Pormestari voi johdattaa Helsingin ulkonaliikkumiskieltoon

Kuunnelkaa asiantuntijoita. Kaikki voivat sairastua koronaan ja kaikki voivat levittää uusia koronamuotoja, niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Suhteellisesti eniten tartuntoja on ollut 16-30 vuotiaiden keskuudessa. Tartuntoja on ollut myös 0-1v -ikäryhmässä, Jos tartunnat leviävät yli 75-vuotiaisiin, niin se usein tarkoittaa kuolemaa. Sitä ei haluta.

Erilaiset rajoitustoimet ovat tarkoitettu koronan leviämisen estämiseksi. Jos suositukset eivät auta, niin joudutaan siirtymään pakotteisiin. Mahdollinen ulkonaliikkumiskielto on merkki siitä, että paikalliset viranomaiset pormestarin johdolla ja välinpitämättömät kansalaiset eivät ole noudattaneet suosituksia. Se on epäonnistumisen merkki. Häpeä suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa pitäisi maalaisjärjen jyllätä.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On naiivia sanoa, että nuorten harrastuksissa virus ei leviä. Että tartunta on saatu kotoa. Jostain se on tullut sinne kotiin.

Äänestä

Sukset nyt narikkaan ja yes Golf-kausi alkamassa!

Äänestä

Lobbaritoimisto Ellun Kanojen omistaja Kirsi Piha pyrkii Helsingin pormestariksi. Lobbaritoiminta on salaista, virantäytöt saadaan stadista, kokoomuksesta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuunnelkaa asiantuntijoita. Kaikki voivat sairastua koronaan ja kaikki voivat levittää uusia koronamuotoja, niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Suhteellisesti eniten tartuntoja on ollut 16-30 vuotiaiden keskuudessa. Tartuntoja on ollut myös 0-1v -ikäryhmässä, Jos tartunnat leviävät yli 75-vuotiaisiin, niin se usein tarkoittaa kuolemaa. Sitä ei haluta.

Erilaiset rajoitustoimet ovat tarkoitettu koronan leviämisen estämiseksi. Jos suositukset eivät auta, niin joudutaan siirtymään pakotteisiin. Mahdollinen ulkonaliikkumiskielto on merkki siitä, että paikalliset viranomaiset pormestarin johdolla ja välinpitämättömät kansalaiset eivät ole noudattaneet suosituksia. Se on epäonnistumisen merkki. Häpeä suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa pitäisi maalaisjärjen jyllätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu