Covid-"ahdistus"

Anonyymi

Onko suurimmasta osasta suomalaisia tullut eu:n myötä lampaita? Eivät näköjään kestä vuottakaan varsin kesyjen rajoitteiden kanssa elämistä. Vai onko itsekkyys saanut uusia piirteitä? Minä haluun - asenne näyttää olevan vallalla.
Onneksi ei ole mikään kansakunnan laajempaa turvallisuutta eli esim sotaa näköpiirissä. Alakaa pikkuhiljaa vituttaa maan tämä nössöily vehnäpulla poskessa. Nyt ryhtiä mikäli suomalaista sisua enää on. Pieni hetki ihmiselämässä vähän hankalaa, kestetään se helposti, joohan?
Lapin Ukko

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä. Rajoitukset ei haittaa pätkääkään,
      varsinkin kun ajattelee vaihtoehtoa, maata teho-osastolla viikkoja ja toipua viikkoja.
      Jos sattuisi jäämään henkiin.
      Terveisiä Lappiin eteläisestä Suomesta ! Kaikkea hyvää sinulle !

    • Anonyymi

      Moni ryhmä valittaa surkeuttaan kykenemättä ottamaan huomioon,
      että pandemia koskee kaikkia tavalla tai toisella.
      Kysyttiinkäö sotaan lähteviltä onko sota-ahdistus ?
      Ei kysytty. Oli lähdettävä.
      Tämän koronan kestää aivan hyvin. Lasten leikkiä, jos onnistuu tartunnan välttymään.
      Siihen taas voi vaikuttaa itsekin.

    • Anonyymi

      Lapin ukko siellä aavoilla kaukaisuuteen katsellessaan ei nyt huomaa sitä, että eri ihmisillä on kovin erilaisia tilanteita. Elämä on muodostunut kovin erilaisista palikoista. Elämä ja todellisuus. Jos elämäntodellisuus on sitä, että on jokin karu ja asumaton maa, niin ei korona elämään ja todellisuuteen millään tavalla vaikuta. Voit teurastaa ja syödä poron, kuten ennenkin.

      Kaikki eivät kuitenkaan ole lapin ukkoja. On monisairaita ihmisiä, jotka ovat nyt olleet vuoden ilman ihmiskontakteja ja kosketusta pienen asunnon vankeina. Heillä ei ole edes poroja halittavanaan tai raikasta ulkoilmaa hengitettävänään. On ihmisiä, joiden ammatti, tulot ja ura katkesi. Se ei ole pikkujuttu. Kaikki, minkä varaan oli elämänsä rakentanut, katosi. Olisiko Lapin ukolla jotain rohtoa näiden ihmisten lohdutukseksi?

      Kaikkein vähitenhän korona koskettaa ihmisiä, jotka ovat terveitä eläkeläisiä tai niin varakkaita, ettei pienet vastoinkäymiset kaada elämää tai ihmisiä, jotka elävät hyvin luonnonläheisesti syrjäseuduilla. Kilpailuyhteiskunnassa elämäänsä ja uraansa rakentamassa olleisiin ihmisiin tämä kolahtaa. Ja niihin, jotka ovat velkaisia ja perustaneet perheen. Tämä on tilanne, jota ei ennakoitu. Ei ole olemassa keinoja elää jotain toisenlaista elämää.

      Kaikki eivät ole samanlaisia tai samanlaisissa tilanteissa. Ihmisille on oikeutettava myös kärsimyksen tunteiden ilmaiseminen.

    • Anonyymi

      Nyky ihmiset ei vaan kestä kunnolla MITÄÄN vastoinkäymisiä vaan heti kun tulee vaikeuksia niin KILAHTAA ja tarvitaan nappeja tai mielenterveyspalveluja.
      Ennen oli kaikki paremmin !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1861
    2. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      143
      1741
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1562
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1382
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1375
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      151
      1326
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1228
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1183
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1168
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1055
    Aihe