Miten nopeasti olette kotiutuneet, kun olette muuttaneet miehen asuntoon?
Mun miesystävä hermostuu minuun, kun olen niin säikky hänen luonaan. En uskalla koskea juuri mihinkään lupaa kysymättä. Tieto, että kohta pitää avata jokin kaappi esim ruokaa laittaessa, aiheuttaa ihan oikeasti epämiellyttävän tunteen ja pitää oikein pakottaa itsensä avaamaan se ovi.
Olen yrittänyt miettiä mistä se johtuu. Ehkä siitä, että kotona on aina opetettu, ettei kylässä saa mennä kurkkimaan paikkoja. Tai en tiedä.
Mies ärsyyntyy ja tokaisee aina, että älä nöyristele. Sitäkö se muka on? Eikö esim hyvää käytöstä?
Normaalielämässä olen ihan itsenäinen ihminen.
Onko kellään muulla yhtä kummallista ongelmaa?
Mun miesystävä hermostuu minuun, kun olen niin säikky hänen luonaan. En uskalla koskea juuri mihinkään lupaa kysymättä. Tieto, että kohta pitää avata jokin kaappi esim ruokaa laittaessa, aiheuttaa ihan oikeasti epämiellyttävän tunteen ja pitää oikein pakottaa itsensä avaamaan se ovi.
Olen yrittänyt miettiä mistä se johtuu. Ehkä siitä, että kotona on aina opetettu, ettei kylässä saa mennä kurkkimaan paikkoja. Tai en tiedä.
Mies ärsyyntyy ja tokaisee aina, että älä nöyristele. Sitäkö se muka on? Eikö esim hyvää käytöstä?
Normaalielämässä olen ihan itsenäinen ihminen.
Onko kellään muulla yhtä kummallista ongelmaa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Moi!
Kuulostaa sekä hyvältä käytökseltä että vähän turhalta aristelulta. Pidä joskus kun mies on poissa niin tonkijaiset ja katsot kaikki kaapit ja kätköt, sitten tiedät mitä missäkin on, eikä tarvitse enää arastella katsomista.
Ymmärän kyllä miestä että hän vähän ärsyyntyy, hän toivoo että kotisi olisi myös sinun kotisi ja voisit käyttäytyä siellä kuten omassasi =)
"Mun miesystävä hermostuu minuun, kun olen niin säikky hänen luonaan."
Miten niin olet säikky hänen luonaan? Ethän sinä olen hänen luonaan. Sinä olet kotonasi. Ja ihminen saa tehdä kotonaan ihan mitä mieli tekee - kunhan et hajota miehesi omistaman asunnon perustuksia :)
Miehesi on oikeassa - tosin ei hänen pitäisi ärsyyntyä. Sinun ei tarvitse esittää hyvää käytöstä, koska sinä et ole kylässä. Sinä olet kotonasi. Kotona saa availla kaappeja, tutkia niiden sisältöä ja vaikka maata sohvalla haisten pahalle. Sinä et ole kylässä! Muista se.
"Normaalielämässä olen ihan itsenäinen ihminen."
Jos olet muuttanut miehesi kanssa yhteen, se yhdessä asuminen on nyt sinun normaalielämääsi.
Yhdyn edellisiin. Olet nyt kotonasi, uudessa sellaisessa. On normaalia käytöstä että alussa ei tunne kuuluvansa sinne, menee ajan myötä ohi.
Pidä tosiaan ratsia niihin kaappeihin ja komeroihin että tiedät missä mitäkin on.
Tulipa hyvä olo tuosta sun kirjotuksesta.
Näinhän se tietysti on niinku sanot.
Tää on vaan mulle niin uutta ja vaatii näköjään aikansa totutella ja nähdä asiat oikeassa valossa.
Tuokin on varmasti hyvä idea kaivella ne kaapit. Rohkeesti vain päin tuulimyllyä. Heh.
Nyt kun ajattelee itteesä niin taidanpa olla aika hassu.
Niin, ja ei mun mies oo sellanen kuin tuo nainen tuossa alempana kertoo itselleen käyneen. Olenpa pahoillani hänen puolestaan. Kiva, että asiat ovat nyt paremmin hänellä.
Minä muutin mieheni omistamaan asuntoon. Siitä tuli ihan kauheaa riitaa. Hän huusi koko ajan ja valitti kaikesta. Jos en heti tiskannut tai pyyhkinyt pölyjä tai jotain hän möykkäsi, etten kunnioita HÄNEN omaisuuttaan ja HÄNEN kotiaan jne. Töiden jälkeen iltaisin ennen kuin mies tuli, kaahasin "kotiin" tuhatta ja sataa, että ehdin siivoilla paikat, ennen kuin mies tulee ja tehdä ruuan. Kaupassa saatoin käydä ruokatunnilla töistä. Hän päätti kaikki pöytäliinan värit, verhotangot ja kaikki mahdolliset, millaisia huonekaluja ostetaan jne, koska se oli hänen OMISTAMANSA koti. Vaikka siis minä jouduin huonekaluista ym. maksamaan, hän päätti,mitä valitaan, koska ne tulivat hänen taloonsa...
Itse olin muuttanut sinne sillä asenteella, että se on myös minun kotini, koska asun siellä. Kuitenkin käytäntö osoitti, että olin siellä vain taloudenhoitaja, siivooja ja maksajana. Mies määräsi, missä saan säilyttää vaatteitani ja tavaroitani jne. Alussa hyväksyin sen, koska sillä oli jo omat kamppeensa tietyissä kaapeissa, mutta sitten kun hän alkoi määrätä sellaisestakin, etten saanut säilyttää terveyssiteitäni wc:n kaapissa, niin sitten olin jo tosi ihmeissäni. Missä se nainen muualla niitä siteitä vaihtaa kuin wc:ssä?! Minä vaihdoin sitten siteeni makuuhuoneessa monta vuotta. Minun olisi pitänyt maksaa talosta puolet, mutta koska olin pätkätyöläinen, en saanut lainaa, joten en voinut ostaa asunnosta omaa puolta. Mies sitten tulkitsi sen niin, että jos en maksa puolta, minulla ei ollut mitään määräysvaltaa.
Monta vuotta jaksoin tuota toisen talossa elämistä, mutta sitten tuli mittani täyteen. En enää koskaan muuta kenenkään toisen kotiin. Nyt asun vuokralla ja yritän säästää omaa kotia varten. Mieluiten nauttisin siitä, että koti olisi pariskunnan yhteinen, mutta tällä hetkellä olen yksin ja ilmeisesti sitten yksin ostan sen kodinkin, kun saan rahat kasaan, että saan nostettua lainan.
Naiset, älkää ikinä alistuko tällaiseen. Tein virheen, kun kestin tätä monta vuotta. Suren sitä paljon. Meni elämää monta vuotta hukkaan kärsiessä, mutta opin jotain vaikka kallis oli oppitunti.
Hei! Muutin itse ukkelin katon alle tuossa reilu kuukausi sitten. Eipä tullut mieleenikään että se voisi olla tuollaista... olen nimittäin roikkunut täällä illat jo useamman vuoden ajan.
Kevätsiivous! Siinä on teille ratkaisu. Varatkaa yhdessä yksi viikonloppu aikaa, tyhjentäkää kaikki kaapit, pyyhkikää hyllyt ja asetelkaa tavarat takaisin... ehkä hieman eri järjestykseen, niin sinunkin kädenjälkesi jää näkyviin?
Jos edessä on uusia hankintoja, ole aktiivisesti mukana valitsemassa esim verhoja. Sitten olohuone näyttää TEIDÄN olohuoneelta, ei vain hänen. Mites omat vanhat tavarasi? Toitko edellisestä asunnostasi jakkaroita, jalkalamppuja tms.? Näkyykö asunnosta että sinä asut siellä? Pistä näkymään! Sen ei tarvitse olle suurta eikä sen tarvitse romuttaa miehen hienoa (?) sisustusta. Vanulappuputkilo vessassa, kynttilälyhty olohuoneessa, omat cd-levysi näkyvillä olohuoneen telineessä...?
Vaikka me vasta päädyttiin saman katon alle, olen ollut valitsemassa sohvia, työpöytää ja verhoja jo paljon aikaisemmin. Mies raahasi minut mukaan vaikka puoliväkisin: "Tule nyt sanomaan mitä mieltä olet, toivon mukaan nämä roikkuu joku päivä sinunkin kodissasi!" Tänne muuttaminen ei ollut mikää shokki, oikeastaan tämä oli meidän paikka jo aiemmin vaikka joskus nukuinkin yöni siinä koirankopinkokoisessa opiskelijayksiössä.
Kyllä sinä kotiudut. Kotiisi. Oman miehesi kanssa teidän sohvallenne. Yhteiseen asuntoonne. (Kai niin saa puhua vaikket paikkaa omistaisikaan?)
Me tapailtiin mun kotipuolessa niin et kävin vaan kolme kertaa hänen asunnossaan ennen muuttoa.
Kerrankin, kun tulin tänne, mies oli vielä töissä. Jätti avaimen ovimaton alle, että pääsen sisään. Sit mä melkein seisoin sen kaks tuntia keskellä eteisen lattiaa, kun en tohtinu mihinkään koskee.
Viimein hiippailin makuuhuoneeseen, kun se sentään oli vähän tutumpi.
(Siellä en ainakaan oo arka, kun saan mieheni viereeni. Heh. "Ovet" vetelen auki alta aikayksikön. Uskokaa pois.)
Mutta pakkohan mun on päästä ohi tästä alitajuntani kehittämästä möröstä. Ja pääsenkin. Te ootte selventäneet mun lukossa olleita ajatuksia. Enpä turhaan tänne kirjotellu.
Teillä onkin tosiaan ihan erilainen tilanne. Minulla oli avaimet ukkokullan asuntoon yli neljä vuotta ennen kuin muutettiin yhteen, ja aina kun kutsuin kavereita leffalle tms. kutsuin heidät poikaystävän asunnolle. (Ensimmäiset seurusteluvuodet asuin vielä vanhempien luona ja ennen yhteenmuuttoa asuin tosiaan niin pienessä asunnossa ettei sinne kehdannut kutsua edes kavereita, ei ollut sohvaa eikä telkkaria tai muita hienouksia.)
Muistelen kuitenkin että vaikka itsekin olen ehkä hieman arkailija vieraissa asunnoissa, niin nopeasti siihen tottui. Niin sitä sinullekin käy, usko pois.
Hauskaa kevätsiivousta ja kaikkea hyvää teille!