Latu-Raimo..

Hekotin niin, että koira tuli viereen ihmettelemään,.
28160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Oli kyllä hyvä hahmo 🤣. Mutta valitettavan todellinen...Hiihto on iloinen ja rentouttava harrastus...

Äänestä
  • Valitettavan epätodellinen, joka tulee todellisuudeksi kun siihen uskoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valitettavan epätodellinen, joka tulee todellisuudeksi kun siihen uskoo.

    😢😢😢

    Äänestä

En tiedä mistä raimosta on kyse, mutta irti oleva koira voi purra nopeasti liikkuvaa henkilöä, se on koirilla selkäytimessä, sitä ei moni puudelin omistaja tajua.

Äänestä

Koko laturaivo on päästään omanlaistensa koiranulkoiluttajien keksimä vääristelevä hiihdon harrastajien mustamaalauskampanja, johon näköjään lähtee mukaan myös valtamedia.
Kaiken takana on se, että talvisin koiranulkoiluttajien käyttämiä reittejä tulee hiihtoreiteiksi joilla kulkeminen on koiran kanssa kiellettyä. Lisäksi nämä henkilöt kiellosta välittämättä neuroottisesti tallaavat ladut käyttökelvottomiksi.
Samat henkilöt pitävät myös vapaana ihmisiä pureviaan koiria, ja pakenevat paikalta kun koira puree jotain ihmistä, koiran *:n tietenkin jäävät myös keräämättä.

Äänestä
  • Ei nyt ole kyse pelkästään koiranulkoiluttajiin kohdistuvasta laturaivosta. Tossa alkutalvesta esim. Paloheinassä joku nainen oli raivonnut LAPSILLE koska olivat hiihtäneet liian hiljaa 😳. Hiihtäminen on iloinen ja rentouttava harrastus...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ei nyt ole kyse pelkästään koiranulkoiluttajiin kohdistuvasta laturaivosta. Tossa alkutalvesta esim. Paloheinassä joku nainen oli raivonnut LAPSILLE koska olivat hiihtäneet liian hiljaa 😳. Hiihtäminen on iloinen ja rentouttava harrastus...

    Juu, eikä koiranulkoiluttajat ja hiihtäjät ole kaksi eri ryhmää.. kyllä mä myös hiihdän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei nyt ole kyse pelkästään koiranulkoiluttajiin kohdistuvasta laturaivosta. Tossa alkutalvesta esim. Paloheinassä joku nainen oli raivonnut LAPSILLE koska olivat hiihtäneet liian hiljaa 😳. Hiihtäminen on iloinen ja rentouttava harrastus...

    Kyseessä ei varmasti ollut vain ystävällinen äänen korottaminen merkkinä että hiihtäjä on lähestymässä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kyseessä ei varmasti ollut vain ystävällinen äänen korottaminen merkkinä että hiihtäjä on lähestymässä.

    Miksi muuten edessä olevan pitää siirtyä pois ladulta, jos takaa tuleva on nopeampi ja huutaa " Latua"?

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Miksi muuten edessä olevan pitää siirtyä pois ladulta, jos takaa tuleva on nopeampi ja huutaa " Latua"?

    Vaikeahan se on ohi mennä jos ei ole tilaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Vaikeahan se on ohi mennä jos ei ole tilaa.

    No mitä se sitten latua huutaa?

    Äänestä

😬 Googlasin, toihan oli ahdistavan todellinen. Tiedän yhden tollasen 😲

xLiner

Äänestä

Hyvin hoidetut latupohjat joita käytetään paljon ei kävelijöiden painosta tuhoudu.
Kävelijöiden tulee antaa hiihtäjille tietä ja varoa muutenkin häiritsemästä hiihtoharrastusta. Onhan se kauheaa jos ei voi tehdä kokopitkää liukuliikettä sillä 500 euroa maksaneella ammattihiihtäjille tehdyllä suksisetillä kun toisen kerran talveen menee hetken mielentilahäiriön tuottamana hiihtolenkille.

Tänään on vetinen keli ja aikomus olisi mennä pomppimaan tasajalkaa hiihtoladulle. Etsin sopivan vauhdikkaan alamäen. Sijoittuminen on tärkeää ettei hiihtäjä kerkeä jarruttamaan ennen ladulle tekemääni monttua.

Koirani Jekku tekee tarpeensa neljän metrin etäisyydelle montusta jos joku sattuisi pysymään pystyssä pitää ladulla tietenkin olla luonnollista pitovoidetta.
Pitovoiteet eivät aina tarpeeksi jarruta, on parasta varmistaa hiihtäjien turvallisuus koirien ulkoiluttamishihnalla. Asettuu itse ladun oikealle puolelle ja heitää puukapulan vasemman reunan yli juuri ennen hiihtäjän tulemista, tai huutaa Jekulle kato Jekku orava. Kummasti vauhti hidastuu talutushihnan osuessa polven alapuolelle. Moni on kiittänyt jarrutusavusta.

Kyllä koirien ulkoiluttaminen on mukava harrastus.

AsianVierestä

Äänestä
  • Oli kai tarkoitus olla hauska? Ei nyt oikein ollu.

    Moneltako koiralta oot katkonut niskat?

    xLiner

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Oli kai tarkoitus olla hauska? Ei nyt oikein ollu.

    Moneltako koiralta oot katkonut niskat?

    xLiner

    Sekavaa settiä.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Sekavaa settiä.

    Tuostahan on kysymys, koirat pois laduilta.
    Latu-Raimo on ihan oikeassa.

    AsianVierestä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli kai tarkoitus olla hauska? Ei nyt oikein ollu.

    Moneltako koiralta oot katkonut niskat?

    xLiner

    En vie koiria laduille, jotkut kahelit niin tekevät.
    Tarkoitus on ilmeisesti lannoittaa latujen reunat kusella ja paskalla.

    AsianVierestä

    Äänestä

  • Tiedätkö tästä jotain https://yle.fi/uutiset/3-8837204

    Ylämäkeen on vähän vaikea vetää perinteistä luistelusuksilla joissa ei ole pitovoidetta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Tiedätkö tästä jotain https://yle.fi/uutiset/3-8837204

    Ylämäkeen on vähän vaikea vetää perinteistä luistelusuksilla joissa ei ole pitovoidetta.

    Pari kertaa on ollut "läheltä piti" -tilanne vauhdilla tukevien pyöräilijöiden kanssa, kumpikin joutui jarruttamaan fillarit vinoon. Toinen vielä alkoi jäpättämään kun meinasi ajaa mun koiran päälle.. oishan se voinut olla lapsikin. Hiihtäjät ei sentään tuollein ole vaarallisia ja pysyvät ladullaan, mutta vauhdilla tulevat pyöräilijät onkin jo toinen juttu..

    Äänestä

Aloittaja
  • Kyllä hihto on ihana harrastus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä hihto on ihana harrastus!

    Kaikki on ladulle tervetulleita, paitsi liian hitaat, liian nopeat ja liian..dersson..😄

    W.

    Äänestä

Koirat v...,ttuun ladulta!

Äänestä

Olet ilkeä akka 😖

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Wwuwuw kirjoitti:

Hekotin niin, että koira tuli viereen ihmettelemään,.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu