Siksi on tärkeää vielä jaksaa vuosi tai kaksi tätä hössötystä. Tsemiä!
Koronasta on tehty valtava globaali bisnes
Anonyymi
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tulee ainakin 50 uutta miljardööriä, ja monet entisetkin rikastuu. On siis tärkeää että jaksat osallistua tähän ilmiöön.
Keskuspankeissa hakataan taikanappia sormet punaisina. Niin kauan kuin se pystytään perustelemaan.
Joten sinun pitää jaksaa osallistua.
Mutta älä tanssi äläkä laula ilmiön kestäessä, tuollainen nautinnollinen toiminta on kaikki saatanasta! Varsinkin nyt kun ihmisiä kuolee (ns. normaaliaikana ihmisiä ei juurikaan kuole).
Nyt on niin iso letkajenkka saatu aikaan, että sitä ei pysäytä kohta enää mikään. Kaikkien on pakko osallistua, nämähän on niitä parhaita psykooseja aina olleet.
Tämmöisistä kääritään aina myös parhaat massit. Lääketeollisuus on vasta jäävuoren huippu.
Rahaa on pumpattu tuhansia miljardeja markkinoille tämän psykoosin varjolla. Arvatkaa muuten että päätyvätkö ne kaikkien yhteiseksi hyväksi.
Varallisuutta taas vähän uudellenjaettiin.
Tarvittiin vain kriisi joka ei oikeasti ole kummoinenkaan kriisi. Kaikki huomio kohdistettu johonkin "koronaan liittyviin kuolemiin" yms. Koronapommitus on tauotonta, tunnista toiseen, kuukaudesta toiseen...
Nyt lampaa nokka kiinni ja kiltisti noudatatte rajoituksia. Määääää...
Naamakipat päähän ja kaikki koronajumalaa palvomaan. Papistomme ohjaa massareaktioiden avulla synnytetyn varallisuuden oikeisiin kohteisiinsa, ja toki myös ottaa siitä oman siivunsa.
Eikun ei vaineskaan, kyllä tämä kaikki on vain meidän kaikkien parhaaksi. Tai no ainakin joidenkin.
Ihmisistä on tullut niin laiskoja ja arkoja ettei ne jaksa / halua sotia, niin pitää keksiä uusia bisniksiä.
Jännityksellä odotan kuinka monta vuotta tätä jatketaan, ja mitä kivaa seuraavaksi keksitään.
Raha se maailmaa pyörittää.
Korona luotiin verhoksi, jonka takana järjestellään maailman omaisuudet uuteen uskoon.
Ei koronaa tarvinnut mitään luoda. Jo pitkään on ollut suorastaan automaatio, että kaikenlaiset häiriötilanteet valjastetaan rahan pumppaukseen valtioilta, siis veronmaksajilta. Häriötilanteita pitää vain vahvistaa ja pitkittää.
hullunhommaa kun jokaviikko tuleeuusi virus ja uusirokotus.
eikö hälyytyskellot pidä jo soida vikkelään ja älytä hukassa ollaan joku rahastaa idealla johoon ei ole lääkettä kun ei tiedä mitä metsästää kukaan ei saa taudista kiinni.
nyt piikitetään muunnosta kaikille-
Naurettava sirkus tästä on tehty. Yhteiskunta ja poliitikot menettivät viimeisetkin uskottavuuden rippeensä tämän myötä.