kaoottiseen tilaan vassareiden johtamisen aikana...en kyllä muista näin huonoa hallitusta ikinä suomessa olleen ja olen sitä jo katsellut 64 vuotta.
Suomi on mennyt uskomattoman nopeasti
Anonyymi
26<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Korona sumutuksen takana piilossa on kivaa keksiä kaikenlaisia kurmootuksia suomalaisille.
Pörssit romahtaa pakosta hyvinkin pian ja kuplat puhkeavat.
Tätä nyt pimitetään ja piilotellaan ettei kansa huomaisi ja syntyisi kaaosta. Ennen vanhaan rahalla oli vastineena jotain konkreettista omaisuutta. Nyt on vain unelmia ja saippuakuplia. Rahaa saadaan lisää lisäämällä nollia lukujen perään tietokoneilla.
Jopa on teorioita. Puuttuu vain järjellinen motiivi.
Menepä heti käymään lääkärissä, dementia on tautisi, lähimuistisi on mennyt, katsos kun edellinen hallitus oli 100 kertaa nykyistä huonompi.
Edellinen hallitus pani taloutta kuntoon ja loi toimillaan yli satatuhatta työpaikkaa. Nykyhallitus on velkaannuttanut maata huomattavasti enemmän, mitä koronatoimet vaatisivat eikä ole tehnyt mitään ohjelmaa tulevaisuutta varten. Kaikkeen lääke sen mielestä on velanotto.
ei,+vaan+loi+miljoonia+köyhiä+ja+ne+työpaikatkin+oli+lähinnä+vitsi,+tunti+kuukaudessa+töitä.+Kansa+antoi+sille+tuomion,+sipilän+hallitusta+kannatti+enää+34%+sen+lopputaipaleella.+Se+oli+kaikkien+aikojen+surkein+hallitus.
Sipilän luomat työpaikat olivat täyttä puppua kikytyksineen.
Toimeentulo menot kasvoivat samaa vauhtia kuin Sipilän työllisyys.
Ihmiset vain pudotettiin työttömyystilastoista sosiaaliluukulle.
Ei oikeasti luonut työpaikkoja. Oli vain "työpaikkoja" ja valtion varojen väärinkäyttöä.
Näin on. Sipilä oli katastrofi. Samaten Katainen, Kaikkonen, Mykkänen, Lindström...Mieluummin vaikka vassarinaisia kuin näitä idänihmeitä.
Eletään islamovasemmistolaisuuden aattoa. Siitähän se riemu vasta repeääkin.
Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n saavutuksia:
- hävitetään työpaikat
- kasvatetaan osa-aikatyöllisyyden määrää
- luodaan massatyöttömyys
- vedätetään kansaa luomalla "aktiivimalli"
- "työllistetään" aktiviimallilla puoli miljoonaa palkatonta
- lasketaan "aktivoidut" työllisyysasteeseen ja pois työttömyysasteesta
- kehutaan kuinka hyviä ollaan
- tuodaan maahan yli 100,000 turvapaikanhakijaa
- valehdellaan kansalle, että turvapaikkaralli on "maahanmuuttoa"
- valehdellaan kansalle, että "maahanmuutto" on Suomelle tärkeä ja hyödyllinen asia
- valehdellaan kansalle, ettei kukaan tiedä "maahanmuuton" kustannuksia
- jne jne jne.......
Ja tätä kusetusta SDP harjottaa nyt hallituksessa muiden takkinsa kääntäneiden puolueiden tuella. Lukekaa demareiden, kepulaisten yms. kommentteja, kuinka kehutaan ja ylistetään, miten hyvin meillä on asiat. "Lainarahalla saa ja lainahevosella pääsee". Sipilä, Katainen, Rinne, Stubb, Marin, Tuppurainen, Pekonen, Eriksson, Andersson jne. on kaikki samaa tuho&vimma -porukkaa, joiden vastuuttomuus maksaa meille hyvinvointia valtavan siivun.
Persujen saavutuksia:
- Kootaan Jytkyllä kansalta äänet kotiin, hajotetaan puolue hallitustaipaleen alkajaisiksi, toimitaan porvarien lakeijoina loppuaika ja jatketaan samalla valittamista oppositiosta.
Mitään rakentavaa ei koko puolueen olemassaolon aikana ole saatu aikaan. Ei mitään.
Demareiden saavutuksia hetkessä miljardeja lisävelkaa ja rahat annetaan Italian ja Espanjan kautta Ranskan ja Saksan pankkiireille. Tuossa aito demari https://mvlehti.net/2016/10/31/sdp-ja-spr-pedofiili-asa-korhonen-toimi-varapappana-koulukiusatulle-tytolle-ja-raiskasi/
Jospa tä nykymeno onkin vasemmiston juoni tuhota yksityisomistus.
Varmasti koko luonto on sellainen juoni. Se kun erottelee ihmisiä reilummin kuin oikeistolainen.
Ikinä ennen ei rikolliset ole mellastanet hallituksessa niin kuin nyt tekevät. Mutta kuten Halla-aho sanoi, vihreät eivät itse noudata mitään sääntöjä vaikka vaativat muita noudattamaan niitä.
Vihreät ovat syöpä pahinta lajia.
Ennemmin tuo perussuomalainen vihailunne on jokin sairaus, jos nyt jokin. Mestari Hupsu-Ahon "mädätyspuheineen" kiehuttelema.
Toivottavasti se korona tappaa Halla-ahon.
mieluummin sanna marinin
No ihan ensimmäisenä tulis mieleen et sais tappaa sellupommi Ohisalon ja humu Pekan
Vasemmistohallitus+katsoo+aina+eteenpän.+Vaikka+nyt+kaikki+menee+pieleen,+niin+ihan+pian+Antti+Rinnettäkin+niin+kutkuttavat+hallituksen+päätökset+alkavat+vaikuttaa:
-+teollisuustuotanto+nousee
-+vienti+vetää
-ulkomaisten+veroparatiisisijoittajien+omistamat+firmat+ajettaan+pois
-lääkeyhtiöiden+valta+murrettaan
-hoitoon+pääsee+kiireettömissäkin+tapauksissa+7+päivässä
-+hoitajamitoitus+0,7+on+myös+julkisella+puolella+eikä+vain+yksityisellä
-yksityinen+työterveys++lopetetaan
-apteekkarien+palkka+pienennnetään
-työllisyysaste+kohotetaan+liki+100+%:iin
-nollapäästöinen+hiilihomma+väsätään+ja+ilmaston+lämpeneminen+Suomessa+pysäytettään
-siirryttään+yhteiskunnan+omistamaan+julkiseen+liikenteeseen
-lento-ja+risteilyvero+saadaan
-yhsityisautoilun+polttoainehinta+nostetaan++maailman+ykköseksi
Kaikki+tämä+ja+paljon+muuta+tällä+vaalikaudella,+kunhan+esitykset+saadaan+eduskuntaan+24/7.
Taitaa olla kaoottiset tilat katsojan silmässä.
Minä en muista näin hyvää ja rehellistä hallitusta aikoihin, jos koskaan.
Hyvä että huumori riittää näinä aikoina.
Persjalkainen torahammas jonka työuran kohokohta ennen nousua pääministeriksi oli kysyä plussakorttia johtaa maata.
Rehellisyyttä ei ainakaan ole näkynyt tuossa koronan ehkäisyssä ja hoidossa. Mutu tuntumalta litanioitaan vain luettelevat. Suuttuivat Niinistölle kun ehdotti kovempia toimia taudin torjumiseksi. Eivä kuuntele asiantuntijoita.
Marin puhui aluksi kausiflunssasta, valehdeltiin varmuusvarastoista, tehtiin maski-kauppa rosvojen kanssa, rokotteita piti tulla kaikille Eu;n kautta, rajat ovat vuotaneet tautia koko ajan, Koronatukai on jaettu kaikille hyvin menestyville firmoille, ei osata erttaa toisistaan ruokaravintoloita ja juottoloita, Osa oppilaista karanteeniin vaikka perheessä on monen ikäisiä lapsia, Ei mitään logiikkaa kun mennään Lintilän mallilla.
Suunnitelmataloudessa katsotaan aina eteenpäin, ei taakse päin.
Käyrät näyttävät aina ylöspäin tulevaisuudessa. Aikaisempia alas menneitä käyriä ei tuijoteta vaan tehdään uudet käyrät uuteen tulevaisuuteen.
On oikeastaa yks'lysti, miten reaalitaloudessa menee, sillä käyrät näyttävät aina tulevaisuudessa ylöspäin.
Hallitus+on+todella+hyvä+niiden+mielestä,+jotka+saavat+makoilla+asumis-+ym+tuilla+eläen+100%+Kelan+piikkin.