Miksi Kokoomus möhli Kirsi Pihan kohdalla?

Pitkän elämäni saatossa olen äänestellyt useitakin puolueita, mutta viimeisten parinkymmenen vuoden aikana vain kokoomusta, niin kunta-, eduskunta- kuin presidentinvaaleissakin. Puolueen arvomaailman olen nähnyt olevan lähimpänä arvomaailmaani, paljon vaikutusta on ollut puolueen yrittäjämyönteisyydellä - jälkipolvessani on yrittäjiä ja 85-vuotiaalle vanhukselle jälkeläisten eduksi näkemäni on tärkeintä. Merkittävä vaikutin on ollut myös se, että olen henkilökohtaisesti tuntenut kunta- ja eduskuntavaaleissa äänestelemiäni puolueen ehdokkaita. Nyt kuitenkin olen puolueeseen kovin pettynyt.

Pettynyt olin jo viime eduskantavaalien jälkeen siksi, että puolue ei lähtenyt hallitukseen, vaikka sillä olisi ollut siihen hyvä mahdollisuus. Sinipunahallitusten kannattaja olen aina ollut, sellaiset hallitukset toimivat vaikeina aikoina hyvin niin Paavo Lipposen kuin Harri Holkerinkin johdolla. En ole koskaan missään vaaleissa äänestänyt kepua enkä sen edeltäjäpuolueita, mutta nyt olen täälläkin - kepun palstalla - antanut puolueelle tunnustusta siitä, että puolue rökäletappiostaan huolimatta lähti hallitukseen, Pidän sitä arvostettavana vastuuntunnon osoituksena. Kokoomuksen oppositioon jäämisen monet puoluetta viime ek-vaaleissa kannattaneet ovat nähneet vastuunpakoiluksi ja niinpä puolueen kannatus on gallupien mukaa yhä pudonnut - harvinaista oppositiossa olevalle puolueelle.

Jotenkin haparoivaa on ollut kokoomuksen eduskuntatoiminta. Hajanaista, on nähty puolueen kansanedustajien erilaisista, ylilyönteineen toisilleen vastakkaisistakin kannanotoista. Huippu oli, kun osa puolueen edustajista tuki persujen tekemää välikysymystä. Toki puolue EU-myönteisyydessään ja monissa muissakin asioissa on niin jyrkästi vastakkainen persuille, ettei varmaan ole pelkoa siitä, että puolue lähtisi persujen kanssa hallitukseen edes persujen voittaessa vaalit - jollaista en sentään pidä mahdollisena.

Puolueessa nähtyihin epä-kokoomuslaisiin ulostuloihin ja varman sellaisestakin johtuneeseen puolueen kannatuksen matamiseen syytön ei ole ollut puolueen johtaja Petteri Orpo. Perjantai illan Marja Sannikka-ohjelmassa Orpo kuitenkin selviytyi hyvin Sannikan hiostuksesta. Oli mielipiteissään selkeä, esitti ne jämäkästi ja vakavissaan, ilman sitä aiemmissa esiintymisissään usein nähtyä pilkalliselta vaikuttavaa hymynkarettaan. Ajattelin, että kyllä tästä vielä hyvää tulee.

Eipä Orpo näy kuitenkaan vakuuttaneen Kirsi Pihaa, joka perui Helsingin pormestariehdokkuutensa viitaten puolueen ristiriitaisuuksiin. Kokoomuksessa on toki aina ollut liberaalimpia ja konservatiivisempia; sellainen on ihan luonnollista kokoomuksen kaltaisessa puolueessa. Niitä tuskin tarkoitti puolueen liberaalisiipeen kuuluva Pihakaan, vaan näki muita, haitallisempia syitä. Ilmeisesti nähden niiden syyksi Orpon heikon johtajuuden - myös tukemisessaan. Nythän Orpo näkyy kyllä vakuuttavan Kirsi Pihalla olleen koko ajan hänen täysi tukensa ja vakuuttaa myös puuttuneen puolueessa tapahtuneisiin ylilyönteihin.

Kirsi Piha olisi ollut paras mahdollinen ehdokas Stadimme pormestariksi, niin monipuolisen kokemuksensa kuin puoleensa vetävän olemuksensa puolesta. Kokoomuslaisista ainoa, joka olisi voinut päästä pormestarin virkaan, vaikka puolueen kannatus on viimeisten gallupien mukaan pudonnut täälläkin niin, että vielä viime kuntavaaleissa täällä kannatetuin puolue on nyt vajonnut vihreiden alapuolelle, vaikka vihreidenkin kannatus on hieman vajonnut SDP:n, persujen ja vasurienkin nostaessa kannatustaan :

https://i.media.fi/incoming/jiuygg/6963498.jpg/alternates/FREE_960/6963498.jpg

Niinpä seuraava pormestarimme on varmaan Anni Sinnemäki. Ei paha hänkään, mutta ei sentään Kirsi Pihan veroinen.

Ps. Kaikesta edellä sanomastani huolimatta kai minä kuitenkin kokoomusta äänestän tulevissakin vaaleissa, jos vielä äänestämässä olen - kun on jo tätä ikää ja kuntoni on ikäni mukainen,

9

86

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Möhlikö Kokomus vai olisiko Piha itse möhlinyt?

      Piha kesti vain kaksi viikkoa. Se on hyvin lyhyt aika.
      Väkisin tulee mieleen että Piha lähti katselemaan, mitä tapahtuu ilman, että olisi perehtynyt asiaan.

      Kukaan ei usko, että viestinnän asiantuntija yllättyy somekirjoittelusta.
      Joki Piha ei puhu totta tai sitten hän ei ole asiantuntija. tai molemmat.

      • Anonyymi

        Ajat on vain muuttuneet Piha ei ollut huomannut sitä oli tippunut kärryiltä


    • Anonyymi

      Kokoomuksen hallitukseen meno ei ollut siitä itsestään kiinni, kait sen verta asiaa seurasit aikanaan.

      Antti Rinne ei suin surminkaan voinut ottaa Kokoomusta hallitukseen, siinä olisivat romuttuneet kaikki hölösuu Rinteen lupaukset vappusatasista alkaen. Niinpä hän teki sen minkä vain demari saattaa tehdä, osti kepun hallitukseen antamalla sille kaiken mitä kehtasivat pyytää ja vielä vähän päälle. No, ei ole helppoa ollut kepulla silti.

      Kirsi Piha sai tarpeekseen kun moni kokoomuslainen alkoi julkisesti parjaamaan tätä mm. sanomalla, että nythän meillä on kaksi vihreää ehdokasta jne. Kirjoittelu oli henkilöön menevää ja törkeääkin. Orpo antoi kaiken tapahtua, olihan hän saanut Helsinkiin hyvän ehdokkaan pormestariksi. Olipa Pihalla puoluejohdon tuki tai ei, ainakaan sitä ei julkisesti osoitettu kun tuo lokakirjoittelu alkoi. Piha veti siitä omat johtopäätöksensä.

    • Anonyymi

      Kokoomuksen megatappio tulee Uudellamalla Vantaalla mutta

      Tietoykkösen tekemän tutkimuksen mukaan neljän suurimman valtuustoryhmän järjestys pysyy Espoossa samana eli kokoomus, vihreät, Sdp ja perussuomalaiset.

      Espoossa kok kannatus putoaa vain 5%
      Vihr vähän

      Sdp ja Ps nousevat 5%

      Soinistit katoavat

      • Anonyymi

        Espoo nousee, Elon ansiosta. Henkilökohtainen kannatus on huippuluokkaa.


    • Anonyymi

      Tuulimylly sinnemäkeen vaan

    • Anonyymi

      Äärioikeistolainen tuuli puhaltaa kokoomuksessakin, rydman ja kaleva, oma lehmä ojassa, ADHD-vartiainen pormestarin virkaan ja kaleva eduskuntaan.

      Siirtyisivät persuihin.

      • Anonyymi

        Tai kokoomus on vain siirtymässä takaisin alkuperäiselle kypäräpappi-linjalle mitä se oli ennen 70-luvun Neuvostoaikaa ja "remonttiryhmiä"


    • Anonyymi

      Pandoran lippaasta pomppiva vieteriukko ei pelasta tilannetta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      45
      950
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      470
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe