Soitappaite

Aika raskasta on pitää yksipuoleisesti yhteyttä. Se pettymysten määrä on loputon, tiedän. Toivon sulle uusia ystäviä, sellaisiakin jotka joskus vaikka soittavat sinullekin. 😊

Tervetuloa kerhoon. Olemmeko ne niitä ystäviä, joille soitetaan vasta, kun ollaan jotain vailla. En taida enään edes vastata...

Itse olen tosi huono pitämään yhteyttä varsinkin silloin kun elämässä menee huonosti. Ei riitä voimavarat iloita ystävän puolesta, vaikka kaikkea hyvää toivonkin. En myöskään halua olla taakka ja valittaa ongelmia enkä myöskään teeskennellä että kaikki on hyvin. Näistä syistä on pitkiäkin kausia jolloin minusta ei kuulu. Toiset ystävistä ymmärtää, toiset ei.

Ei ole kiva kun ystävät syyllistävät siihen päälle, mikset soita, mikset pidä yhteyttä.
Jokaisella meistä on syynsä tai kiireensä miksei jaksa tai ehdi pitää yhteyksiä.

Minulla kivut ovat olleet niin kovat ettei pysty keskittymään mihinkään muuhun. Ei jaksa olla läsnä kenellekään, ei edes omalle puolisolle kunnolla. Hyvä kun selviää päivästä toiseen lonkkaleikkausta odottaessa. Masennus puskee päälle, piti päästä leikkaukseen jo lähes vuosi sitten. Ties miten pitkälle leikkaus siirtyy nyt kun koronatilanne on entistä paskempi.

Itse olen yksinoleva mies ja työyhteisössä yksi ihminen käyttää paljon omaa puhelinta. Hän sanoi minulle että jos on tunne että haluat pitää yhteyttä niin saa kirjoittaa viestiä tai soittaa. Totesin ettei minulla ole kellekään asiaa ja jos jollain on asiaa niin sama homma. No, eipä ole hänkään ottanut yhteyttä. Ihan omassa elämässä oli nimittäin yksi ihminen joka itse otti yhteyttä aina ja erehdyin laittamaan hänelle viestin ja koin tehneeni väärin.

Kaveruus ei ole sopimusasia eikä velvollisuus tai ansa.

Minä lopetin ystävyyssuhteet aikoinaan, kun ei vaan kiinnostanut tavata enää ja jauhaa aina samoja asioita. Enkä ole katunut.

Luen Anna-Leena Härkösen uutta kirjaa, joka on tosielämän tapahtumista novellikokoelma ja niin totta ja niin hauska. No, siellä on ystävyydestäkin ja kuinka joku aina järkkäilee, ottaa yhteyttä ym. ja jotkut vaan menee siinä, jos ja kun sopii. Joo, ihmiset on erilaisia, mutta ihan hyvä olis aina miettiä tuon kuvion osapuolia. Vastavuoroisuus on mielestäni kyllä tärkee juttu. Kuka jaksaisi oikeesti olla se jonka pitäis ite ottaa aina yhteyttä. Toinen on nää ajantappajat, joille seura kun seura käy, jos ei oo mitään muuta. Pinnallista.

Mä tein kerran testin yhdelle tuttavalle ett kysyykö mun kuulumisia ollenkaan, jos en itsestäni kerro mitään. No, ei kysynyt kertaakaan. Tuli vaan lopullisesti selväksi ettei ole järkeä yhteydenpidolle, jos toinen ei ole kiinnostunut miten toisella menee. Kun sen tutun muukin suku muutti sinne etelä-Suomeen, niin antoi ymmärtää ett tulee tänne paikkakunnalle missä mä asun vielä käymään, mutt kun on toisen tuttunsa luona kylillä ei voi mua nähdä ettei vaan loukkaa parempaa kaveriaan, mutt aikoo käydä täällä. Sanoin ett voitais soitellakin, siihen sanoi ett puhelimensa ei toimi kunnolla mutt viestitellä voidaan. Tuohon se tyrehtyi lopullisesti, kun ei halunnut edes nähdä enää, niin mitä järkeä yhteyttä pitää. Olin käynyt joskus hänen luonaan käymässä, ei ollut mitään mukavia reissuja, kävi työkavereitten kans mieluummin kaupungilla kuin mun kans, olin yksikseni kämpillään silloin. Ei ollut muita kavereita, niin siks tyydyin huonoon kohteluun. Opin etten enää roiku kenessäkään, en tuppaa, jos ei seura kiinnosta tai kohdellaan kuin ventovierasta, jos parempi tuttuja tulee kohdille, mut jätetään ulkopuolelle, kohdellaan ilmana.