Mitä voimme odottaa niiltä suomenkielen taitoisilta ja maan tavat tuntevilta nyt jo nuorilta uuskansalaisilta?
Että he opiskelevat ammatin ja integroituvat yhteiskuntaan itsensä ylläpitävinä veronmaksajina ja ikään kuin osoittavat kiitollisuutta heidän ja heidän vanhempiensa saamasta turvasta ja tilaisuudesta parempaan elämään?
No ei. Mitään sellaista on turhaa odottaa.
Tottuneena vapaamatkustamiseen yhteiskunnassa, he tulevat vaatimaan sitä yhä lisää.
Ja sitä kielitaitoa, sitä käytetään haistattelemiseen bussikuskille ja kanssamatkustajien uhkailuun.
Leppävaaran neitoset antavat siitä hyvän näytteen.
Saamme siis jatkossa katsella kengänkärkiämme vain entistä tiiviimmin kun heikäläisiä on lähistöllä.
Että he opiskelevat ammatin ja integroituvat yhteiskuntaan itsensä ylläpitävinä veronmaksajina ja ikään kuin osoittavat kiitollisuutta heidän ja heidän vanhempiensa saamasta turvasta ja tilaisuudesta parempaan elämään?
No ei. Mitään sellaista on turhaa odottaa.
Tottuneena vapaamatkustamiseen yhteiskunnassa, he tulevat vaatimaan sitä yhä lisää.
Ja sitä kielitaitoa, sitä käytetään haistattelemiseen bussikuskille ja kanssamatkustajien uhkailuun.
Leppävaaran neitoset antavat siitä hyvän näytteen.
Saamme siis jatkossa katsella kengänkärkiämme vain entistä tiiviimmin kun heikäläisiä on lähistöllä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ehkä tavalliset ihmiset katselevat kengänkärkiä, mutta suvakit riemuitsevat villisti näistä keisseistä. Hehän näkevät tavallisen suomalaisen alempiarvoisena kuin uuskansalaiset. Ääriaineksille intersektionaalinen feminismi on uskonkappale, jonka nimiin vannotaan, hieman kuin aikoinaan punainen kirja maolaisille.
Saksassa eivät edes kolmannen polven turkkilaiset ole ” integroituneet” yhteiskuntaan.
He pitävät saksalaisia miehiä sikoina ja saksalaisia naisia huorina.
Vielä 1970- luvulla oli suunnitelma palauttaa turkkilaiset kotimaahansa.
Mutta siitä luovuttiin jostain kumman syystä....
Pitäisikö kuntaanne nimetä katu, kauppakeskus, tori, muu julkinen paikka tai patsas Santa Marinille?
Santa Marin ei katso aiheelliseksi kommentoida vaalien siirtymistä. Sysää asian oikeusministerille
Santa Marin keikistelee koronan pahetessa naistenlehtihaastatteluissa, valtiovierailupromoissa, Joonas Nordmanin viihdeohjelmassa, joihin aika riittää. Ei riitä keskusteluun miljardeja kuluttavasta EU-talouspaketista
Paavi pitää parhaillaan messua Irakissa entisellä Isis- terrorialueella
Paavin on kutdunut paikalle Irakin hallitus
Nyt on aika lähettää irakilaiset matut kotiin
Heti
Suomi takaisin
Punapaavin mielestä islam on ihan ” rauhan uskonto”!? 😉
Onhan niitä mm. somaleita, jotka on syntyneet täällä. Yhtä huonosti integroituneita kuin vanhempansa. Ja kielitaidottomia ovat nekin. Suurin osa elää sosiaaliturvalla ja lapsia väännetään vuosittain.
Ja somaleista on paljon yksinhuoltajia, koska ovat moniavioisia. Lapsiluku jatkaa kivasti kuitenkin nousuaan.
Lisää elätettäviä suomalaisille veronmaksajille.
Kaikesta huolimatta muistakaa polvistua BLM.
Älkää nyt viitsikö, kyllä jo ehkä 500 vuoden kuluttua muutama voi olla integroitunutkin. Onhan meillä eräs nimeltä mainitsematon 500 vuotta täällä ollut porukka, joka on jo melkein integroitunut.
Moktaria tuuraan, kun sanon, että kyllä lieksalainenkin.
Niinpä. Hurrimme ovat jo lähes integroituneet, koska ovat lähes kaikki kaksikielisiä tai jopa enemmän yksikielisiä. Tosin jo toisen polven somali osaa suomea täysin ilman aksenttia! Mutta eivät monet hurrimme...
Meillä "vastuullinen media" kaunistelee keppostelutilastoja luokittelemalla keppostelijat ulkomaalaistaustaisiksi vain, kun molemmat vanhemmat ovat ulkomaalaisia.
Kyllä noiden toisen polven rikastajien panos näkyy lähinnä asuinalueiden ja koulujen turvallisuuden, viihtyvyyden ja arvostuksen heikentymisenä. Plus tietysti lisääntyvinä sosiaali-, terveys-, kotoutus-, tulkkaus-, järjestyksenvalvonta-, y.m. y.m. y.m. - kuluina.
Tiedetään,+että+matujen+tekemät+mruhat+lavastetaan+onnettomuuksiksi+tai+itsemruhiksi+Esim.+Ruotsissa+on+käsite+balkongkvinna+eli+balkonkinainen,+joka+tarkoittaa+suvun+maahan+parvekkeelta+heittämää+naista,+joka+on+häpäissyt+suvun+kunnian+++https://projektsanning.com/2021/01/12/ny-balkongkvinna-i-malmo-kvinna-hittades-dod-pa-rosengard-utreds-som-mord/
Balkonkinaisia+on+tietenkin+paljon+Malmössa+Rosengårdissa+ja+muissa+matulaskeutumissa-
Paraneeko+tilanne,+ei+ollenkaan,++tilanne+ei+tule+parantumaan,+esim.+Malmön+Rosengårdin+kaupunginosassa+on+15+prosenttia+nuorista+saanut+tuomion,+suurin+luku+Ruotsissa++Rosengård+hade+med+14,7%+den+högsta+andelen+dömda+i+sin+ungdomsbefolkning+i+Sverige
Höpö höpö, täällä syntyneetkään eivät työllisty ja elätä itseään. Varsinkaan naiset. Armovitosilla peruskoulusta ei kovin pitkälle pötkitä. Tie toisella asteella nousee pystyyn kun perusasiat eivät ole hallussa.