Tein Shamaanin rummun millä pidän poissa

kotini pahat henget ja tunnelman , alumiinisesta koiranruokakupista, kolisutan sitä puukauhalla joka on katajaa. Toimii hyvin intuitiivisesti ja luonnollisesti pahoihin henkiolentoihin. Opin tekemisen Lapissa jossa rumpua lyötiin yleensä katkaistulla poronsarvella.Yleensä shamaani oli juopunut mutta itse olen käyttänyt rumpua selvänä.
7<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toimii varmasti yhtä hyvin kuin maski. Ja samalla periaatteella.

Äänestä
  • Voi kuvitella tekevänsä jotain tärkeää, ja ainakin tuntuu turvallisemmalta. Ja kun muutkin.

    Äänestä

Hienoa! Näinä ankeina aikoina tarvitaan juuri tuollaista innovatiivista toimintaa.

Itse ajattelin perustaa henkisen kultin tai uskonnollisen seuran. Olisin itse luonnollisesti sen guru, ja istuisimme olohuoneessani kaavut päällä resitoimassa pyhiä tekstejä (osa minun kirjoittamiani) ja polttaisimme suitsukkeita ja olisimme kaikin puolin mystisiä. Kyllä siinä yhden jos toisenkin koronasulun yli selviäisi kun on hauskaa tekemist,ä ja osa voi jopa saavuttaa valaistumistason!

Äänestä

Yläkerran käytävällä ajaa lapsia pienellä kolmipyörällä. Häädän niita vesisuihkuilla.
Perikunta syyttää, että olen pilannut talon?

Äänestä

Minusta tuo aloitus on suorastaan loistava meditaation korvaaja! Lisää tälläistä aloitteellisuutta!

Äänestä
  • Palaa jo maan pinnalle. Hallituksen haukut odottavat.

    Äänestä

Jo yli 2000 vuotta sitten ymmärrettiin mitä jatkuvasti paraneva toimeentulo saa aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kotini pahat henget ja tunnelman , alumiinisesta koiranruokakupista, kolisutan sitä puukauhalla joka on katajaa. Toimii hyvin intuitiivisesti ja luonnollisesti pahoihin henkiolentoihin. Opin tekemisen Lapissa jossa rumpua lyötiin yleensä katkaistulla poronsarvella.Yleensä shamaani oli juopunut mutta itse olen käyttänyt rumpua selvänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu