Lähes kaksi kolmesta venäläistä uskoo salaliittoteoriaan, jonka mukaan koronavirus on ihmisten luoma bioase, riippumattoman Levada Center -mielipidemittaustoimiston kyselyssä kerrottiin maanantaina.
Levadan tulosten mukaan 64 prosenttia venäläisistä vastaajista sanoi, että Covid-19 luotiin keinotekoisesti uudeksi biologisen aseen muodoksi. 23 % sanoi viruksen ilmaantuneen luonnollisesti, ja 13 %, joka ei osannut vastata (vahvan humalan takia?)
62 prosenttia vastaajista sanoo, ettei halua ottaa Venäjän Sputnik V - rokotetta verrattuna 30 prosenttiin, jotka tekevät.
Yksi yleisimmistä syistä kiinnostuksen vähenemiseen Sputnik V: tä kohtaan ovat pelko sivuvaikutuksista, epätäydelliset kliiniset tutkimukset ja tunne, että "ei ole mitään järkeä" rokotteessa, Levada sanoi.
Levadan tulosten mukaan 64 prosenttia venäläisistä vastaajista sanoi, että Covid-19 luotiin keinotekoisesti uudeksi biologisen aseen muodoksi. 23 % sanoi viruksen ilmaantuneen luonnollisesti, ja 13 %, joka ei osannut vastata (vahvan humalan takia?)
62 prosenttia vastaajista sanoo, ettei halua ottaa Venäjän Sputnik V - rokotetta verrattuna 30 prosenttiin, jotka tekevät.
Yksi yleisimmistä syistä kiinnostuksen vähenemiseen Sputnik V: tä kohtaan ovat pelko sivuvaikutuksista, epätäydelliset kliiniset tutkimukset ja tunne, että "ei ole mitään järkeä" rokotteessa, Levada sanoi.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Venäjän kansalle on taas tulossa kova lasku maksettavaksi.
- ei ne opi
Suomelle se lasku lankeaa kun ei voi rokottaa kun EU ei tomita rokotteita ja osa niistä vaarallisia rokotettaville
Venäläisten laskut lankeaa venäläisten maksettavaksi, me ei niitä makseta. Rokotusohjelma etenee Suomessa suunnitelmien mukaisesti. Rokotteiden toimituksissa on ollut vaikeuksia.
Testatut rokotteet ovat turvallisia ja suojaavat koronalta. Venäläiset 2/3 eivät halua mitään rokotetta, tyhmyys kostautuu.
- eivät vaan opi
Venäläisissä kiinteistöissä ohjeistetaan laittamaan covid rokote bioase jätteisiin.
Rokote ei ole bioase vaan itse virus
SputnikVkaravaani kulkee ja NATOkoirat haukkuu
Tammikuussa Venäjällä kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin lähes 30 000 ihmistä.
Venäjän valtiollinen tilastovirasto Rosstat on julkaissut lukunsa koronavirukseen liittyvistä kuolemantapauksista tammikuussa Venäjällä.
Rosstatin mukaan tammikuussa koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia oli Venäjällä noin 37 000. Viime vuonna tautiin liittyviä kuolemia oli Rosstatin mukaan 162 000. Yhteensä COVID-19-sairaus liittyisi jo noin 200 000 kuolemantapaukseen Venäjällä.
Rosstatin luvut ylittävät selvästi maan "viralliset" luvut, jotka toimittaa maan ylin hallinto Kremlistä. Niiden mukaan Venäjällä olisi kuollut tähän mennessä noin 80 000 ihmistä koronaan.
Koronaan liittyvistä kuolemista ei tiedetä mistä kuolema johtui ennen tarkempia tutkimuksia ja siitä tilastojen ero johtuu
Miksi muualla tiedettiin, jopa kehitysmaissa? Koronatesti raadolle on nopea ja helppo.
Eikä ne lääkäritkään pitkälle lentäneet.
Kaikki koronatartunnan saaneet ei sairastu eikä kuole joten koronatesti ei kerro kuolinsyytä, lääkärit ei lennä mutta ei lennä NATOhildusen ajatuskaan
Ilmeisesti+reilu+puolet+venäläisistä+uskoo+edelleen,+että+Putin+on+heille+hyvä+johtaja.+Eipä+olisi+yllätys,+jos+yli+30+%+uskoisi,+että+kyllä+ne+lehmät+lentää.
Nuo ei korreloi keskenään mitenkään muualla kuin Suomessa
"Kaikki koronatartunnan saaneet ei sairastu eikä kuole joten koronatesti ei kerro kuolinsyytä"
Oletkin ainoa joka luulee että kuolinsyy määritetään koronatestillä.
En ole salaliittoteoreetikko mutta itselläkin on käynyt mielessä, että olisiko korona tai siis tää Covid-19 voinut syntyä niin, että jos Kiina kehitteli tosiaankin jotain biologista tai kemiallista asetta, ja sitten se virus vaan pääsi vahingossa karkaamaan.
Onhan se nyt ymmärrettävää, ettei Kiinan ylpeys anna periksi myöntää että nyt mokattiin ja kävi kämmi. Sitten keksittiin tällainen Lepakkotori-selitys. Vähän selittelyn makua.
Kuulostaa vähän heppoiselta laittaa sitä lepakon syyksi. Takuulla jo tuhansia vuosia sitten on joku jossain syönyt tai maistellut lepakkoakin, eikä tullut tällaista.
Ei gallupeihin kannata luottaa. Jos yli 140 miljoonan ihmisen maassa kysytään muutamalta sadalta, tai tuhannelta jostain, niin ei se kerro vielä mistään mitään.
Kehittelijä ei ollut Kiina, vaan Venäjä. Syyllisyys haetaan aina muualta, joten katkarapumyyjänainen Wuhanin torilla oli sopiva kohde. Myös rokote oli jo kehitteillä.
Kirjain V Sputnik- rokotteessa ei tarkoita 5, vaan "Victory" .
Sen lisäksi että Venäjällä on, päämiehen toimesta, kehuttu olevan maailman parhaat huorat, siellä on myös pisin ja parhain osaaminen myrkkyjen keitossa.
Veljeyden nimissä niitä jaetaan myös ystäville, kuten P- Korea, Syyria.
Tavallinen kansa tietää totuuden, siksi ei hyväksy rokotetta ja eihän sitä huolinut itse Putinikaan. Sanoi rokotuttaneen tyttärensä. Voi pientä, iskä käytti koekaniina.
Tottakai gallup on suht luotettava jos se oikein tehdään.
Mutta nyt saimme näköjään tietää ettei Venäjällä osata nykyään tehdä edes galluppia oikein.
Omituista, koska se on perusmatematiikkaa jonka venäläiset hallitsivat jo helmitaulun huippuaikoina.
Missään muualla ei ollut niin isoja helmitauluja kuin Neuvostoliitossa. Aarin kokoisella taululla oli ytimenä 50 matemaatikkoa siirtämässä pylpyröitä ja laskentateho oli moninkertainen länsimaihin nähden......ehe?
Niin no ei minulla ole mitään tietoa tuosta kyseisestä gallupista. Voihan se olla että se on ollut hyväkin ja iso otanta. Tarkoitin vain, että en oikein ylipäänsä ole innostunut gallupeista, kun ne on vaan niin "suuntaa antavia".
Ulkomaalaisrahoitteinen Levada tekee gallupit Venäjällä mutta bioasegalluppia ei tietääkseni ole tehnyt vaikka korona on bioase ilman galluppiakin