Sotkudiagnoosi

Kysymys.
"Miten ihmiset yleensä voivat tietää mikä on heidän omaa pahaa oloaan ja mikä lääkkeiden aikaansaamaa."

Vastaus
"Minulla on kokemusta psyykenlääkkeiden laukaisemasta pahan olon kierteestä."

Silleen sarkastisesti kysyisin, että mistä sinä erotat oman pahan olon, ja lääkkeiden pahan olon? Kyllä se sama prosessi pitäisi tapahtua muillakin ihmisillä.

Anonyymi kirjoitti:

Kysymys.
"Miten ihmiset yleensä voivat tietää mikä on heidän omaa pahaa oloaan ja mikä lääkkeiden aikaansaamaa."

Vastaus
"Minulla on kokemusta psyykenlääkkeiden laukaisemasta pahan olon kierteestä."

Silleen sarkastisesti kysyisin, että mistä sinä erotat oman pahan olon, ja lääkkeiden pahan olon? Kyllä se sama prosessi pitäisi tapahtua muillakin ihmisillä.

Lue lisää

Ihmiset eivät välttämättä tunnista psyykenlääkkeiden haitallisia vaikutuksia itsessään. Ilmiötä on kuvannut esim. P.Breggin nimellä "medication spellbinding" tai "intoxication anosognosia."

En itsekään tunnistanut käytön aikana, koska en kuullut haitoista tai vieroitusoireista (jotka todellakin ovat myös henkisen puolen oireita) enkä ymmärtänyt psyykenlääkkeiden toimintamekanismia tai mahdollisia haitallisia puolia pitkäaikaiskäytössä. Ymmärsin psyykenlääkkeiden toimintamekanismin väärin.

Alitajunnassa tajusin ehkä joitakin haitallisia muutoksia itsessäni (joitakin enemmän kuin toisia) mutta ajatukseni siitä kuinka tarvin lääkkeitä sairauteeni sai minut aina jatkamaan lääkkeitä. Jälkikäteen ajatellen en edes tuntenut lääkkeitä kovin tehokkaiksi, ja joskus oli niin välinpitämätön olo että ihme kun en lääkkeitä seinään lopettanut vaan silkan apatian ja välinpitämättömyyden takia mitä lääkkeet teki kun niitä vuosia käytin. Kuvaisin suhdettani lääkkeisiin turhankin positiivisena jossa tuntui että muistin ainoastaan vahvasti sen alun positiivisen kokemuksen vaikka myöhempien vuosien käyttökokemus ei ollut enää samalla tavalla positiivinen vaan enemmänkin haittojen sävyttämä. Veikkaisin että varmaan on ihmisiä jotka oikeasti eivät voi hyvin mutta silti käyttävät lääkkeitä koska he käyttävät niitä sairautensa hoitoon (ehkä peläten että asiat muuttuu pahemmiksi jos lopettavat mikä on muuten ihan validi pelko kun miettii vieroitusoireiden aiheuttamaa oloa jo näin alkajaisiksi).

Jälkikäteen lopettamisen jälkeen tajusin miten ne lääkkeet oli negatiivisellakin tavalla vaikuttanut itseeni ja tunne-elämääni. Niiden käyttämisen jälkeen piti tehdä vieroitus mikä oli paljon haastavampaa miten psykiatria oli minulle lääkkeet "myynyt". Jälkikäteen ajatellen on hankala tuntea ihmistä kuka oli se ihminen lääkittynä joka olin. Tunnen oudolla tavalla enemmän yhteyttä itseeni ennen lääkkeitä kuin lääkkeiden aikana kun lopetin lääkkeet vaikka käytin niitä vuosia.

Valitettavasti ennen viimeistä irtaantumista olin vielä uskonut että psykiatrit tietävät mitä tekevät ja ottanut viimeisen rundin lääkkeitä mikä oli viimeinen opetus minulle siitä kuinka haitallisia ne voivat olla ja sain tuta opetuksen asiasta. Sain viimeisimmän vieroittautumisyrityksen ja sen jälkeen lisääntyneen pahan olon ja määrättyjen lääkkeiden jälkeen uusia diagnooseja joiden paikkaansapitävyyteen en enää jälkikäteen usko koska lääkkeistä puhjenneet olotilat olivat niin ikäviä. Oloni on paljon parempi kun pääsin tuosta kierteestä.

Olen kyseenalaistanut hoidon kokemukseni jälkeen ja jos tällä ymmärryksellä olisin takaisin pisteessä A, milloin aloitin lääkkeet olisin jättänyt lääkkeet ottamatta. Lisäksi suhtaudun kyynisesti siihen jo ottaisinko joltain minut hetken tunteneelta ihmiseltä jotain nappeja lomakekyselyn pohjalta, ihan sama mikä hänen tittelinsä on.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmiset eivät välttämättä tunnista psyykenlääkkeiden haitallisia vaikutuksia itsessään. Ilmiötä on kuvannut esim. P.Breggin nimellä "medication spellbinding" tai "intoxication anosognosia."

En itsekään tunnistanut käytön aikana, koska en kuullut haitoista tai vieroitusoireista (jotka todellakin ovat myös henkisen puolen oireita) enkä ymmärtänyt psyykenlääkkeiden toimintamekanismia tai mahdollisia haitallisia puolia pitkäaikaiskäytössä. Ymmärsin psyykenlääkkeiden toimintamekanismin väärin.

Alitajunnassa tajusin ehkä joitakin haitallisia muutoksia itsessäni (joitakin enemmän kuin toisia) mutta ajatukseni siitä kuinka tarvin lääkkeitä sairauteeni sai minut aina jatkamaan lääkkeitä. Jälkikäteen ajatellen en edes tuntenut lääkkeitä kovin tehokkaiksi, ja joskus oli niin välinpitämätön olo että ihme kun en lääkkeitä seinään lopettanut vaan silkan apatian ja välinpitämättömyyden takia mitä lääkkeet teki kun niitä vuosia käytin. Kuvaisin suhdettani lääkkeisiin turhankin positiivisena jossa tuntui että muistin ainoastaan vahvasti sen alun positiivisen kokemuksen vaikka myöhempien vuosien käyttökokemus ei ollut enää samalla tavalla positiivinen vaan enemmänkin haittojen sävyttämä. Veikkaisin että varmaan on ihmisiä jotka oikeasti eivät voi hyvin mutta silti käyttävät lääkkeitä koska he käyttävät niitä sairautensa hoitoon (ehkä peläten että asiat muuttuu pahemmiksi jos lopettavat mikä on muuten ihan validi pelko kun miettii vieroitusoireiden aiheuttamaa oloa jo näin alkajaisiksi).

Jälkikäteen lopettamisen jälkeen tajusin miten ne lääkkeet oli negatiivisellakin tavalla vaikuttanut itseeni ja tunne-elämääni. Niiden käyttämisen jälkeen piti tehdä vieroitus mikä oli paljon haastavampaa miten psykiatria oli minulle lääkkeet "myynyt". Jälkikäteen ajatellen on hankala tuntea ihmistä kuka oli se ihminen lääkittynä joka olin. Tunnen oudolla tavalla enemmän yhteyttä itseeni ennen lääkkeitä kuin lääkkeiden aikana kun lopetin lääkkeet vaikka käytin niitä vuosia.

Valitettavasti ennen viimeistä irtaantumista olin vielä uskonut että psykiatrit tietävät mitä tekevät ja ottanut viimeisen rundin lääkkeitä mikä oli viimeinen opetus minulle siitä kuinka haitallisia ne voivat olla ja sain tuta opetuksen asiasta. Sain viimeisimmän vieroittautumisyrityksen ja sen jälkeen lisääntyneen pahan olon ja määrättyjen lääkkeiden jälkeen uusia diagnooseja joiden paikkaansapitävyyteen en enää jälkikäteen usko koska lääkkeistä puhjenneet olotilat olivat niin ikäviä. Oloni on paljon parempi kun pääsin tuosta kierteestä.

Olen kyseenalaistanut hoidon kokemukseni jälkeen ja jos tällä ymmärryksellä olisin takaisin pisteessä A, milloin aloitin lääkkeet olisin jättänyt lääkkeet ottamatta. Lisäksi suhtaudun kyynisesti siihen jo ottaisinko joltain minut hetken tunteneelta ihmiseltä jotain nappeja lomakekyselyn pohjalta, ihan sama mikä hänen tittelinsä on.

Lue lisää

Mutta tiedostan että kaikkien lääkekokemukset eivät ole näin huonoja. Ja jotkut kokevat apua psykiatrian tässä sinulle diagnoosi ota meiltä nappi (okei on toki muitakin hoitokeinoja mukana) hoidosta, jossa hoitosuosituksesta löytyy apu elämänongelmiin. Oma kokemus on kyllä että kyseisestä hoidosta voi tulla vuosien saatossa lääkeriippuvuuden ja haittojen sävyttämä polku jossa kokemukset haitoista voi aiheuttaa ihan omantyyppisiä kärsimyksen kokemuksia, joita sitten usein psykiatriassa tulkitaan vain "tässä sinulle diagnoosi ota meiltä nappi"-lasien läpi ja tarjolle on vain tätä samaa loputtomasti. Lopussa ehkä mahdollisesti todellisuudessa hoidetaan myös nappien käytön ja pitkäaikaisen käytön ongelmia mutta sitähän psykiatria ei myönnä.

Ehkä joillekin jotka eivät parane psykiatrisella hoidolla syystä tai toisesta voi joskus parantaa se että löytyykin se oikea diagnoosi ja oikea nappi tai terapia tai mitä lie. Mitä nyt sitten hoitosuosituksista löytyykään sen kyseisen häiriön kohdalle mikä ihmiselle on annettu. Mielestäni usko oikean lääkkeen voimaan on oikeasti vähän häiriintyneen suuressa roolissa hoidossa psykiatriassa ja usko siihen kuinka tuossa tehdään eksaktia lääketiedettä :)

Olen myös nähnyt sen, kuinka epätarkkaa hutilointia psykiatrinen diagnosointi voi olla ja miten eri psykiatrista riippuen voi vaihdella se minkälainen diagnoosi tulee. Se myös lisää luottamuspulaani psykiatriaa kohtaan.