tahdon itseäni kohdeltavan ja itse toista kohdella.On monenlaista tasaarvoa. Kukin kokee tavallaan, mitä kellekkin tasaarvo on. Siksi sitäkään on turha yhteenmuottiin vääntää.
Näinpä...
"Mikä v.tun miehisyys? 😂
Sitäkö se on, että nainen voi heittäytyä kuin untuvaan sen syleilyyn?
Romantisoitua pa.kaa! Arki on kaikille selviytymistä! Olitpa nainen tahi mies. 😀"
Tuota noin;
Kyllä mä ainakin odotan kumppanilta sen verran ymmärrystä ett silloin, kun maailma murjoo, mies tarjoaa sylin mihin painautua; saaden ymmärrystä sekä lohtua.
Mulle ei ainakaan pelkkä seksisuhde riitä. Jos kerta on suhteessa siihen kuuluu myös huolenpito ja hellyys, sitä toista puoliskoa kohtaan.
Elämäni rahoituksen mä hoidan itse työlläni, kuten monta muutakin elämän aluetta.
Tai sitt sukuni kautta, jos en omin voimin en kykene.
Ihan oikeesti sen kumppanin on oltava miehekäs ja pystyttävä seisomaan rinnalla, myös tukalissa tilanteissa. Tosin nykyään se taitaa olla miehistä täyttä; "Romantisoitua pa.kaa!"
Kun muodissa on kokonaan irtoseksi ja avosuhteet tai jopa prostituutio jota harjoitetaan parisuhteessakin. Tämän tästä lehdissä nykyään ns. "ulos tuloja" kyseisestä asiasta.
Elämän muoto se on tuokin, mulle vaan mahdoton.
Hmm ... kykenetkö itse tarvittaessa olemaan miehellesi samaa? Miehenkin maailma voi käsittääkseni romahtaa.
Periaatteessa mä ymmärrän ajatuksesi ja jopaa jaan samana ajatuksen. Kun elämä kolhii ja mieli on maassa niin mikään ei ole parempaa, kun käpertyä toisen syliin turvaan ja tietää, että joku välittää. Mä tulen aina kotiin "turvaan kovalta maailmalta". Parisuhteen pitäis mulle valtaosan ajasta olla me-yksikkö, joka pitää yhtä vaikka mikä tulisi. Ristiriitoja tietysti aina on, mutta tuon pitäis olla se perustila. Muunlaista parisuhdedynamiikkaa mä en enää ikinä elämässäni tule huolimaan. Ajatus siitä, että juuri miehen tulis olla koko perheen peruskallio on itselleni vieras. Miten voi edes odottaa toisen kykenevän olemaan yhtäaikaa empaattinen ja ymmärtävä ja samalla mikään ei muka saisi voida satuttaa ja romauttaa häntä? Ei sellaista ihmistä olekaan!
Mä tarkoitin juuri tuota, ett parisuhde on molemmin puolista, tasavertaista huolen pitoa ja hellyyttä/ välittämistä.
Siks mä kirjoitinkin.... sitä toista puoliskoa kohtaan
"Mulle ei ainakaan pelkkä seksisuhde riitä. Jos kerta on suhteessa siihen kuuluu myös huolenpito ja hellyys, sitä toista puoliskoa kohtaan."
Ja alistamisesta sen verran, ett jos mä paan kovan kovaa vastaan, niin kyllä mulla on painavat syyt siihen. Kyllä mä oln uhonnut känny kädessä soittaa poliisit, " Jos pr.kele menet sen autos rattiin tuossa kunnossa"
Oli näet aikeissa lähteä kaveri porukassa kaljoille, tukevassa humalassa! Sitä ennen oli ollut sanaharkkaa, mun tekemästäni Chili con carneesta, riisipedillä. Mistä sai syyn lähteä; pikien kanssa kaljalle.
Ihan tikusta teki syyn menolleen, ...siis se oli mun mielipiteeni, tapahtumista!
Hitto, mä oisin vaikka voinut heittää hänet bubille, jos tuota draamaa ei olis järjestänyt!
Herra sai soittaa taxin ihan itse, mä vahdin ainoastaan ettei omalla autolla lähtenyt!
Oon sen ikäinen etten enää tarvitse toista ihmistä koko ajan kylkeen ja on mulla omiakin menoja, tyttöjen saunailtoja, esim. keilahallin saunassa.
Tai talviuinnissa; eikä aina edes ole avantouintia, kuten jotkut kuvittelee.
Milläs teet avannon; jos ei ole edes kunnon jäitä, täällä Etelä-Suomessa ollut asteita ja vesisadetta... kaks edellistä talvea. Mutt laitureitakin on mistä mereen pääsee, neopreenitossuissamme.
Ryhdy lespoksi sheetah palvoo
Heh, meinaako toi sheetah mua? :D
No rehellisesti nyt, mullakin on vähän vanhanaikaiset arvot ja pidän tärkeänä itsekin noita rinnalla tukena olemisia. Ettei toista jätetä yksin eikä pötkitä pakoon kriisien kohdatessa.
Palvominen taas, kyllä mä siihinkin sorrun kun toista rakastan. Mut mä en siitä kärsi mitenkään, jos pidän toista kalleimpana aarteenani. Päinvastoin. :)
Se, että toisesta ihmisestä välittää js tukee, sekä on läsnä, ei ole miehen kohdalla miehisyyttä minusta, vaan ihmisyyttä.
Minua niin sylettää sukupuoliset termit tässä yhteydessä. Kuten seuraava jo sulle kirjoitti, olisitko itsekin miehinen, kun toimisit toivomallasi tavalla? Ja onko naisellista olla hetkessä heikko?
Ihmisyys on juurikin hyvä sana. Exäni, jonka äidinkieli oli englanti, käytti sanaa "humanity" ja "beeing a human". Hän pyysi anteeksi jos ei ollut jossain kohtaa kyennyt olemaan ihminen minulle (sorry, I wasn't able to be a human to you). Mulle toi ihmisyys on paljon luontevampi sana tuohon kohtaan kuin miehisyys.
No se saa kuullostamaan asian sukupuolesta riippumattomalta.
Minua tosiaan ärsyttää ajatus, että miehen tai naisen pitäisi olla tietynlainen, että on joko miehekäs tai naisellinen... kyllä se on vaan jokin piirre tai sharmin tapainen juttu ihmisessä. 😊
Kyllä heterosuhteisiin nyt vaan voimakkaasti kuuluu miehisyys ja naiseus, nehän toisiaan kiehtoo ja täydentää. Kolikon kaksi puolta, jing ja jang...Rakastan kun miehisyys sytyttää ja voimistaa naiseuttani ja rakastan miten voimistan ja sytytän parterini miehisyyden. Feminiininen ja maskuliininen energia yhteenkietoutuneina...
No ihan hyvä jos on noin...
Minä taas en voi mitään, että mua puistattaa. Minusta mies ja nainen ovat tasavertaisia ihmisiä ja ovat yhdessä erilaisia persoonia täydentämässä toisiaan.
Mutta kumpikin voi olla vahva ja heikko aikanaan, kumpikin olla toiselle peruskallio ja tuki tarvittaessa.
Just näin
Ettäs jaksat! Tiedät tasan tarkkaan kenen kanssa keskustelet nyt; ja sä vääntelet sanojasi ihan suotta. Vastasin jo edelliselle kysyjälle, ett asiat pätee kumpaankin sukupuoleen.
Eikä mua ole ennenkään haitannut ihmisten mielipiteet, mikä on naisellista tai miehekästä; mä teen niin kuin parhaaksi näen/koen.
Mulla on stay up sukkia pitsireunoilla, ja kellohametta, piikkareita ja vaelluskenkiä, maastohousuja ja metsästysliivejä. punaista pipoa ja lippistä... sekä ase, kun käyn metsästämässä, lähinnä jäniksiä ja lintuja.
Tänään olen laiskotellut sänkyssäni ja kuunnellu musaa... torkkuen välillä.
Faija jopa lämmitti porukallemme ruuat ja kattoi pöydän systerin kanssa, kävin syömässä ja korjasin vain ruuat pöydästä jääkaappiin, systeri huuhteli astiat ja latas tiskikoneeseen... huomen kai kone on jo täynnä pestävää.
Saunavuoroa tässä odottelen, menen emon kanssa saunaan ja pesen hänet. Faija kai hakee pois ja systeri kuivaa sekä vaatettaa... tulee vasta sitten saunomaan kanssani.
Näin me ainakin ollaan alustavasti suunniteltu.
Faija taitaa olla kohta tulossa saunomasta, joten illanjatkoja!
No enpä tiennyt kenen kanssa keskustelin... nyt tiedän.
Ja tiedän, että sinulla on vanhan kansan perinteiset arvot, mitä tulee mieheen ja naiseen. Tiedän, ettet ole hienohelma, vaikka osaat keikistellä nättinäkin...😀
Silti pidän pääni. Oli mies tai nainen, ihmiselle pitää olla inhimillinen ja samat arvot koskee kumpaakin.
Minun äiti ja ukki on olleet tasavertaisuuden edelläkävijöitä ja idoleja mulle. Ja oman sukupuolensa huippueläjiä. 🙂
Mäkin täräytin just saunan lämpiimään. Päivän laittelin autonrotteloita. Siskon kaara sai letkulämmittimen ja omasta väistyväsä kulkineesta karistin pienhiukkassuodattimen irti, vein pannuhuoneeseen likoomaan puhdistusaineeseen sen. Huomenna se saa kuumaa painevettä. 😬
Ei ole pienintäkään alistamisen tarvetta, vimmasta puhumattakaan. Kostoilua en harrasta koskaan, jätän muille. Tyhmää kostoilua aliarvostan täysillä. Mutta joidenkin ystävien ja tuttavien erittäin älykkäille ja näppärille kostoiluille annan pisteitä:
"Ja kun oikein tarkkaan ajatellaan, niin se oli sille mu*****e ihan oikein."
mu*****e ei tarkoita aina miestä.
- Sheena
En minäkään koe tarvetta alistamiselle, mutta välillä huomaan vaikka perustelevani toisen hiljaiseksi.
Veikkaan, että tunnet samanmoisesta nautintoa.
Täällä sellainen on osin helppoa. Toisten reaktiot voi vaan kuvitella.
Ja tuo mistä sanoit, että nautit jonkun muun oikeutetusta alistamisesta, on likipitäin alistamisen vimmaa. Se herää monessa todella mukavassakin ihmisessä. Ei sellaiseen absoluuttiseen ihminen ehkä kykene, ainakin jos vastassa on ihminen, vieläpä aikuinen.
Kiva aihe.... ja kiva tökkiä vähän lisää tälläistä. 😄
Sulla on kyllä vähintään joku luonnehäiriö. Ei ole tervettä ajattelua. Lisäksi sotket vallan ja alistamisen keskenään. Kippis!
No tokkopa itse sitä huomaan. 😀
Mutta minusta on silti kivaa vähän väännellä täällä asioita, kun tää saitti antaa siihen mahkut.😄
Alistanko siis sinua, kun sanon, että tää on mahdollista? 😬
Eikös juopolla kaikki ole sekaisin? 😁
"... mutta välillä huomaan vaikka perustelevani toisen hiljaiseksi. "
Ei tuo ole alistamista. Kerroit vain mielipiteesi hyvin perusteltuna.
Joo. No perustelut voi käydä mulle hyvin ja mielipidekin on mielipide, silti se voi alistaa toista, joka elää eritavalla elämää.
Alistaminen on tosiaan monitahoinen juttu. Veikkaan, että suurin osa ihmisistä ei halua alistaa, mutta huomaamattaankin alistaa. Se alistuskokemuskin on varmasti henkilökohtainen kokemus jokaisella. Toinen ei koe sitä jostain ja toinen kokisi vähemmästäkin.
"Veikkaan, että suurin osa ihmisistä ei halua alistaa, mutta huomaamattaankin alistaa."
Minusta alistaminen on tietoista, tiedät kyllä mitä olet tekemässä mutta teet sen silti.
No sanotaanko sitten, että se voi olla oikeutettua alistamista.
Juuri Shehe;n kanssa turistiin vaikka lapsista. Joskus heitä pitää alistaa heidän turvallisuuden takaamiseksi, kun eivät itse vielä ymmärrä.
Ei alistaminen aina ole negatiivista, vaikka sellaisen fiiliksen siitä helposti saa.
Se on vallankäyttöä, ei alistamista. Ymmärrätköhän mitä alistaminen tarkoittaa? Mielipiteet eivät koskaan ole alistamista tai vallankäyttöä, ne ovat vain mielipiteitä.
Juuri näin. Vallankäyttö.
Ehkäpä ihmiset ei hiljene sun ylivertaisen perustelun vuoksi, vaan siksi että idiootin kanssa on turha väitellä/keskustella. Mut hei, positiivisuusharha suojaa toki haurasta psyykettä.
Valtaahan voi käyttää alistamiseenkin.
Voi hellanlettas.... oletpa söpö kun yrität jotain niin vakavasti keksiä....
Niinpä, joten oikeasti aloituksesi koskee vallankäyttöä, ei alistamista. Alistaminen taas on väkivaltaa(paitsi jos on sovitut s/m-kuviot), ei esim.lastenkasvatuksessa käytetä alistamista, se olisi sairasta.
Jepjep... suomenkieli kommunikaatiovälineenä on surkea. Mutta ihan kuin vaan...
Ei suomenkielessä ole mitään vikaa, vaan sen käyttäjässä.
Ymmärrän alistamisena henkisen väkivallan. Joka yleisesti ilmenee vaikka näin:
1. Kumppanisi eristää sinut ystävistäsi ja perheestäsi
2. Kumppanisi haukkuu, moittii ja mollaa sinua
3. Kumppanisi syyttää toisia ongelmistaan
4. Kumppanisi tai sinun liiallinen päihteidenkäyttö
5. Kumppanisi herättää sinussa pelkoa
Minusta keskustelukumppanin hiljaiseksi saaminen pitkillä perusteluilla ei oikein täytä alistamisen kriteereitä. Ja koska olen tätä mieltä, voit relata - ei se ole alistamista 🤔
Jos kuitenkin vielä mietit sen olevan, sinun tarvitsee kertoa jokin konkreettinen esimerkki. Tai en tarvitse esimerkkiä, jos vain kerrot tilanteesta. Arvioi kuinka paljon olet äänessä ja kuinka paljon puhekumppanisi on äänessä. Sujuuko dialogi kuten tennis Wimbledonissa (pong - pong - pong ... tasaisesti) vai pyritkö viemään kaiken tilan ja huomion puheellasi? Ettei toinen saa sananvuoroa? Mitä mietit onko tuo toinen kokenut tulleensa sinun puolelta kuulluksi ja ymmärretyksi? Mikä ilmapiiri/fiilis?
Vuorovaikutustilanteissa jotkut ihmiset pyrkivät valtaamaan koko tilan ja olemaan äänessä kaiken aikaa - eihän siinä toinen voi muuta kuin olla hiljaa ja ihmetellä. Muu on turhaa. Loputtomat monologit perusteluineen kyllä on epätervettä vallankäyttöä. Kroonistuessaan ne ovat henkistä väkivaltaakin, kun toiselle ei anneta puheenvuoroa. Tai jos annetaan, toinen ei kuuntele kuin hetken ja jatkaa omaa perusteluitaan/puhetta.
Jos sanot minut nauttivan tuollaisesta, niin johhoh olet niin väärässä kuin voi olla ☝ 😈On nimittäin kokemusta tuollaisista ihmisistä.
- Sheena
Hitsi tässä on tullut niin monelta jo välikommenttiakin, että piti plärätä uusiksi koko tämä keskustelun alku...
No ensin se esimerkki:
Keskustellaan vaikkapa toisen liiallisesta työmäärästä. Esitän mielipiteenä vaikka sen, että tekee työtä miellyttääkseen ja osoittaakseen, että on joku. Perusten sen ja kerron esimerkkejä. Mielipiteessäni voi olla totuudensiemen ja se saattaa saada toisessa aikaan sen alistamisen tunteen.
Niin ja tarkoitin, että nautit siis jos joku muu on saanut jonkun alistettua jossain... sitä tarkoitin, en näitä sinun nyt mainitsemiasi asioita.
Mutta tämä alistus käsitteenä on laaja. Siihen kuuluu paljon hyvääkin, tai ainakin hyvää tarkoittavaa. Ehkä siihen voisi olla useampi sana paikallaan, englannissa saattaa ollakin. 🤔
"Mielipiteessäni+voi+olla+totuudensiemen+ja+se+saattaa+saada+toisessa+aikaan+sen+alistamisen+tunteen."
Jos+keskustelua+käydään+hyvässä+hengessä,+niin+en+kyllä+edelleenkään+laittaisi+sitä+alistamisen+piikkiin.+Yleisesti+keskusteluun+laitetaan+molemmin+puolin+mielipiteitä,+havaintoja,+muita+kannanottoja+perusteluineen,+ja+niistä+syntyy+molemmille+erilaisia+tunteita,+normaalia.+Saattaa+tulla+myös+ihan+vaan+ahaa-+elämyksiä+ja+mikä+parasta,+joskus++perin+juurin+syviä+oivalluksiakin.+Oivaltaminen+on+vapauttavaa+ja+siitä+oppii+ehkä+eniten+mitä+ikinä+koskaan+mistään.
Jonkun+toisen+työ+on+kovin+herkkä+aihe+ottaa+kantaa+ja+laukoa+mielipiteitään.+Ainakin+minulla+on+käsitys,+että+suurin+osa+meistä+tekee+työtä,+jossa+ei+noin+vain+vaikuteta+siihen+paljonko+sitä+on+ja+mitä+siitä+tekee/mitä+jättää+tekemättä.+Työtä+vaan+tulee+ja+se+on+tehtävä.+Jos+työtä+tulee+paljon,+sekin+on+tehtävä+jne.
Syksyllä+oma+työmääräni+kasvoi+diagrammien+ja+kaavioiden+mukaan+n.+300%.++Työaikaa+käytin+enemmän+kuin+laki+sallii.+Työmäärä+silti+vain+kasvoi.+Ihan+mahdoton+tilanne.+Vielä+eräs+uusi+työasia+siihen+päälle,+joka+tuotti+virheitä+>+ongelmia,+sai+minut+ihan+uupumispisteen+rajalle.+Onneksi+kumppani/ystävä+ei+sanonut+silloin,+että+teen+työtä+miellyttääkseni+ja+osoittaakseni,+että+olen+joku+🤔.+Olisi+nimittäin+tullut+hyvin+aggressiivisia+ajatuksia+☝.+Silti+olisin+mennyt+hiljaiseksi,+tunne-elämääni+olisi+tullut+särö,+jota+hyvin+hankala+paikata+ja+se+olisi+jäänyt+kalvamaan+suhdetta.
-+Sheena
Joo.+Mutta+nyt+ollaan+ytimessä.+😃
Esimerkiksi+sinä+olisit+työtaakan+alla+ottanut+jonkinlaisena+painostuksena+ainakin+oman+kumppanin+huomioinnin.+Ei+se+ehkä+alistamista,+eikä+mitään+vakavaa+muutenkaan+ole,+paitsi+rakkaan+ihmisen+huomioimista.+
Mun+ystävänsinen+tekee+kotihoitotyötä+ja+mä+sille+pitkään+varoittelin,+että+ei+saisi+ottaa+työtä+niin+paljoa.+Kieltäytyä+ja+pistää+kapuloita+rattaisiin.+Mutta+lopulta+hän+sai+burnoutin+ja+nyt+on+yli+vuoden+tehnyt+60+%+töitä,+ollen+3+kk+sairaslomallakin.+
Ehkä+varsinkin+rakkaiden+läheisien+kipeältäkin+tulevat+kommentit+kannattaisi+avata+itselleen.+Jos+vaikka+kokisi+alistusta+tai+jotain+kipua+herättävää,+kannattaa+katsoa+sen+kivun+taa.+Ja+myös+miettiä+mitä+se+toinen+siihen+reagoi,+kun+sanoo+niin...
Minä+eräässä+tapauksessa+en+voinut+enää+katsoa+itsensä+pystyyn+työllä+pieksämistä.+Itsekin+teen+välillä+tosi+paljon+kaikkea,+mutta+vastavuoroisesti+sit+huilaankin.+Ja+koko+elämä+ei+voi+mennä+niin,+että+vedetään+viritetyllä+mopolla+motaria+urku+auki....+silloin+on+jotain+vakavaa+vikaa+elämässä,+jos+kokoajan+pitää+vetää+maksimit+lasissa.+😳
Eipä ole ikinä kiinnostanut alistaa ketään, eikä myöskään kostaa mitään kenellekään. Ehkä siksi olen yhä hyvissä väleissä useiden ex-tyttöystävien ja myös ex-vaimon kanssa.
No minä väitän, että jokainen alistaa jotenkin. Jos ei muuta, niin sitten niin, että hyväksyy sen toisen ihmisen parhaaksi tekemisellä. Toisinsanoen hakeehyksynnän alistamiselle jostain sellaisesta, minkä itse kokee tärkeämmäksi sille tärkeälle ihmiselle. 🤔
"Toisinsanoen hakeehyksynnän alistamiselle jostain sellaisesta, minkä itse kokee tärkeämmäksi sille tärkeälle ihmiselle. 🤔"
Siis? Onko tässä nyt riitatilanne vai mikä ihme, en tajua. Vaiko manipulointi käynnissä kenties? Jos sitä niin SE on alistamista.
Hyvä manipuloija saa taitavasti toisen tuntemaan itsensä syylliseksi kaikkeen.
- Sheena
No ajatellaan vaikkapa 20 vuotias nuori ja äiti. Nuori haluaisi viilettää ja mennä, mutta äiti kieltää ja perustelee, että tulevaisuus vaikeutuu..
Oikeassahan äiti on, mutta käyttääkö hän lapsen lojaalisuutta alistaakseen tyttöä, kun on ns. hyvä oikeutus? 🤔
Disse yrittää taas ängetä pyöreää palikkaa neliön malliseen koloon.
Maaninen vaihde menossa hällä.
Saispa taas masiksen, tosi rasittava...
Sanaa mukaellen toiset lapset on leukavampia ja aborttihan alkaa tekemisen suunnittelulla, eikö. https://yle.fi/tekstitv/txt/356_0004.htm
Itsensä ylentäminen ja omat tai eri yhteisöiden ainoat oikeat mielipiteet on suurinta alistamista. Kaikenlainen vastakkainasettelu oli se politiikkaa ,uskontoa ,sukupuolta koskevaa tai mitä ikinä tahansa. Kolikon molemmat puolet kuuluu elämään.ilman toista,ei olisi toista. Eikä oppimista.Mikäs näitä yhdestää? Reuna.ohut,hyvin kapea.lähes huomaamaton. Sillä on kuin trapetsitaiteilija. Kultainen keskitie.🔹️
Raamattu sanoo.varokaa kaksiteräistä miekkaa.🔹️
Kultainen keskitiekin osuu joihinkin.
Mutta itsensä ylentäminen yli muiden on kyllä alistamisen yritystä ainskin. Kaikkiin se ei tietty tartu, niihin ketkä ovat itseensä tyytyväisiä.
Odotin uskis provoja. Sä tuskin sellaimen olet😄olet varmaan kiva ukko ettei mitään.oon vähän känäs. Terkut Jussille.💘🤭🤗
Joo, en ole kovin uskonnollinen.
No perjantaina kai saa vähän hönöillä? 😁
Laitetaan sen piikkiin😄. Oikeesti ihania äijiä.Ja paljon
Ai siellä? 😀
Niin, en tunne ketään Jussia, että en voi laittaa terkkuja. 😬
TÄMÄ ILTAkävellään käsikädessä...turun venuksessa jumalainen nainen,jenny vartiainen TANSSITTII KÄSIKÄDESSÄ.
Sielläkin näköjään😄🔹️ihana huomata että on ihku miehiä. Turkuulaisia .Taage ja Karvinen tietty! Siinä komeat karvaiset miehet. Ai että...ps...ja heidän nIset😉💘
Heh. Siellähän tuntuu olevan hyvä fiilis päällä? 😁👌
Täällä on aina.😄tervetuloa mukaan.kaikki te🤗noi vaa nii tykkää😄
No tälleen etänähän voi olla mukana kätevästi. Muuten aika pitkä matka. 😄
Ajatus voi olla toisinaan kauneinta olemassaolevaa.. kaikenlaisia ihania ystiksiä ja muuta!mitää meitä dissaa ku ollaa heidän tulevIsuus. Ollaa nii vutun hauskasii.böööö.
..
Heh... sulla on hyvät visiot siellä. 😀👌
Näinpä. Me biletetään.ja taage sanoi kun tulemme baariin koko yhteisö herää eloon. Paskispuheet ei heihin iske.
Möömöömöö löllötilöö.jussillr pusut!😆💘
Olet ihana!💕
Mulle tuli heti mieleen syyskesä pari vuotta sitten. Porvoossa oltiin rock-baarissa ja pelattiin, juteltiin ja pidettiin hauskaa. Me kaksi savolaisvääräleukaa ja Porvoolaistyyppejä sulassa sovussa. 😄
Tuletko Disse mun ka tutustuun turkulaisiin hönöihin🙃😄ni hauskaa.joku allukin täällä.mennäänkö moikkaan😄
No kerran mä kävin joillain lautalla Aurajokea matkustamassa eestaas ja kyllä siinä tais olla juurikin turkulaisia hönöjä. Musiikki soi ja hauskaa piisas. 😀
Siis liikkuva baarilaiva...😊
Niinhän mä oon. 😃
Oikeesti jos näkyisin allun. Hihi.pitkä mies. Söisikö mut elävältä kun näkisi.tai yrittäisi .olisi näitä muitakin mutta ei allu! Eijeij.
Tyhmät heikolla itsetunnolla haluavat alistaa. Tyhmiä siksi koska eivät tajua, että rinnan röyhistely voi osua omaan nilkkaan, eivätkä ymmärrä tekojensa seurauksia muutenkaan. Alistamisella on tarkoitus myös tuoda oma arvontunne takaisin tai saada sitä lisää - tästä johtuu huono itsetunto, koska joku on vienyt arvontunteen pois alistamalla tai muuten.
No tuo mullekin alkuun sai ajatuksen tähän aloitukseen, mutta tää ryöpsähti isommaksi kokonaisuudeksi.
Kaikki ei näe omia toimiaan, tai itseään toimimassa tietyllä tavalla.
Valitettavan usein heikolla itsetunnolla varustetut ovat älykkäitä ja heitä on yritysten johdossa. Siellä he voivat alistaa alaisiaan mielipuolen lailla ennen kuin kukaan siihen puuttuu.
- Sheena
Niin, se älykkyys ei mene aina henkisen kyvykkyyden kanssa käsi kädessä.